Minkä takia jotkut äidit lopettavat oman elämänsä lapsen synnyttyä.

Minun elämäni vasta alkoi, kun sain lapseni. Sitä ennen elämäni oli yhtä pintaliitoa ja ulkoista pätemistä ilman sisäistä, todellista merkitystä. Enää ei tarvitse miettiä pinnallisuuksia, kun on oikeasti tajunnut elämän todellisen merkityksen.



t. harrastuksensa ja pinnalliset/ulkoiset elämäntapansa jättänyt ÄITI

Et voi laskea elämääsi lasten varaan, se on aikamoinen taakka raukoille.

Sitten saadaan kuulla taas kauhutarinoita anopeista, jotka ei osaa irrottautua lapsistaan ja työntää nokkansa asioihin jotka eivät heille kuulu.

Oma elämä tämä on kuitenkin, vaikken teekkään oikeastaan mitään omaa enää. Olen tehnyt kaiken " oman" ennen lapsia. Ajattelenkin niin, että nyt on lapsien aika, ja oma aika alkaa taas sitte kun lapset on isoja:)

Eikä 2 kuulostanut siltä, että jäisi tyhjänpäälle lastensa aikuistuessa. Minunkin elämäni on paljon mielekkäämpää lasten kanssa kuin ilman heitä, sillä pois ovat jääneet kaikki turhat humputukset ja ns. pintaliidot. Minulla on edelleen omia ystäviä ja harrastuksia, mutta rakastan perhettäni ja olen tosi mielelläni kotona. En elä lapsistani enkä heidän kauttaan, mutta he ovat tosi tärkeä osa elämääni!

Ja pienten lasten kanssa ihan oikeasti lehden lukeminen rauhassa voi olla luksusta, ainakin silloin kun lapsi on valveilla.

Kun lapset kasvavat, elämä muuttuu taas, sellaista se on. Olisipa outoa jos ihminen olisi aina samanlainen.

Tämä vaan on niin ihanaa. Esikoinen on nyt 4kk, tosin helppo, ei itke, nauraa vaan ja jokeltelee/seurustelee. Haluan olla hänen kanssaan koko ajan. Elämäni parasta aikaa.

En vain tahdo lähteä minnekään baareihin tms. Meille saa kaverit aina tulla kylään ja kyllä mekin kyläillään, mutten halua treffailla kahviloissa. Shoppaillaan joskus porukassa ja saatanpa silloin laittaa vähän meikkiäkin ja vaihtaa verkkarit farkkuihin. Rakastan tätä elämää. Voi kun ei tarvitsisi mennä töihin enää.



Totta kyllä, kaikki kavereiden asiat ei enää jaksa kiinnostaa niin paljon, mutta yritän kuunnella ja esitän kiinnostunutta.. :) Jotkut känniset kohellukset esim. ei niin herätä mielenkiintoa, paitsi jos on kohellettu kunnolla.

no, tällaista tämä on. Enkä sille mitään edes voi. Jos ei halua/kiinnosta niin eihän sille mitään mahda. Ehkä sitten taas vähän myöhemmin.

Minusta on luonnollista että on lapsi, ja siitä on huolehdittava ja lapsi on oltava ykkösasia, mutta silti elämääni mahtuu kaikki muukin mitä ennenkin.

Vierailija:

Minun elämäni vasta alkoi, kun sain lapseni. Sitä ennen elämäni oli yhtä pintaliitoa ja ulkoista pätemistä ilman sisäistä, todellista merkitystä. Enää ei tarvitse miettiä pinnallisuuksia, kun on oikeasti tajunnut elämän todellisen merkityksen.

t. harrastuksensa ja pinnalliset/ulkoiset elämäntapansa jättänyt ÄITI

Arvomaailmani muuttui ja minäkin olen muuttunut. Mm. työni ei kiinnosta enää ollenkaan ja mietinkin mikä olisi mieluisampi ammatti uudelle minälleni. Haaveilen siitä ajasta kun lapset ovat suurempia ja minulla on aikaa itselleni ja omille harrastuksille. Se aika ei ole vielä, mutta ehkä 5v päästä jo.

että pienen äitinä ei saisi omistautua lapselleen sen takia, että se lapsi joskus kasvaa aikuiseksi ja muutta pois kotoa. Pitäisikö minun siis nyt huolehtia ulkonäöstäni enemmän, mennä töihin, lähteä väkisin harrastamaan jotakin ja jättää 1,5-vuotiaani hoitoon vain siksi, etten nyt vaan takertuisi lapseeni liikaa?!?!?

Vierailija:

Arvomaailmani muuttui ja minäkin olen muuttunut. Mm. työni ei kiinnosta enää ollenkaan ja mietinkin mikä olisi mieluisampi ammatti uudelle minälleni. Haaveilen siitä ajasta kun lapset ovat suurempia ja minulla on aikaa itselleni ja omille harrastuksille. Se aika ei ole vielä, mutta ehkä 5v päästä jo.

Elämäni muuttui lapsen myötä. Tällä hetkellä saatan olla jonkun mielestä vailla omaa elämää. Mutta kyllä tämäkin ihan omaani on. En olisi jaksanut baareissa pyörimistä, opiskelijabileitä, sinkkukavereiden miesjuttuja yms. enää hetkeäkään. Se oli yks vaihe, nyt on tämä. Toisaalta en halua tämänkään jatkuvan ikuisesti. Lapseni on alle 2-vuotias ja toinen tulossa. Saisin vain lisää stressiä siitä jos tässä samalla pitäisin kynsin hampain kiinni entisestä elämästäni. Välillä mietin millainen vaihe sitten tulee kun lapset kasvavat. Olen varmaan sitten jo ihan kypsä siirtymään " taka-alalle" , ehkä matkustelen ja aloitan uusia harrastuksia.

että ettekö käy ollenkaan elokuvissa tai syömässä ja miksette vie yöhoitoon jne. Heti kun vauva syntyi, oltiin valmiita ottamaan hoitoon. Kaunis ajatus, mutta minulle ei ole tullut kertaakaan puolen vuoden aikana tarvetta edes ajatella hoitoon viemistä. Jos minulle ja miehelleni elokuvat ja syömässä ravaaminen olisi niin tärkeää, emme olisi lasta hankkineet. Tämä on valinta ja me valitsimme lapsen. Miksi nyt pitäisi kauheasti mennä ja olla kaksin, kun ollaan saatu sitä harrastaa ihan tarpeeksi ennen lasta? Ja itse asiassa ei ennen lasta käyty juurikaan elokuvissa tai syömässä niin miksi nyt yhtäkkiä pitäisi? En ymmärrä miten jotkut lapsettomat näkevät lapsen saamisen jonain tuomiona, että sitten ei ole enää omaa elämää ollenkaan. Minulle oma elämää ei ole sitä että pääsen mieheni kanssa tai yksin viihteelle. Meille oma elämä on elämää lapsen kanssa. Elämä on muuttunut ja on paljon ihanampaa näin!

En tosiaan tarkoittanut elämällä baareja ja leffoja vaan ihan normaalia seurustelua.



Mielestäni useat äidit unohtavat kokonaan muun maailman kun he vaan seurustelevat muiden äitien kanssa ja keskustelevat vaan vauvoista ja niihin liittyvistä asioista. Jos koittaa joskus aloittaa keskustelun vaikkapa Ranskan mellakoista, nämä äidit eivät osaa sanoa aisaan mitään, koska he eivät ole lukeneet enää muita lehtiä kuin kaksplussaa ja naperoviestiä.



Usein nämä sama äidit kuljettavat lapsiaan ihan joka paikkaan mukanaan, koska heidän mielestään kaikki haluavat nähdä heidän lapsiaan...



Itselläni on kolme lasta, ja minusta olisi joskus kiva nähdä kavereitani ilman lapsia, mutta näiden mammojen osalta se taitaa olla vaan haave.

Ehkä jotkut vaan tykkäävät ottaa lapsensa mukaan joka paikkaan? Tai sitten heillä ei ole hoitajaa lapselle?



Tuo nyt oli ihan typerää, että lapse voi opettaa olemaan yksinään että saa lehden luettua... Heh heh, niin ehkä joillekin lapsille voikin tällaista yrittää opettaa, mutta ei se kaikille toimi! Jotkut lapset vaan vaatii enemmän huomiota kuin toiset.



Minusta lapsilleen pitääkin omistautua kun he ovat pieniä. Sitten pitää pikkuhiljaa päästää heistä irti kun kasvavat. Kyllä niitä omia harrastuksia taas ehtii olla ihan riittämiin kunhan lapset kasvavat eivätkä enää tarvitse äitiään/isäänsä.



3:n äiti.

Minkä takia jotkut ihmiset luulevat, että äidiksi tultuaan nainen lopettaa " oman elämänsä" . Elämä on kaiken aikaa omaani vaikka en teekään samoja asioita kuin ennen lasten syntymää. Aika aikaansa kutakin. Nyt on tällainen vaihe. Tärkein asia maailmassa ei ole se, että minä saan luettua Hesarin tai minä saan mennä leffaan. Tällä hetkellä keitän mieluumin lapsilleni iltapuuroa, luen sadun ja peittelenä synkyyn, kuin juoksen jossakin elämässä " omaa elämääni" . Minun elämäni on nyt kotona muutaman vuoden. Ei tätä ihanaa aikaa kovin kauan kestä. Sitten alkaa toiset asiat ja sekin on varmaan sitten jo ihan tervetullutta. Ja turha pelotella, mitäs jos miehesi jättää ja et etene enää urallasi ja niin edelleen. Tuskin kaikki karmea tapahtuu, mutta jos tapahtuu tämän lyhyen ajan vuoksi, niin sitten se tapahtuu. Minulla on sen verran luottamusta tulevaisuuteen, että uskallan huolehtia lapsistani. Vaikka mitä tapahtuisi, minä kyllä pärjään. Jso olisin hevannut lapset vauvana hoitoon - he olisivat pärjänneet huonommin. Tiedän, ettei se mitään hauskaa ole, minut on laitettu vauvana hoitoon.

olen suurperheen äiti, ja niin ovat useimmat ystävänikin. Haluaisin joskus tavata ystäviäni ilman lapsia, mutta se ei ole mahdollista. Kukaan ystävistäni ei lähde kanssani kävelylle, kahville, elokuviin, taidenäyttelyyn tms. Mihinkään baareihin en edes haluaisi lähteä. Kaikki ystäväni haluavat tavata vain ja ainoastaan lastensa kanssa, koska jos heillä on mies kotona, tämä aika ollaan aina perheellä. Siispä en ole vuosikausiin jutellut mistään kunnolla ystävieni kanssa, yritetään huutaa lasten metelin yli jotain vaipanvaihdon lomassa, ja totean taas jonkun lähdettyä kylästä, että eipä ehditty puhua mistään tälläkään kertaa.

Toisekseen on todella outo ajatusmalli, että " elämä" olisi vain kodin ulkopuolella. Eräskin 10-kuisen vauvan äiti päivitteli sitä, kun kotona joutuu olemaan pois OIKEASTA ELÄMÄSTÄ. Kyllä, näitä sanoja hän käytti.



Eikö nykyään enää oikeaa elämää ole se, että kykenee välillä kantamaan vastuuta muistakin kuin vain itsestään? On aika huolestuttavaa, jos vain itsekeskeinen elämä on arvostettua ja " oikeaa" .

että tekee joskus jotain muutakin kuin leikkii lastensa kanssa.

Toisille äitiys on valtava asia, joka vie tosiaan mennessään. Olemme erilaisia, ja miksei saisi olla?

Mutta mitä väärää siinäkään on, jos nainen lasten ekat vuodet on enimmäkseen heistä kiinnostunut? Toki ymmärrän, että ärsyttää sellainen nainen joka vain puhuu lapsista. Itse en toivo olevani sellainen. Osaan kyllä muustakin puhua vaikka elämäni muuten pyörii aika paljon kotiympyröissä.



Mutta elämää se on tämäkin ap! Eikä kaikkia kiinnosta taidenäyttelyissä tai baareissa juokseminen. Leffaan ei tunnu olevan aikaa mennä. Nykyään katellaan leffoja kotona miehen kainalossa:).