Karjuuko kukaan muu lapselleen joka päivä...?

Lääkkeitä en kuitenkaan halua, koska ne vievät ihan kaikki tunteet lamaan, joten en tiedä miten tätä saisi vähennettyä =(

Itsekin aiheesta kirjoitin täällä jonkun aikaa sitten. Meillä tämä huutamiseni alkoi silloin kun vauva tuli taloon. Yhden hyvän ja mieleenpainuvan neuvon sain. Mielikuvaharjoitelu: Jos tulee semmoinen tilanne että tekee mieli huutaa, niin mietin huutaisinko siinä tilanteessa silloin jos vauvaa ei olisi tai en olisi väsynyt.



Toisaalta, ei se niin vaarallista ole, jos joskus tulee karjuttua ja räyhättyäkin. Se on kuitenkin ihmisen yksi " normaali" käyttäytymismuoto, siinä missä itku ja naurukin :)

Ei oo vissiin mulle tarkotettua hommaa tämä äitiys.

Huono omatunto siitä tuli ja vedet silmiin itsellekin. Onneksi lapsi viimein oppi. Sanoo joskus vieläkin, että nyt äiti on iloinen kun kakat tuli pottaan.

pikkuriiviöt, jotka tahalleen ärsyttää mua niin että saa mut karjumaan pää punaisena. Ja tekevät sen näköjään ihan tahallaan..-;) Mutta huomion tein, että silloin kun ei ollut e-pillereitä käytössä, niin pinna oli pidempi, nyt jouduin aloittamaan pillerit ja pinna kiristynyt niiden myötä... Voi lapsiraukat.. Miehelle lapset ovat kuin " herranterttusia" ..-;)

Ehkäpä tämä tosiaan johtuukin siitä. Ihanaa että joku muukin räjähtelee. Tai ihanaa ja ihanaa, lapsiparathan siinä kärsivät. Mutta kuitenkin, etten ole yksin...



T.ap

kyllä karjutaan. Ei tietenkään vauvalle, mutta 3 vee saa välillä näkemään punaista. Juuri aamupesujen ja pukemisten yhteydessä Sain vinkin, että kannattaa toimia lorujen avulla. Pidin sitä hullunhommana, mutta aamulla kun esikoinen heitteli villasukkia ympäri eteistä, niin aloin laulaa ja esikoisen pukeminen alkoi sujua silkasta ihmetyksestö..

Just tuossa aamulla " karjuin" kolmivuotiaalle pukiessani häntä.

siitä tulee ihan älyttönän huono omatunto. Olen ollut nyt 3 v

kotona ja meillä on nyt myös pieni vauva, huomaan että kun

en muutamaan päivään ole ollut aikuiskontaktissa tulen ahdistuneeksi,

ja pinnakin on kireämmällä. Juttelin tuossa naapurin kanssa hetkisen

ja jo olo helpottui. Olen etsinyt " päiväystävää" jo sen kolme vuotta,

mutta kerhoäideistä ei sitä ole löytynyt ja edelleen törötämme tuolla

puistossa keskenämme, tuntuu että tää koko asuinalue on ihan

autio ihmisistä päivisin. Onneksi on kerhot ja satunnaiset vapaapäivät

ystävillä mutta se yksi hyvä uusi tuttavuus tekisi niin hyvää, näitä

päiviä ei tarvisi kuluttaa, vaikka ihanaahan on olla kotona lasten kanssa!

Odotan toisaalta työhönpaluuta sitten joskus, päivät ovat täysiä

ja loppuu tämän seuran ja tekemisen alituinen pohtiminen. Hohhoijaa

tekipä hyvää!