Ahdistaako isänpäivä ketään muuta?

Vanha ketju (enkä tiedä miksi tänne kirjoitan, kun ei ole lapsiakaan), mutta kyllä ahdistaa. Oma isäni kohtelee äitiäni huonosti, pitää toista naista jo kolmatta vuotta, odottaa että äiti on olemassa häntä palvellakseen jne. Heillä on juuri pitkällinen avioero-prosessi menossa. Meidänkään uudessa kodissa isä ei ole viitsinyt käydä, vaikka olemme asuneet jo useita kuukausia ja juuri muuttaneet takaisin kotikuntaan monen vuoden poissaolon jälkeen. Luultavasti vain siksi, että isäni ei hyväksy kerrostalo-asumista. Häntä ja hänen tekojaan pitäisi jaksaa ymmärtää ja suvaita, mutta itse hän ei suvaitse mitään tai ketään. Odottaa myös aina suuria lahjoja, koska pitää minua varakkaana mieheni takia -- vaikka elän vielä opintotuella ilman minkäänlaista pysyvää työsuhdetta ja mieheni tulot menevät pitkälti asuntomme maksamiseen. Omia isovanhempia toki on mukava nähdä isänpäivänä, mutta muutoin saisi jo olla ohi koko päivä.

Ahdistaa! Olen eronnut miehestäni ja omankin isän kanssa välit nykyään aika etäiset.

Ei, sillä isäni pyynnöstä ohitan sen kokonaan. Hän ei koskaan vietä mitään juhlaa. On kyllä mukava ja positiivinen mies, mutta tuntee jotain outoa kammoa kaikkea juhlimista ja seremoniallista viettämistä kohtaan. Se on hänen elämäänsä se.

Ei ahdista, isäni on juoppo, vanhempani ovat eronneet kun olin 2 vuotias. Lähetän isänpäiväkortin jos muistan, hän ei kyllä sitä ansaitse, mutta koska olen ainoa lapsi, ja minun lapseni kuitenkin hänen ainoat lapsenlapset, yritän vähän kerran vuodessa huomioida.

[quote author="Vierailija" time="09.11.2005 klo 15:40"]

Taas pitää kirjoittaa siihen korttiin kauniita korulauseita ja vielä soittaa perään onnittelusoitto, vaikka oikeasti haluaisin sanoa isälle miten paljon hänen käytöksensä minua ja miestäni kohtaan on satuttanut.

Olen ns. kiltti tyttö ja saanut niellä vanhemmilta kaikenlaista käytöstä (ovat jatkuvasti yrittäneet puuttua mieheni ja minun elämääni eri tavoin, eivät hyväksy miestäni koska hän ei mielistele heitä). Minun on vaikea pitää puoliani heitä vastaan, yritän vaan miellyttää että välit pysyisivät jotenkuten hyvinä. Olen vuosien varrella oppinut sen, että jos heidän juttujaan yhtään arvostelee niin välit kylmenee heti ja isä uhkaa, että ei olla tekemisissä ollenkaan.

Isän käytös vuosien varrella on ollut sellaista luokkaa, että minulta on kadonnut lähes kaikki kunnioitus häntä kohtaan. Arvostan kyllä sitä että hän on antanut turvalliset puitteet elämälleni, mutta en koe että hän oikeasti rakastaisi minua ja välittäisi - niin kovin kevyesti hän olisi valmis aina katkaisemaan välit kokonaan.

Kateeksi käy niitä jotka voivat iloita Isänpäivästä ja omasta isästään - minä joudun teeskentelemään. Koen vielä huonoa omaatuntoa siitä, että koen Isänpäivän vaikeana.

[/quote]

Ahdistaa,tosi paljon. Isä kuoli kolmisen vuotta sitten,mutta jo ennen sitä saattoi mennä pari vuottakin etten kuullut hänestä lainkaan. Sitten vituttaa kun joka tuutista toitotetaan "osta isälle sitä ja tätä",onneks vain kerran vuodessa.

Minä en ahdistu koska se on vain yksi päivä muiden päivien joukossa.

En ole oman isäni kanssa ollut missään tekemisissä yli 20 vuoteen.

On vaikea kohdata oma isänsä isänpäivänä kun ei voi tuntea muuta kuin kiusaantuneisuutta. Ja pakko on kuitenkin, vaikka vain siitä syystä että eihän se isä enää kauan elä ja ei se itseltä niin kovin kauan aikaa vie - vaikka sitten joutuukin tuntemaan ahdistusta.