Kenen mielestä alle 3-vuotias on 'vanha'?
Ystäväni sanoi kun kysyin, onko lapsensa ollut mustasukkainen uudesta vauvasta (nyt 3 viikoa vanha), että ei juurikaan, eikä varmaan olekaan kun on 'jo' 2 v 6 kk vanha ja ymmärtää jo niin paljon.
Sääliksi käy lasta kun hänestä tehdään liian pienenä jo isoa.
Kommentit (10)
nyt vähä liiotella. ehkä sekin äiti tuntee lapsensa parhaiten ja tietää millä tasolla just se lapsi on.
juuri alle 2-vuotiaat eivät ole mustasukkaisia, kun eivät vielä edes oikein ymmärrä, mistä on kysymys. Kyllä tuollainen 2 ja puolivuotias jo ymmärtää, että vauva vie osan huomiosta.
Huvittaa vaan kun vauva tosiaan alle kuukauden ja nyt jo äiti sanoo, ettei mustasukkaisuutta ole...
Esikoiseni tuntui "vanhalta" jo 2-vuotiaana, tuli isoksiveljeksi ollessaan 1v8kk. Kuopus sen sijaan on ihan vauva vielä 2-vuotiaana. :)
En muista ikinä olleeni pieni lapsi, koska isäni mielestä minun olisi kuulunut jo ihan pienenä käyttäytyä kuin aikuinen. Esim. juuri 3 v täyttäneenä en muka syönyt kakkua kunnolla häissä ja siitä piti koko ajan huomautella vihaisena. Muistan vielä tapauksen ja kyllä se kakku pysyi lautasella, lusikassa ja suussa, joten en ymmärrä vieläkään, mitä muka saatoin tehdä väärin.
Ihme ajatus kyllä tuo, että kun lapsesta tulee isosisarus, hänen kuuluukin yhtäkkiä alkaa käyttäytyä kuin aikuinen. Sairasta.
tullakseen isosisaruksiksi. Osaavat todellakin olla mustasukkaisia. Sen sijaan lähemmäs 3-vuotiaalle voi jo selittää asioita, vaikkapa että äiti vaihtaa nyt vauvalle vaipan ja tulee sitten kanssasi pelaamaan.
Yleensähän ensimmäinen mustasukkaisuuspuuska tulee silloin kun vauva syntyy. Miksi ystäväsi siis ei saisi sanoa, että mustasukkaisuutta ei nyt ole? TOkihan sitä voi tulla ja tuleekin myöhemmin, mutta entä sitten?
että ystäväni luulee lapsensa olevan jo niin vanha ja kypsä, ettei mustasukkaisuutta edes tule tulevaisuudessa. Että tämä vauvan tulo on nyt tässä, käsitelty ja selvä juttu. Eihän se sitä ole, vaan vaiheita on monia: esimerkiksi monelle isommallekin lapselle ottaa koville kun kuopus alkaa liikkua ym.
Jutut ovat jo ihan eri tavalla fiksuja ja oivaltavia kuin esim. puoli vuotta sitten. En tiedä miten se reagoisi vauvaan, mutta noin yleisesti ottaen olen ollut suorastaan yllättynyt miten ison ihmisen oloinen tuonikäinen jo voikin olla.
meidän 1v4kk on jo "iso"!
Osaa kävellä ja juoda tuttipullosta samanaikaisesti, osaa avata takkinsa vetoketjun ja ottaa takin pois, osaa ottaa myös tarrakiinnityksellä olevat kengät pois, osaa velmuilla, osaa "lukea" lehteä jne.
Minusta tuntuu, että meidän vaavi on jo toooosi iso!!!
Vastahan tuo vuosi sitten pelkästään köllötteli oman peittonsa päällä lattialla vaikka miten pitkään, eikä liikkunut mihinkään.
ja on kouluikäisten lasten rinnalla meidän perheen "vauva". Aina ihmettelen, kun oppii uusia taitoja, että miten se nyt jo noin pienenä (vaikka olisi vähän ikäisiään jäljessäkin).
Onhan tuo 2,5 -vuotias kuitenkin vanhempi kuin hieman alle parivuotiaat, jotka useimmiten taitavat olla pikkusisaruksesta aika mustasukkaisia.