Usean lapsen äidit, miten olette päässeet eroon vauvakuumeesta????

Raskautta, synnyttystä ja vastasyntynyttä vieläkin joskus haikailen mutta mielestäni ikä on se joka ratkaisee. sinullakin tuota ikää jo on...

minulla on viisi lasta, enkä enää mitenkään jaksaisi olla raskaana, synnyttää, tai hoitaa vauvaa.

Esikoisella on lisäksi monenlaista vaikeutta. En jaksaisi enempää huolta lapsista. Vauvojen kanssa on helppoa, on murheet pieniä, mutta kun kasvavat niin kasvavat huoletkin.

lisää kokemuksia.....

synnyttyä (kaksoset ja isosisko oli 2v) ja sitä seuranneena parina vuotena. Rakkaita ovat, mutta perheemme on tässä. Ja tulihan minulla ikäkin vastaan, sain nuorimmaiseni 35 vuotiaana. Jos olisin saanut lapseni 10 vuotta aiemmin niin kuka tietää vaikka olisin vielä iltatähteä yrittänyt.

Nyt odotan viidettä ja olen vasta 29v. Eli jos "lopettaisin" tähän niin luulen että kuitenkin muutaman vuoden päästä iskisi vauvakuume. Mutta ollaan kuitenkin ajateltu että nyt tulee ainakin taukoa. En uskalla mitään lopullista. Eletään tätä hetkeä ja katsellaan sitten 5-vuoden päästä uudelleen.

ja vauvakuume vaivasti heti . Nyt neljäs raskaus oli todella raskas ja kroppa oli tosi kovilla kuten myös itse, niin henkisesti kuin fyysisestikin joten tiedämme, että tässä on meidän lapsilukumme. Olemme vielä nuoria, joten eihän mikään ole poissuljettu, mutta tällä hetkellä on todella vahva tunne, että perheemme on nyt tässä. Vauvakuumeesta en parane kyllä varmaan koskaan, se tulee säilymään aina ja haikeudella muistelen varmasti varisinkin kun lähipiiriin syntyy vauvoja. Kyllä nytkin kun mietin, että emme saa enää pientä nyyttiä, en pääse synnyttämään...olemaan raskaana...tuo haikean mielen, mutta se menee ohi. Kun aloimme yrittämään 4.lastamme tuo tunne oli sellainen jota ei voinut laittaa taka-alalle..halusimme ehdottomasti 4. lapsen.

lejäs ja viides vaikeita ja yllättäen kuudes raskaus taas on ollut helppo kuin mikä, nyt 38-vuotiaana :o

lapsikuume. Mies ei lämmennyt ja sitten päätin minäkin lopettaa sen haikailun ja keskittyä täysillä niihin olemassaoleviin lapsiin ja muuhun elämään. Aloitin haastavat opiskelut ja todellakin satsaan koululaisten kanssa touhuamiseen ja koko perheen tekemiseen.



Nyt olen oikein tyytyväinen eikä ole harmittanut, että päädyttiin kolmeen lapseen. Luulenpa, että osaaltaan siinä mun lapsikuumeessa oli haikeutta yhden elämänvaiheen päättymisestä. Mutta kun kävin asian läpi ja päätin keskittyä siihen mitä mulla on enkä märehtiä sitä mitä ei ole, niin ei ole kaduttanut eikä harmittanut mitenkään.



On myös niin, että meidän avioliitto on tosi hyvä, mitä se ei varmasti olisi, jos olisin vaatimalla vaatinut neljännen muksun. Mies rakastaa kovasti meidän kolmea lasta, mutta ei ole mikään "lapsiperhe"- ihminen eikä kauhean kotikeskeinen. Kolmenkin lapsen kanssa ne pikkulapsiajat oli stressaavia meidän liitolle ja neljäs olisi saattanut olla liikaa. Vaikka kuinka tietää, että se on ohimenevää, niin on se sitä nukutus - syöttämis-uhmarumbaa useamman vuoden. En ole varma, että oltais siitä kunnialla selvitty. Kun ei se riitää, että yksi on innostunut siitä touhusta.



Eli mainiosti on selvitty. Se vaatii vaan sen päätöksen. Jos sitä aktiivisesti märehtii ja pyörittää, niin siitä tulee se mahdoton juttu ja pakkomielle.

Tuota minäkin olen hiukan ajatellut, että on osittain sellainen haikeus kun yksi vaihe on päättymässä ja siitä on vaan selvittävä yli. En ihan päättömästi ole sitä neljättä vaatimassa ja toivonkin, että pikkuhiljaa pääsen asiasta yli...kiva kuulla, että joku muukin selvinnyt :)

ap

Kuusi jo on ja lisää kuumeillaan. Tähän jää koukkuun, haluaa saada aina uuden ihmeellisen taideteoksen. Omista ja miehen geeneistä syntyy valloittavia kombinaatioita. Se on niin valtavaa se onnentunne kun katselee pientä ihmisenalkua. Ja sekin koukuttaa, kun näkee miten tärkeitä sisarukset ovat toisilleen. Suuresta parvesta löytyy jokaiselle ainakin joku samanhenkinen sisarus ja muutekin porukkalla leikkivät vaikka ja mitä.

tuo edellinen kommentti oli paha, kun taiteellista sukua ollaan :).....ei yhtään auttanut tätä järjen ääntä tässä asiassa.....

En tuhlaa ajatustakaan, miten selviäisin vauvakuumeestani. Mun lapsiluku on ollut miehen toiveesta täynnä jo 6 vuotta, mutta mitään lopullista en ole sen suhteen tehnyt, että lapsia ei enää tulisi. Me vain tiedämme, että niitä ei enää meille ole tulossa. Mulla ikää on "vasta" 30, joten vielähän sitä olisi mahdollisuus iltatähdelle, mutta ei ehkä kuitenkaan.



Olen oppinut elämään vauvakuumeeni kanssa. Onneksi mulla on nämä kolme, jotka raahaavat kaikki kaverinsa meille ja saan nauttia suuren lapsilauman "äitinä" olosta.

esikoisen ja kakkosen jälkeen on ollut selittämätön TARVE saada lapsi, kokea plussatesti, odotus ja synnytys ja vauva-aika. Luulen ja toivon sen johtuvan siitä että olemme jo ennen esikoista suunnitelleet 3 lasta jos vain saisimme.



Tuntui, että joku puuttuu, ja kun kolmas saadaan, ympyrä sulkeutuu. Nyt raskaus on kohta puolessavälissä. Fiilikset ovat nyt kun tätä aikaa elän, ei koskaan enää, tämä on viimeinen kerta! Odotin kovasti tätä odotusta ja nyt odotan sen menevän sukkelaan ;) Eli suureksi yllätyksekseni ajatukseni ovat vähän tyyliin jos tämän vielä jaksaisi. En voinut kuvitellakaan tuntevani näin.



Tämä on tosiaan luopumisen aikaa, tunnen haikeutta että minun osaltani tämän maailman lapsimäärä ei tämän jälkeen lisäännyt ;) Tosiaan yhden elämänvaiheen päättymisen haikeus. Mutta luulen että minä en pode enää vauvakuumetta, keskityn viisihenkiseen perheeseemme, koska se on sitä mitä olemme aina halunneet :)