Kauanko kannattaa odottaa että avomies "toipuu masennuksesta" ja kykenee rakastamaan...?

jopa parisuhdeterapiaa, jotta käsittämättömälle etääntymiselle löytyisi syy. siihen ei mies osaa itsekään vastata. luulisi olevan onnellinen nyt kun viimein on saanut kauan kaipaamaansa jälkikasvua. synnytyksen jälkeen pari kolme viikkoa sanoi rakastavansa, mutta nyt taas ei tiedä raskastaako vai ei. mies ei halua terapiaa tai lääkkeitä. mutta kai pitää jollain keinoin terapeutille saada kun puhuminen minun kanssa on niin vaikeaa. muuten varmaan oltais jo rottu, mutta lapsen takia tässä jaksaa yrittää.

Teistä on juuri tullut isä ja äiti ja se kyllä muuttaa parisuhteen luonnetta ihan pysyvästi eikä sille mitään voi. Teillä on nyt pieni vauva, jonka huolehtimiseen ja hengissäpitämiseen menee aika tarkkaan kaikki energia, sekä fyysisesti että henkisesti. se on ihmisen elämän suurimpia muutoksia, ja vaatii oman aikansa, että siihen sopeutuu. Jos nyt tuon takia eroatte, olette kyllä aika hölmöjä.

Voi kai noin suuri elämänmuutos aiheuttaa sellaista miehessäkin. Ehkä tosiaan itsekin odottaisin, mahdollisesti ainakin siihen, kun lapsi on vuoden.

vaikutuksia yleensä odotellaan ja katsotaan ainakin vuosi. Monesti pitempäänkin. Ei siis kannata odottaa mitään nopeita muutoksia tilanteeseen, varsinkaan jos mies ei edes ole vielä missään hoidossa. Toinen hyvä vinkki on se, että mitään radikaaleja ratkaisuja parisuhteessa ei kannata tehdä silloin kun lapset ovat alle 2-3v, jos arki on siedettävää ja turvallista.



Mutta avainasia mielestäni teidän tilanteessa on, että mies saa ammattiapua. Muuten on melko turha toivoa tilanteen paranemista. Hoitamattomana masennus lähes aina vain pahenee. Ja jos perheenne hyvinvointi on miehelle oikeasti tärkeä asia, on hän valmis unohtamaan mahdolliset ennakkoluulonsta kallonkutistajia kohtaan.



Yksi juttu minua tuossa kuitenkin huolestuttaa, nimittäin se, että mies kytkee tuon vaikean tilanteen rakastamiseen. Jos tulkitsee olonsa niin, ettei enää tiedä, rakastaako, suhteellanne ei mielestäni ole kovin hyvä ennuste, siis jos rakkaus muuttuukin epävarmaksi kun elämäntilanne menee vaikeaksi.



Kuinka kauan olitte yhdessä ennenkuin lapsi syntyi? Kokiko mies silloin rakastavansa ja toiko sen esiin? Yksi kaveri seurusteli 7 vuotta vakavasti ja vakituisesti miehen kanssa, joka ei koskaan sanonut rakastavansa häntä, kun ei kuulemma tiennyt, rakastaako. Sitä sitten vatvottiin ja mietittiin ja pohdittiin vuosi tolkulla, kunnes kaverini kyllästyi. Selvyyttä rakastamisasiaan ei tullut koskaan.



Pitkässä suhteessa vaikeat ajat voivat kestää vuosiakin, mutta tieto siitä, että rakastaa toista auttaa jaksamaan vaikeina aikoina. Jos miehesi on sinua aidosti rakastanut, voiko se oikeasti loppua noin nopeasti, muutamassa kuukaudessa (raskauden ja vauva-ajan aikana)? Tai sitten miehelläsi on aivan eri käsitys rakkaudesta kuin minulla. Siis että rakkaus takaa jatkuvat hyvät tunteet ja hyvän olon? Tai sitten miehesi ei osaa/uskalla/halua nähdä masennuksen syitä itsessään ja elämässään, vaan ulkoistaa ne teidän suhteeseen ja päättää että paha olo johtuu rakkauden loppumisesta.

Minun mieheni on sairastanut vakavaa masennusta useita vuosia. Merkkejä on näin jälkikäteen ajatellen ollut jo miehen nuoruudesta lähtien mutta sairaus "puhkesi" näkyväksi n. 5 seurusteluvuoden jälkeen (romahdus). Siitä alkoivat tosi rankat ajat. Onneksemme hän suostui heti terapiaan (ja lääkehoitoon, joskin sen hyödyllisyydestä olemme skeptisiä...) mutta silti sairauden kanssa painittiin monta vuotta ja käytiin pohjamudissa asti (osastohoitoja, itsemurhayritys). Parisuhteemme säilyi kuitenkin vakaana koko ajan (luonnollisestikaan pahimmassa vaiheessa mies ei pystynyt "huolehtimaan" minusta tai parisuhteesta tai taloutemme hoidosta tms., kun ei pystynyt huolehtimaan itsestäänkään mutta ei se suhdettamme kaatanut sillä ymmärsin sairauden luonteen. Pahinta vaihetta kesti muutaman vuoden ja siitä surullisesta itsemurhayrityksestä (ja lääkkeen vaihdosta) alkoi toipuminen ja tie ylöspäin. Nyt (4v aallonpohjan jälkeen) hän on hyvässä kunnossa, terve ja normaali. Terapiassa ei enää käy kuin hyvin satunnaisesti tarvittaessa (useita vuosia kävi kerran tai kahdesti viikossa), nyt ei ole käynyt ehkä puoleen vuoteen lainkaan. Elämme normaalia, onnellista perhe-elämää, jossa kumpikin arvostamme ja rakastamme toisiamme. Vaikeat vuodet lujittivat suhdettamme mutta olivat ne kyllä raskaat. Tällä tarinalla halusin kertoa vain sen, että vakavasta masennuksestakin voi toipua (ja vakaalla parisuhteella ja turvallisella puolisolla on tässä suuri merkitys)... Paljon puolison pitää kyllä ymmärtää sairauden luonteesta ja siitä, miten se vaikuttaa toisen käyttäytymiseen...

Oletko varma, että miehesi on kertonut sinulle kaiken? Masennus on sellainen sairaus, jota pitää hoitaa, eikä se itsekseen useinkaan katoa. Sinun pitää itse päättää miten kauan katselet.

niin kyllä me jatkoimme suhteen hoitamista ja toisillemme näytimme tunteemme. Rakastelimmekin aika pian synnytyksen jälkeen. Ei se sitä tarkota että kun vauva tulee niin tarvii lakata parisuhteen ja keskittyä vain siihen lapseen!!

Tämän takia meillä on useampi lapsi. Suhde ei kuollut vaikka lapsia tulikin. Ei kai ny kukaa jaksa jos ei sitä rakkautta suhteessa ole. PAremmin jaksaa huolehtia vauvastakin kun huolehtii itsesta ja puolisosta!

Teistä on juuri tullut isä ja äiti ja se kyllä muuttaa parisuhteen luonnetta ihan pysyvästi eikä sille mitään voi. Teillä on nyt pieni vauva, jonka huolehtimiseen ja hengissäpitämiseen menee aika tarkkaan kaikki energia, sekä fyysisesti että henkisesti. se on ihmisen elämän suurimpia muutoksia, ja vaatii oman aikansa, että siihen sopeutuu. Jos nyt tuon takia eroatte, olette kyllä aika hölmöjä.

Masennukseen taipuvilla on joskus pitkiäkin aikoja ettei masennusta ilmene. Onko sitä ollut siis hänellä aikaisemmin elämässä

niin kyllä me jatkoimme suhteen hoitamista ja toisillemme näytimme tunteemme. Rakastelimmekin aika pian synnytyksen jälkeen. Ei se sitä tarkota että kun vauva tulee niin tarvii lakata parisuhteen ja keskittyä vain siihen lapseen!!

Tämän takia meillä on useampi lapsi. Suhde ei kuollut vaikka lapsia tulikin. Ei kai ny kukaa jaksa jos ei sitä rakkautta suhteessa ole. PAremmin jaksaa huolehtia vauvastakin kun huolehtii itsesta ja puolisosta!

käyttäytyvät kuin te. Ap:n kuvaama tilanne on hyvin tyypillinen nuoren perheen tilanne.

Rikkaissa kunnissa saattaa olla jopa mahdollisuus terapiaan.