Miten saa miehen motivoitua remontointihommiin?

sun miehellä on burn out, eikä ihme, kuka hullu jaksaa tehdä totaalisen kokoista remonttia kaiken muun ohessa.



Myykää talo, tai miehelle vuosi vapaata töistä kokonaan, että saa kodin valmiiksi.

Mies joskus sanoi että se ei ainakaan auta että naputan siitä asiasta tai huomauttelen koko ajan, tai että meen sanomaan että mikään ei edisty, MUTTA eipä meillä oikeen silti mitään tapahdu vaikka en mitään asiasta sanoisikaan. MEillä kyllä on se että miehellä ei ole mitään tietoa remontoinnista ja aina pitää pyytää tuttu käymään ja kertomaan ett' mitä seuraavaksi pitää tehdä...

No joo täytyy sanoa että sitten kun mies pääsee alkuun niin tekee kyllä mutta välillä koko päivä saattaa olla pelkkää kahvi ja ruokataukoa...

ja kyllä tässä vaiheessa yleensä miehille tulee liikettä niveliin

Eihän me olla sitä kahta vuottakaan asuttu. Ja lapset on koulussa ja hoidossa juuri tottuneet paikkoihin. Muutenkin tykätään talosta.



Olen kyllä ajatellut, että en sano mitään, mutta kun ei tapahdu mitään jos en sano. Mies katsoo telkkaria tai lukee tai ihan mitä muuta vaan. Makaa sängyllä tai sohvalla. Leikkii lasten kanssa.



Remonttifirmojen hintojen esittelykän ei taida auttaa, koska mies tietää, että minäkin tiedän ja ymmärrän, että enempää lainaa emme voi ottaa.

Kiva kuulla, että jollain muullakin on edes vähän samantapaista, koska minun tuttavapiirissäni kaikkien miehet on niin sukkelia ja jaksavia ja osaavia ja tekevät silmänräpäyksessä kaikkea. -ap

Vaikket mitään vielä osaakaan, niin kyllähän sitä oppii. Jos mies on noin puhki, niin teet varmaan nopeammin itse, kuin saat miehen tekemään.



Sitäpaitsi kun alat hitaasti mutta epävarmasti tekemään ihan itse pyytämättä neuvoa niin hyvin kuin osaat, niin olisin valmis lyömään vetoa, ettei mene kauaakaan, kun saat vähintään neuvoja siltä mieheltä. Todennäköisesti melko pian myös apua. Ei kukaan mies malta olla tulematta viereen neuvomaan, jos näkee vaimonsa tekevän jotain, jonka mielestään osaa paaaaljon paremmin.



Ja jos mies ei tule edes neuvomaan, niin sitten taitaa olla kyllä todella pahasta uupumisesta kyse ja sitä suuremmalla syyllä antaisin miehen olla rauhassa.

Täytyy varmaan kokeilla.



En ole ajatellut, että mies olisi jotenkin oikeasti väsynyt, siis jollain burn out-tasolla. Pitää vissiin sitäkin kysellä, että kuinka väsyneeksi tuntee itsensä. -ap

vanhassa omakotitalossa on riesaksi asti hommaa. Sen voi kestää vain, jos sietää keskeneräisyyttä. Jos te pystytte siinä nyt asumaan eikä rakenteet ole uhattuina, niin lähtisin siitä, että sinun sietokykysi omakotitaloasumiseen on liian matala, eli opettele sietämään A) kokoaikaista remonttia B) asioiden keskeneräisyyttä C) kerta toisensa jälkeen uudelleen alkavaa remonttipuuhaa, kun jotain täytyykin tehdä toisin tai jokin kajahtaa.



Vanha talo on eri asia kuin uusi, ja siinä on kaksinkertainen työ, purkaa ja rakentaa, eikä siitä silti tule koskaan yhtä hyvää ja toimivaa kuin uusi on.



Vanhassa talossa pitää elää sen ehdoilla. Onhan tämä nyt ap sinulle aivan kirkkaasti mielessä?

ja sit ainaku tekee jonku pienen remonttihomman niin saa tarran. ja tietyn tarramäärän jälkeen palkinto, vaik kymmenestä tarrasta annat sille. ;)

Mä olen vähän sellainen ihminen itse, että tekisin itse. Hyvä jos kehtaan ison huonekalun nostoavuksi miestä huudella. Kumpikin kyllä pakerretaan. Se toisen touhuilun katsominen innostaa yrittämään itsekin. Mukavaa tehdä yhdessä, toinen maalaa vasemmasta reunasta ja toinen oikealta, mutta pyytää ja marista tai olettaa toisen tekevän kaiken, niin en kyllä kehtaa.

Vanhan talon remontointi on elämäntapa, joka ei pääty

Meillä ainakin remontit on menneet ihan ilolla. (takana mm. rintamamiestalon peruskorjaus) Ei olla ammattilaisia ja tehdään iltaisin, mutta tehdään yhdessä ja toista auttaen. Rinnakkain rapsutetaan ja jos toista laiskottaa, niin toinen menee tekemään yksin syyllistämättä, jonka jälkeen se toinenkin yleensä innostuu. Ei tulisi mieleenikään marista miestä tekemään remppaa, kun itse kyhnään keittiön ja olkkarin väliä. Kyllä tuollaiset projektit hoidetaan yhdessä. Remontit vanhoissa taloissa on sen verran työläitä projekteja, että itsekin tulisin hulluksi, jos mies vaan vaatisi ja marisisi, eikä sen sijaan tekisi itse.

Tottakai lapset on tiellä ja vie toisen työtehosta yli puolet, mutta onhan se silti yhteistä aikaa ja touhua. Ikäväähän se miehellä olisi yksin tehdä kaikki.



t: 13

aika epärealistista kaiken kaikkiaan, jos olette lapsiperhe

En minä ainakaan oleta mieheni tekevän mitään vaan itse teen kaiken. Mies kaitsee lapsia sen aikaa.

nimittäin tuo tee se sitten itse. Minä saan juuri ja juuri vasaran pysymään kädessä niin ei heti tule mieleen mennä yksin sorkkimaan remonttia, meillä on tapana tehdä kerralla ja kunnolla.



Meillä siis myös vanha ja iso talo missä remppa pahasti kesken, kaikki saadaan kyllä revittyä auki, mutta mikään ei valmistu. Meillä ei myöskään ihan pienellä pintarempalla selvitä. Mies on sitä mieltä, että hän ei ulkopuolisia tarvi apuun, eihän se ole mies eikä mikään jos ei omaa taloa saa rakennettua tahi rempattua. Luulen, että äijä haukannut liian ison palan, muttei sitä myönnä...ja tämä jos mikä hiertää tällä hetkellä:(

Ja jotain nyt kommentoin.

Eli jos luette viestini tarkasti, niin saatte selville, että en osaa tehdä itse mitään kunnollista. Toki olen aina maalaillut, pakkeloinnut, tapetoinnut yms. Mutta oikeita rakennushommia en osaa neuvomatta tehdä.

Mulla ei ole hajuakaan mitä yläkerrassa seuraavaksi tarvii tehdä.

Ja kuten jo kerroin, meillä ei oikein yhteistyö suju. Mies kokee minut varmaan riesaksi. Minä tarvitsen neuvoa ja ihan näyttämistä ja miehestä on työlästä keskeyttää oma homma ja näyttää minulle ja vielä sittenkin seurata, että sujuuko ja antaa suullisia ohjeita.

Mies ei ole selittäjä-tyyppiä. En ymmärrä hänen "ota se sieltä ja tee silleen" ohjeita. Hän ei osaa konkreettisesti selittää ja hermostuu, kun minä en ymmärrä.



Ja siis senkin jo sanoin, että asuimme ennemminkin vanhassa omakotitalossa, ja teimme remonttia, että ymmärrän vallan hyvin mitä se tarkoittaa.

Ennen lapsia teimme sielläpaljonkin remonttia. Lasten syntymän jälkeen hidastui kovasti.

Sen myimme, koska se oli meille liian pieni.

Uusi on tarpeeksi tilava, kunhan yläkerta saadaan käyttöön.

Ja osaan elää keskeneräisyydenkin kanssa (vaikka sekin usein harmittaa), mutta koska kyseessä on huutava tilanpuute, sen kanssa ei olekaan niin helppo elää.

Mitä nyt listoista ja osittain laitetusta paneelista yms, mutta olisi kiva, että vanhempien sänjy esim. sijaitsisi makuuhuoneessa eikä olohuoneessa ja koululaisella olisi paikka johon voisi laittaa koulupöydän. Ja kaikkien lasten ei tarvitsisi olla samassa huoneessa.



Lapsia on kolme. 7v, 4v ja 2v.



Liian isosta palasta en tiedä. Minä uskoin, kun mieheni kertoi miten kätevästi sen yläkerran rakentaa. Kunhan nyt päästään asumaan, niin kyllä se yläkerta siitä sitten.

Voihan se olla masentavan suuri urakka, mutta koska tilaa ei ole, niin se olisi saatava kuitenkin joskus valmiiksi.

-ap

Varmaan myös jäähypenkki. -ap

tosin kohta jo 10v. Häiritsee myös huomattavasti sosiaalista elämää kun en kehtaa ketään uusia ihmisiä kutsua. Nyt taitaa olla kaksi vuotta kun on viimeksi tehnyt mitään remontin tapaista.

talon. Se ostettiin ja remonttia tehdään vieläkin. Viime kesänä pyysin tarjouksia talotehtailta, avaimetkäteen periaatteella. Vanha talo olisi purettu. Mieheni ei suostunut, halusi jatkaa remonttia. Mulla on nyt mitta sen verran täys, etten suostu katsomaan jos homma ei etene. Perusremppa saatava tänä vuonna loppuun.

ja yksi talo on jo kauttaaltaan remontoitu ja nyt on uusi remonttikohde meneillään niin onhan tossa aika monta vuotta tehty hommia äärimmäisellä aikataululla.



Miten ihmeessä kukaan suostuu tuommomiseen? Miten ap, olitko itse sitä mieltä, että kyllä tämä helposti tässä menee ja saadaan uusi isompi talo, kun mies sen rakentaa??? Eikö omat hälytyskellosi soineet lainkaan? Eikö sinun tehtävä ole myös suojella perheesi hyvinvointia ja estää ylimääräiset kuormittavat tekijät?



Pelkästään talonrakennusprojekti on stressaava ja kuormittava, aiheuttaa paljon myös avioeroja. Mitä onkaan tuollainen monen vuoden projekti, joka ei ikinä pääty ja sitten vielä kolme lasta.



Olet ap kovin kriittinen miestäsi kohtaan, ja haluaisit hänen olevan ja toimivan toisin kuin hän toimii. Minusta sinä voisit olla myös kriittinen niille valinnoille, joita olet itse ollut tekemässä ja kriittinen omalle toiminnallesi tuollaisessa tilanteessa.



Vaihtoehtoja on useampia, pitää vain luovasti alkaa miettimään, miten tilanteesta päästäisiin niin, ettei kukaan uuvu taakkansa alle, eikä parisuhde olisi kuin raunio vain. Kuulostaa nimittäin siltä, että keräät katkeruutta ja vihaa miestäsi kohtaan, koska hän ei rakenna sinulle sitä taloa, jonka koet hänen luvanneensa.



Nyt vastuuta ap itse kehiin. Miten turvaat perheenne ja asumisviihtyvyytenne nousisi? Järjestäkää talkoot? Muuttakaa vähäksi aikaa vuokralle ja vuokratkaa asunto puoli-ilmaiseksi sellaiselle, joka sitoutuu rakentamaan sitä myös? Ottakaa ammattioppilaitoksesta oppilasluokka tekemään jonkun kohdennetun työn?



Luovempia ratkaisuja kuin toisen syyttäminen omasta pahoinvoinnista. Se on vain lopun alkua.