Kiva kiva mies haluaa rauhanturvaajaksi :´(

Tai no, enhän minä aikuista ihmistä voisi seinäänkään kahlita, mutta pahana olisin kyllä. Mun mielestä tällaiset haaveet pitäisi toteuttaa ennen kuin tehdään lapsia (tai vasta sitten, kun lapset alkavat olla isoja). Perhe on yhteinen projekti. Mitä mies sanoisi siihen, jos itse lähtisit vastaavasti vaikka puolen vuoden opintoreissulle ulkomaille tai jotain vastaavaa? Miehille on joskus vähän turhan helppoa elää omaa elämäänsä, vaikka parisuhteessa ja perheessä elävätkin.

En varmastikaan pitäisi tilanteesta, mutta toisaalta...en voisi kyllä kieltääkään. olen itse lähtenyt toteuttamaan nuoruuden unelmaani tässä kolmekymmentä täytettyäni ja onneksi mies on siinä minua tukenut. (Ilman esim. hänen taloudellista tukeaan tämä ei olisi ollut mahdollista).



Anna miehesi nyt ainakin hakea paikkaa. Uusi keskustelu sitten, kun hän saa tietää pääseekö vai ei.



Mitä eniten tilanteessa pelkäät?

miehen kanssa juteltiin näistä asioista jo suhteen alussa ja kerroin rehellisesti että olen aika joustamaton sen suhteen että tekisi esim etätöitä tms, en halua olla yksin perheen kanssa ja hoitaa kotia. mielestäni ihan reilu peli kun sen suoraan sanoin, että etsin perhekeskeistä miestä, olen työhullujen lapsi enkä siihen enää pysty.



jos mies nyt päättäisi jotain sellaista tehdä niin tietenkään en estäisi, mutta järjestäisin kyllä oman elämäni uudelleen.

Tai jos menisi, niin takaisin ei olisi tulemista.

valitsemaan perheen tai sen homman.

kyllähän aikuinen mies tekee omat valintansa. mutta mun mielestä on ihan oikeutettua että jos toinen ei halua sopeutua esim aviopuolison elämänmuutokseen, niin ei toista voi pakottaa. itse en voisi olla etävaimo ja kodinhoitaja ja olisi mulle epäreilua jos siihen pakolla sopeutuisin.



terv.2

pettämistä, jättämistä, väsymistä, yksinoloa, yksin lapsista huolehtimista... Mies haki ennen lapsia muttei päässyt, nyt olisi mahdollisuus.

se tietty riippuu siitä, että oisko se sitte miehelle sellanen IHAN välttämätön juttu, jota tulisi aina katumaan, mikäli ei sinne lähtisi.

Ja jos kotona olisi suht rauhallinen tilanne (ei koliikki kaksosia tms..:)) niin kyl mä sitten päästäisin... Jos itsellä olisi sellainen tilanne, että toivoisin hirveästi pääseväni johonkin, mutta se vaatisi sitä, että olisin tietyn aikaa poissa perheen kuvioista, toivoisin että mieheni päästäisi minut myös. (jollaista ei kyl mulle tule)



Mutta onhan näitä paljonkin, että vaimo jää "leskeksi" joksikin aikaa. Kyllä tukisin miestäni asiassa, jos se olisi hänen haaveensa, ja perhetilanne sen sallisi.



Ja en eroaisi, kuten 2, vaan pysyn mieheni rinnalla, oli melkein mikä vain.

En suostuisi!

Ja meillä homma on toiminut lastenkin jälkeen niin, että olemme molemmat olleet useamman kuukauden poissa kotoa (toki olemme käyneet usein kotona ja Skypekin on keksitty päivittäistä yhteydenpitoa varten). Ei lapset tai parisuhde tarkoita sitä että muista unelmista on pakko luopua!

Aika tiukkoja vastauksia täällä. Mä en kyllä katsoisi voivani kieltääkään aikuista ihmistä, enkä ikimaailmassa haluaisi olla esteenä toisen elämässä. Jos se asia sillä hetkellä olisi tärkeämpää kuin oman perheen kanss olo, niin sitten se olisi ja sen mukaan olisi elettävä. Päästäisin siis kyllä miehen menemään, jos ei mitään erityisen painavaa syytä olisi olla päästämättä. Tulishan se sieltä takaisin kuitenkin.

mutta rauhanturvajoukot ei todellakaan olen perheellisen miehen paikka varsinkaan jos lapset on noinkin pieniä vielä.



Mun serkun vaimo jäi 3:n teinin kanssa vuodeksi yksin, kun serkkuni lähti toteuttamaan sitä omaa unelmaansa. Vaikka lapset oli jo niinkin isoja, ei se silti helppoa ollut, äidin luovia yksin arjen ja kiukuttelevien teinien kanssa. Hyvin se meni lopulta, ei tullut avioeroa eikä kai muutakaan kriisiä, selkeä koetinkivi kylläkin..

Tukisin miestäni. Kummallisia naisia täällä? Kahlitsette puolisonne kotiin! Elämäkö loppuu siihen kun aamen on sanottu ja lapset synnytetty. Sitten vaan odotetaan kotona vanhuutta ja kuolemaa, satunnaisten kanarian matkojen lomassa. Ei hyvät naiset! Ei ihme että ukkonne pettävät teitä heti tilaisuuden tullen,

ja sitten sovitusta pitää pystyä myös pitämään kiinni, jos tilanteet kovasti muuttuvat niin asioista voidaan uudelleen keskustella mutta molempien on pystyttävä kompromissiin, myös haaveilijan, eli mahdollisesti saa jotain muuta lähes yhtä kiinnostavaa mutta ei ihan just sitä tms.



meillä kaikilla on oikeus haaveisiin ja myös toteuttaa niitä, mutta samalla perheellisinä velvollisuus ajatella ensisijaisesti perhettä. niissä rajoissa täytyy tehdä kompromisseja ja jos ei pystytä niin sitten tiet eroaa ja sekin on parempi kuin se, että toinen kilttinä rouvana jää yksin kantamaan kaiken vastuun perheestä vaikka sitä ei haluaisi tehdä...

Meillä on kaveripiirissä montakin komennuksen käynyttä ja on kuulema piristänyt elähtänyttä ja arkista suhde kummasti. Nykyään naiset niin avuttomia etteivät edes teinien kanssa pärjää ilman miestä. saahan sieltä tosi hyvin vielä rahaakin.

Saisi mennä jos haluaisi, mutta suhde päättyisi siihen. Ja kyllä, jos kyse olisi työkomennuksesta tai vaikkapa menisi opiskelija vaihtoon tmv. HYVÄKSYISIN asian ja TUKISIN 110% mutta en rauhanturvaajaksi lähtemistä.



Ja syy on se, että tunnen rauhanturvaajia, ja siellä on mm. ilotyttöjen käyttäminen ihan yleistä, bordellit sijaitsevat ihan tukikohtien vieressä jne. Se ei kuulemma ole seurutelevien/perheellisten paikka.

Ja ei, en luottaisi 100% mieheeni vaikka aihetta epäilyille ei ole. Eräs läheinen (ystävä siis) kertoi taannoin, että niissä oloissa se oma perhe unohtuu jne. Vain todella lujaluontoinen kaveri voi olla uskollinen jne. mutta myös perusrehelliset miehet sortuvat. kukaan kun ei paljasta ketään jne. voi ihan turvassa tehdä mitä huvittaa.

Eihän siellä olla koko vuotta putkeen, vaan miehillä on muistaakseni 4 2 viikon Suomi-lomaa. Ja sitten heillä on lyhyempiä vapaita, joilla he pääsevät "muualle" lomaileen. Kait he pääsisivät Suomeenkin noilla lyhyemmillä vapailla, mutta ne pitäisi itse maksaa.



Mutta olen samaa mieltä, kun tässä muutama aiemminkin, että ei minun mielestä aikuista ihmistä voi kieltää lähtemästä, mutta toki oman kantani toisin asiasta ilmi.

Jos kotona on kaikki hyvin ja luottamus pelaa molemmin puolin, en näe syytä olla "päästämättä". Suomilomat toimii hyvin ainakin Bosniasta ja Kosovosta, eli 4 viikkoa kiinni ja viikko lomilla.

Sen touhun läheltä nähneenä voin sanoa, että vaikka mieheni olisi millainen, en suostuisi. En myöskään itse lähtisi enää toista kertaa. Voisin lähteäkin jos ei olisi parisuhdetta tai lapsia, mutta se ei ole parisuhteessa/ lapsiperheessä elävän ihmisen paikka. Anteeksi vaan, mutta oma kokemus takana.

Ensinnäkin se että meillä on nyt suhteessa sellanen tilanne meneillään että olis ihan hyvä jos oltas erossa vähän aikaa ja toisekseen sieltä saa sen verran hyvät rahat että kyllä sitä vaikka yhden vuoden sellasta jaksais hyvinkin. Tietty on eri asia jos mies ajattelis lähtevänsä sinne moniksi vuosiksi...