Eteenpäin elämässä vaikeuksista huolimatta, tiedätkö tän ihmistyypin, puskee vaikka
Kommentit (6)
esim. tiedän 4 lapsen yh:n,
jolla kaikki lapset oppimisvaikeuksisia- ja rouva vaan etenee uralla ja lapset onnellisia ja hyvin koulutettuja-
äidin taistelun ansiosta
mutta hei, ei elämässä ole muita vaihtoehtoja, sillä elämä itsessään kulkee eteenpäin. Ei se aina helppoa ole.
yksinhuoltajaksi, ei ollut koulutusta, ei työtä, mies jätti velat, eikä maksanut lapsista elatustukea. Siihen aikaan sosiaalitukia ei saaneet kuin asunnottamat ja hylkiöt ja lapsilisä oli kerran vuodessa ja sillä sai yhdet kengät. Äiti pääsi toimistoon töihin ja otti lisäksi pari muuta työtä viikonlopuksi ja illoiksi. Silti jaksoi olla rakastava ja maailman paras äiti, kasvatti ja koulutti kolme lasta. Itse olen perinyt äidiltäni korkean työmoraalin ja positiivisen elämänkatsomuksen. Nyt äidilläni kaikki hyvin, uusi mies on varakas; on mökit jne. Matkustavat ja äiti on jo eläkkeellä, pääsee matkustamaan, eikä tarvitse pennejä laskea.
Ystäväni.
yh, jolla on ihan paska exä, vielä paskempi rahatilanne. Ei kuitenkaan koskaan luovuta, vaikka uskon että välillä mieli tekisi. Puskee ja puskee, nytkin opiskelee ja on töissä harjoittelijan palkalla saman aikaisesti.
Toivon että elämä joskus palkitsisi tämän ihmisen ruhtinaallisesti.
Minä olen 48. Kun minä olin lapsi, lapsilisät maksettiin neljä kertaa vuodessa ja niillä ostettiin kaikille kolmelle lapselle kenkien lisäksi vaatteet ja vielä riitti rahaa parini kassilliseen ruokaa. Oli juhlahetki kun lapsilisät olivat tulleet ja äidin kanssa mentiin kaupunkiin, koko raha käytettiin yhden päivän aikana, ja sen ostovoima todellakin oli aivan eri luokkaa kuin nykyisen lapsilisän. Sain aina useampia kuin yhden vaatekerran.
Vai kerran vuodessa ja yhdet kengät? Taisit liioitella.
talous on ollut päin persettä ties kuinka kauan.. oon kokenut kolme häätöä, liittyen juuri noihin rahaongelmiin.. (en jaksa nyt selittää taustoja.. menis koko yö) Viimeisin häätö tuli kun odotin toista muksuamme... onhan tässä sitten parisuhteessakin ollut ongelmansa, mut nyt kohta 7v oltu yhessä... nyt elämä on aika tasaista vihdoin.