Voikohan ihmisen seksuaalisuus mennä täysin solmuun
ihan pelkästään kotona olevan läheisriippuvuus-tyyppisen meiningin takia? Jos lapsi kadottaa vanhemman mielenterveysongelmien takia yhteyden omiin tunteisiinsa. Riittääkö se, vaikkei ole mitään suoraa seksuaalisuuden hyväksymättömyyttä tai seksuaalisuudesta rankaisua. Vai tarvitaanko jotain vakampaa, jotain hyväksikäyttöä?
Kommentit (9)
Kyllä voi kadottaa yhteyden omiin tunteisiin, jos tunteita ei saa näyttää. ap
Siellä koin halveksuntaa ja tunteideni, mielipiteideni ja kokemuksieni totaalista kieltämistä ja mitätöintiä. Elin kuin kone päivästä toiseen tuntematta mitään. Oireilin erittäin pahasti ja oli myös fyysisiä vakavia oireita.
Kaikki muuttui pikkuhiljaa kun pääsin sieltä pois, mutta edelleen 15 vuoden kuluttua toisinaan joudun kokoamaan itseäni uudelleen ja uudellee, ei se vanha muisto koskaan kokonaan katoa, vaikka asiaa olenkin jo käsitellyt vuosia ja saanut siihen apua.
Myös tosiaan en tiedä seksuaalisesta identiteetistä, en kykene sitoutumaan enkä osaa edes päättää kummasta sukupuolesta pidän.
Minun tunteet tukahdutettiin paljon lempeämmillä keinoilla, ei mitään suoraa halveksuntaa tai muuta. Pidänkö kuitennkin seksistä jollain tasolla? Pystytkö antamaan koskea itseäsi?
mutta en halua päästää ihmistä lähelleni niinkuin henkisesti, jos suhde syvenee liikaa niin peräännyn. Kevyet suhteet ok, sitoutuminen ei.
Ap ei oikein kestä seksiä missään muodossa, kenenkään kanssa. En pysty antamaan kenekään koskea alapäähäni, en ole koskaan vielä harrastanut seksiä niin että olisin itse halunnut sitä. Usein koen vihan ja raivon tunteita kun "pitää" suostua avioseksiin, mietin väkivaltaisia mielikuvia että kestän sen tilanteen. Eihän tämä ole normaalia, sen on selvää, mutta selittyykö se pelkästään tuolla tunteiden tukahduttamisasialla...?
Tai sanotaan että jotain yksittäistä kokemusta ehkä? Joka tapauksessa ei yhdyntään asti.
Mietityttää vaan kun nämä mun ongelmat on jotenkin niin äärimmäisiä. Mitä kamalimmin kohdellut ihmiset sentään pystyy harrastamaan seksiä jopa mielellään. Mulla taas ei lapsuus mielestäni ollut sentään niin traumaattinen. Niin paljon pahempiakin on nähty.
Selkäänsä sai jos itki kun oli lyöty. Henkistä väkivaltaa lähes päivittäin. Häpesin sitä, että en pystynyt hallitsemaan itseäni. Vieläkin yritän joissakin tilanteissa kuolettaa kaikki tunteet toisinaan taas en pysty tuntemaan vaikka kuinka pinnistelisin. Joskus taas olen epätoivoinen kun en löydä itsestäni sosiaalisesti sopivaa tunnereaktiota.
miten lapsi voi kadottaa yhteyden omiin tunteisiinsa ? aivan sekoa tekstia sori vaan.