Minkä ikäisenä vauvan unirytmiä voi alkaa "muokata"?
Meillä vauva käy unille vasta puolen yön aikaan ja torkkuu sitten koko aamupäivän... Olisi ihanaa jos rytmiä saisi siirrettyä pari tuntia aikaisemmaksi. Lapsi on nyt 2kk ja vielä mennään täysin hänen rytminsä mukaan. Milloin voisi alkaa rytmiä siiirtää?
Kommentit (14)
että vasta siinä puolen vuoden paikkeilla. Mutta kyllä päivä ja yö kannattaa alusta saakka erottaa toisistaan, päivällä on valoisaa ja seurustellaan ja yöllä päin vastoin.
pitäisi yrittää erottaa yö ja päivä. Siis että päivällä seurustellaan jne, mutta yöllä hoidetaan vain välttämätön, kuten imetys, kuiviin vaihto, jne.
Itse tekisin sen melko hellävaraisesti. Riippuu tietysti onko muita lapsia vai saatteko vielä viettää päiväänne vain teitä kahta ajatellen. Jos olisin vauvan kanssa kaksin niin elelisin vielä samaan malliin, mutta muutoin vähän ehkä viihdyttäisin, ettei nuku illalla mitään pitkiä unia.
JOten onnistuu ihan hyvin vielä tämä hänen rytminsä mukaan eläminen :)
Yksi hyvä tapa on niin, että päivällä nukutaan eri paikassa kuin yöllä. Yöllä siis aina esimerkiksi pinniksessä tai äidin kainalossa ja päivällä vaikka vaunuissa tai kantoliinassa. Tai mikä teille nyt sopiikin.
Meillä saatiin esikoinen rytmiin ihan sillä, että lähdin aina samaan aikaan vaunulenkille aamupäivällä. Eihän se vauva nyt aina heti nukahtanut, mutta pikkuhiljaa sitten vaunuihinPikkuhiljaa sitten yötkin alkoivat alkamaan samaan aikaan. Tein vain niin, että kun väsy tuli illalla, niin laitoin vain yövaatteet päälle ja sänkyyn nukkumaan. Pikkuhiljaa sitten alkoi aina nukkua pitempiä pätkiä siellä sängyssä. Mä laitoin yleensä aina kahdeksan hujakoilla sänkyyn nukkumaan. Nälkä saattoi tulla aluksi vaikka ysiltä, mutta sitten vaan imetin ja takaisin sänkyyn.
siinä tapauksessa sanoisin, että nauttikaa yhteisestä rytmistänne, joka tulee joka tapauksessa muuttumaan. Pidä vain siitä huoli, että päivä pysyy päivänä ja yö yönä vaikka se sitten alkaisi vähän myöhemmin. Mikään ei ole nimittäin rasittavampaa kuin kanniskella virkeää vauvaa yöllä, kun itseä nukuttaisi. Ja on olemassa vaara, että jos kovasti alkaa justeeraamaan vauvan rytmiä se menee lopullisesti sekaisin. Teillä on hyvä startti ja hienosäätö tapahtuu pikkuhiljaa seuraavien kuukausien aikana. Ainakin omilla kolmella lapsellani näin on käynyt.
..niin eipä voi vauvan mukaan kuukausitolkulla säädellä vuorokauden kulkua. Meillä (5 lasta) vauvat on opetettu alusta asti nukkumaan samaan aikaan kun vanhemmat sisarukset ja myös herämään - eli illalla valot pois ja äänet hiljaiselle, kylvyt ja kaikki omaan sänkyyn - aamulla verhot auki, päivävaatteet & aamupala. Eipä ole kuukautta kauempaa yhdelläkään vauvalla mennyt, että on rytmiin päässyt kiinni. Eli yöllä nukutaan paljon, päivällä vähemmän. Ei tulisi mieleenkään kukkua vauvan kanssa puoleenyöhön.
Syönnit jäikin pois jo reilun 2 kk:n ikäisenä.
Meilläkin joskus aina venähtää kun ollaan pojan kanssa paljon menossa, rytmiä ei saa liian tasaiseksi mutta eipä se haittaakkaan. Eilen meni nukkumaan 24.00 ja tänään jo 21.30. Nukkuu 10-11 tuntia. Ollaan pojan kanssa paljon kahdestaan ja asutaan maalla, välimatkat on pitkiä joten reissutkin venähtää. Rytmi on ihan hyvä, ei liian tarkka jotta menot onnistuu vaikka oletettujen päikkärien aikaan. Ja onhan lapsella päiviä jolloin nukutaan enemmän tai vähemmän muutenkin.
Kun et enää syötä yöllä niin lulisi sitten olevan helppoa ohjailla vähän. Vaikka vartti päivään niin ei mee kauaa kun saat rytmin hyväksi. Siis vartilla tarkoitan esim. ruokailujen aikaistamista yms. Ja muistattehan rauhoittua yms. kunnolla ennen nukkumaan menoa.
Olemme pyrkineet toimimaan juuri noin, että ilta rauhoitetaan ja valot hämärretään. Käydään iltapesulla ja puetaan yöpuku. Illat on lapsellemme jotenkin hankalia, hän aloittaa yleensä klo 20 itkun joka jatkuukin yleensä ainakin klo 23 saakka. Häntä ei saa rauhoittumaan rinnalle eikä hyssyttelemälläkään uneen. Ei niin millään. Hän on selvästi aivan uupunut, mutta taistelee vain kynsin hampain unta vastaan. Tuolloin klo 23 hän yleensä lopulta uupuu niin että huolii rinnan ja nukahtaa sitten yöunille.
Olemme tulleet siihen tulokseen, ettei hän huuda kipua sillä itku lakkaa esim. aina kun mennään kylpyyn. Siellä hän on hymyileväinen ja tyytyväinen.
Huoh. Toivottavasti ajan kanssa noista iltaitkuistakin päästään.
Päivisin nukahtamiseen ei kuulu huutoa... Silloin se on muuten vain haastavaa :) Tuntuu että vauvan nukkuminen päivisin on lähinnä torkuttelua tissillä.. Öisin hän nukkuu hyvin kainalossani iho ihoa vasten ja tissi suussa, mutta päivisin on hankala saada häntä nukkumaan vaunuun tms. kun tuntuu, että aina kun hänet siirtää sylistä muualle nukkumaan ja tissi lähtee suusta hän herää itkemään. Aivan kuin hän kaipaisi läheisyyttä 24/7. Toimin siis huvituttina lapselle, oikeaa tuttia hän ei suostu syömään. Kantoliinassa hän viihtyy yhtenä päivänä, toisena ei.
Mutta tälläistä se kai vaan on :) Aikansa kutakin.
12 (?) kirjoitteli, että kun yösyötöt jäi pois, lapsi alkoi nukkua paremmin. Oliko lapsesi rintalapsi? Tuntuu ettei minun maidollani lapsi pysy kylläisenä kuin 3-4 tuntia, milloin lienee edessä tuo että tissimaitoni tyydyttää nälän koko yöksi..? :)
Kiitollisena otan vielä lisää neuvoja vastaan koskien myös tuota huvituttina toimimis asiaa....
Ap
Odottele nyt rauhassa sen ohimenemistä ja ala vasta sitten miettimään millainen rytmi vauvalle muodostuu.
Tsemppiä!
ja nukuttiin puoleen päivään:) Tosin aamulla heräsin laittamaan isommat lapset kouluun, mutta sitten menin takaisin vauvan viereen nukkumaan -ihanaa! Me elettiin ihanan vaaleanpunaisen kuplan sisällä monta kuukautta:)
Huonouninen on tyttö sitten ollut 5-kuisesta tähän asti; nyt 1v8kk, joten olipa hyvä, että nautin silloin, kun se oli mahdollista. Kyllä sä kerkiät rytmiä vielä muuttamaan; nauti nyt! .)
Imetin poikaa vian kuukauden verran joten tuossa vaiheessa söi jo pelkästään korviketta.
Tiedän että imettää saa tiuhemmin joten teillä voi mennä kauemmin ennenkuin jaksaa nukkua yön kokonaan. Mutta annat parasta ruokaa lapsellesi joten se vain menee nyt noin. 4;kkn iässähän voit alkaa antamaan jo velliä ja puuroa joten eiköhän sitten viimeistään ala yötkin menemään hyvin.
Meillä poika heräsi tänään 10 aikaan, meni päikkäreille 13.00 ja heräilee tuossa juuri. Nukkuu ilalla ilmeisesti 18-19 vielä toiset päikkärit. Jos ei nuku iltapäikkäreillä enempää kuin tunnin menee 22 aikaan jo nukkumaan. Pitäisi meilläkin aikaistaa mutta itse valvon aina niin myöhään illalla että aamulla nukuttaa sitten.
ainakin meitin neuvolassa annettiin ohjeet rytmin muokkaamiseen näin ,kun meitin pallero valvo parhailaan aamu viiteen.Mutta kyllä se on inhimillistyny tuo rytmi nyt mennään nukkumaan jo 22-23 ja ikää reilu 5-kuukautta enkä ole edes yrittänyt muokata sitä.Että kyllä se rytmi sieltä löytyy ajan kanssa vaikka se onkin raskasta valvoskella jos itse on tottunut menemään nukkumaan 21-22.
että 5 kk:n ikäisenä saa unirytmiä alkaa muokata.