Te joilla alkoholisti tai

mielenterveysongelmaiset vanhemmat; kuinka pystyitte esittelemään heidät kumppanillenne ja mikä oli kumppaninne reaktio?

Nuorena ajattelin, että en mene koskaan naimisiin, kun en halua sen miehen näkevän perhettäni ja kotiani.



Sitten kun tapasin tulevan aviomieheni en oikeesti oikein muista kuinka puhuin asiasta. Tavattiin 17 vuotiaina. Kai olen sulkenut asian mielstäni.

Ei kuitenkaan seurusteluaikoina paljoa meillä kotona oltu. Ei varmaan ollenkaan niin, että vanhempani olisvat olleet kotona.

Kun poikaystävä sai ajokortin, hän kävi kotoa minut hakemassa, joten kontaktit vanhempiini olivat aika vähäiset.



Mies on kyllä mmärtäväinen ja koskaan ei ole sanonut mitään pahaa vanhemmistani.

Ihmettelee kyllä isääni, kun se kuulemma on ihan fiksu mies. Ei ymmärrä miksi pilaa terveytensä. Mieheni kuitenkin ymmärtää, että se on sairaus.

Kun äitini joutui mielisairaalaan aikuisiälläni, niin minä koin varmasti enmmän häpeän tunteita (tietysti oikeasti syyttä) kun mieheni. Hän tuki minua ja yhdessä vierailtiin sairaalassa.

päin

en minä sitä koskaan hävennyt enkä kauhistellut eikä ole mieheni tai ystävänikään kauhistelleet. Jos olisivat, suhde olisi varmaan päättynyt aika nopeasti.

Hän asui viimeiset vuoden asuntolassa ja oli siis ihan pultsari. Tavatessani mieheni kerroin hänelle isästäni, mutta hän ei koskaan kerinnyt isääni tapaamaan. Mies kyllä osallistui isäni hautajaisiin vaikkei tätä koskaan tavannutkaan.