Millaisten ihmisten ei pitäisi mielestäsi hankkia lapsia?
Riittääkö vain se, että sattuu haluamaan lapsen - olipa ikä, elämäntilanne, talaudellinen tilanne tms. mikä hyvänsä?
Kommentit (23)
joilla on niin voimakas addiktio johonkin aineeseen tai asiaan, että se ei jousta kenenkään tarpeiden takia.
ole todellista halua tai todellista henkistä tai fyysistä kapasiteettia pitää lapsesta hyvää huolta.
Ei haittaa jos on taloudellisesti tiukkaa väliaikaisesti, tai vaikka pidempäänkin, kunhan on silti kyky pysyä silti elämässä kiinni, ja tarjota lapselle hyviä eväitä elämään.
Miksi tehdä lapsia jos itse ei niitä viitsi hoitaa??
tai rikollisetkin vanhemmat voivat saada vaikka kymmenen lasta, jos jaksavat henkisesti olla läsnä lapsilleen, rakastaa heitä, asettaa rajoja ilman fyysistä tai henkistä väkivaltaa.
Sen sijaan saan kylmiä väreitä ihmisistä, jotka esim. pitkien hoitojen jälkeen saavat muka "toivelapsen", mutta omasta urasta ei kuitenkaan voi tinkiä lapsen hyväksi pidempään kuin 10 kuukautta. On myös ahdistavaa lukea ihmisistä, jotka jopa adoptoivat lapsia ja antavat nämä muutaman viikon tai kuukauden jälkeen vieraalle hoitoon. Varsinkin jälkimmäisess tapauksessa herää kysymys: "Kenen edusta oli kyse?".
riippuvaisuuksien kanssa kamppaievien, eri asia jos esim raitistunut alkoholisti
Miksi tehdä lapsia jos itse ei niitä viitsi hoitaa??
mutta etenkin yli kolmivuotias tarvitsee jo muutakin kuin kodin virikkeitä ja varhaiskasvatusta ammattilaisilta. Lisäksi harva perhe pärjää taloudellisesti, jos toinen vanhemmista jää kotiin.
Sen sijaan saan kylmiä väreitä ihmisistä, jotka esim. pitkien hoitojen jälkeen saavat muka "toivelapsen", mutta omasta urasta ei kuitenkaan voi tinkiä lapsen hyväksi pidempään kuin 10 kuukautta. On myös ahdistavaa lukea ihmisistä, jotka jopa adoptoivat lapsia ja antavat nämä muutaman viikon tai kuukauden jälkeen vieraalle hoitoon. Varsinkin jälkimmäisess tapauksessa herää kysymys: "Kenen edusta oli kyse?".
sellaisten, jotka alkavat 40-vuotiaana miettimään, että ehkäpä lapsi voisikin täydentää tämän kuvion... Ja silti urakeskeisyys jatkuisi. Ja siis jotka haluaisivat VAIN yhden lapsen ja hemmottelisivat tämän pilalle.
Taas tänään katsoin säälien vaunuissa olevaa lasta, kun äippä lätkytti kännykkään ja poltti tupakkaa samaan aikaan.
huonekaverini, n. 30v (synnyttämättömien osastolla ennen synnytystä) kävi tupakalaa vähän väliä. Hyi hitto!
Enkä tarkoita fyysistä ikää.
Lähinnä siis ne, joiden pitää päästä joka viikonloppubailaamaan ja lapsi jätetään vauvasta lähtien hoitoon JOKA viikonloppu ja arkisinkin isovanhemmat auttavat vauvanhoidossa jne.
Näitä riittää. Oman veljeni lapsi on juuri tällainen. Vanhempia viiraa edelleen menojalka koko ajan ja lapsi tuntee mummonsa paremmin kuin äitinsä. Mummokin työelämässä vielä. Siitä huolimatta näin. Lapsen päiväkodin juhlaan meni mummo, kun äiti ei "ehtinyt" (ei ollut sopivia vaatteita) jne. Sääliksi käy kun lapset hankkii lapsia eikä kanna minkäänlaista vastuuta.
Puolitutun osalta kuulin myöhemmin, että tilanne oli tuollainen, niin oli jättänyt kuulemma 3-vuotiaan nukkumaan yksin ja lähti keskustaan bilettämään. Useammankin kerran. Tuollaisesta ei kai voi tehdä lastensuojeluilmoitusta jälkikäteen kun nyt käsittääkseni toimii "oikean äidin" tavoin? Enkä tosin tiedä ihmisestä kuin etunimen (tuttavan tuttava, jota näen satunnaisesti).
Tällaisia syitä voi olla esim. vaikeat terveydelliset ongelmat ja äidin riskit raskaudessa, alkoholiongelmat, mielenkiinnon puute perhekeskeiseen elämään.
Perhekeskeistä elämää voi kuitenkin viettää myös työssäkäyvä isä ja äiti (huom. se ei aina ole 9h hoitopäivä, lapsuus ei lopu 3v ikään). Terveydellisiä ongelmia voivat olla esim. parantumattomat vaikeat psyykksiet sairaudet. Hirveitä riskejä raskaudessakaan ei kannattaisi ottaa, esim jos äiti voi menehtyä raskauden takia.
vittuilemalla muiden äitien valinnoista av:lla. Täällä hirvittää usein, miten ahdasmielisen, katkeran, ilkeän ja aggressiivisen maailmankuvan osa kotiäideistä lapsilleen välittävätkin.
- Jos molemmat vanehmmat ovat 100 % urakeskeisiä- ellei ole aukoton lastenhoitosysteemi- ainakin jomman kumman tulee joustaa urastaan
- tässä komppaan Jari Sinkkosta, joka on sitä mieltä , että urakeskeisten tulee harkita tarkaan lasten hankintaa j valita lapsi tai ura
- päihde- ja vaikeasti mielenterveysongelmaisten
Teineille on ihan normaalia hankkia lapsia, kun sitten voi mennä kunnalta vaatimaan ilmaista asuntoa ja elinrahaa. Alle vuoden vanhoille juotetaan cocista tuttipullosta, ja käydään mäkkärissä syömässä päivittäin. Ja jos oikeen panostetaan ja "kokataan" itse, niin se on ranskalaisia ja kalapuikkoja uuniin. Puistossa kiroillaan kovaan ääneen, poltetaan ruohoa ja "isketään" poikia, jotka itse hädin tuskin yli 16 vuoden. Ja jos joku uskaltaa edes vilkaista tätä menoa, aletaan tietenkin haastamaan riitaa.
Toinen ajanviete on hengailla kaupoissa koko päivä, lapset huutaa rattaissa riesana tietenkin. Heille huudetaan turpa kiinni, vitun idiootti! Räkä valuu, silmät on surulliset. Vaatteet on tietenkin tosi coolit, jalassa uusimmat Niket jne. Heille kun äiteys tarkoittaa sitä, että voi käydä ostelemassa söpöjä lastenvaatteita.
Joskus näkee alta 18 vuotiaita tyttöjä, joilla on kolme eriväristä lasta. Ja tällä en ota kantaa ihonväriin muulla tavalla, kuin että näkee, että kaikilla on eri isä.
Surullista, mutta totta. Voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon lisää tätä "ihanaa" esimerkkiä... vaan mitäpä se muuttaa.
Itse oleilin kymmenen vuotta sitten irlannissa ja katselin sikäläistä meininkiä kauhulla...
Mutta alkuperäiseen kysymykseen. Olen sitä mieltä, että sellaisten ihmisten ei tulisi hankkia lapsia, joilla on sen sortin päihdeongelma, että viina tai huumeet menevät lapsen hoitamisen edelle.
Niille, jotka eivät soisi lapsia nopeasti työelämään palaaville toivottelen hyvää kesää. Oma äitini palasi töihin, kun olin 7 kk ja toisen kerran, kun pikkusiskoni oli 3 kk. Olen silti sitä mieltä, että lapsuuteni oli oikein onnellinen ja äitini mitä mainioin äiti. Mummola oli oikein hyvä hoitopaikka :)
Onneksi juhannus on tulossa ja luonto taas karsii typerimpiä tuolla vesillä.