Miten itsehillintää?
Meillä ajaudutaan aina samaan tilanteeseen: suutun ja tiuskin tai huudan miehelleni hänen odottamatta asiasta, joka ehkä on jollain tavalla painanut minua (tai sitten ei), mutta jota en ole osannut ottaa puheeksi rauhallisesti. Hän loukkaantuu tietysti kovasti, kun on mielestään tehnyt parhaansa olematta itsekäs, ja sitten saa kuitenkin vihat niskoilleen.
Esimerkki: Meillä on puolitoistavuotias lapsi, jonka kanssa minä olen kotona. Herään arkipäivinä aamuisin hänen kansssaan samaan aikaan, myös mieheni herää silloin. Nyt kuitenkin hänellä on parin viikon ajan ollut tapana jäädä hetkeksi sänkyyn lepäämään kun me nousemme. Edellisellä viikolla hän oli kysynyt, haittaako minua, jos hän jää lepäämään. Vastasin että ei haittaa, eihän se ole minulta pois, ja lisäksi minulla on mahdollisuus levätä lapsen päiväuniaikaan jos yö on jostain syystä jäänyt lyhyeksi, jota taas mies ei voi tehdä tietenkään koska on töissä. Joka tapauksessa, tämän viikon maanantaina nousin taas lapsen kanssa, joka oli tosi hankalalla tuulella, huusi nälissään, teki pahojaan, ja minä yritin vauhdilla tehdä puuroa ja samalla vahtia hänen tekosiaan. Tuli huudettua lapselle ja sitten sängyssä makaavalle miehelle: " sori vaan, jos meidän perhe-elämä häiritsee sun aamu-unia" jne.
Tästä tapauksesta (tai siitä, että ne toistuvat ehkä kerran viikossa) on nyt ollut huono tunnelma ja riita päälllä siitä lähtien. En jälkeenpäin osaa ikinä muuta, kuin pyytää anteeksi raivostumista, mutta silti tulee tehtyä samoin uudestaan. Aamut ovat minulle aina olleet hankalia muutenkin, olen silloin huonotuulinen, mutta miten onnistuisin pitämään suuni kiinni ja odottamaan niin kauan, kun suhteellisuudentajuni taas aamupäivän kuluessa palaa?
Oikeasti en ole tyytymätön elämäämme, mieheni osallistuu lapsen hoitoon hyvin, ei pihtaa rahaa, minulla on omia menoja, teemme asioita myös koko perheen kanssa, mies ei juo liikaa eikä petä jne. Kaikki perusasiat siis kunnossa.
Silti joskus väsyy tai suuttuu johonkin hektiseen tilanteeseen, jonka kyllä yleensä luen sen piikkiin, että tilanne on kuitenkin aika uusi (en ole koskaan ennen ajatellut olevani kotiäitinä), ja ajatellut, että koitan nyt nauttia kaikesta, koska lapsi on pieni niin lyhyen aikaa jne. Ja yleensä kyllä nautinkin. Eikä se tietystikään ole edes miehen vika, jos joskus tulee tiukkoja tilanteita, lapsi itkee tai kiukkuaa, miksi minun pitää sitten hänelle raivota?
Niin usein saa lukea, että miehillä on perheessä se olo, että he tekevät kaikkensa, mutta silti vaimo valittaa ja on tyytymätön. En haluaisi tätä, mutta mieheni sanoo, että hänellä on sellainen olo, ja ymmärrän kyllä.
Jos jollain on avain hyvään ja tyydyttävään parisuhteeseen, kertokaa minullekin :D
Kommentit (5)
Itse en ole ilkeä tai pahasuinen suuttuessani, mutta suutun kyllä varsin helposti. Italialainen tempperamentti... Olen OPETELLUT toimimaan siten, että kun suutun, niin en sano asiaani juuri silloin. Odotan, että pahin kuohadus menee ohi (käyn vaikka kävelyllä tai saunassa tms.). Onneksi se kuohahduskin menee yleensä nopeasti ohi... Ja kun olen jo tavallaan vähän lauhtunut, otan sitten asian puheeksi. Tämän ansiosta riidoista on tullut paljon rakentavampia ja olen pystynyt analysoimaan asioita paremmin. Sinä aikana kun olen esim. saunassa rauhoittumassa, alan nähdä asian miehenkin näkövinkkelistä. Mustavalkoisista ajatuksista löytyy uusia sävyjä ja keskusteluista ei tule " sinä aina" , " sinä et koskaan" tyyppisiä. Tietenkään tämä ei onnistu aina, välillä itsehilollintä pettää. Mutta puolet sanomisista ainakin jää sanomatta, kun ei ole se adrenaliini vauhdittamassa sanoja...
Minusta kuohahduksia voi myös oppia ennakoimaan. Jos miehesi kerran " lepäilee" sängyssä eikä nuku, eikö hän voisi ottaa lapsen valvontaansa siinä vaiheessa kun sulla alkaa hermo mennä, jotta saat puuron tehtyä ilman dramatiikkaa? Eli tarkkaile omaa mielentilaasi, ja pyydä apua ajoissa sen sijaan, että huutelet sitten typeriä kommentteja tuohduksissasi. Yhteistyötä myös aamuisin!
kuulostaa niin tutulta. itse olen miettinyt ihan samaa ja yrittänytkin muuttaa asioita. en ota stressiä asioista niin paljon ja tosiaan yritän ajoissa sanoa toiselle jos apua tarvitsen mielummin kuin tuon asian muuten julki. Meillä kolme lasta ja välillä sitten huudan lapsille ja etenkin 5v lapseni saa minut kuohumaan näsäviisailla kommenteillaan ja inttämisillään yms. yritä sinä sitten olla väsyneenä aikuinen ja vielä rauhallinen. on välillä todella vaikeaa. Onneksi lapsen voi laittaa välillä omaan sänkyyn jäähylle ja mennä itse ulos jäähylle yms. Itselle ainakin kunnon unet ovat todella tärkeät ja auttavat jaksamaan. pirteänä jaksaa paremmin. hiljaa oleminen ei minulla usein toimi, koska silloin alan oikeen miettimään asiaa ja se kalvaa vain enemmän. ehkä tämä tästä pikku hiljaa muuttuu niin ainakin toivon ja yritän.
murmeliitta
... muistaa kohdella miestäni samalla tavalla kuin hyviä naispuolisia ystäviäni. En minä heillekään ala huutaa ja raivota vaikkeivät he tekisikään juuri niin kuin minä haluaisin. Miksi siis mieheni pitäisi joutua kärsimään huonosta käytöksestä? Tämä on ollut itselleni aika hyvä neuvo ja itsehillintäkeino, kun omakin temperamentti välillä kuohahtaa aika helposti.
on parempi olla hiljaa ellei keksi mitään hyvää sanottavaa. Ainakin on parempi olla hiljaa että suuttumisen kuohahdus menee ohi.