Käytiinpä klinikalla tällä viikolla
Kävin puolisoni kanssa tällä viikolla klinikalla ja nyt sitten pitää pari viikkoa jännätä, tuottaako inseminaatio tulosta. Suomalaista spermaa oli kuulemma, muuta eivät toistaiseksi kerro, kun ei edes tiedä alkaako raskaus.
Tuntuu aika oudolta miettiä, että tuolla sisälläni saattaa olla pienen pieni ihmisen alku, joka on tosin vasta muutamia satoja soluja sisältävä alkio, tuskin vielä edes kohdun limakalvolle kiinnittynyt. Tai sitten siellä ei ole mitään, onhan sekin mahdollista.
Mutta pitäkää peukkuja, tulen sitten ilmoittelemaan, jos testi näyttää parin vkon päästä plussaa :)
Kommentit (12)
Pidän peukkuja ja toivotan myötäisiä tuulia hedelmöittymiselle.
Toistaiseksi kaikki hyvin, rv6+1. Ensi maanantaina 5.12.05 on ultra yksityisklinikalla, sillä neuvola-aika on vasta 30.12.05 ja sinne asti emme jaksa odottaa. Mitään raskausoireita ei ole ollut, joten toivoa sopii, ettei kyseessä ole tuulimuna tms. ikävää. Tosin äitini lohdutteli, että minua odottaessaan hänellä ei ollut koko aikana minkäänlaista pahoinvointia.
Käytiin ultrassa ja siellä näkyi pienenpieni sikiö, pituus 8.9mm. Sydämen syke näkyi todella hyvin ja vahvasti. Liekö pieni Teräsmiehen tai -naisen alku ;) Nyt vasta oikeasti uskon, että raskaana tässä ollaan. Lääkäri oli tosi mukava, selitti meille kummallekin koko ajan ja antoi neuvolakortin puolisolleni :)
Onnea teille molemmille ja tarrasukkia!!
Kiitos :) Tänään on taas neuvolatätin luona käynti, viikkoja nyt 16+2. Raskaus on edennyt tosi hyvin, ei mitään oksenteluja tai muita sairasteluja alun väsymystä lukuunottamatta. Vatsa on alkanut jo kasvaa, tosin vielä vanhat housut menevät kiinni heh! Paino noussut 1kg.
Välillä on niin vaikea tajuta, että tuolla sisällä kasvaa ihan oikeasti pieni ihminen, joka tulee ilostuttamaan (ja varmasti myös raivostuttamaan) meitä tuhansia kertoja. Ei tunnu vielä kovin äidilliseltä. Vaan ehkä se vatsan kasvun ja liikkeiden tuntumisen myötä alkaa konkretisoitua...
Oikein paljon onnea teille!! Me käytiin puolisoni kanssa klinikalla viikko sitten perjantaina, jolloin mulle tehtiin inseminaatio, nyt tää aika tuntuu todella pitkältä, vielä vajaa viikko täytyisi odotella että voi tehdä testin, jännittää tosi paljon..;) Onnistuiko teillä ensimmäisellä kerralla? Minkälaisia kokemuksia neuvolasta ?
Onnea todella paljon! Tuli todella hyvä mieli kirjoituksistasi!
Heips siullekin! Pikkuinen kasvaa ja myllertää, kaikki siis ok. Ilmoittelehan koska tulet tänne lastisi kanssa, niin tiietään tyhjentää hyllystä tilaa vauvan vaatteille ;)
Inseminaatio onnistui heti ekalla kerralla :) Ja neuvolassa on kaikki mennyt oikein hyvin, terkkari on tosi kiva täti ja kohtelee ihan normaalisti kumpaakin -miksi ei? Äitipkl:lla samoin kohtelu täysin asiallista. Yksityisellä lääkärillä ollaan käyty kahdesti ultrassa ja rakenneultra on ensi viikolla, siellä myös kohtelu varsin hyvää. Ei siis mitään ongelmia raskausaikana minkään asian suhteen. Kunpa kaikki menisi loppuun asti näin hienosti!
Voi siellä se mun murunen kasvaa masussa. Kummitädin pitäs tulla kattomaan masua. Koittakaa jaksaa.
Hei,
Mukava kuulla et kaikki on mennyt hyvin ja varmaan menee meilläkin, kyselin vaan koska olen kuullut jotain huonompiakin kokemuksia. Mulla on nyt rv8+3 ja olo on aikamoinen... Pahoinvointia on ihan jatkuvasti, täytyy kellon kanssa katsoa että syö jotain tasan kahden tunnin välein, ettei verensokeri ehdi hetkeksikään laskea alas ja siten tulla huono olo. Vatsa on turvoksissa jo toista viikkoa ja tuntuu että ei ole enää moniakaan housuja jotka mahtuu jalkaan...;) No mutta toisaalta nämä on vain ihania merkkejä siitä että todella raskaana ollaan.;) Mukavaa odotusta sulle minttu ja oikein mukavaa päivän jatkoa kaikille.
Eilen tein testin ja se näytti selvästi positiivista :) Soitin eilen vanhemmilleni ja kumpikin oli todella iloinen. Siskollenikin ilmoitin ja parhaalle kaverilleni. Muille emme ole vielä kertoneet, ehkä sitten vähän myöhemmin, kunhan raskaus etenee.
- Jostain syystä en pysty tuohon ed tekstiini vastaamaan samalla nimimerkillä, joten siksi tuolla perässä tuo X.