Keskenmenon jälkeen uudesta raskaudesta haaveilen mutta
Tämä on aivan kamalaa, meillä oli km 18+ raskausviikolla. sikiö oli pieni vastasi kooltaan noin viikkoa 13 mutta edellisellä viikolla th katsoi ultralla ja näki sykkeen. Vauva oli liikkumaton tuolloin kuten jo kyyhötti paikallaan niskapussiultrassa. Ilmeisesti vauva siis sinnitteli juuri ja juuri elossa...
Vai oliko siellä sykettä sittenkään? Osasiko th sittenkään käyttää ultraa? Voiko siellä sittenkin sykkiä jokin muu? vai oliko laitteessa jotain vikaa? Kysymyksiä jotka pyörivät päässä (Ja niitä on aika paljon lisää, ei kannata nuihin vastata ;)).
No oli miten oli, tarkoitukseni tässä on kysyä kuinka olette selvinneet seuraavasta raskaudesta? Miten teitä on kohdeltu neuvolassa ja lääkärissä? Onko th ja/tai lääkäri osannut rauhoittaa helpottaa teitä? Oletteko saaneet tarpeeksi tukea? Onko pelkoa ymmärretty? Miten olette itse kokeneet uuden raskauden?
Nyt siis vasta odottelen tuloksia tuosta km:stä ja tietysti jälkitarkastusta jonka jälkeen olisi tarkoitus yrittää uudestaan mutta mitä tästä tulee jos nyt jo pelkään. Itseasiassa tämä ärsyttääkin mieltäni kovasti sillä pidän itseäni kohtuullisen järkevänä ihmisenä enkä minään turhan höyryäjänä mutta näin haurasko on ihmisen mieli?
Ihmettelee Rilla-ma-rilla
Kommentit (5)
Osanottoni menetyksesi johdosta!
En tiedä onko minustakaan apua, mutta kirjoitan nyt kuitenkin muutaman rivin.
Meille on toivottu esikoista vuodesta 2003. Olen raskautunut suht helposti, mutta kolme edellistä raskautta ovat kaikki päättyneet keskenmenoon (rv 9-12) tässä vuosien aikana. Ja jokaisen keskenmenon jälkeen on aina mennyt aikaa kunnes on uuden yrityksen uskaltanut aloittaa, vaikka se onkin käynyt aika kivuttomasti...
Tämän vuoden tammikuussa minulla oli viimeisin keskenmeno, jonka jälkeen pääsimme tutkimuksiin. Tutkimuksissa ei kuitenkaan löytynyt syytä toistuville keskenmenoille. No, nyt olen taas " onnellisesti" raskaana. Nyt on menossa vasta rv 17. Vaikka aiemmat keskenmenot ovat sattuneet paljon aiemmin, niin pelkään silti. Alkuraskauden ultrassa kävin kaksi kertaa. Toisella kerralla rv 10+ oli hyvä ultra-gynekologi, joka osasi vähän tsempata. Aika varovasti hän ultran tekikin, kun kerroin että yleensä sikiöt ovat tässä vaiheessa olleet jo kuolleita. Neuvolasta en mielestäni kovin paljon tukea ole saanut. Siellä tietenkin kaikki tädit sanovat että " hyvillä mielin eteenpäin ja hyvin kaikki menee" , mutta niinhän sen ois pitänyt mennä jo monta kertaa aiemminkin. Seuraavaa neuvolaa odotan kuin kuuta nousevaa, haluaisin kuulla vielä sydänäänet. Vaikka kuten sinun tapauksesi osoitti, ei se sydänäänten kuuleminen aina ole hyvä merkki sekään.. =/
Joten itse en ainakaan koe, että tämä raskaus olisi mitenkään helppo. Oikeastaan hermoja raastavaa! mitään vuotoja minulla ei ole ollut, mutta silti ne aiemmat keskenmenot kummittelee takaraivossa. Enkä usko, että ketään rauhoittaa pidemmäksi aikaa terveydenhoitajien ja lääkäreiden kannustus että " nyt näyttää hyvältä" . Toivon vain, että sitten kun alan liikkeitä tuntemaan, niin se vähän rauhoittaisi... (tai jos sillonkin jää hetken aikaa liikkeet tuntematta, niin voi olla että eipä paljoa rauhallisuutta ole tiedossa!)...
Ja ehkä sitten, jos niinkin pitkälle kuin rv 30 tietämiin pääsisin, niin voisin uskoa että vauvalla olisi kuitenkin hyvät selviämismahdollisuudet, jos nyt jotain tapahtuisi...
Mutta toivossa on hyvä yrittää elää...
Toivon sinulle voimia seuraavaa raskautta ja yritystä ajatellen! Tiedän, että se on vaikeaa, mutta " köyhän on pakko yrittää" -sanonta pätee ehkä tähänkin jotenkin! =]
Iloista syksyä!
jonttu
Rankka aihehan tämäkin on, kiitokset vastaajille!
Koettakaahan muutkin kertoa miten teitä on kohdeltu, oletteko tulleet ymmärretyiksi? Itselläni on irl yksi ystävä joka on kokenut toisen kolmanneksen keskenmenon ja joka oikeasti ymmärtää mistä puhun mutta hänellä siitä on jo aikaa (melkein 20 vuotta) ja monia jotka näitä alkuraskauden keskenmenoja, heistä taas moni on sanonut, että on helpottanut kun SE viikko on ohitse. Mutta itsehän en osaa sanoa vielä asiaan mitään...
Kaikki kokemukset otan kiitollisena vastaan, Rilla-ma-rilla
Lyhykäisesti vastaan omasta kokemuksestani: Eka raskaus hoidoilla tammikuussa, kesken rvko 11+4. Toka raskaus hoidoilla toukokuussa, kaksoset, joista toinen kesken rvko 6+, toinen sinnittelee. Tänään taas neuvola. Pelko takaraivossa koko raskauden ajan enemmän tai vähemmän. Pelko itse asiassa kasvoi, kun rvko 9+0 kaikki oli jäljelle jääneellä kaksosella kunnossa. Mitä pidemmälle tämä raskaus etenee, sitä enemmän pelkään jotain tapahtuvan. Tukea saa terveydenhuollon henkilökunnalta niukahkosti, mutta ekalla neuvolakäynnillä th halusi jutella kanssamme keväisestä km:sta. Tämä oli kyllä tärkeä kokemus. Heillä vaan ei kai sitten ole oikein aikaakaan perehtyä " terapioimaan" yleensä asioita sen syvemmin. Toki tukea koen saavani silti rohkaisujen ja tosiasioihin perustuvien tietojen myötä. Lisäksi th on luvannut, että sydänääniä saa käydä kuunteluttamassa pika-ajalla, jos pelottaa.
helppoa ei ole, mutta jospa rakenneultra olisi ok ja liikkeet alkaisi pian kuulua. Sekin saattaisi helpottaa. Esikoista tässä vartoillaan.
Voimia kovasti sinulle ja onnea uuteen yritykseen, kun olette siihen valmiit.
T. miikuli 15+6
meillä on aivan ihana lapsettomuuslääkäri, joka ymmärtää huolemme ja sain ajan tulla heti ylimääräiseen ultraan, kun kerroin pyörryttävistä oloistani jne melko pian np-ultran jälkeen. Lisäksi sain tukilääkkeet heti uuteen raskauteen ekan km:n jälkeen. Ollaan hoidossa julkisella.
miikuli
Hei
Minulla ei ole antaa vastauksia kysymyksiisi, mutta halusin kertoa miettiväni juuri noita samoja asioita. Takana " vasta" yksi keskenmeno ja huomaan jo nyt pelkääväni, saammeko lainkaan sitä kolmatta josta haaveilemme ja jonka jo luulimme saavamme... Pelkään endometrioosia (ehkä järjenvastaisesti, koska nyt tulin raskaaksi, tosin se päättyi tähän keskenmenoon, jo ensimmäisestä kierrosta). Mutta ensimmäistä lasta teimme kolme vuotta, ja pelkään senkin toistuvan.
Tuntuu että ihminen voi pelätä ihan kaikkea taivaan alla... Viime yönä näin painajaisunen, jossa jo olemassa olevia lapsiani uhkasi milloin leijonat, milloin kotka (yhden lapsen ehti jo napata).
Pelkään sitäkin, loppuuko tämä pelko koskaan.