Yksinodotus, esikoinen 2vuotta.
Olisiko ketään samassa tilanteessa olevia? Tai tämän läpikäyneitä?
Meillä tämä on nyt valitettava tosi asia joka on tulossa eteen... Esikoinen on siis 2 vuotta ja nyt rv18. Naimisissa ollaan oltu 3 vuotta, seurusteltu 5 vuotta. Tähän asti ollaan törmätty moniin ongelmiin, mutta nyt taitaa olla aika luovuttaa ja päästää irti =( Miehellä ongelmana lähinnä viinan käyttö...se vie helposti mennessään. Normaalisti käy töissä ja pystyy juomisen rajoittamaan siihen viikonlopun yhteen päivään,mutta...meillä on riita tilanteet aina kun mies on juonut,sanoo kaikki mieltä painavat asiat vain kännipäissään ja asioiden esitystyyli ei ole kovin mieltä ylentävä...tulee kyllä paskaa niskaan ihan reilusti. Tänään tuli semmonen vikatikki juhlissa kun mies olisi jäänyt mieluummin juhliin kuin lähtenyt meidän kanssa kotiin. Lähti kuitenkin kotia, mutta kotia päästyään melkein samantien jatkoi matkaansa. Eli ryyppyreissulle siis...
Itse se on sitä mieltä että meidän on helpompi olla ilman sitä, mutta...yksinodotus suoranaisesti pelottaa melko lailla...Jaksanko kahden näin pienen kanssa? Entä synnytys? Mies oli esikoisen synnytyksessä korvaamaton tuki.
Onko muita " kohtalotovereita" ?
Kommentit (3)
Kuulostaa tosi rankalta ja ymmärrän tuntemuksiasi! Oletteko käyneet juttelemassa perheneuvolassa tms? Suostuuko mies? Ymmärtääkö tilanteen vai ajatteleeko et napiset " turhasta" ? Ulkopuolinen apu on auttanut joitain ihan viime metreilläkin. Mut faktahan on et tilanne ei muutu ennekuin miehesi ymmätää tilanteen ja HALUAA itse muutosta! Alholismi on vaan sellainen juttu et sitä ei kukaan muu vi ulkopuolelta parantaa. Alkoholismi on myös siksi vakava asia että se vaikuttaa koko perheeseen ja sitäkautta myös lasten kasvuun ja kehtykseen. Jännittynyt kireä ilmapiiri tekee lapsista helposti eritavoin oirehtivia. Kannattaa tosiaan tehdä miehelle tilanne täysin selväksi et jos meininki ei muutu niin osoite muuttuu ja antaa tietty aika sulatella asiaa esim viikko tai kaksi ja jos ei ole halukas muuttumaan tai lähinnä hakemaan apua, niin silloin varmaan itse ottaisin etäisyyttä (lähtemällä itse tai laittamalla miehen muualle). Voi olla et vasta sitten tajuaa mitä on menettämässä.
Mitä synnytykseen tulee niin sinne voi pyytää myös parhaan ystävänsä, äitinsä tai ihan kenet vaan tai jos saatte välit pidettya niin voihan mies tulla synnytykseen mukaan, onhan hän kuitenkin lapsen isä.
Voimia tuhannesti ja toivottavasti saatte tilanteen selvitettya ja miehesi tajuaa tulla järkiinsä!
Luin sinun kirjoituksen ja pahalta tuntui. Kun itselläkin on lapsia ja mies on siinä rinnalla.
Mietin nyt sitä, että tuliko teille sanaharkkaa silloin kun et ollut raskaana ja kun mies kännisää sitten purki itseään. Mietin itseäni ja edellistä raskauttani (neiti on 5kk:ta), loukkaannuin erittäin herkästi ja suutuin erittäin herkästi, nyt kun miettii -->aivan liian helposti ja ihan typeristä asioista-->hormonit niin pinnassa.
Ehkä meillä tilanne on toisenlainen, kun mies ei noilla ryyppyreissulla viihdy, mutta ei kuitenkaan lasinkaan sylkäise, tietää mitä mieltä minä olen siitä, kun hirveät kännit vedetään.
Itse kaipasin hirveästi läheisyyttä raskaana ollessa..jokainen tietysti kokee asiat toisin.
EN puolustele miestäsi ja minusta hän ei ehkä toimi oikein, mutta ymmärtääkö hän sinun tunteitasi nyt kun olet raskaana...vai kokeeko hän sen vain naputuksena??? Voisiko näistä asioista keskustella jonkun kanssa?!
Toivottavasti nyt en ärsyttänyt ketään, enkä loukannut ketään. Mutta näin itse kokemana...olen äärimmäisen ärsyttävä joskus, kun olen raskaana..en jaksanut aina ymmärtää toista ja siksi tuli riidat, mutta niistä on selvitty, joka raskaudessa ja niitä on ollut 3.
Mun pointi oli se, että onko tilanteet olleet samanlaisia ennen raskauttakin...?
kaksosmamma
Ei ole kyllä kokemusta, aika rankalta kuulostaa tällä hetkellä tuo teidän tilanne :(
Tulee mieleen (varmasti olet kyllä jo kokeillutkin!) että mitäpä jos kirjoitat miehellesi kirjeen, jossa kerrot kaikki asiat niinkuin ne ovat ja pyydät miestäsi selvinpäin lukemaan kirjeen kotona. Ja myös kommentoimaan asiallisesti, eikä muutaman kaljan jälkeen.. Ajattelin, että jos sinun sanallinen puheesi ja tilanteesta kertominen eivät miestä ole saaneet toimimaan paremman tulevaisuuden eteen, niin ehkäpä tämä voisi tuoda sen itsepähkäilyn paikan...
Mutta älä ihmeessä vielä luovuta, tietenkään en tiedä taustaanne eli jos olet jo kokeillut ja todennut vain lyöväsi päätä seinään niin eipä sitä kannata ikuisuuksiakaan vain odotella " josko ne asiat paranisivat" ...
Tärkeintä olisi nyt saada miehesi tajuamaan, että mikäli viikonloppukännääminen jatkuu, niin sinä et ole lastenne kanssa sitä katsomassa! Olisiko sinulla paikkaa, mihin mennä lapsenne kanssa seuraavan kerran kun mies lähtee reissuilleen? Lähtisit lapsen kanssa yökylään ja vasta kun mies tajuaisi mitä on tehnyt ja osaisi anteeksi pyytää niin palaisitte kotiin? Tiedän kyllä, että avun pyytäminen on toisinaan aivan uskomattoman vaikeaa, mutta uskon että yöpaikkoja teille löytyy ihan varmasti.
Toivon todella, että kaikki kääntyisi parhain päin!
Tulehan ihmeessä kirjoittelemaan myös tuonne Tammitenaviin, siellä on erilaisia ihmisiä odottamassa tammivauvaa :)
-Allu ja Pupu rv18+