Onko kukaan täysimettänyt 6kk?
Itse pähkäilen pitäisikö aloittaa jo kiinteät, vauva on 4kk, hyvin on kasvanut rintamaidollakin, syö 2.5-3 tunnin välein. Että aloittaako jo kiinteät vai ei?
Kommentit (16)
Näistä vanhin syntyi 90-luvun alussa ja tuolloin oli todella harvinaista 6 kk:n täysimetys, mutta olin ottanut selvää asioista, että rintamaidolla pärjää. Silloin olisi kiinteät " saanut" aloittaa jo 3 kk:n iässä.
pienelle vauvalle ja hänen elimistölleen. Jatka ihmeessä, jos suinkin voit täysimetyksellä.
imetin ekaa vain 2,5kk koska maitoa ei tullut ja vauva tuli niin kipeäksi maidosta, on moniallerginen. Toinen sieti maitoani 11kk, melkein täysimetyksellä, vain perunaa maisteltiin, muita ei juurikaan kun on myös tosi allerginen kaikelle. Hyvin ovat kasvaneet molemmat ja näin jälkeenpäin mietin että oli niin helppoa se imetys-vaikka aika rankkaakin samaan aikaan kun oli aika sidottu lapseen koko ajan. Onneksi pumppasin maitoa pakkaseen, että lapsi pääsi mummeille yökyläänkin.
Sitten kyllä loppui nopeasti imetys kokonaan n.8kk:n ikäisenä, kun vauva ei flunssan aikana suostunut imemään 3 vuorokauteen. Oli rasittavaa ostaa koko ajan tuttelia, mutta minkäs teit.
Mä täysimetin kumpaakin lastani tuon 6 kk, kakkosta jopa pari viikkoa yli.. Ja hyvin meni meilläkin. Eikä muuten edes yöunet parantuneet kiinteiden aloituksen jälkeen, että sekin on turha toivo..
kun ei siitä ole mitään hyötyä ja tutkimustieto osoittaa, että lapsen elimistö on valmis vastaanottamaan kiinteää ruokaa vasta n. puolen vuoden iässä. Kertomuksesi perusteella sinulla ei ole mitään syytä hätäillä.
Minä täysimetin esikoista 5,5 kk. Sai tosin synnärillä lisämaitoa kuin joutui tarkkailuun ja siellä kaikki saavat lääkärin määräyksestä lisämaitoa. Kuopus kohta 4 kk eikä ole koskaan saanut pisaraakaan muuta kuin äidinmaitoa eikä saakaan vielä pariin kuukauteen.
Tyttö imi muistaakseni vuoden ikäiseksi parin tunnin välein paitsi öisin - onneksi. Eikä tahti muuttunut kiinteitten aloittamisen myötä siis miksikään.
Kiinteät kerkeää aloittaa myöhemminkin.
ja nytkin aion täysimettää vähintäänkin sen 6kk
Ehkä sitten lykkään vielä kiinteiden aloitusta. Esikoisen kanssa aloitettiin 4kk iässä, kun kasvoi huonosti rintamaidolla ja sai melkein koko ajan lisämaitoa myös.
ap
kun hedelmä- ja vihannessoseissa on kuitenkin selkeästi vähemmän rasvaa ja siten energiaa kuin maidossa? Vievät vain vatsassa tilaa maidolta eli näin maallikon järjen mukaan kiinteiden aloituksen myötä ainakin alussa lapsen kokonaisenergiansaanti varmasti usein jopa laskee. Kertokaa joku miksi, tätä olen usein miettinyt.
Ja siinä sitten alkoikin monen kuukauden huutoralli. Kiinteiden aloitus ihan selvästi ärsytti pikkumassua ja heikensi unta. Oisin voinut ihan hyvin lykätä aloitusta vielä kuukaudella parilla.
Kuopus nyt taysimetyksella 4 kk ja viela mennaan nain ainakin sinne puoleen vuoteen asti. Mulla ei ole mitaan kiiretta aloittaa kiinteita. Minusta kiinteiden antaminen on kaiken lisaksi vain vaivanloisempaa hommaa kuin imettaminen. Ja lisaksi suositus on nykyaan 6 kk taysimetysta niin miksi menna antamaan kiinteita ennen sita ja sotkea vauvan elimisto kaiken maailman proteiineilla joita hanen elimistonsa ei ole viela valmis vastaanottamaan. Meillakaan ei younet parantuneet kiinteiden aloituksesta.
Onnea imetykseen! Ollaan onnellisia siita, etta meilla on imetys onnistunut ja tuetaan muitakin aiteja onnistuneeseen imetykseen. Imettaminen on muuten jotain aivan mielettoman ihanaa ja mina saan kylla parhaimmat hymyt vauvalta kun han on ruokailemassa. Sita onnellista vauvan hymya voisi katsella monta tuntia :)
...jo kolme kertaa.
Ihan suotta aloittaisit vielä kiinteitä...