Mies ei halua yrittää enää uutta raskautta 3. km jälkeen

Itse olen vähän samankaltaisessa tilanteessa.. En haluaisi luopua oikeudestani äitiyteen vain sen takia, että mieheni on päättänyt olla haluamatta lapsia.. :(



Voit kirjoittaa minulle spostia (milla-matilda@suomi24.fi), jos haluat jutella sitä kautta. Tänne en kuitenkaan kovin yksityiskohtaisesti viitsi kirjottaa.. Keskustelu melkein samassa tilanteessa olevan kanssa voisi tehdä hyvää, tuska on niin kamala.. Miten mies voi vaatia minua valitsemaan äitiyden ja hänen välillään?!?!

Varmaankin teillä jonkinlaista shokki- ja pettymysvaihetta vielä eletään. Tuntuukohan miehestäsi, ettei hän esim. pysty tarpeeksi tukemaan sinua näissä menetyksissä, varmaankaan syy ei ole siinä, että hän yhtäkkiä olisi lakannut pitämästä lapsista. Useimmat miehet saa puhuttua väsyksiin, joten kannattaa jutella ja kertoa, miksi lapsen saaminen on sinulle niin tärkeää. Kyllä miehenkin mieli vielä kääntyy, usko pois.



Tosi ihanaa, että sisuunnuit ja haluat vielä yrittää. Vaikka menetykset on äärettömän raskaita, se mahdollisuus, että vielä saatte sen oman nyytin, on niin hieno, että kannattaa vielä yrittää. Sitten joskus, oma pikkuinen sylissä voitte todeta, että kyllä kannatti.



Kaikkea hyvää teille ja onnea jatkoon!

Minä en puhuisi miestä väsyksiin vaan antaisin hänen ihan rauhassa miettiä asiaa, teillä molemmilla on kuitenkin vielä suruaika kesken. Heti kriisin jälkeenhän ei koskaan saisi tehdä isoja päätöksiä.



Miehetkin ovat tietysti erilaisia, mutta jos omaa miestäni ajattelen pystyn kuvittelemaan, että hänkin voisi jossain vaiheessa useamman keskenmenon jälkeen kieltäytyä enää yrittämästä. Hänen tapauksessaan kieltäytyminen kuitenkin johtuisi siitä, että hän ei kokisi pystyvänsä näissä tilanteissa tukemaan tarpeeksi minua.



Kun rauhassa odottelee niin eiköhän se miehenkin mieli muutu, ei se vauvakuume mihinkään katoa vaikka hetkeksi säikkyisikin piiloon. Eikös ne lapset yleensä anna kuulua itsestään juuri silloin kun sitä vähiten odottaa?

Ymmärrän pointtisi Haltijakummi, mutta ainakin itselleni keskenmenon koettuani oli tärkeää, että pääsen yrittämään uutta raskautta mahdollisimman pian. Se oli mun toipumiselle se avain ja keino, etten hukkunut suruuni. Toive uudesta raskaudesta auttoi eteenpäin ja antoi tunteen, että voin tilanteelle tehdä jotain. Siksi miehen epäröinti voi tuntua maailmanlopulta. Itselleni oli vaikeaa ensinnäkin odottaa että pitkä vuoto lääkkeellisen keskeytyksen jälkeen vihdoinkin loppuisi, sitten odotettiin ekoja kuukautisia ja hermot meinas mennä, kun kierto oli ekan kerran elämässäni sekaisin. Neljännellä kierrolla kuitenkin sitten tärppäs.



Tämäkin on tietysti yksilöllistä, koska on valmis yrittämään uudelleen, minä kai olen muutenkin hätäinen tyyppi. Jotenkin vaan tuli tunne, että Menierkin haluaisi uutta yritystä mahdollisimman pian.

Totta tällaiset tilanteet nainen kokee usein voimakkaammin ja suunnittelu (jota minäkin tein) antaa tunteen siitä, että oma keho ja elämä on itsellä edes jotenkin hallussa. Samaan aikaan sitä saattaa kuitenkin käpertyä itseensä ja unohtaa lapsen isän. Tässä tilanteessa on mukana kuitenkin myös toinen tunteva ja ajatteleva henkilö, joka saattaa tarvita erilaisen toipumisajan ja tavan.



Lapsen alulle laittoon tarvitaan kahta ihmistä ja jos hedelmöittyminen tapahtuu parisuhteessa on mielestäni toivottavaa, että molemmat osapuolet voivat olla täysillä yrityksessä mukana. Tämä on tärkeää jo lapsen ja isän tulevan suhteenkin takia.



Mielestäni ei kannata tehdä näin nopeasti keskenmenon jälkeen mitään radikaaleja päätöksiä. Molemminpuolinen toista kunnioittava ja toiselle tilaa antava parisuhde on toimivan perhe-elämän perusta ja terveeseen ja onnelliseen parisuhteeseen varmasti haluamme yhteisen lapsemme myös syntyvän?

Olen samaa mieltä haltijakummin kanssa. Molemmille pitää antaa keskenmenon jälkeen riittävästi aikaa.



Meillä oli keskenmeno puolitoista kuukautta sitten. Vielä kolmisen viikkoa sitten MINÄ olin se osapuoli, joka sanoi että haluan aikalisän. Odotetaan ainakin 3-4kk. Koin liian raskaaksi aloittaa kaiken uudelleen (IVF-hoitoja kaksi takana): rankat hormoonihoidot, vaikeat odottamiset siitä onko alkio kiinnittynyt, jatkuuko raskaus yms. Asia tuntui kerta kaikkiaan liiaan vaikealta. Mieheni taas oli sitä mieltä, että yritetään uudelleen heti keskenmenon jälkeen, kunhan yksi kierto on takana. Hän ei kuitenkaan painostanut minua mitenkään.



Ajan kuluessa (eikä aikaa siis kulunut kuin muutama viikkoa) aloin olla valmis uuden raskauden yrittämiseen. Nyt on ohi nuo yhdet välissä olevat kuukautiset ja seuraavista yritettän pakastealkionsiirtoa.

Meillä tilanne on tietysti aivan toinen, kun takana on vain yksi keskenmeno.



Luulen, että mies saattaa useamman keskenmenon jälkeen (jo yhdenkin) tuntea riittämättömyyttä naisen tukemiseen ja lohduttamiseen. Ja se on miehelle kova paikka. Lisäksi keskenmeno on varmsti yhtä rankka henkisesti miehelle kuin naiselle. Meillä ainakin oli. Miehelleni keskenmeno taisi olla henkisesti rankempi kuin minulle. Itse olin jotenkin niin varautunut siihen vaikean endometrioosin yms. asioiden vuoksi.



Anna miehellesi aikaa. Muutaman kuukauden odottelu ei huononna raskaaksi tulemisen mahdollisuutta. Minullä lääkäri sanoi viikko sitten, että keskenmenon jälkeen raskautumisen mahdollisuus on kaksinkertainen noin puolen vuoden ajan.



Vielä yksi juttu: meille tuli mieheni kanssa tosi iso riita 3-4viikkoa keskenmenon jälkeen. Aihe oli ihan hölmö, mutta riitä iso. Onneksi ymmärsimme, että se johtuu molempien surusta ja pettymyksestä ja pääsimme riidan yli. Ja olemme päässeet myös keskenmenon yli. Asia on kyllä mielessä ja lähes joka päivä jokin asia muistuttaa siitä, mutta enää ei tee kipeää. Ei ainakaan aina..



Toivottavasti jaksatte ymmärtää toisianne!