Jäikö synnytyksestäsi jotain " hampaankoloon" ?

Synnytys päätyi kiireelliseen sektioon. Olen monesti miettinyt mikä meni ns. vikaan.

Avautuminen oli hyvin käynnissä mutta epiduraalin jälkeen supistukset loppuivat, vauvan sydänäänet heittelivät.

Jälkeen päin olen miettinyt että seuraavalla kerralla kokeilen jotain muuta kuin epiduraalia.

eikä kummallakaan kerralla kätilö ole heti uskonut kun olen sanonut että nyt on pakko ponnistaa. Eivät ole uskoneet, että paikat ovat jo auki. Sitten kymmenen kertaa pyydettyäni ovat kurkanneet alakertaan ja todenneet että oikeassa olet, alahan ponnistamaan.....Kolmannella kerralla tiedän sitten olla jämäkämpi. Muuten on vain hyvää sanottavaa kohdalleni osuneista kätilöistä (yhteensä 4 kpl kahdessa synnytyksessä).

Ja hirvee masukuume iskee taas kun muistelee synnytyksiä....argh ;)

Eli mä oon synnyttänyt 3 lasta, joista 2 jakkaralla. Ponnistusajat olleet molemmissa yli tuon mainitsemasi 20min. Ekassa oli 33min ja kolmannessa 22min. IIK, itse en ainakaan TYKSiin sitten mene jos vielä lisäännyn, koska makuulteen/puoli istuvassa mun ponnistuksest ei tuu lasta, ei paskaa..HEH HEH!!

TYKS on tässä lähellä ja siksi se pisti silmään..Outoja käytäntöjä samassa sairaalapiirissä.

Mulla laitettiin kivunlievitykseksi kohdunkaulan puudute (oli hyvä) ja sitten aquarakkulat, jotka oli ihan peestä. Kätilö laittoi ne puudutusaineella, joten laittaminen sattui vain hetken. Se mikä jäi sapettamaan oli se, että kätilö kysyi multa " mihin sattuu" ja sitten tökkäsi ne rakkulat siihen. Ja sitten kun sanoin, että ei ole mitään apua noista rakkuloista, päinvastoin kipu vatsanpuolella moninkertaistui, kätilö vastasi, että joo ne on nyt liian yläällä, kun sä halusit ne siihen. Teki kyllä mieli sanoa, että " h..tistäkö minä tiedän mihin ne pitää laittaa, sinähän se asiantuntija olet! Olisit laittanut oikeaan paikkaan." No, en sanonut mitään. Mutta en myöskään kovin keposesti enää moisia rakkuloita ota. Kipu oli lievempää ennen niitä.



A.A. rv 18+5

mutta kun kysytään...

Olisin halunnut molemmissa synnytyksissä ponnistaa pystyasennossa (jonkinlaisessa).

Molemmissa olivat kätilöt jotenkin nihkoisia ajatukselle, ja toisessa sairaalassa (Kemi) jopa kiellettyä käyttää jakkaraa.

Onhan se puoliselinmakuu helppo kätilöille, mutta itse en tykkää ollenkaan. Varsinkin kun nyt tiedän, että mulla ei ponnistussupistuksia tule. Helpompi varmaan pakertaa se lapsi ulos vähän pystymmässä asennossa. Ponnistukset siis 1h19min ja 14min (tämä jälkimmäinen kyljellään, kun puoli-istuvassa ei lapsi liikahtanut milliäkään, olin 10cm auki ainakin tunnin ajan).

Synnytin noin 1kk sitten ja erittäin paljon jäi mieltä vaivaamaan synnytyksen aikana (ja jo sitä edeltävänä päivänä) välillä matalalle laskenut vauvan sydämen syke. Ja siis se, etten saanut kaipaamaani infoa asian tiimoilta.



Ennen synnytystä vauvan syke laski kerran tosi matalalle, minulle tuotiin happinaamari ja sänkyä kallisteltiin. Hoitajat eivät kertoneet kysyessäni asiasta oikeastaan mitään, vaihtoivat vain keskenään huolestuneita katseita. Tilanteen mentyä ohi jäin ihan paniikissa yksikseni käyrän kanssa, jota itse yritin seurata. Hoitajat vain sanoivat, että nyt käyrä on taas ihan hyvä, nuku vaan. Eipä oikein nukuttanut..



Synnytyksessä STAN-laite alkoi lopulta jo hälyyttää. Olimme miehen kanssa olleet enimmäkseen kahdestaan ja seuranneet välillä laskevia käyriä huolissamme. Kätilöt ja lääkäri ryntäsivät huoneeseen. Vauva syntyi siitä noin puolen tunnin päästä hätäsektiolla.



Minulle jäi epäselväksi ovatko nämä sykkeen laskut voineet aiheuttaa vauvalle vaurioita aiheuttavaa hapenpuutetta. Kukaan ei kertonut edelleenkään aiheesta mitään. Sykkeet alenivat huomattavasti usein supistusten aikana. Pahimmissa kauhukuvissa pelkään niin tapahtuneen jo odotusajan viimeisten viikkojen aikana. Vauva oli viikkoihin nähden pienikokoinen eikä sillekään osattu sanoa syytä. Vauva joutui myös pariksi päiväksi sokeritiputukseen.

Lastenlääkäri sanoi, että ehkä istukka ei ole enää toiminut kunnolla, mutta ei hänkään kertonut onko se voinut vaikuttaa vauvaan muutenkin (esim. juuri tuo pelkäämäni hapenpuute..).



Onneksi vauva on ollut pirteä, jäntevä ja tyytyväisen oloinen, ja se onkin vähän helpottanut näitä pelkojani. Aika traumat synnytyksestä kuitenkin jäi.



Leje

mutta en saanut sitä, koska odotettavissa oli pidempi ponnistusvaihe (vauva syntymässä kasvot edellä) ja jakkaraa saa käyttää max.20 minuutin ajan. Ainakin Tyksissä on sellainen sääntö.

Faith_:

mutta kun kysytään...

Olisin halunnut molemmissa synnytyksissä ponnistaa pystyasennossa (jonkinlaisessa).

Molemmissa olivat kätilöt jotenkin nihkoisia ajatukselle, ja toisessa sairaalassa (Kemi) jopa kiellettyä käyttää jakkaraa.

Ponnistukset siis 1h19min ja 14min

tai oikeastaan sen puute. Minulla on kolme lasta ja jokaisen kohdalla olen jo etukäteen toivonut epiduraalia. Synnytyksissä olen sitten aina sitä toivonut, mutta on jäänyt saamatta vain koska sairaalassa vain yksi anestesia-lääkäri, jolla on minun synnytyksieni aikana ollut muita tärkeämpiä työtehtäviä. Kätilö totesi viimeksi tylysti, ettei ole mahdollista saada synnärille omaa anestesialääkäriä. En saanut myöskään ilokaasua, koska samaan aikaan synnyttäviä oli neljä ja ilokaasukoneita vain kaksi jotka jo käytössä. Kohdunkaulan puudutteen sain, mutta se ei auttanut kohdallani lainkaan.



Sitten olen kuullut muilta, kuinka epiduraalin on saanut pyydettäessä tai että sitä on oikein tarjottu. Toiset hehkuttavat sen aiheuttamaa " taivas laskeutui maanpäälle" fiilistä jne. En tiedä kuinka vaikuttaisi itselläni, mutta koen että synnyttäjät ovat eriarvoisessa asemassa kivunlievityksen suhteen ainakin kunnittain, mutta myös sairaalakohtaisesti. Viimeksi neuvolassa ja sairaalassa etukäteen hehkutettiin että minulla on oikeus epiduraaliin jne. Mutta kaivelemaan jäi taas kun lääkäri ei ehtinyt paikalle tarvittaessa vaan vasta sitten kun lapsi oli jo syntynyt. Viimeinen synnytys oli kivuliain kaikista ja viisikiloisen lapseni olkahermo halvaantui. Edellinen lapsikin oli yli viisikiloinen ja solisluu katkesi synnytyksessä. Silti hoetaan vaan etukäteen, että kyllä se mahtuu ja hyvin mahtuu...Ja hartioista sitten juututaan kiinni.



Että näin! Tuli tilitettyä tätä asiaa ensimmäisen kerran. Miehen kanssa olemme kyllä asiasta puhuneet useamman kerran, koska hänhän oli paikalla ja näki kuinka yksin minut jätettiin avautumisen ajaksi kipuineni.

Olisin halunnut pysyä jalkeilla ja ponnistaa jakkaralta mutta kaikki 5 kertaa on kivut vieneet jalat alta ja sängylle olen päätynyt ponnistamaan.



Jospa kuudes kerta toden sanoo ja yllätän itseni?=)

Leanna rv 21+

Synnytyksessä STAN-laite alkoi lopulta jo hälyyttää. Vauva syntyi siitä noin puolen tunnin päästä hätäsektiolla.



Minulle jäi epäselväksi ovatko nämä sykkeen laskut voineet aiheuttaa vauvalle vaurioita aiheuttavaa hapenpuutetta.

Leje

[/quote]

Olen ymmärtänyt, että tämä kyseinen laite nimenomaan tunnistaa ja ennakoi tulevaa hapenpuutetta tai sen riskiä. Hälytyksen jälkeen on aikaa reagoida ennen kuin lapsi kärsii hapenpuutteesta. Tietääkseni lapsilta otetaan syntymän jälkeen myös verinäytteet , jotka kertovat mahdollisesta hapenpuutteesta.

Meille syntyi ihana tyttövauva lauantaina aamuyöllä. Tytön mitat olivat syntyessä 52 cm ja 3880 g. Pitkä tyttö siis! Tyttö syntyi lopulta käynnistyksen tuloksena raskausviikolla 41+5.



Synnytys oli helvetillisen pitkä ja tuskallinen kokemus, josta jäi todella paha mieli ja ahdistus päälle. Edelleenkään en pysty siitä puhumaan itkemättä. Kätilöopistolta luvattiin kyllä ammattiapua, jos synnytyksen aihettama ahdistus ei mene ajallaan ohi. Lupailtiin myös, että tällaisen kokemuksen jälkeen kynnys saada suunniteltu sektio mahdollisissa tulevaisuuden synnytyksissä on hyvin matala.





Tässäpä tapahtumien pääkohda (eivät ehkä ihan kaikki eivätkä oikeassa järjestyksessä):

- synnytys kesti loputtoman kauan. Minut otettiin sisään osastolle 4 jo viime viikon keskiviikkoaamuna lapsiveden vähyyden takia. Odottelin osastolla koko päivän ja yön ilman toimenpiteitä



- torstaiaamuna synnytystä alettiin käynnistellä tabletein, 3 tablettia päivässä



-tabletit saivat torstai-illasta alkaen aikaan hirvittävän tuskalliset ja kipeät supistukset, joita oli 5-7 minuutin välein. Kivuliaisuudesta huolimatta mitään ei tapahtunut kohdunsuulla. Koko ajan oli kohdunsuu 0,5 cm auki. Sain kipupiikin (petidiiniä)jossain vaiheessa mutta se ei tehonnut lainkaan. Itkien ja puuskuttaen vietin yön valveilla.



-Hirvittävän kivuliaat supistukset jatkuivat koko perjantain. En saanut edes syötyä kipujen takia. Edelleenkään ei kohdunsuulla tapahtunut mitään, vaikka kivut olivat hirveät ja supistukset tulivat tasaisesti. Sain lisää käynnistystablettteja. Lääkäri olisi läettänyt minut synnytyssaliin saamaan parempaa kivunlievitystä, mutta salit olivat kaikki täynnä.



-Lopulta kolmen aikoihin iltapäivällä pääsimme synnytyssaliin. Kalvot puhkaistiin ja aloin saada oksitosiinia. Kohdunsuu oli silloin vasta 2 cm auki. Olin väsymyksestä ja jo yli vuorokauden jatkuneista hirvittävistä supistuksista aivan sekaisin. Sain ilokaasua joka auttoi hyvin vähän. Vedin sitä ihan huumassa lähes keskeytyksettä ja valtavia määriä.



-Jossain vaiheessa lisäksi vasen pakarani " syttyi liekkeihin" - meni aivan jumiin ja tuli valtavan kipeäksi. Missään asennossa ei voinut olla. Sain aqua-rakkuloita lantioon, mutta ne eivät auttaneet lainkaan.



-Oksensin mahani sisällön pihalle.



-Epiduraalin sain vasta tosi myöhäisessä vaiheessa, ja se ei toiminut! Vain vasen puoli puutui ja oikealla puolella kaikki kivut jatkuivat. En saanut siis vieläkään lepoa. Lisäannoskaan ei auttanut.



-Vasta yhdeksältä kohdunsuu oli auki 3 cm (siis kuudessa tunnissa sentti!). Lääkäri kutsuttiin paikalle ja alettiin jo harkita sektiota. Onneksi en ollut syönyt mitään puoleentoista vuorokauteen, heh. Verikokeet otettiin ja valmisteltiin sektioon. Leikkaussaleissa oli kuulemma täyttä.



-Sitten senjälkeen alkoi avautuminen " normaalilla nopeudella" . Olin sekava nälän ja valvomisen ja kipujen takia. Horisin jo miehelle, että tästä tulee yksinhuoltaja kun minä en tästä selviä hengissä jne. Vauvalla oli kaikki koko ajan hyvin, ainoastaan syke oli aika matalalla jossain vaiheessa. Itse vaan toivoin koko ajan että taju menisi.



-Ponnistusvaihe kesti parikymmentä minuuttia. Väliliha leikattiin, tuska repi. Ponnistamista vaikeutti se, että olin pitkän unettomuuden ja syömättömyyden takia tosi heikkona ja tärisin kuin horkassa.



-Vauvan syntymän jälkeen luulin että synnytys on ohi... odoteltiin istukan syntymistä, mutta se ei alkanutkaan tulla ulos. Sain taas oksitosiinia ja lisää supistuksia, mutta taaskin tuloksena oli pelkkää kipua, ei tuloksia.



-Useampi kätilö ja lääkäri kävi painelemassa mahaa ja vetämässä istukkaa ulos, mutta ei tulosta. Supistelevan ja kipeän vatsan survominen sattui hirveästi ja huusin kaikenmaailman juttuja kätilöille,mm. " en jaksa enää!" " jättäkää nyt jo jumalauta mut rauhaan!"



-Lääkärit totesivat että istukka ei synny ja se pitää hoitaa leikkaussalissa ulos. Kuinka ollakaan, leikkaussalit olivat täynnä edelleen.



-Kun lopulta pääsin aamulla leikkaussaliin, istukka paineltiin ja vedettiin nukutuksessa käsin ulos. Aamulla pääsin sitten osastolle, missä mieheni odotti jo vauvan kanssa. Perhehuonetta ei saatu, koska ne olivat täynnä.



Että tämmönen kiva pikku tarina. Kätilöopistolla muistutetiin monesti, että saan käydä synnytyksen hoitaneen kätilön kanssa synnytystä läpi myöhemmin (nyt en vielä kyennyt käymään asioita läpi) ja voin käydä myös psykiatrin juttusilla aiheesta.



Tästä eteenpäin onneksi tarina on jo onnellisempi.= )

Opettelemme elämään kolmistaan. Kaikki muu sujuu, mutta imetyksen kanssa oli alkuun vaikeaa. Nyt jo sujuu, kun saatiin olla eilen kolme tuntia Kätilöopistolla imetysohjauksessa. Siellä huomattiin, että meitä oltiin neuvottu synnytysosastolla ihan väärin. Tärkeitä asioita oltiin jätetty opettamatta ja monia juttuja oli neuvottu väärin (esim. rintakumin käyttö). Eilisen jälkeen on sujunut jo paremmin imetyskin, kun ollaan saatu käyttöön apukeinot (rintakumin oikea käyttö ja maidon heruttaminen rinnasta käsin talteen).



Mä olen toki tosi väsynyt kun jo ennen vauvan syntymää tuli alle kaksi unetonta yötä. Nyt on vaikeaa maksaa univelkaa, kun joka vuorokausi tulee muutama lisätunti unettomuutta lisää. Mä olen vielä tosi huono nukkumaan lyhyissä pätkissä niin kuin nyt pitäisi osata tehdä. Epparihaava on tosi kipeä ja estää istumisen.

Tuo tieto helpotti kovasti :) Olisivat voineet jo sairaalassa kertoa tarkemmin..



- Leje

... Se että olin kirjallisesti ilmoittanut haluavani KUNNON puudutuksen, mikäli minua joudutaan leikkaamaan. Siitä huolimatta minua kursittiin jonkin aikaa kokoon ilman kunnollisia puudutuksia, mikä oli aivan helvettiä.

Myös se etten saanut kunnollista informaatiota siitä mikä meni pieleen synnytyksen jälkeisessä ompelussa. (Jouduin siis korjausleikkaukseen)

Mietin vieläkin synnytystä lähes päivittäin.Minulla ei ole mitään muistikuvia ponnistusvaiheesta mikä todella harmittaa,mies ei oikein osaa asioista kertoa.Ois pitäny mennä keskustelemaan kätilön kanssa ennen kotiinlähtöä,mutta siinä vaiheessa ei vielä asiat niin mietityttäneet.Lisäksi kotiuttamiskeskustelu osaston kätilön kanssa oli todella nopea,koska kätilöllä kiire enkä sitten kysynyt yhtään mitään vaikka paljon ois kysyttävää ollut.En siis muista mitään mitä tapahtui ja mitä sanottiin ja keitä synnytyksessä oli kätilön ja miehen lisäksi,kuulemma porukkaa oli huoneessa enemmänkin...

Ja synnytyksestä pian puoli vuotta..