Helmikuiset tiistaina!
Huomenta, minä täällä taas työpaikalla olen kärppänä! No muutama päivä vielä. Nyt alkaa tosissaan jo askel painaa, kun kävelee bussipysäkiltä töihin. Ennen tuli kirmattua kaikista liikennevaloista vähän vanhoilla vihreillä yms. mutta nyt täytyy vaan kiltisti odottaa sopivaa hetkeä, koska ei todellakaan jaksa kirmailla. Olen pääsääntöisesti aika sporttinen ja kävelen kovaa ja paljon, mutta eipä se nyt auta, kun askel painaa niin se painaa... Syksyllä jatkan vesijumppaa...se on ihanaa!
Monella oli todella hyviä kokemuksia serkuista, niin minullakin ja siksi niitä toivoisinkin lapsilleni. Toisaalta niitä pikkuserkkujakin saa tietty tulla, nyt niitä on sellaisista serkuista, joiden kanssa ei ole tullut oltua paljon tekemisissä, kaikista lähimmillä ei vielä ole lapsia.
Väsymys on aikamoinen...illalla en kyennyt mihinkään vaan tuijotin telkkaria ja mies touhusi esikoisen kanssa. Esikoinen on ottanut miehen nyt lempparikseen ja saa hirveän kohtauksen, jos ei pääse iskän mukaan... Onneksi näin välillä, sillä aluksi poika ei hyväksynyt kuin minut ja se oli molemmille vanhemmille aika rankkaa. Sanoin silloin miehelle, että vielä tulee aika, kun äiti ei kelpaa ja iskän jutut on parasta maailmassa. Nyt näyttäisi vähän siltä;) Mies jaksaa touhuta niin hirveästi pojan kanssa ja niillä on aina ihan omat kuviot, mitä en edes keksisi. No on se aika hellyyttävää katsoa niitä ja hienoa, että viihtyvät.
Kyllä välillä tulee mieleen, että ehkä sitä sitten jälkeenpäin miettii, miten väsynyt aikakausi on nyt elämässä menossa. Elämä pyörii tasan kodin ympärillä palvellen esikoista ja kotitöitä tehden. Tietty olen töissä ja käydään reissussa, mutta noin pääsääntöisesti. Eilisessä pinossa Lumi_leopardi kommentoi hekilökohtaista kriisiä saadessaan esikoisen. Täällä oli samanlaisia fiiliksiä. Jo esikoisen raskausaikana tuntui, että tätäkö tämä nyt on loppuelämä ja esikoisen synnyttyähän se vasta räjähti tajuntaan, että raskauden jälkeen se työ vasta alkaakin. No pahimmasta on selvitty ja toinen tulossa, että eiköhän se ole prosessoitu alta pois. Masennuksesta ei ole kokemuksia, mutta se synnytyksen jälkeinen vaihe on rankka muutenkin, että ei ehkä kannata pelätä liikaa ja luokitella itseään välttämättä heti. Tottakai täytyy olla valppaana, koska asialle voi tehdä jotain, jos masennus oikeasti iskee. Meikäläinen meni aallonharjalta pahasti pohjalle ja takaisin melkein koko eskoisen ensimmäisen vuoden. Koko ajan oli kuitenkin toivonpilke silmässä, että kyllä tästä selvitään.
Nyt työn kimppuun
lehvä
Kommentit (9)
Moni on nyt äskettäin ultrassa käynyt ja ihania uutisia saanut. Onnea niistä! Ja moni on vielä menossa ultraan. Toivottavasti kaikki saa tulla onnellisena kertomaan uutisiaan. Itsekin oikein odottelen jännityksellä toisten ultrakuulumisia, kun omasta ekasta ultrasta on jo yli 3 vk aikaa. Tuntuu, että siitä on jo ikuisuus. Vähän vajaa 3 vk np-ultraan vielä aikaa. Pelkkä ajatuskin jo jännittää. Kun on jo viisi tervettä lasta saanut, niin väistämättä tulee mieleen, että entä jos enää ei menekään kaikki onnellisten tähtien alla. Toisaalta olihan mulla tuossa välissä ne neljä perättäistä km:a, joten jos minä niillä olisin " ansainnut" vielä yhden terveen vauvan. No joo, nää on näitä löpinöitä. Parempi olla ajattelematta vielä mitään niskaturvotuksia ym. Täytyy keskittyä tähän päivään ja positiivisiin ajatuksiin :-).
Pahan olon suhteen tänään vaikuttaisi olevan parempi päivä. Se olis kyllä ihan tervetullutta!
Iloisia ultrakuulumisia odotellessa
jazuliini & mazu rv 9+2
Olen jotenkin ihan pyörällä päästä tämän toisen raskauden kanssa kun oireet on niin mielettömän erilaisia kuin ekassa enkä tunne oloani yhtään omaksi itsekseni! Vaikka viime yön nukuinkin ihan hyvin (heräilen aika paljon normaaliöinä niin kuin täällä jokunen muukin) niin kun aamu ei ala hyvin niin ei sitten ala koko päivä! Tyttelikin on tänään ollut vähän huonolla tuulella ja ihmettelen miksi se rasittaa mua niin paljon tavallista enemmän! Ihan harmaa fiilis vaikka ulkona kaunein sää mitä voi toivoa... En kestä edes aurinkoa vaikka normaalisti olen auringossa mielelläni!
En onneksi mitenkään räjähtele tuolle tytölle vaan pinna kyllä riittää, mutta sisällä kuohuu ja tuntuu surulliselta kun en ole oma energinen ja aurinkoinen itseni. Oliko jollain kokemusta tällaisesta raskaudesta jo aiemmin? Että missä vaiheessa tilanne tasoittui (jos tasoittui) ja vaikuttiko jotenkin synnytyksen jälkeiseen elämään? Eka raskauteni oli ihan upea. Mulla oli lähes poikkeuksetta hyvä olla ja kesästä pystyin nauttimaan ison masuni kanssa!
Nyt mua vaan ahdistaa kaikki viikonloput jos on jotain ohjelmaa sovittu tai vieraita tulossa. Samoin en haluaisi suunnitella yhtään arkipäiviä... Ja siksi arki onkin hyvin simppeliä ilman mitään ylimääräisiä juttuja, mutta kaikesta ei kuitenkaan voi kieltäytyä! Onkohan se tämä väsymys mikä tekee suunnitelmista ja ohjelmoiduista hetkistä niin ylivoimaisia? Tai sitten mulla on hormoonit vaan ihan sekaisin... Täytyy illalla tilittää oloa miehelle, se on onneksi maailma ihanin tapaus ja tukee mua ihan kaikessa! Mä tirauttelenkin pitkin päivää jo ihan pelkistä ajatuksista tai tv-ohjelmista... Siis en ahdistu vaan liikutun.=)
Jakakaa kokemuksia ketkä pystytte!
suko81 rv 9+3
Suko: Mulla ainakin just väsymys aiheuttaa tuollaista oloa. En oo mitenkään maailman paras kestämään uupumusta, ja liian vähällä levolla maailma alkaakin nopeasti näyttää harmaalta ja ahdistavalta. Ja kyllähän ne hormonitkin varmasti vaikuttaa. Onneksi sulla on mukava mies, joka tukee sua. Toivottavasti fiilikset paranee pian!
Tässä tulee nyt niitä iloisia ultrakuulumisia, sillä masussani pötkötteli 15-millinen kaveri, jolta löytyi vahva syke (161). Hienosti näkyi jo pienen merihevosen pää ja peräpää, ja sydämenlyönnit kuuluivatkin juuri niin ihanasti kuin muistelinkin. Olin kyllä yhtä hymyä!:)
Ja ultran mukaan nyt on siis menossa rv 8+1. Itse olin laskenut koko ajan viikkoihin yhden päivän liian vähän, eli kk-kierron mukaan nyt olisi 8+3, mutta siitä siis lähti pari päivää pois. No, aika samoissa mennään kuitenkin. Olin varautunut siihenkin, ettei ultrassa näkyisi vielä paljon muuta kuin ruskuaispussi.
Mielenkiintoista oli myös laskea, että olin vissiin ekaa kertaa elämässäni tunnistanut ovulaation täysin oikein tällä kertaa (olin merkannut veikkaamani päivän kalenteriin). Ja sitä seuraavana päivänä on tämä meidän kaveri saanut alkunsa. Plussan testasin, kun viikkoja oli 4+3. Sitä ennen ennätin testata yhden negan, mutta eipä ihme, ettei siinä vielä näkynyt mitään, kun rv on silloin ollut vasta 3+9. Mielenkiintoista matematiikkaa.:)
Nyt on kyllä jotenkin helpottunut olo, vaikka olenkin ollut koko ajan suht luottavaisilla mielin just näiden vahvojen oireiden vuoksi. Silti viikkoja on vielä hirmuisen vähän ja koko homma on niin kovin alussa. Täytyy toivoa, että pikkuinen pysyy kyydissä!
Lumileopardi ja poikanen rv 8+1
Terveisiä niinikään alkuraskauden ultrasta! Siellä käytiin miehen kanssa ja meni kyllä jo vanhalla rutiinilla. Menkkojen mukaan tänään rv 7+6, mutta kuten edellisissäkin raskauksissa, oltiin lyhyen kiertoni takia kolme päivää edellä eli rv on oikeasti 8+2. No, la pysyy kuitenkin menkkojen mukaisena, kun ei ole tuon enempää heittoa. Mutta siis 18-millinen kaveri siellä mötkötti ja yli 160:n syke löytyi. Lääkäriltä kuulin nyt ekaa kertaa sen, että tuo korkea syke on tärkeä juttu alkuraskauden ultrassa. Jos syke rupeaa tippumaan lähelle sataa, on todennäköistä, että raskaus menee ensimmäisellä kolmanneksella kesken, vaikka vielä ultrassa sydän sykkisi.
Kuten otsikossa lukee, ultran jälkeen mentiin miehen kanssa kebabille juhlistamaan uutista - ihan kuten aiemmistakin raskauksista ;-D. Mies avautui sitten siinä pöydän ääressä, että oli toki upea juttu, kun mahasta löytyi elämää, mutta erityisen hienoa oli se, että löytyi vain yksi. Tuttavalääkärin viime viikkoinen heitto kaksosista vei melkein mieheni yöunet ;-). No joo, olisi se ollut aika shokki minullekin. Olisi pistänyt meidän perheen arjen uusiksi ja olisi pitänyt varmaan hankkia au pair tai joku muu järjestely arkea helpottamaan.
Mutta toistaiseksi siis kaikki täällä hyvin. Tähän hyvän olon tunteeseen en uskalla tuudittautua, sillä np-ultra on mielestäni iso virstanpylväs. Kuten jazuliini kirjoitti, niin helposti rupeaa miettimään, että voiko hyvä onni lasten terveyden suhteen jatkua. Ajattelee, että mitä enemmän on saanut terveitä lapsia, sitä todennäköisempää on, että seuraavassa todetaan jotain ongelmaa. Eihän se niin mene, mutta kieltämättä asia itseänikin mietityttää. No, hiukan yli kuukauden päästä ollaan siinäkin taas pikkasen viisaampia.
Aurinkoista päivän jatkoa! Mulla on tänään ansaittu vapaailta parhaiden ystävien kanssa. Kylläpä tämä päivä oli tosi raskas - joudun nyt päivällä hoitamaan lapsia nämä vaivaiset kaksi tuntia, kun anoppi oli ultran ajan vahdissa.
t. Jogu (7+6)
Ihania ultrakuulumisia oli taas ainakin Lumi-Leopardilla! Onnea kovin!
Vanhemmuutta oli myös puitu eilisessä pinossa? Toki lapsi muuttaa täydellisesti elämän esikoinen varsinkin. Toinen on sitten helpompi ja taas kolmosen kanssa myllertää. Näin siis ainakin minulla. Koskaan sitä taida tulla valmiiksi tässä vanhemmuuden aallokossa vaan lasten kasvaessa vanhemmuus muuttaa muotoaan.
(.) Tänään oli ensimmäinen neuvola jo koska taustalla on kolme km:a (ei kuitenkaan peräkkäisiä) viimeisin 10/06. Lähete ultraan jo näille alkuviikoille lähti ja huomenna pitäisi soitella aikaa sinne polille. Jotenkin olen tämän suurimman ahdistuksen saanut pidettyä aisoissa tähän asti mutta nyt on niin paha mieli että ei mitään rajaa... Neuvolassa oli aivan ihana ihminen vastassa ja pitkään puhuimmekin mutta jotenkin nyt vasta tajusin että alun " hyvät" oireet on TAAS häviämässä. Ja suurin ahdistus tuli kun hemppa huitelee lukemissa 159. Paksu veri ja ohuttakin ohuemmat suonet istukassa.... Juu ei pitäisi ennakkoon surra mutta minkäs teet!
Rimpe rv 7+1
PALJON ONNEA hyviä ultrakuulumisia saaneille!
Yritän päästä minäkin alkuraskauden ultraan koskapa oma terveys asettaa erityisiä haasteita raskaudelle. Mutta en aio niistä lannistua vaan uskon vakaasti helmikuussa odottavaan palkintoon :) Vaikka aina ei ole helppoa luottaa omaan kehoon. Varsinkaan kun viime yönä näin hurjia painajaisia ja heräsin mahakipuun. Onneksi se meni makoillessa ohi melko pian. Toivottavasti vain kasvukipuja.
Vanhemmuuden haasteista oli puhetta. Me ei tiedetä niistä paljon mitään kun ensimmäistämme odotellaan, mutta oon koittanu valmentaa itseäni henkisesti tulevaan. Siihen ettei ole enää aikaa viettää iltaa laiskotellen ja että elämään täytyy tulla lisää suunnitelmallisuutta. Toi jälkimmäinen on mun kompastuskivi, koska en ikinä oo jaksanu suunnitella arkea ollenkaan. Täytyy opetella suunnitelmallisuus ihan kaupassakäynneistä lähtien. Itsekseen ja toisen aikuisen kanssa tällainen huithapelointi vielä on jotenkuten onnistunut, mutta ei varmasti onnistu enää lapsen kanssa. Kyllä kai tässä iässä (29v.) olisikin aika jo oppia.
Tällaista tällä kertaa,
Sikuri
...Eli täällä vihdoin valoisammat fiilikset kuin päivällä! Sain jossain vaiheessa päivää sellaisen itkukohtauksen. En tiedä yhtään mistä tuli ja minne meni, enkä syytä! Koska en surrut mielestäni mitään tai ollut yli-iloinen. Mutta itkin aikaní ja olo tuntui helpottuvan siitä. Kyllähän itku aina helpottaakin oloa...=) Mutta soittelin siinä sitten miehelle töihin ja tehtiin illalla niin, että vietiin tytteli mummolaan pariksi tunniksi nyt illalla ja mentiin sitten kahdestaan rantaan istumaan, juttelemaan ja syömään jäätelöä! Mukavaa mielenkohotusta!
Sikuri jutteli painajaisista... Mäkin näin itse asiassa viime yönä jotain outoa unta että tuli keskenmeno ja lapsi oli kuitenkin jo ihan vastasyntyneen kokoinen. Raotti silmiään mutta ei kuitenkaan jaksanut alkaa elämään. En sinänsä pelkää unia enneunina, mutta näen kyllä paljon unia ja jotkut puhuttelevat paljon. Olen nähnyt usein unia läheisieni kuolemista, mutta ymmärrän ne niin, että jotain muuta heidän elämässään jää taakse ja häviää, mutta ihminen itse ei tule kuolemaan mihinkään. Tarkoitan siis esim. että jonkun sairaus paranee ja se jää historiaan kuoltuaan pois. Muistan nähneeni jotain painajaisia esikoisen odotusaikanakin, mutta vasta loppuvaiheessa. Lienee ihan normaalia!
Mulla masu jo pömpöttää aika komeesti, farkkuja ei voi ajatellakaan! Nyt menen tekemään iltapalaa...
suko 9+3
nyt on sitten tännekkin saapunut voimakas pahoinvointi.
onneksi on loma ja esikoinen mummolassa niin saan levätä rauhassa.
hieman on ollut vatsa kipuilua mutta uskon että ihan vaaratonta olisi.
taisi esikoista odottaessa myös olla.
ensi viikolla olisi ultra taas.viime perjantaina kävin jo kurkkaamassa kun sain sen klexane lääkityksen.
siellä se pikkuinen köllötteli ja sydän sykki.
viikot täsmäsivät ja laskettu aika on siis 20.2.
lauantaina pitäisi lähteä ajamaan ouluun täältä etelästä.
hieman jännittää se 8.h autossa mutta onneksi ei tarvi ajaa yksin koko matkaa.
onko muille tullu jo jotain himoja?
mulle on tullu ehdottomasti kaakao kahvin tilalle.sitä vois juoda litra tolkulla.tuoreet mansikat on in ja ranskanleipä.
eipä juuri mittään muuta pysty syömäänkään.
terveisin:tiitu ja vaavi 6+6(huomenna vaihtuu taaas viikko,jee!!!)
jännittävä päivä, sillä edessä on se alkuraskauden ultra, kuten taisi olla muutamalla muullakin tänään. Olen aika hermona ja pakko myöntää, että muutaman vuoden takainen km kummittelee nyt mielessä, vaikken sitä muuten olekaan aktiivisesti ajatellut esikoisen odotuksen alettua. Tyttöäkin odottaessani olin kyllä nämä alkuviikot aika jännittynyt, ja silloin mulla oli myös juuri näihin aikoihin jonkin verran tiputtelua, mikä lisäsi huolta ja murhetta. Mutta kaikki sujui onneksi hyvin. Nyt ei ole ainakaan vielä ollut vuotoja, toivottavasti ei pahemmin tulisikaan. Noin muuten en kyllä ole mitään pahasti panikoivaa sorttia, enkä ekan raskauden aikana ollut kertaakaan huolissani oikein mistään sen jälkeen, kun oltiin käyty np-ultrassa ja nähty, että pikkukaveri oli masussa hyvissä voimissa. Toivottavasti tämä raskaus sujuisi yhtä vähällä murehtimisella!
Lehvä: Toinen lapsi on varmasti omanlaisensa shokki (ja erityisesti esikoiselle), mutta luulen, että tuo ensimmäisen lapsen aikana läpi käyty kriiseily omalta osaltaan helpottaa tilannetta tällä kertaa. Ainakin olo on varsin seesteinen nyt, ja siihen totaaliseen oman ajan ja tilan loppumiseenkin osaa jo suhtautua.:)
Kyllä minäkin uupumista ja ehkä vähän masistakin pelkään, mutta uskoisin, että tällä kertaa mulla on vähän paremmat välineet käsitellä arjen raskautta - ja tosiaan se pahin, eli omat kasvukivut " vapauden menetyksestä" on jo prosessoitu ja taakse jäänyttä elämää. Esikon kasvaessa aloin jo pelätä, että tuleeko mulle koskaan enää uutta vauvakuumetta (vaikka esikoinen on kaikkiaan ollut tosi helppo lapsi). No, tulihan se, tosin ehkä " vähän" realistisempana kuin ekalla kerralla, mutta kuitenkin. Eli onnellisin mielin täällä odotellaan taas sitä hurjaa härdelliä.:)
Palaan varmaan asiaan sen ultran jälkeen. Saa nähdä, mitä siellä selviää. Rv ainakin saattaa muuttua, kun tiedän hedelmöittymisajankohdan hyvinkin tarkkaan ja sen perusteella kierto on ollut vähän pitkän sorttinen. Tämä nykyinen vielä toistaiseksi kk-kierron mukaan laskettu.
Lumileopardi rv 8+2