Minun tarinani- lukuisia menetyksiä
Itse koin keskenmenon jouluna -04. Tuolloin viikkoja ei ollut kuin jotain 5+ ( enään en muista ihan tarkkaan päiviä, tosin se kyllä lukee nla kortissani, kun saimme tytön 06 tammikuussa)
Minulla seurattiin keskenmeno "loppuun" kaikki tuli vuotona pois, mutta varmuudeksi ultrattiin pari vkoa siitä, että kohtu on varmasti tyhjä.
Ja silloin sanottiin et odottaa rauhassa ainakin 1 menkat, et voidaan sit laskettuaika asetaa mahd tarkasti.
JA tuosta olen kuullut tosi paljon eri tapoja hoitaa km seuranta.
MUTTA olen itse sitä mieltä että oman mielenrauhan takia ainakin kannattaa varata aika sellaiselle gynelle mikä voi ultrata kohdun ja varmistaa, ettei siellä varmasti ole mitään. Ja sen jälkeen voi sitten sen puolesta turvallisin mielin odottaa uutta raskautta!
Itse siis kävin yksityisellä tuon "tarkistus" ultran.
Kommentit (3)
Hirvittävän monta menetystä olet kokenut mutta ihanaa kuulla että kaikki on mennyt lopulta hyvin.
Olen myös huomannut että se toivo on aika hemmetin tärkeä heppu, eikä sitä ilman tule toimeen... Mutta samaa toivon myös minä kaikille keskenmenon kokeneille; suru pitää surra pois ja jatkaa sen jälkeen kohti uusia unelmia. Kaikki on mahdollista!
Zeria (km 12/06, 05/07, 10/07)
Paljon olette tekin kokeneet surua. :(
Mutta kiitos noista positiivisita ajatuksista. Tässä voisi jo sanoa että sinnikkyys palkitaan. :)
Mulla 1/08 keskeytys rv 20 kun masuvauvalla todettiin paha kehityshäiriö, ja 5/08 varhainen km (rv 5+0 alkoi vuoto). Siis viime viikonloppuna.
Toivottavasti saan minäkin joku päivä lapsen syliini. Nyt tuntuu vähän lohduttomalta.
Noh. Eikun uuteen taistoon. Kertokaahan, saako jatkaa heti yrittämistä? Tuntuu että kaikki tulee vuodon mukana pois ihan itsekseen. Jos näin on niin saako heti yrittää uutta? Olen kuullut sekä puolesta että vastaan, ja haluaisin kuulla täällä myös mielipiteitä.
Hyvät palstailijat! :)
Ajattelin luoda uskoa ja valoa niille, jotka kamppailevat keskenmenojensa kanssa. Minä ainakin tiedän kohdaltani sanoa, että toivoa on.
Vuonna 1998 alkoi elämäni pahin viisi vuotinen, oikeastaan pimeä ajanjakso, johon mahtui seitsemän keskenmenoa aina vuoteen 2003, jolloin sain ihanan pienen prinsessan. Se oli " ihanne raskaus" noiden lukuisten menetysten jälkeen oikeastaan alusta loppuun. Nyt hän on jo siis viisi vuotias tämän hetken silmäteräni. Yritimme kerran vielä lasta tytön jälkeen, mutta sekin päätyi kesken. Tämä vuosien koettelemus toki söi liittoamme joka kaatukin sitten jo ennen kuin tyttö täytti kaksi vuotta.
Löysin rinnalleni kaksi vuotta eron jälkeen ihanan uuden miehen, ja vaikka olinkin luopunut toivosta enää koskaan saada lasta, oikeastaan olin sen jo itselleni työstänyt, että luultavasti tyttäreni jää ainokaiseksi, pieni toivo silti kyti, koska ikää ei ollut vielä liiaksi. Mutta uusi liitto sai näkemään ajatuksia uusin silmin ja päätimme vaikean taustanikin ollessa molemmilla tiedossa yrittää raskautta. Ja niinhän siinä kävi, että se yritys oli keskenmenoksi tuomittu. Jotenkin mieheni jaksoi luoda minuun valoa ja nyt olen raskausviikolla 16 ja toistaiseksi alun " hankaluuksien" jälkeen onnellisesti siis odotan.
Halusin vain kertoa teille kanssa sisaret, jotka olette kokeneet myöskin keskenmenoja, älkää vaipuko synkkyyteen. Tiedän, se on aina joka kerta elämänmittainen menetys, ja jokainen sen kokeen eri tavalla... Mutta ystävät, meillä on toivoa, niin kauan kuin vain jaksamme niihin toivonkipinöihin vain uskoa!