Te joilla sokerit koholla
maltatteko olla syömättä hyvää?
Onko mahdollinen esikoinen ollut iso?
Minulla esikoisen aikana ei tehty sokerirasitusta ja nyt toisen aikana se tehtiin ja oli vähän koholla.
Esikoinen painoi reilu 4 kg
Kommentit (16)
mutta lopetin herkuttelut ja varsinaista rasitustestiä ei tarvinnut tehdä. Nyt toista odottaessani narahdin taas pari kertaa neuvolassa ja jouduin varsinaiseen rasitustestiinkin, jossa arvot olivat kuitenkin ok.
Tämä makeanhimon kanssa kamppailu on vaikeaa mutta olen sallinut itselleni herkuttelut viikonloppuisin. Muutoin olen hillinnyt sokerin himoa mm. sokerittomilla mehukeitoilla.
Esikoinen painoi syntyessään 3845g saa nähdä minkä kokoinen kakkonen on.
Verkko rv 40+4
Jatkokysymystä tähän ketjuun: missä vaiheessa odotusta vauvan kasvu alkaa ylittää normaalin, jos sokeriongelmia on? Vasta ihan lopussako?
Minulla oli 1. raskaudessa paastoarvo koholla ja noudatinkin (jotenkuten) ruokavaliota. Vauva oli syntyessään 3170 g, eli ei mikään kovin iso. (Painoarvioksi annettiin n. 4 kg).
Juniperus
Jouduin painoindeksin vuoksi rasitustestiin, ja ainoastaan paastoarvo oli juuri siinä rajalla, 4,7. Muut arvot olivat reilusti alle.
Muuta jatkotoimenpiteitä ei tullut, paitsi terkka otti paasto ja 1,5h syönnin jälkeen arvon, molemmat hyviä.
Yritän nyt sit pitää vain sen yhden karkkipäivän viikossa, mutta liian usein yhdessää sorrumme yhteen suklaapatukkaan..
Terkan mielestä Öttiäinen ei tunnu isolta, SF-mitta kyllä huitelee käyrän yläpuolella.. Katsotaan mitä synnytystapa-arvio sanoo..
bejpi ja öttiäinen 32+2
Mulla ei ole sokerit koholla, eikä sokerirasitustakaan ole vielä tehty (varmasti tehdää, mun painoindeksin vuoksi).
Viime raskaudessa ei ollut sokereiden kanssa ongelmia (eikä sokerirasitusta tehty), söin surutta kaikkea mitä mieli teki ja painoa tuli mulle +22kg ja lapsemme painoi 4100g.
Esikoinen oli liian iso mun lantioon nähden ja synnytyksessä tuli ongelmia lapsen koosta.
Nyt siksi noudatan raskausdiabetes ruokavaliota niin hyvin kuin vain mahdollista, ettei tuleva vauva olisi liian iso syntymään normaalisti.
Ja samalla toivon, että itsekin välttyisin huimilta lisäkiloilta...
Kerran viikossa sallin itselleni vähän vapaamma päivän ja voin jotain herkkua syödä.
Kedelig rv 22+5
Esikoista ootellessa paastoarvo oli koholla, muut arvot normaalit. Dieettiä noudatin jotenkuten ja vauva painoi syntyessään 3635 g eli ihan normaalin kokoinen vauva.
Nyt tässä toisessakin raskaudessa on paastoarvo koholla ja jälleen kerraan dieettaan. Herkkuja syön joskus, kerran viikossa vähän vapaammin, muuten suht tarkasti dieetin mukaan. Vauva kasvaa normaalisti, sf oli viime mittauksessa tasan keskikäyrällä (rv 27+4, 25 cm). Katellaan sit vuoden vaihteessa, minkä kokoinen vauva tällä kertaa tulee. :)
Eli paasto arvo mulla ollut kohollaan kaikissa 3:ssa raskaudessa... nyt siis odotellaan kolmatta maaliskuulle.
Esikoisesta (-03) oli siis paasto sokeri siinä rasituksessa hieman yli sallitun ja silloin kävin pari kertaa terveyskeskuksessa paastosok. mittauttamassa ja dietti piti miten piti :)
En siis mitenkään jokapäivä herkutellut ja makeaa syönyt, mutta en kyllä kovin tarkka ollut sen dietin kanssa. Poika painoi karvaa yli 4kg syntyessään 4pv ennen la.
Kakkospoikaa (-05)odottaessa oli sama juttu ja ihan samalla lailla elelin kuin esikoistakin odotellessa. Poika oli reilut 3,6kg syntyessään pari pv ennen la. Nyt sitten kolmatta odotellaan ja katsellaan....
Herkkuja en kamalasti ole syönyt, mutta nyt on kyllä houkutus suurempi kun aijemmin!!!
Piti sanoa, että itse mittailin kakkosesta ja nyt noita sokereita. Sain neuvolasta laitteen kotia. Niissä ei ollut ikinä mitään sanomista... ainoastaan se paasto hipoi sallittua raja-arvoa... Yli ei kuitenkaan mennyt ikinä...
Taisi meidän neuvolatäti mainita, että joskus vk 22 jälkeen alkaa sillä sokerilla olla vaikutusta lapsen kasvuun ja juuri viimeisillä viikoilla sitä sitten tarkkaillaan. Ainakin meilläpäin pääsee synnytystapa-arvioon jossa ultrataan ja kokoa katsotaan vk: 37 paikkeilla.
Sinne siis pääsee täälläpäin jos sokereissa ollut mitään sanottavaa...
Ekassa raskaudessa ei tutkittu sokeria, tyttövauva painoi 3340 g. Tokassa ei myöskään tutkittu, poikavauva painoi 4060 g (Itse painoin 81 kg synnyttäessä!) Kolmannessa sokerit tutkittiin, ja paasto oli aavituksen koholla ja tunnin arvo aika paljonkin koholla. Olin dieetillä, painoin synnyttäessä 68 kg ja poikavauva painoi 4070 g. Poikien pituus oli 52 cm, eli pituuden ja painon suhde oli aika normaali.
Nyt neljännessä raskaudessa olin eilen sokerirasituksessa (rv 16) ja paastoarvo oli nyt jo koholla :( Noudatan dieettiä millilleen ja toivon, että se auttaa enkä joudu insuliinille. Eihän insuliini mikään maailmanloppu ole, mutta parempi tietysti, jos pärjää ilman.
Mulla menossa 4.raskaus: pojat olleet 3500g, 3900g ja kuopus 4200g. Kuopuksesta mitattiin sokerit ja oli normaalit.
Nyt ihmettelen itse tätä omaa painonnousua. Tuntuu, että tuo vatsa kasvaa liian nopeesti. R.viikkoja nyt 17. Ja painoa on tullut 7kg lähtöpainosta. En ollut normaalimitoissani raskauden alkaessa (70kg)ja nyt painan siis 77kg.
Muistaakseni olen painanut joka raskauden lopussa n.85-88kg.
Onko teilläkin oma painonnousu ollut syy siihen, että sokeriarvot on katsottu?
Eli mulla painoindeksi hipaisi sitä 26:tta ja siksi jouduin sokerin rasitukseen jo esikoisesta. Ja koska se paasto sokeri oli hiukan yli sallitun siellä rasituksessa, sain automaattisesti diagnoosin: raskausajan diabetes. No toisesta jouduin tietty automaattisesti rasitukseen, koska oli aijemmin ollut sokeri arvo kohollaan ja sama juttu... vaikka kummallakin kerralla sokereita seurattiin, ja mitään muuta sanomista ei ollut, kun että siellä rasituksessa oli hieman yli sallitun. Muuten siis pysyivät aivan sallituissa ja olin saanut kakkosesta saman rask.ajan diabetes tuomion kun aijemmin sen yhden poikkeavan paasto arvon vuoksi.
Nyt kolmatta odotellaan ja mittaillaan taas sokereita...
Painoa minulla ei paljoa ole kertynyt kummassakaan raskaudessa. Esikoisesta tuli 10kg ja kuopuksesta 5,7kg. Nytkin paino noussut maltillisesti, rv:21 ja painoa tullut vasta 1,9kg.
Ekassa raskaudessa jouduin sokerirasitukseen viikoilla about 32, kun paino lähti huimaan nousuun (kilo per viikko) ja maha olikin jo kasvanut jatkuvasti yläkäyrillä. Painoa tuli yhteensä reilun 20kg. Ja tosiaan 4,7kg poitsu tuli, vaikka sokeriarvot silloin ok.
Ja nyt tuli passitus sokerirasitukseen viikolla 26, juuri tuon esikoisen syntymäpainon vuoksi. Painoindeksi ennen raskautta ok. Painoa on nyt (rv 29) tullu 7kg. (Niin ja tällä kertaa niistä sokruista 1h arvo ylärajoilla, sallituissa puitteissa kuitenkin).
Kummankin raskauden aikana olen käynyt sokerirasitustestissä ja kummallakin kerralla arvot olleet hyvät, siis täysin normaalit.
Ekan raskauden aikana söin aivan hillittömiä määriä. Lähinnä söin ihan tavallista ruokaa, mutta myös herkkuja. Tosin yritin sitten vähän rajoittaa herkkuja kun jouduin sokerirasitustestiin. Painoa tuli 20 kg lisää. Vauva painoi noin 4 kg.
Nyt on viikolla 30 tullut noin 10 kg lisää. Painonkehitys on ollut aika samanlaista kuin viimeksi, paitsi että viime kuukauden aikana tuli enää vähän lisäpainoa. Tämän raskauden aikana on ruuan tarve tuntunut aivan erilaiselta kuin viimeksi. Viimeksi tuli outo olo, jos ei syönyt, nyt olen pystynyt rajoittamaan syömistä selvästi enemmän. Nyt kun sokerit ilmeistyivät taas kuvioihin, olen kiinnittänyt huomiota erityisesti juuri sokereihin. Syön kyllä viikonloppuna herkkuja ja joskus viikollakin, mutta pidän huolen, etten ole koko ajan jotain mättämässä suuhun ja pyrin valitsemaan herkut huolellisemmin eli vaihdan johonkin vähän terveellisempään. Neuvolatäti arveli, että jos jotain nyt pystyy päättelemään vauvan koosta, niin veikkaus olisi että aika samankokoinen vauva olisi tulossa kuin viimeksikin.
Ja lisäyksenä vielä kirjoitukseeni, että tunnistan ainakin itsessäni sen, että herkkujen syöminen on suureksi osaksi täysin opittu asia. Illalla oli pakko vain syödä jätskiä ja kastiketta tai piti ostaa jotain hyvää kaupasta vaikkei ehkä kuitenkaan olisi edes tehnyt mieli. Ajatus vain tuntui hyvältä. Tai kun katsoo illalla telkkaria, niin jotain pitää mussuttaa...
On oikeastaan ihan hyvä, että tulee nyt vähän mietittyä sokerin käyttöä. Vaikutti se vauvaan tai ei, on se silti terveellistä rajoittaa liikoja sokereita pois. Ja jos se todella vaikuttaa vauvaan, niin mitäpä sitä ei tekisi vauvansa vuoksi... Herkkujen välttäminen on aika pieni hinta vauvan hyvinvoinnista... ;)
Enpä malta olla osallistumatta keskusteluun, kun juuri keskiviikkona juttelin aiheesta paikallisen neuvolatoiminnasta vastaavan ylilääkärin kanssa samalla kun käväistiin ultrassa.
Mulla oli ekassa raskaudessa painoindeksi 27, joten menin rasituskokeeseen, josta normaali tulos. Poika oli syntyessään (rv 40+1) kuitenkin 4,6 kg ja tästä syystä olenkin keskustellut tässä toisessa raskaudessa asiantuntijoiden kanssa vauvan koosta ja siinä yhteydessä sokerijutuista. Täälläkin muutama näytti pohtivan tulevan vauvan kokoa, jos sokerit ovat olleet koholla. Itse pohdin kokoa myös, koska en haluaisi synnyttää yli viisikiloista :o)
Lääkärini sanoi, että ns. " sokerivauva" ei välttämättä ole painonsa puolesta keskiarvoa suurempi, vaan merkitsevää lähinnä on se, mikä on päänympäryksen suhde hartioiden ja vartalon ympärykseen. Eli vauvalla pään tulisi olla isompi ympärykseltään kuin muu vartalo, jolloin synnytys luultavimmin sujuu ok. Ja vaikka vauva olisi esim. 5 kg, mutta mittasuhteet ovat normaalit, synnytyksen riskit ovat pienemmät. Ja juuri raskausdiabetes vaikuttaa tuohon vauva kehon mittasuhteisiin " vääristävästi" .
Vaikka siis esikoiseni oli iso (4,6 kg ja 55 cm) hän ei ollut ns. sokerilapsi vaan muuten vaan geneettisesti iso. Vastaavasti samassa huoneessa kanssani oli äiti, jonka vauva oli tarkkailussa ekat päivät juuri sokerien takia (ja synnytys oli muuten käynnistettykin etuajassa), mutta tämä vauva painoi vain 3,6 kg, mutta oli sokerivauva silti.
Tahdon siis sanoa, että ei pelkkää vauvan suurta kokoa tarvitse pelätä niin paljoa, mutta luonnollisestikin, jos sokerit ovat koholla, vauvan kehitystä on tarpeen seurata, vaikka vauva ei olisikaan erityisen isokokoinen. Tämä siis lohdutukseksi kaikille, joiden maha kasvaa hurjaa vauhtia ;o)
A.A. rv 16+1
Sokerirasitus tehtiin viikolla 26+ ja 1h arvo oli ihan rajalla eli sen 10. Pari viikkoo oon nyt ollu syömättä makeeta ja " herkuiks" luokiteltavia, mutta ihan 100% en oo sokeria välttäny. Muuten en oo vielä ruokavaliooni puuttunut. Katotaan mitä seuraava testi näyttää parin viikon päästä. Jos on arvot vielä koholla, niin huhhuijaa... Nimittäin syön mielestäni muuten (noita satunnaisia herkkuja lukuunottamatta) melko terveellisesti; suosin täysjyvää, vihanneksia, vähärasvaisia tuotteita... Joten johan alkaa syynaaminen, jos täytyy noistakin vielä karsia!
Esikoinen oli iso, 4,7kg mutta silloin sokerirasitusarvot oli ok. Tosin en tiedä kuinka luotettavia noi on; jos oon silloin sattunu syömään just jotenkin " sopivasti" edeltävät päivät, niin mahtaisiko testi mitään näyttääkään??
Vielä kolme kuukautta jäljellä ja suklaapalaa tekis törkeesti mieli. Mutta ei kun ei. :)