Antakaa mulle rohkeutta alatiesynnytykseen!!!

Synnytin esikoiseni alakautta reilu kaksi vuotta sitten.

Synnytys oli niin ihana kokemus, että ajattelin heti sen jälkeen ja ajattelen vieläkin, että voi kun saisin kokea sen äkkiä uudestaan. :)



Kipeät supistukset alkoivat noin kello 01 yöllä. Pärjäsin niiden kanssa klo 5.30 asti, jolloin pyysin epiduraalia. Olin 6 cm auki ja sain puudutuksen, jonka laiton jälkeen tuli enää yksi kipeä supistus, tämän jälkeen tuntui vain painetta ja pakotusta alavatsalla ja lonkissa, muttei kipua oikeastaan ollenkaan. Pystyin nukkumaankin hetken. Reilu tuntia myöhemmin alkoi taas tuntumaan supistukset vähän kovemmin, muttei kuitenkaan enää samalla tavalla kuin aiemmin. Kätilö totesikin että olin melkein kokonaan auki ja kohta sainkin alkaa ponnistamaan. En muista, että ponnistaminen olisi tehnyt kovin kipeää. Kyllähän se vähän tietysti sattui, mutta se oli kuitenkin ihan kestettävissä. Ponnistaminen oli kyllä rankkaa hommaa. Mulla oli seuraavana päivänä naama täynnä katkenneita verisuonia, kun punnersin vissiin aika kovaa menemään. :) Pienen episiotomian kätilö teki, se ei tuntunu missään ja sen tikkaaminenkin meni ilokaasuhuuruissa ihan kivasti ohi.



Olo synnytyksen jälkeen oli hyvä, pääsin itse suihkuun, alapää ei ollut missään vaiheessa mitenkään järkyttävän kipee. Inhottavinta oli ehkä sitten myöhemmin se kutina, minkä tikkien sulaminen aiheutti.



Hmm.. en tiiä miten osaisin sinua kannustaa, mutta omasta kokemuksestani voin sanoa, että minulla ei ole kuin positiivista sanottavaa alatiesynnytyksestä. (sektiosta en tietysti mitään tiedäkään) Yritä vain olla avoimin ja luottavaisin mielin. Luonto on kuitenkin suunnitellu meidät naiset synnyttämään ja mikäli jotain estettä alatiesynnytykselle tulisi, niin onneksi sairaaloissa on osaava henkilökunta, joka kyllä sitten osaa toimia sen mukaisesti ja tarvittaessa päätyä siihen sektioon.



Onnellista loppuodotusta ja tsemppiä synnytykseen! Hyvin se menee :)



sp rv 21+5

Supistuksia tuli epäsäännöllisesti aamukymmenestä, 3-5 min välein klo 18-22.30, jolloin vedet menivät ja lähdimme sairaalaan. Kotona kestin olla hyvin, puuhailin jotain pientä siinä sivussa, kävelin ympäri kämppää, katsoin telkkaa. Vain makuulla olo tuntui pahalta (tässä yksi syy miksi lähdimme myöhään sairaalaan, kun en halunnut joutua odottelemaan siellä salissa pitkään vailla tekemistä). Yllätys oli se, miten supistukset iskivät päälle vesien mentyä. Automatka 30 km oli aika hirveä lähinnä töyssyjen ja hillittömän ponnistustarpeen vuoksi. Itse supistuskipu oli tavallaan hyvääkin, sillä alkoi tuntua siltä ettei mene enää kauan kunnes näemme masuasukkimme. Sairaalaan tultaessa olinkin täysin auki ja sain heti ruveta ponnistamaan. Ponnistaminen ei tuntunut pahalta, lähinnä helpottavalta siinä vaiheessa. Vartin jälkeen vauvan tarjonta todettiin huonoksi ja lääkäri tuli auttamaan imukupilla, jonka jälkeen meni muutama minuutti ja tyttö oli ulkona. Ikävän repeämän sain tuosta imukupilla autosta ja synnytyksen inhottavimmat osat olivatkin kupin laitto sisään (pieni, halk. 4 cm kuppi) ja repeämän ompelu. Nämäkin ikäviä varmasti vain siksi, että kunnon puudutusta ei ollut (vain pintapuudutussuihke tikattaessa). Epiduraalissa ei varmaan olisi tuntunut kurjalta. Repeämä vaivasi synnytyksen jälkeen pari viikkoa niinkuin varmasti sektiohaavakin vaivaa.

Kaikenkaikkiaan erittäin positiivinen kokemus. Itse pelkäisin enemmän sektiota. En tykkäisi olla leikeltävänä jos vaihtoehtokin olisi :-) Ja voit tsempata itseäsi myös sillä, että alatiesynnytys on lapselle parempi (jos komplikaatioita ei ole) ja valmistaa häntä elämään kohdun ulkopuolella paremmin kuin sektio.

Mutta kaksi on kannustavaa. Yksi synnytys käynnistyi niin että näin vaan unta että minulla olis ollut patteri mahassa. Herättyäni kävin suihkussa ja totesin että tää on nyt sitä itseään tää supistustouhu. Hälytimme lapsenlikan ja lähdimme sairaalaan. Matka meillä kestää noin 45 min ja lopussa mentiin jo lujaa kun supisteli 2 min välein. Sairaalaan päästyä pyysivät makoilemaan ja käymään vessassa, eivät uskoneet etten pystyis. Katsoivat sitten tilanteen ja totes että 10 cm auki paikat! Sitten juostiinkin salille t-paita päällä. Onneks poli oli tyhjä ;). Tyttö syntyi 25 minuutin ponnistamisen jälkeen. En kerennyt saamaan kuin ilokaasua ja jonkun piikin kankkuun kun oli niin nopeata. Mutta todella selväpäinen olin ite koko synnytyksen ajan!



Toinen helppo kokemus oli kun menin näytille jatkuvien harvojen supistusten takia. Ei siis kipeitä ollenkaan. Kohdunsuu oli 5 cm auki. Lääkäri oli lähdössä syömään juuri, sovittiin että soittaa kun valmis. Kävimme koko perheellä syömässä hodarit viereisellä huoltoasemalla. :) Lähdin yksin synnärille, mies lähti viemään lapsia hoitoon. Lääkäri puhkas kalvot ja noin tunnin supisteli.

Mies ehti juuri h-hetkeen mukaan. 10 minuutin ponnistamisen jälkeen syntyi terve tyttö. Ja synnytys kesti TUNNIN! Puudutukseksi tällä kertaa sain kohdunkaulan puudutuksen, ei poistanut kaikkea kipua, mutta tais rentouttaa niin että syntyi noinkin nopeasti.



Nyt itsekin jännään lähestyvää synnytystä! Olen ajatellut että kunhan osaan rentoutua ja luottaa omaan kroppaani niin kaikki menee varmaankin hyvin. Palkinto ainakin on ihana ja alakautta synnytyksestä toipuu todella nopeasti! Samantien pystyy kävellä ja kantaa vauvaa. Etuja minusta enemmän kuin leikkauksesta.



Ulmeri 32+6

Synnytin marraskuussa esikoiseni ja täytyy sanoa että oli kyllä mahtava kokemus, ja en olisi ikinä uskonut että se käy niin helposti :)



Sairaalaan mentäessä olin jo 6cm, 4,5 tuntia oli supistellut eikä edes mitenkään sietämättömän kipeästi.



Menin ammeeseen 45minuutiksi, jonka jälkeen 8cm auki. Sitten puhkaistiin kalvot. Sitä seurasi synnytyksen kivuliain vaihe, kun supistukset kovenivat, mutta sen kesti silti ilokaasua vedellen (josta ei kylläkään mainittavaa apua, tai ehkä en osannut ottaa). Sain kipuun (ja koska jännitin ponnistamiskipua) kohdunkaulanpuudutteen. Näitä supistuksia tuli n.15min ajan, jonka jälkeen olinkin täysin auki ja sain alkaa ponnistaa (puudutusta annettaessa k.suu oli jo lähes kokonaan auki.)



Ponnistaminen ei sattunut yhtään, 45min tein työtä ja meille syntyi ihana poikavauva joka sai 10 apgarpistettä :)



Toivottavasti kertomukseni rohkaisee edes vähän, ja toivon sinulle oikein hyvää synnytystä tapahtuipa se sitten alateitse tai sektiolla. Tsemppiä!

Synnytin 8 kk sitten pienen tyttölapsen ja synnytys meni hienosti. Itsekin pelkäsin etukäteen alatiesynnytystä mutta eihän se ollut ollenkaan kamalaa. Yllättävän hyvin pystyin hallitsemaan kipuja rentoutumalla ja hengittämällä rauhallisesti. Kivunlievitystäkin sain, ja vaikka se ei täysin kipuja vienytkään pois (en siis pysytnyt esim. nukkumaan) niin hyvin jaksoin supistukset. Ehdottomasti suosittelen harjoittamaan rentoutustekniikkaa ja hengitystä, ne olivat ainakin minulle parasta kivunlievitystä.



Ponnistusvaihe tuntui vaan siltä niin kuin olisi pakertanut ulos isoa kakkapökälettä, ei ainakaan minusta sattunut ollenkaan.



Tällä hetkellä ajatuksena pelottaa enemmän sektio kuin alatiesynnytys! :)



Jos siltä tuntuu niin miksipä et antaisi mahdollisuutta alatiesynnytykseen jos on kuitenkin mahdollisuus vielä sektioon?

että vaikka minäkin jännitin synnytystä etukäteen, niin koko synnytyksen ajan oli tosi rauhallinen, jollain tapaa kaikki tuntui tosi luonnolliselta ja oikealta. Aiemmin mietin että mitä jos menen paniikkiin enkä uskalla... Mutta vielä mitä. Oli sellainen olo että kaikki menee varmasti hyvin ja ollaan hakemassa meidän omaa vauvaa.



Supistuskivun kyllä kestää, hengität vain syvään ja koitat ottaa sen rauhallisesti vastaan. Supistus kyllä loppuu aina ja jokainen supistus vie kohti vauvasi syntymää.

Mulla supistuksia iltakymmenestä alkaen, mutta vasta viiden jälkeen aamulla todella kipeitä. Ilokaasusta ei ollu apua juurikaan, kun otin varmaan aina liian myöhään, mutta kyllä tuonkin kivun vain jotenkin kesti.



Sitten kun sain epiduraalin, ei ollut kipuja oikeastaan ollenkaan, ei juurikaan edes ponnistaessa. (Ottaahan se vähän kipeetä, mutta ponnistamisen tarve on niin suuri, että se kipu tavallaan unohtuu) Mulla kans tehtiin eppari, mutta sitä, kuten tikkien ompeluakaan en tuntenut ollenkaan hyvien puudutuksien ansiosta.



Kyllä suosittelen tätä synnytystapaa, lähinnä sen takia, että tutun kanssa vertailimme sektiota ja alatiesynnytystä ja minulla paljon paremmat muistot ja myös palauduin huomattavasti nopeammin. Heti synnytyksen jälkeen kävelin osastolle ja olin ihan hyvässä kunnossa. Eppari tietysti vähän vaivas, mutta paljon vähemmän, kuin olin pelännyt.

Ihana lukea näitä kokemuksia. Yritän tosiaan olla lukematta ja kuulematta noita pieleen menneitä synnytyksiä.



Moni sanoo sitä, että epiduraali on loistava kivunlievitys. Sen kyllä haluan jos tuohon päädyn. Ja onneksi minulla on se sektio mahdollisuus kuitenkin koko ajan sitten siinä synnytksessä....



Kiitos teille, lisää saa kirjoitelle, luen mielelläni näitä. Pitänee ihan printata itelle nämä niin voin lukea ja kannustaa itseäni....

Pakko sanoa sen verran, vaikken olekaan vielä synnyttänyt, että todella hienoa nähdä noin reipasta ja määrätietoista omien pelkojensa käsittelyä!



Itselläni ei ole sen kummempia synnytyspelkoja, koska kaikkien lähipiirissäni synnyttäneiden kokemukset ovat olleet positiivisia tai ainakin " normaaleja" , mutta kyllä minuakin muut asiat pelottavat. Ja harvoinpa jaksaa omia pelkojaan käsitellä noin tarmokkaasti ja järkevästi kuin sinä, amadelia! Yritän ottaa sinusta mallia elämässäni :)

Ja tästä on tosiaan itsellekin hyötyä näin ensisynnyttäjänä!!

Mä en kyllä itse kipua pelkää, sen mä kyllä kestän, mutta epiduraalia kammoan ihan hirveästi!! Mun selkärankaani ei laiteta kyllä yhtään mitään, ellei sitten tule ääretön pakkotilanne.

Tsemppiä!!

Minäkin pelkäsin ensimmäiseen synnytykseen valmistautuessani melkein eniten sitä epiduraalia, piikkikammoinen kuin olen. Siinä vaiheessa, kun supistukset olivat tosi kivuliata, sen kuitenkin pyysin ja yllättävää kyllä, supistuskipuihin verrattuna en oikeastaan edes huomannut sitä piikkiä..

Vauvan ulostulo alateitse ulos auttaa vauvaa valmistautumaan

mm. keuhkojen käyttöön. Vauvan vastustuskyvylle on myös

hyväksi, että vauva syntyy alateitse, sillä synnytyskanavassa

on vauvalle suotuisa bakteerikanta.



Sektio on leikkaus, jossa on aina omat riskinsä mm. tulehdusvaaran

vuoksi. Yleensä äiti toipuu ja palautuu nopeammin alateitse

synnytyksestä kuin sektiosta, josta jää iso leikkaushaava, jota pitää

pitkään varoa. Vaikka alatiesynnytyksessä tehtäisiin episiotomia, niin

se paranee nopeasti, eikä siitä(kään) jää pysyviä muutoksia alapäähän

(vaikka joku muuta väittäisi).



Itselläni oli erittäin rankka kokemus esikoisen synnyttämisestä

alateitse, mutta järkeilemällä tsemppasin itseni synnyttämään

toisenkin lapseni alateitse. Toinen synnytys olikin sitten varsin

onnistunut ja hallittu kokonaisuus!



Olen menossa loppukesästä synnyttämään kolmatta lastani -

ja taas luonnollisesti alateitse. Vauva on jo nyt pysyvästi

asettunut rt:an.



Kivun ehkäisyssä olen itse käyttänyt lämmitettyä geelityynyä,

joka auttaa hetkeksi, mutta ei pysyvästi, sekä ilokaasua, joka

ei ole tehonnut minulla, mutta joillakin se toimii kuulemma hyvin,

ammetta ja epiduraali-puudutusta. Kaksi jälkimmäistä ovat

mielestäni ehdottomasti suositeltavia kokeiltavia! Etenkin amme

on luomu-kivunlievityskeinona rentouttava kokemus.



Jos saa luvan, kannattaa myös kokeilla ponnistamista jakkaralla!

Minulle tämä ei ole ollut mahdollista, mutta sängyssä puoli-istuvassa

asennossa ponnistaminenkin on onnistunut.

Itse ponnistin toisen lapseni ulos epiduraalin vaikutuksen alaisena,

sillä olin saanut puudutusaineen tunti sitten ja se vaikuttaa ainakin

minulla kaksi tuntia.

Minun kohdalleni osui tosin niuho kätilö, joka ei meinannut

antaa minun ponnistaa, kun epiduraali vielä vaikutti! Koska

olin jo toissynnyttäjä en kuitenkaan välittänyt hänen mielipiteistään,

vaan aloin ponnistaa, kun ponnistuksen tarve oli niin suuri.

(Ainakaan minulla epiduraali ei poista kokonaan tuntemuksia,

vaan poistaa vain kivun.)

Ponnistusvaihe olikin sitten oikein miellyttävä kokemus, eikä tosiaan

episiotomian ompelukaan sattunut. Epiduraalin vaikutus lakkasi

vasta, kun vauva oli saanut ensitipat äidinmaitoa, pesty, puettu

ja minä olin synnyttänyt istukan, ommeltu, käynyt suihkussa ja

syönyt aamupalaa.

Ja tuo kaikki aika minun olisi kätilön mukaan pitänyt odottaa

epiduraalin loppumista... :) Suosittelen siis, että koska epiduraali

usein nopeuttaa avautumisvaihetta, niin kannattaa alkaa

ponnistamaan, kun on paikat auki, vaikka epiduraalin vaikutus

ei olisikaan vielä lakannut.

mussu74:

Sitten kun sain epiduraalin, ei ollut kipuja oikeastaan ollenkaan, ei juurikaan edes ponnistaessa. (Ottaahan se vähän kipeetä, mutta ponnistamisen tarve on niin suuri, että se kipu tavallaan unohtuu) Mulla kans tehtiin eppari, mutta sitä, kuten tikkien ompeluakaan en tuntenut ollenkaan hyvien puudutuksien ansiosta.

Jännitti minuakin etukäteen eniten. Muuten en stressanut mitenkään etukäteen vaan lähdin synnyttämään " tulee mitä tulee ja se on kestettävä" -asenteella. Supistukset tuntuivat vain kuukautiskivuilta. Ilokaasu toimi ainakin minulla hyvin.



Epiduraali oli taivaallinen ja auttoi avautumisessa (muistaakseni tunnissa aukes 3 sentistä 8 senttiin sen piikin laiton jälkeen ja hetken päästä 10 cm auki). Sitten ei tuntunut minkäänlaista kipua koko loppusynnytyksen aikana. Tuntui vaan et on jalkapallo tulossa takapuolesta ulos :) Ponnistusvaihe kesti puoli tuntia eikä pienen episitomian ompelua huomannut, koska epiduraali vaikutti vielä. Itse epiduraalin laittokin oli huomaamaton juttu. En tuntenut minkäänlaista pistoa missään vaiheessa - ihmettelin vaan et siinäks se nyt oli jo.



Tämä siis kaksi vuotta sitten toukokuussa ja nyt toinen tuloillaan lokakuussa. Samalla asenteella taas lähden. Minulla ainakin alatiesynnytys oli kaikin puolin positiivinen ja voin sanoa että jopa miellyttävä kokemus. Ammeessa lilluminen jäi minulta väliin, koska kaikki olivat varattuina. Ehkäpä tällä kertaa pääsen testaamaan mitä se tuo tullessaan.



Tsemppiä ja rohkeutta vaan kaikille. Kyllä siellä on osaavat ihmiset apuna !

Mä en tosiaan piikkejä pelkää enkä sitä kipuakaan, mutta kun se ajatuskin siitä että se laitetaan mun selkärankaani saa karvat pystyyn.. En ees tiedä mitä mä siinä pelkään.. Halvaantumista ehkä?? Saa nähdä kuin akan käy, mennäänkö luomuna vai tulenko toisiin aatoksiin siinä vaiheessa..

Ja silti mä olen luuydin luovuttaja rekkarissa ja mistäs sitä luuydintäkin sit otetetaan jos on tarvis.. =)

Mutta senkin mä logikoin niin, että silloin mä uskallan jos sillä voin pelastaa jonkun elämän..

Anteeksi, että olen hieman pihalla, mutta mielenkiinnosta kysyisin mikä alatiesynnytyksessä pelottaa? Kipu?



Minulla on kaksi synnytystä takana, luomuja jos ei ilokaasua lasketa. Kipu oli aivan järkyttävä mutta se oli minun kipuni, ei kenenkään muun aiheuttama, sille kivulle oli tarkoitus ja puikoissa olin minä. Syöksysynnyttäjänä viime kerralla tunsin menettäväni kontrollin hetkittäin ja se oli ahdistavaa. Nyt aion tutustua erilaisiin rentoutustekniikoihin, joita suositaan muualla Euroopassa todella paljon ja edellisessä kotimaassani, jossa kotisynnytykset suositumpia käytetään niitä vielä enempi. Kätilöni siellä suositteli oman kokemuksen perusteella. Sitä sanotaan, että jos endorfiinin eritys häiriytyy äidin stressin takia, kipu tuntuu sietämättömältä, se on ihan pääkopan sisäinen juttu ja hallittavissa. Näitä keinoja minä ajattelin kokeilla. Kyky osata rentoutua tilanteessa kuin tilanteessa on tärkeää muutenkin.



Tsemppiä synnytykseen, oli se sitten kumpi tahansa!

Kipu on se pahin mikä pelottaa, supistuskivun sietäminen ja eniten se ponnistusvaiheen kipu.



Pelkään myös oman kontrollin menettämistä, että saan paniikkikohtauksen tai rytmihäiriöitä, joita minulle tulee kun on paha/pelottava/jännittävä tilanne tai hetki. Muutenkin koko synnytys tuntuu ahdistavalta ajatukselta mutta olen jo aika hyvää tsemppiä saanut monilta joten ehkäpä päädyn alatiesynnytykseen :)

Synnytin esikoiseni vuonna 04 ilman mitään kivunlievityksiä. Ajattelin, että tottakai sen kestän kun sen kestävät miljoonat muutkin äidit ympäri maailmaa. oma kipukynnykseni ei ole mitenkään korkea. Otin tarkasti selvää eri vaihtoehdoista synnytyksen kannalta, ja ilmoitin synnytystä edeltäneessä keskustelussa kätilölle, että minulle ei saa tarjota epiduraalia. osaan itse kyllä pyytää jos haluan. Synnytys käynnistyi supistuksilla klo 02. Odottelin kotona klo 7 asti, jolloin suppareita tuli 5 min välein tosi napakasti. Kättärillä keinuin keinutuolissa ja kokeilin eri asentoja,. Suihku helpotti kipua. Avautuminen oli hidasta ja tasaista. Aina supistuksen tullessa laskin " tuhat sata yksi, tuhat sata kaksi..." Se auttoi hahmottamaan, milloin supistuksen selkä taittuu.. vasta ihan lopussa menin laskuissani sekaisin. Koko synnytys kesti 13.5 tuntia ja oli varmasti tuskallisin kokemus elämässäni. Mutta tyttö oli heti synnyttyään virkeä ja tiesuín, ettei hänen elimistössään ole ainuttakaan kemikaalia siksi, että en tämän kerran olisi viitsinyt kärsiä muutamaan tuntia elämäni ainutlaatuisimmassa tapahtumassa. Palauduin huippunopeasti ja minulle oli imetyksessä hyötyä synnytyskivun kokemuksesta; en luovuttanut alkuhankaluuksien takia. Nyt olen viikolla 29+6 ja odotan jo innolla pikkukakkosen synnytystä. Olen nähnyt pelkästään positiivisia unia asian tiimoilta. Ehkä minulle parasta oli kokemus siitä, että kävin oman sietokykyni rajoilla ja kestin sen. nyt tiedän, että kestän paljon. Ja vaikka synnytys sujuu omalla painollaan, koin etten kääntänyt sitä sairaudeksi vaatimalla terveydenhuoltohenkilökuntaa puuttumaan sen kulkuun tai omaan fysiikkaani. Synnytys on kuitenkin luonnollinen kokemus, ainoita mahdollisuuksia kokea oma alkukantaisuutensa ennen kuin vanhuus vie jalat alla. Tässä meidän kulttuurissamme kun ei tarvitse kokea nälkää, kipua eikä närästystä jos ei tahdo.

Minä synnytin alateitse ihanan, pienen pojan vähän yli 2kk sitten. Synnytys kokemuksena oli hieno ja ainutkertainen!



Synnytykseni kesti 11 tuntia 57 minuuttia (ponnistusvaihe 1 tunti 7 min). Supistukset olivat siedettäviä (toki sattuivat, mutta eivät läheskään niin paljoa mitä olin etukäteen kuvitellut). Epiduraali oli taivas:)! Puudutus toimi siis kohdalla aivan täydellisesti! Piikin laitto ei sattunut laisinkaan ja puudutus vei kivut täysin pois noin 5 tunniksi! Pientä paineentunnetta alapäässä tuntui kyllä aina supistusten aikana, mutta se EI tehnyt YHTÄÄN kipeää!



Ponnistusvaihe oli ehkäpä synnytyksen rankin vaihe, mutta eipä sekään nyt näin jälkeenpäin ajateltuna mikään kovin kauhea paikka kuitenkaan ollut:) Hetki, jolloin rakas murusemme parkaisi ensimmäisen kerran, oli jotain mitä en pysty edes sanoin kuvailemaan! Kovan työn jälkeen oli aivan ihanaa saada oma pikkuinen rinnalle <3



Kätilö kysyi minulta heti synnytyksen jälkeen, että " Mikä nyt on olo?" ...johon vastasin: " Otetaan ensi viikolla uusiksi :D"



Onnellinen ja kiitollinen olen kyllä siitä, että ensimmäinen synnytykseni sujui niin mukavasti ja oli mahtava kokemus:)! Synnytyksestä ei jäänyt itselleni eikä myöskään miehelleni (joka oli aivan loistava tuki koitoksessa) minkäänmoisia pelkoja, traumoja tai mitään muutakaan negatiivista sanottavaa:) Hyvillä mielin siis olen valmis kokemaan uudelleen jossain vaiheessa tämän syntymän ihmeen, toivottavasti tässä lähivuosina!



Toivotan kaikille kauniita ja positiivisia synnytyskokemuksia...olivatpa ne sitten sektioita tai alatiesynnytyksiä:)!



~ ♥ ~ Viipuli ja Julius, 10 viikkoa ~ ♥ ~

Ihan suotta pelkäät paniikkikohtausta tai rytmihäiriöitä. Olen niiden veteraani ja usko pois ne on viimeisin asia mikä iskee synnyttäessä:) Siinä on kroppa niin myllerryksessä ja hormooneja jos jonkin moisia menossa, että luulen sen olevan aivoille kemiallinen mahdottomuus pukata vielä paniikkikohtaus sekaan:) Omalla kontrollin menetyksellä tarkoitin sitä, etten pysynyt synnytyksen vauhdissa mukana, vauva tuli maailmaan nopeammin kuin olin valmis. Ilokaasu on fantastinen keksintö, kaiken kestää pikku pierussa.

Mutta oikeasti, varsinkin jos olet muutenkin panikoiva yksilö, kuten valtaosa meistä naisihmisistä, niin kokeile esim. Synnytä rentoutuneena cd:tä. Se on asiantuntijoiden laatima.

Mikään, ei sitten mikään, tuo suurenpaa tyydytystä kuin oman pelon voittaminen. Anna palaa vaan, synnytyksen edetessä voit tehdä valintoja kivunlievitysmetodeista tarpeen mukaan.