Antakaa mulle rohkeutta alatiesynnytykseen!!!

Esikoiseni synnytys oli pituudeltaan aika tavalla sen mittainen kuin ensisynnyttäjällä keskimäärin eli vajaa 13h. Minulla ei ollut mitään ennakko käsityksiä asiasta enkä paljon suunnitellut synnytystä etukäteen. Ekat supistukset tunsin aamulla kun heräsin. Ei ollut pientä menkka jomotusta kummempia. Neuvola aika minulla oli vielä aamulla klo 10 ja ajattelin sinne mennä kun supistukset olivat niin vaimean tuntuisia. Th sitten sanoi että kyllä ne supistukset aika voimakkaasti tulee ja kehotti varuilta menemään sairaalaan näytille. Itse olin ihan varma että saadaan tulla vielä kotiin mutta ottivat kuitenkin sisälle kun olin 3cm auki ja supistukset oli säännöllisiä. Menimme miehen kanssa sellaiseen odotteluhuoneeseen ja mies otti tirsat ja minä istuin keinutuolissa ja lueskelin Harry Potteria aikani kuluksi. Välillä käytiin kanttiinissa. Illalla sitten alkoi enemmän supistukset tuntua ja ensin kokeilin lämpöpusseja selän ja vatsan päällä ja kipu häipyi lähes olemattomiin joten jatkoin lueskelua. Jossain vaiheessa supistukset kovenivat ja halusin kuumaan kylpyyn ja siellä mies sitten suihkutteli vettä selkääni ja taas olivat supistukset aisoissa. Tunnin verran lilluin ammeessa kunnes en enää jaksanut ja kun nousin ylös tuntuikin supistuksen varsin kovina. Kokeilin ensin ilokaasua mutta siitä tuli vain huono olo joten päädyin sitten pyytämään epiduraalia. Olen ihan pahimmasta päästä neulakammoinen ja anastesialääkärillä oli vaikeuksia saada epiduraali laitettua kun selkäni karkasi aina alta kun siihen yritti koskea. Lopulta homma onnistui eikä laittaminen sitten sattunutkaan ollenkaan. Vaikutti minulla niin hyvin että en enää tuntenut ollenkaan supistuksia vaan ainoastaan käyrältä niitä seurailin. Nukuin reilun tunnin ja sitten kätilö halusi tutkia ja totesi että paikat on täysin auki ja että nyt voisi ponnistaa. Minulla ei ollut ponnistamisen tarvetta eikä supistukset tuntuneet joten hiukan oli ensin ponnistus vaikeaa mutta kun otettiin käyttöön synnytysjakkara ja kätilö neuvoi puskemaan ihan kuin tekisi kovaa kakkaa niin homma lähti sujumaan. Väliliha leikattiin varuilta kun vauvan sydänäänissä oli notkahdus mutta tyttö syntyi lopulta helposti ja nopeasti. Ponnistus kesti n. 20min ja ei ollut mitenkään kivulias minusta.



Toinen lapsi syntyi pari vuotta myöhemmin ja olin päättänyt että tottakai otan epiduraalin. Kestoltaan oli puolet edellisestä synnytyksestä. Synnytys alkoi supistuksilla illalla mutta halusin katsoa loppuun leffan jota olin alkanut katsomaan kun oli niin hyvä. Sitten kävin vielä suihkussa ja soitin äidilleni että voisi tulla lapsenlikaksi ja sanoin vielä että ei mitään kiirettä että ei tunnu supistukset niin pahoilta että voipi olla väärä hälyytys. Äitini tuli reilun tunnin päästä ja silloin supistukset oli jo kovat mutta siedettävät. Sairaalassa sitten todettiin että 8cm jo auki ja ei kun saliin. Lääkärit olivat juuri palaverissa joten en saanut heti epiduraalia ja jouduin tyytymään ilokaasuun. kätilö käski hälyyttämään heti kun en enää kestä että laitetaan kohdunkaulan puudute koska epiduraalia ei enää ehditä laittamaan. No kun sitten lopulta tuntui että kipu on jo sen verran kova että voisi sen puudutteen ottaa ja hälyytimme kätilön niin kas vain olinkin täysin auki ja ei kun ponnistamaan. Poika putkahti maailmaan 14min ponnistuksen jälkeen ja vain pieni yhden tikin vaatima nirhauma tuli. Ponnistus oli fyysisesti aika rankka ja olin ihan puhki hetken aikaa mutta muuten ihan iloinen yllätys miten helppoa oli synnyttää pelkän ilokaasun voimin.



Kolmas lapsi syntyi sitten aamulla ja vauhdilla. Vanhemmat lapset nukkuivat kun ekat supistukset tulivat. Nousin ylös ja surffailin netissä jonkin aikaa kunnes herätin miehen joka myös nukkui ja sanoin että varmaan on kohta lähdettävä. Soitin taas äitini että tulisi lapsen vahdiksi. Sanoin taas että ei hengenhätää vaikka supisteli aika hyvää tahtia ja kohtalaisen kipeästikin. Menin suihkussa käymään ja pakkasin sairaalakassin kun en sitä vielä ollut pakannut. Sitten hipsin alakertaan odottelemaan että äitini tulisi. Mies tuli perässä ja kävi jo auton hakemassa valmiiksi talon eteen lämpenemään kun oli talvi ja kamala pakkanen. Tuntu että äitilläni kesti ja kesti ja sitten alkoi tuntumaan että se vauva syntyy siihen pihamaalle. Olin lähtenyt ja pihalle nimittäin päivystämään. päätin sitten että soitan naapurin ovikelloa ja kysyn voiko lapset mennä sinne siihen asti kun äitini tulee. Lapsetkin kun oli jo ehtineet herätä. Klo oli 7 ja naapuri otti lapset ja me lähdettiin matkaan. Matkalla jo totesin että voipi tulla kiire ja mies huristeli ruuhkassa sen kun kerkisi. Sairaalassa sanoin heti että haluaisin jotain kivunlievitystä vaan että eipä taida ehtiä ja tosiaan tilanne oli se että olin jo ihan auki ja ei mitään toivoa puudutteista. Ja ei kun saliin ja ponnistamaan. Ponnistus kesti 18min. ja oli aika jännä kun vauva oli kakkinut lapsiveteen ja hänet oli kiire saada ulos ja kun vielä kätilö huomasi että napanuora oli kaksi kertaa vauvan kaulan ympärillä ja lääkärit oli taas jossain palaverissa ja supistuksetkin hävisivät jonnekin. Vauvalla oli myös varsin isoa pää joten sen synnyttäminen tuntui ensin hankalalta mutta onnistui sitten kuitenkin kohtalaisen helposti. Luulin että olisi tarvittu imukuppia mutta nenään annettu suihke sai supistukset voimistumaan ja sain itse ponnistettua pään ulos ja kätilö siinä sitten kieputteli napanuoran pois kaulan ympäriltä ja loppu lapsi syntyikin helposti. Poika oli iso mutta synnytys oli yllättävän helppo luomusynnytykseksi eikä kipu ollut mitenkään kovaa kun jos olisi ollut niin tuskin olisin kotona vetkutellut noin pitkään vaikka olin päättänyt että menen ajoissa sairaalaan tällä kertaa. En edes revennyt yhtään ja synnytystä seuraavana päivänä olin kuin en olisi koskaan edes synnyttänytkään.



Minulla siis helppoja synnytyksiä ja kivut hyvin kestettävissä vaikka olen kohtuu kipuherkkä. esim. hammaskiven poisto on ollut minusta paljon " kivuliaampi" operaatio kuin yksikään noista synnytyksistä. Ja nyt on neljäs tulossa muutaman kuukauden kuluttua ja toivon todella että saan alakautta synnyttää kun tiedän että kun vauva on ulkona on kipua ja muu ohi mutta pelkään sektiota kun pelkään että haava on sitten pitkään kipeä kuten ne pienet haavat joita joskus on aiemmin jouduttu tikkaamaan. Minulla siis sektio pelko ja mieluummin haluaisin alateitse taas synnyttää kuin joutua sektioon. Tässä nyt joitain viikkoja joudun vielä jännäämään kuinka käy kun ultralla katsotaan onko istukka siirtynyt riittävästi pois kohdun suun päältä ja saanko luvan alatiesynnytykseen. Itse siis koen sen huomattavasti helpompana ja kivuttomampana vaihtoehtona kuin sektion josta minulla tosin ei ole kokemusta. Kaipa se on se tuntematon joka eniten pelottaa sillä jos jotain ei ole kokenut ei voi täysin tietää miltä se tuntuu ja miten siihen suhtautuu ja se on se mikä eniten pelottaa.

Synnytin esikoisen sektiolla ja kakkosen alateitse ja molemmat synnytykset oli pitkiä. Toivon ilman muuta että saisin tämän kolmannenkin synnyttää alakautta. Toipuminen on aivan toista luokkaa. En muista tarkasti päiviä mutta minulta meni päiviä varmaankin kaksi-kolme ennenkuin pääsin sängystä itse ylös sektion jälkeen. Alateitse synnytettyä hiivin heti seuraavana päivänä itse suihkuun. Sektion jälkeen vatsa myös tulehtui ja se oli aivan kamala kokemus.



Synnytyskipu ja supistukset ovat siitä vekkuleita, että supistusten välissä pystyy olemaan aivan oma itsensä. Muistan heittäneeni herjaa henkilökunnan kanssa aina välillä. Eli supistusten välissä voi ihan oikeasti koota voimia ja itseään. Sitten tietenkin kun supistusten väli on tiheä lepoaikoja ei juuri suoda. : )



Ponnnistusvaihetta en muista kivuliaana. Sain epiduraalin (jota pelkäsin kamalasti) ja ponnistaminen ei sattunut. Oli työlästä vain. Odotin jotain kamalaa loppukipua kun pää syntyy, mutta ei sitäkään sitten tullut. Tuli ihana vauva!!!



Minulla ainakin on ollut molemmissa synnytyksissä ihania empaattisia ja ammattitaitoisia kätilöitä ja lääkäreitä auttamassa. Kokoajan on ollut sellainen olo että meistä pidetään huolta. Tällä ajatuksella minä odotan syyskuuta ja synnytystä.

Hyviä synnytyksiä kaikille!

Laskettuna päivänä supisteli aamusta alkaen, muttei mitenkään kivuliaasti. Joskus klo 17 aikaan soittelin miehen töistä kotiin, kun supisteli niin tiuhaan. Supistuksia taisi tulla kotona 2-3 min välein, mutta vieläkään ne eivät tuntuneet kipeiltä. Klo 21 aikaan lähdimme sairaalaan " äitini ja siskoni painostuksesta" . Noin 21.30 vedet meni tutkimuspöydälle ja silloin olin vasta 3 cm auki. Vesien menon jälkeen supistukset alkoivat tuntua jo hyvin inhottavilta, muttei kuitenkaan tuskaisilta. Sain kohdunkaulan puudutuksen ja se vei kivut aivan kokonaan! Monitorista melkein sai katsoa koska supisti! Vähän ennen puolta yötä pyysin uuden annoksen puudutetta, mutta kohdunsuu olikin jo lähes auki eli aloin jo valmistautua ponnistukseen. Ponnistaminen tuntui toivottamalta, muttei kivuliaalta. 25 min ponnistamisen jälkeen tyttö " mätkähti" maailmaan ja ensimmäiset sanani olivat että tulipa se helposti! Kätilö ihmetteli kun totesin että voisin tehdä saman jo huomenna uudestaan! Ja alapää oli siinä kunnossa että olisin voinut vaikka fillaroimaan lähteä! Eli kaikki siis meni todella hyvin!

Odotan nyt toista lasta ja toivon että kaikki menee kuten ensimmäisellä kerralla! Sektio on minulle paljon suurempi " peikko" kuin alatiesynnytys (joka ei ole peikko laisinkaan)! =o)

Mutta sen kerron että kaikki on mennyt loistavasti! Jopa sekin joka tapahtui ambulanssissa. Ilokaasun voimin olen jaksanut muutaman synnyttää. Ja nänä 2 viimeistä on tullut ihan rentoutumalla, ja ajattelemalla että pian tämä on ohi. Aina on nopeampaa syntyneet mihin olen varautunut. Kipeää käy tietysti. Mutta kun muistaa että jokainen supistus vie lähemmäs syntymähetkeä, ja sitä hetkeä kun saa pidellä vauvaa sylissään ja kipu on hellittänyt samantien. Keskittyy jokaiseen supistukseen että kohta tämä loppuu, ja saan hengähtää. Odotat uutta supistusta ja ajattelet että seuraavakin menee yhtä hienosti kun edellinenkin supistus. Keskityt vain supistuksista selviämiseen. Ja jos kipu menee sietämättömäksi, siihen saa aina lievitystä. Itse en ole ehtinyt niin kipeäksi mennä. Mutta olen ollut joka kerta valmis että jos sattuu liikaa niin epiduraalia kehiin kun sitä niin kehutaan.

Minusta vain on tuntunut että pystyn hallitsemaan ja kuuntelemaan kehoa ja tiedän missä mennään kun ei ole puudutteita. En ole mikään luomusynnyttäjä omasta mielestäni. Mutta minulla on mahtavia kokemuksia synnyttämisistä!

Ponnistusvaiheet on kestäneet minulla ensimmäinen 18min,(en työntänyt siitä läheskään koko aikaa), toinen 10min, kolmas 2min, neljäs noin minuutin ja viides noin 2 minuuttia. Ja se oli suunnilleen jättikakan työntämistä ulos. Kirvelee jonkin verran, mutta ei varsinaisesti ehdi sitä kipua ajattelemaan kun ottaa sen kannan että nyt ulos se vauva! Ja kaikki voimat kehiin. Ja se on kumma kun sitä voimaa tulee aina siihen työntövaiheeseen! Ja kun se on vihdoin synnytetty, se fiilis on mahtava!!!! Minä olen päässyt suihkuun heti kun alapää on tutkittu jälkeisten tulon jälkeen. Ja seuraavana päivänä on jo niin pirteä olo ollut. Väsynyt, onnellinen ja pirteä. Olen jonku kerran nähnyt kun sektion läpikäyneet on niin kipeät seuraavat päivät, ei pääse käveleen heti, ja kipulääkettä pitää ottaa. Alateitse kun synnyttää, paranee normaalisti nopeampaa. Itse olen jo kotiutunut kun lapsi ollut 2vrk!

Onnea vain sinulle synnytykseen! Ole rohkea! Laita itsesi iloisella ja kokeilumielellä synnyttämään. Keskityt itseesi kun on se pahin hetki. Ja muista että jokainen supistus on tarpeellinen ja kestät sen kyllä. Usko itseesi. SInusta on siihen! Kauhusynnytykset on aika harvinaisia, mutta niistä tehdään aina niin iso haloo! Suurin osa synnytyksistä menee hienosti! Ja sinulla on siellä osaavat ihmiset ympärillä jotka tukevat ja auttavat kun sitä tarvit!

Onnea vain ja tsemppiä! Toivottavasti saat rohkeutta alatiesynnytykseen! Minulla taas on aina jännittänyt että jos joudun leikkaukseen niin miten siitä selviän! Kaikki uusi jännittää. Ei kai siinä ole mitään outoa! Kai se on normaalia! Ja jokainen varmasti vähän jännittää kun se synnytys käynnistyy. Minäkin, vaikka olen jo monta synnyttänyt, jännitän vieläkin, ja jo nyt, kun joulukuussa meille syntyy uusi lapsukainen. Mutta alateitse haluaisin synnyttää edelleen. Kun joka kerta on tullut olo että siinäkö se nyt olikin. Ei se niin paha ollut mitä muistin! Ja eka kerralla sanoin että eikö se tuon kummempi juttu ollutkaan. Synnytin parin vuoden päästä toisen. Sitten tuli tauko ja sain 3 lasta parin vuoden välein. TSEMIÄ VAAN SULLE MAHOTTOMASTI!!!!

Ihana lukea näitä ja alkaa ihan oma tunne olla,että ei se sitten niin hirveää ehkä olekaan.



Täytyy lukea näitä useaan kertaan läpi, näistä kun tuntuu saavan kuitenkin jonkinlaista voimaa ja luottamusta. Onneksi on vielä se yksi lääkäri keskustelu minulla tiedossa.



Katsotaan miten asiat etenee... Täytyy kyllä sanoa, että teistä on ollut iso apu. Muutenkin tästä on ollut apua,että olen tilittänyt täällä pelkojani ja saanut jutella asiasta avoimesti.



Tuo valmennus (pelko) poli on myös todella hyvä keksintö sairaaloissa.

Suosittelen edelleen sitä kaikille meille joita synnytys pelottaa/hirvittää yli normaali rajojen.

Eli nuoremman pojan synnytys!



Kaikki meni niin hienosti, että vieläkin välillä ihmetyttää miten helppoa synnytys voi olla:)



Sairaalassa olin tosin jo valmiiksi, kun oli tarkoitus alkaa käynnistellä yliajalla. Supistukset alkoi kuitenkin itsestään, kun " juoksentelin" tarkoituksella esikoisen kanssa portaissa, ja nostelin poikaa:)



Supistelut alkoi 14 aikaan iltapäivällä, ja heti säännöllisenä. Väli lyheni, ja supparit muuttui kipeämmiksi. Olin kokoajan jaloillani, koin sen helpottavimmaksi. Kävelin ympäri käytäviä kunnes pääsin synnärille, jossa sain valita huoneen, koska olin päivän ainoa synnyttäjä:D



Miehen hälytin paikalle 15 aikaan. Muutama tunti meni siinä käytännössä kävellessä ympäri salia, kätilöt ja mies katsoi välillä vähän pitkillä, kun minä seikkailin ympäri huonetta, enkä antanut kenenkäänpuhua mitään:) Kipulääkitystä en ottanut ollenkaan, koska liikkeellä olo tuntui kaikista parhaimmalle. Toki välillä kävi mielessä, että jotain voisi ottaa, mutta aina ajattelin, että jos minä vielä hetken odottelen:)



Vedet meni yhtäkkiä 18 aikaan, ja siitä muutama tujakka supistus, ja ponnistamisen tarve tuli mielettömän voimakkaana. Paikat oli kokonaan auki, ja sain alkaa ponnistaa! Minusta ponnistaminen ei sattunut juuri yhtään, tunsin vaan suurta helpostusta, kun supistuksen aikana tuli mieletön ponnistuksen tarve, ja sain puskea vauvaa ulos. Muutamalla kunnon ponnistuksella vauva oli maailmassa, tämä vaihe kesti n.3min.



Epparia ei tarvittu, kaksi tikkiä kätilö huitaisi pintanaarmuun. Välilihan puudute oli siis ainoa, kivunlievitys. Tämän jälkeen jätin isän ja vauvan tutustumaan toisiinsa, ja kipaisin suihkuun:) Parin tunnin päästä kävlein vauvan kanssa osastolle!



Nyt kolmatta odotellessa, toivon saavani kokea yhtä ihanan synnytyksen uudestaan:) Toki synnytys sattui hirveästi, mutta kaikki unohtui samantien kun vauvan sain syliin:)

Minulla on kyllä vähän sama ongelma kuin sinulla, mutta minun pelkoni on sektiota kohtaan. Joka raskaudessa (nyt siis odotan kolmatta), olen pelännyt sektioon joutumista, mutta jaksan nyt uskoa, ettei siihen ole tarvetta tälläkään kertaa:)