Synnytyspelko ja sektiopelko esikoisen syntymästä
Esikoisen synnytys oli rankka kokemus, kesti noin 20 tuntia ja päätyi lopulta hätäsektioon. Luulin, etten enää ikinä uskaltautuisi raskaaksi. Esikoinen täyttää pian 4 vuotta eikä synnytyskokemus ole yhtään unohtunut vieläkään mutta olen kuitenkin lopulta raskaana. Lapsen kaipuu ja vauvakuume on kai sitten ollut vielä kovempi kuin pelko :)
Viikkoja on nyt 15+ jotain tai 16+ (en oikein edes tiedä, yritän tavallaan unohtaa koko asian). Elokuun alussa kuitenkin on laskettu aika. En tiedä mitä teen. En koskaan aiemmin ole kokenut sellaista kuoleman pelkoa (ja pelkäsin/olin ihan varma, ettei lapsi selviä) kuin synnytyksessä. Kaikki meni pieleen alusta asti.
Aion kai pyytää sektiota, etten taas joutuisi kokemaan niitä molempia ja mielummin tietysti suunniteltu sektio kuin hätäsektio. Mutta pelkään myös sitä sektiota.
Sekään ei mennyt lopulta kovin hyvin, jouduin lisäksi takaisin sairaalaan oltuani muutaman päivän kotona, kohtu ei tyhjentynytkään vaan täyttyi hyytyneellä verellä ja tuli jotain repeämiä.
Sitten mentiin ambulanssilla vastasyntyneen kanssa takaisin ja toinen raukka oli vielä täysin tissiruualla, joten oli ihan riippuvainen minusta, joka taas en ollut siinä kunnossa, että olisin voinut hoitaa.
Minulle tehtiin. mm. kaavinta aborttipihdeillä ilman mitään kivunlievitystä tms. ja näistä kaikista jäi niin kammottavat kokemukset, etten voi unohtaa niitä. Vaikka pahin oli kai se synnytys kuitenkin, vaikka vauva ei lopulta alakautta tullutkaan.
Nyt olen alkanut miettimään, että miten ihmeessä tämä uusi vauva lopulta syntyy? Tässä on vielä pitkä aika synnytykseen, mutta mietin näitä asioita jatkuvasti.
Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia siitä, jos synnytys on mennyt huonosti ja pelottaa, mitä tehdä.
- Onko pelkopolista oikeasti jotakin hyötyä? Kertokaa mitä siellä tehdään. Jotenkin pelkään sitäkin, sillä ajattelen, että sen tarkoitus on saada ihmiset yrittämään alatiesynnytystä kuitenkin.
Menen kai sinne pelkopolillekin jossain vaiheessa, mutta ei se varmasti minua auta. En usko, että mikään mitä minulle vakuutetaan, ei saa pelkoa menemään pois, sillä olen kerran sen kokenut omakohtaisesti.
Kertokaa ihmeessä omia kokemuksia, hyviä tai huonojakin. Tuntuu, että kaikilla ystävilläni on ollut ns. helpot synnytykset, eivätkä he voi ihan ymmärtää, vaikka haluaisivatkin.
Ellu
Kommentit (8)
Mulla oli tasan kaksi vuotta sitten myös melko rankka synnytys. Tosin vain ponnistusvaiheen ajan, kun sitä ennen hallitsin kipuni ilman lääkkeitä. Meidän iso poika tuli nyrkki poskella ja repi multa toisen sulkijalihaksen poikki ja sai itselleen tulehdusarvot nousemaan ja ei alkanut hengittämään. Oltiin siis molemmat ihan paskana synnytyksen jälkeen ja siitä sitten pikkuhiljaa toivuttiin.
Nyt olen tässä viikon parin sisällä menossa synnyttämään ja juuri noilla viikoilla kuin sinä olet pohdin paljon synnytyspelkoa ja synnytystäni. Näin loppua kohden vauvan arvo alkaa nousemaan jo yli oman tulevan voinnin. Ja olen optimistisesti luottamassa siihen ettei salama iske kahdesti samaan paikkaan. Koska optimismista ei ainakaan ole mitään haittaa.. =)
Osaltaan mun henkistä toipumista on auttanut synnytä rentoutuneena cd:n kuuntelu ja seuraavien nettisivuilta löytyneiden synnytyspelkoa käsitelleiden artikkeleiden lukeminen (http://www.synnytys.net/). Siellä on esimerkiksi synnytyspelkokysely, josta viidellä kyllä-vastauksella diagnosoidaan pelkoa olevan. (Mulla sitten oli jo siinä vaiheessa helpottanut pelko niin paljon, etten saanut kuin kaksi kyllä vastausta aikaiseksi, se helpotti fiilistä myös. Miten voisinkaan olla vastaamatta että pelottaako repeäminen. Tottakai se pelottaa varmasti loppuun asti, mutta sen ei tarvitse estää toimimasta)
Toisekseen suuresti on auttanut myös se, että olen usein jutellut lääkäreiden ja kätilöiden kanssa synnärillä asiasta. Jälkitarkastus suoritettiin synnärillä esikoisen jälkeen ja kävin siellä kans monta kertaa kuntoutuksessa seuraavana kesänä. Nyt olen ollut synnytystapa-arviossa ja painokontrollissa sekä kun ollaan menossa kättärin haikaranpesään, tehdään siellä synnytyssuunnitelma kätilöiden kanssa reilusti etukäteen, joten siinä olen saanut kertoa kokemuksestani ja ennenkaikkea kuulla siitä, millaisella asiantuntemuksella ovat ottamassa minut vastaan. Se rauhoittaa kummasti, kun tajuaa, ettei ole yksin tässä, vaan että sairaalahenkilökunta tekee oikeasti kaikkensa ettei sama toistu. (Multa menisi pidätyskyky, jos repeisin samasta arvesta uudelleen..)
Myöskin sen kuuleminen on helpottanut, että pelkääminen synnytyksen aikana on täysin normaalia ja kuolemanpelko vieläkin normaalimpaa!!
Nyt olen taas tähtäämässä luomusynnytykseen, koska se edesauttoi edelliselläkin kerralla nopeaa fyysistä toipumistani. En missään tapauksessa haluaisi sektiota, ellei se ole ainoa vaihtoehto minun tai lapseni terveyden tai hengen vaalimisen puolesta. Haaveilen todella voimakkaasti siitä, että tällä kertaa saan haavattoman synnytyksen!! Ja terveen vauvan heti syliin (Tosin silloin kyllä varmasti sydämeni repeää onnesta, jos oikeasti niin käy). Eikä kenelläkään tutullani uudelleensynnyttäjällä ole toisella kerralla mennyt pieleen synnytys, jos ekalla on ollut vaikeuksia!
Tsemppiä toipumiseen! Toivotaan toisesta eheyttävää kokemusta! =) Ja että käynnistyisi luonnollisesti! Nuo lääketieteen sekaantumismenetelmät kun tuppaavat haittaamaan lopputuloksen onnistumista ainakin jossain määrin. Sullakinhan vaikuttaa olevan selkeä hoitovirhe, jos kerta oli yliannostus. Joten jos sitä virhettä ei toisteta, sulla tulee olemaan täysin eri kokemus!!!!!!! =D Luota siihen!
nemma rv 38+4
Mulla on myös traumoja ensimmäisestä synnytyksestä ja pelkään synnytystä aivan hirveästi, LA on elokuun lopulla.
Mulla vain päinvastoin sun kokemusta oli ns. syöksysynnytys, eli synnytys kesti vain 1,5 tuntia! Mulla ei myöskään kohtu supistunut ja sitä paineltiin hurjasti n.5 tuntia synnytyksen jälkeen tosi monta kertaa. Ja ihan ilman kipulääkkeitä meni synnytys & painelut. Menitin hurjasti verta (Hb laski 150->98!) Kerittiin tekemään eppari, mutta silti jäi repeämä syvälle, joka huomattiin vasta jälkitarkastuksessa.. Kävely oli tuskaa ja istumista ei voinut kuvitellakaan.
Lopulta kun pääsin osastolle tunsin olevani hakattu täysin, niin kipeä olin. Sitä ei kovasti helpottanut lapsen vieminen saman tien keskolaan sokeritippaan, jossa oli 3 vrk. Ja itse raaahauduin sinne monta kertaa päivässä kuin haamu..
Olin sairaalassa todella masentunut ja vain itkin, mutta kun maito ei noussut, ku lapsi ei ollut vieressä, en päässyt heti kotiin.
Lopulta 6vrk synnytyksestä pääsin kotiin ja muutaman päivän päästä menin alavatsakipujen vuoksi lääkäriin, minulla myös kohdussa hyytynyttä verta ja tehtiin kaavinta ilman kivunlievitystä! (Helvetin epämiellyttävä, kivulias kokemus.) Oletko mistäpäin, itse Lahti, mietin vain että harrastaako ne vain täällä sitä vai muuallakin, sehän on kuulemma kiellettyä ilman nukutusta.
Olin varma etten halua toista lasta ennen kuin esikoinen on vähintään 3-4v. Mutta sitten kävi näin.. Olen toki iloinen raskaudesta, mutta se pelko..
Pelkään että toinen synnytys on vielä nopeampi, että lapsi syntyy matkalla tai kotiin (niin ne pelottelivat sairaalassa). Ja se että kohtu ei supistu ja joutuu taas kestämään ne kaikki uudestaan.
Jaksamista!
Piti sanomani että esikoinen syntyi 11/06, joten tapaus tuoreessa muistissa. Ikäeroksi tulee vain 1,9 vuotta..
kokenut kovia! Haluttaisi kovasti osata ymmärtää pelkoasi, mutta en varmaankaan ymmärrä täysin koska itsellä neljä synnytystä, jotka ovat menneet kaiketi ihan kohtuudella. Silti pieni synnytys pelko on ja pysyy myös minussa.
Sinun tilanteessa kuitenkin aivan väkisinkin tuntuu, että toinen synnytys ei millään voi olla yhtä kamala.Vaan uskot ja luotat siihen että se menee paljon paremmin ja normaalisti! Ihan varmasti se pelkopoli voi olla hyvä juttu, tutustu ja käy ihmeessä kertomassa siellä ajatuksesi.
onnellista odotus aikaa! muista nauttia ja unohtaa pelot ainakin välillä :)
Itsellä oli myös (ja on vieläkin jonkinasteinen) esikoisen syntymän jäljiltä synnytyspelko. Esikoisen synnytys kesti 32 tuntia, avautumisvaihe oli tuskallisen hidas ja lopuksi olin niin väsynyt, ettei ponnistamisesta tullut yhtään mitään. Kohtu supisteli voimakkaasti, mutta kroppa oli vaan niin loppu, ettei voimia yksinkertaisesti ollut. Lopuksi vauva saatiin ulos imukupin avulla, itse olin niin väsymyksestä uupunut, että tärisin vaan ja huusin kivusta :( Eppari tehtiin melkein nivuseen asti. Hätäsektio ei ollut kaukana. Vauva oli isompi kuin oltiin arvioitu, painoarvio heitti kilon.
Synnytyksen jälkeen pahinta oli pelko siitä, että vauvalle olisi käynyt jotain synnytyksessä, raskausaikana en edes sellaista osannut pelätä ja nyt oli ollut läheltä piti tilanne. Vauvan refleksit olivat alkuun heikot ja vauva oli muutenkin veltohko. Näitä asioita kun aloin sitten kotona pohtimaan, niin tuntui tosi, tosi pahalta. Syyllistin itseäni vaikka mistä ja mietin, olisiko synnytyksen aikana pitänyt osata toimia eri tavalla, vaatia eri asioita tms. Onneksi nämä ajatukset kaikkosivat, kun vauva kehittyi ja huomasin (ja minulle vakuuteltiin), että vauva ihan oikeasti on terve ja voi hyvin.
Toiveissa oli toinen lapsi suht pienellä ikäerolla ja jotta uskalsin edes asiaa ajatella, päätin, että haluan jatkossa jos joskus raskaaksi tulen, vaadin sektion ja pelkopolikäynnit ym. Loppujen lopuksi tulin tosi pian raskaaksi, laskettu aika on heinäkuussa ja lapsille tulee 1v6kk ikäeroksi. MUTTA mulla on helpottanut tuo pelko tosi paljon nyt raskauden myötä. Mietin tuota pelkopolijuttua ja juttelin siitä jo neuvolassa ja synnärillä ja olin jo menossakin, mutta kätilöt ehdotti lähinnä sen ensimmäisen synnytyksen ja mua vaivaamaan jääneiden asioiden läpikäymistä ja niistä mulle tulee vaan ahdistava olo. Joten toistaiseksi jätin menemättä. Vauvan kokoa arvioidaan useammin loppuraskaudessa tälläkertaa ihan ultralla ja haluan huolellisen synnytystapa-arvion. Toista 4,5 kg vauvaa (tai isompaa...) en halua alakautta synnyttää.
Haluaisin kuitenkin kokea positiivisenkin alatiesynnytyksen, mutta toisaalta en pelkää sektiotakaan (jos se olisi suunniteltu). Lähinnä pelottaa synnytyksen ennalta-arvaamattomuus ja se, jos jotain menee pieleen. Mutta jotenkin olen saanut itseltäni pois sen sisintä kalvavan ahdistuksen, jonka aikaisemmin jo synnytyksen ajatteleminenkin sai aikaan. Toivottavasti se ei pulpahda pintaan kun synnytys lähenee.
Tässä oli vaan omia ajatuksia, aiheesta voisin jaaritella loputtomiin, mutta se tuskin on tarpeellista. Ehkä voisit käydä pelkopolilla ainakin kerran, jotta tietäisit, onko siitä sulle apua. Ja et todellakaan ole yksin noiden ajatustesi kanssa, meitä synnytyspelkoisia on varmasti tosi paljon. Itse en halua edes käydä lukemassa mitään synnytysjuttuja tai -keskusteluja, etten " turhaan" alkaisi taas miettiä noita juttuja nyt kun asia ei ole päällimmäisenä mielessä. Mulle se synnytykseen liittyvien asioiden läpikäyminen ja liika pohtiminen jälkikäteen ei vaan sovi.
Bellevue rv. 19+6
Omakohtainen kokemukseni asiasta :) Mulla esikon synnytys (11 vuotta sitten) kesti kans reilut parikytä tuntia, olin aivan loppu, kävi kipeetä, koin tuskaa, repesin (välilihan leikkaamisesta huolimatta) ja tuon synnytyksen jälkeen ja vuosia sen jälkeenkin ajattelin, ettei ikinä enää, ei koskaan!!
Aloin oottamaan kakkosta v.06 ja synnytyspelkoni kasvoi vaan kasvamistaan - seikkailin kahden vaiheilla, alatiesynnytys vaiko sektio? Hain tietoa molemmista synnytystavoista ja punnitsin eri vaihtoehtoja. Elin suorastaan pakokauhun vallassa, ko vain mietinkin tulevaa synnytystä, pelko oli aivan järkyttävää eikä asiaa auttanut ollenkaan kuunnella/lukea muiden synnytyskertomuksia. Kerran neuvolakäynnillä sitten kerroin kärsiväni totaalisesta synnytyskammosta ja alettiin hommaamaan mulle aikaa pelkopolille.
Pelkopolilla vastassa minua oli kätilö, jonka kanssa juteltiin melkein kaksi tuntia. Ensin käytiin läpi ensimmäinen synnytykseni, sitten asiat, jotka minua pelottaa ja miksi? Entäs siinä tapauksessa, jos vauva on isokokoinen? Siitä tuli heti lupaus, että vauvan kasvua seurataan ultralla eikä päästetä kasvamaan liian isoksi, vaan käynnistetään synnytys asian niin vaatiessa. Kätilön kanssa käytiin läpi kaikki maholliset kivunlievitykset ja suunniteltiin minun omaa tulevaa synnytystäni mm. kivunlievityksen osalta. Kätilö oli aivan ihana, kuuntelevainen ja ymmärtäväinen. Merkitsi mun papereihini kaikki nämä asiat, että synnyttämään tullessani myös muutkin kätilöt ovat perillä pelostani, jne...Ovesta lähtiessäni olin valmis synnyttämään alakautta vaikka heti :) Mulla ainakin siellä käyminen auttoi suunnattomasti. Siellä ei saarnattu minkään tietyn tavan synnytyksestä, vaan annettiin asiallisesti ammattimaisia näkemyksiä ja neuvoja. Kävin myöhemmin synnytystapa-ultrassa, jossa arvioitiin tulevan vauvan koko. Arvio oli 3,6 kiloa ja syntymäpaino olikin 3,7 kiloa - ei siis kauas heittänyt :)
Ja kun synnytykseni koitti v.07 se oli aivan päinvastainen, kuin ensimmäinen synnytykseni. Minun toiveita kuunneltiin ja mielipiteitäni arvostettiin. En kertaakaan kokenut olevani mikään liukuhihnasynnyttäjä. Ja mikä tärkeintä, synnytys oli kivuton (kiitos spinaalin), paljon nopeampi, kuin ensimmäinen ja tapahtumasta jäi hyvä mieli ja olin valmis synnyttämään alakautta vaikka heti uudestaan. Minun tapauksessani toinen synnytys oli huomattavasti helpompi, kuin ensimmäinen ja kuulemma seuraava menee todennäköisesti toistakin nopeammin - saas nähä, miten käy elokuussa, kun kolmosen synnytys koittaa ;)
Suosittelen lämpimästi sinulle menemistä sinne pelkopolille, jossa saat läpikäytyä pelkoasi, tuntemuksiasi ja ajatuksiasi synnytyksestä. Olin aikoinaan itekkin skeptinen tuon pelkopolin voimasta, mutta on täytynyt haudata epäilykseni ja huomata, että se todellakin auttaa. Et menetä mitään käynnistä siellä :) Tsemppiä!
-AJ&natiainen 13+0-
Jotenkin tuntuu tosi hyvältä kuulla muiden kokemuksia.
- Olisi varmaan pitänyt laittaa tämä aloitus tuonne " synnytysasia" -osastolle. Jos joku ensisynnyttäjä lukee tätä ketjua, niin muistakaa, että varmaan on aika harvinaista, että käy niin kuin minulle. Tiedän itsekin, että synnytys on ihan luonnollinen asia ja useimmiten kaikki menee hyvin. Ja lopulta kaikki meni hyvin meilläkin, syntyi suloinen lapsi ja mitään synnytyksestä aiheutuneita haittoja ei hänelle tullut.
Kyllä minä sinne pelkopolille varmaan menen. Ahdistaa vaan itseäkin (kuten joku muukin mainitsi) käydä läpi sitä aiempaa kokemusta. En siis jostain syystä haluaisi käsitellä sitä kätilön tms. kanssa, vaikka se varmasti olisi hyödyllistä.
Ja lisäksi olen kuullut, että pelkopolilla yritetään nimen omaan valaa uskoa siihen, että kannattaa synnyttää alateitse, normaalisti.
Itse en luota kroppaani; se ei toiminut ilmeisesti niin kuin piti. Kohtu meni siis ns. kramppiin, eikä supistusten välissä ollut taukoja vaan kohtu supisti koko ajan. Synnytys oli tosin käynnistetty, ja käynnistys ainetta laitettiin liikaa tipalla suoneen (lääkärin mukaan).
Ilmeisesti pelkopoliajan saa vasta pidemmällä raskaudessa? Tämä asia vaivaa minua niin paljon, että yritän pyytää sitä jo aiemmin.
- Kuulisin mielelläni lisää tietoa siitä, mitä pelkopolilla tapahtui, mitä juteltiin jne. Myös negatiivisia kokemuksia.
Kiitos vielä, kun olette vastanneet!
T. ellu
Ollaan juuri kotiuduttu vauvan kanssa ja saan ilokseni todeta, että toinen synnytys on aivan erilainen kokemus ja pelot ovat olleet turhia, joita koin raskauden aikana. =)
Ekassa synnytyksessä siis olin itse leikkaussalissa kursittavana ja vauva pari päivää vastasyntyneiden osastolla. Lopputulos oli hyvä, mutta kyllä hirvitti tämä uusi synnytys koko raskauden ajan. Esikoinen tuli siis virhetarjonnassa nyrkki poskella..
Noh, synnytys olikin hidastempoinen, ehdimme mieheni kanssa tanssia ja pussailla salissa sitä vauhdittaaksemme ja kerätäkseni lisää tahtoa touhuta koko ruljanssi läpi. Lopulta ilokaasun avulla pääsin tarvittavaan rentouden tilaan ja iloon ja siitä pian ponnistamaan. Eihän se kivutonta ja pelotonta ollut sekään, mutta kun kätilö tiesi tunnelmistani ja tajusi huomauttaa, että repeämää ei näy olevan tulossa, ponnistin ison poikamme pihalle terveenä ja täyden kympin poikana!! (Esikoisella oli 3 pistettä ja sitä pelkäsin ehkä eniten, että ei saada vauvaa syliin ja tietysti repeämistä..) Vanhalle kolmannen asteen repeämälleni ei käynyt kuinkaan, vaikka kaksi tikkiä lopulta sain eri kohtaan. Uskomatonta, että kaikki on hyvin. Luottakaa te muutkin siihen että joka lapsi on uusi tapaus, kuten synnytyskin! On ihanaa pitää vauvaa sylissä ja katsoa itseä peiliin, minulta puuttuu ne silmäpussit täysin, jotka itselleni itkin parissa päivässä viime kerralla. Istun jo nyt koneella, edellisellä kerralla kesti neljä viikkoa että pystyin ollenkaan istumaan! =) Ja ilo on myös kantaa omaa esikoista heti synnytyksen jälkeen sylissä. Ajatella, että minulle ehdotettiin sektiota!!! Nyt olisin sen haavan kanssa ja synnytyspelkoni olisi vain pahempi seuraavaa kertaa ajatellen.. Aivan turhaan!!
Tsemppiä teille kaikille, pelko varjostaa raskautta ja synnytystäkin, mutta siitä huolimatta asioilla on taipumus järjestyä! =)
nemma ja poika tasan 2 vrk jo kotona!