Onko muilla " tyhmä" eskari-ikäinen itkijä?

Huh huh, toivottavasti tämä on vain ohimenevä vaihe? Ehkä aivot kasvavat? Esimurrosikä?



Kun 6-vuotiaalle tytölle ei voi enää mitään sanoa. Sanoppa vaikka että hop hop, nyt kiiruusti vaatteet päälle. Tuloksena itku. Yhyhyy, minä en osaa pukea kiiruusti. Yhyhyy, minä olen niin tyhmä.



Tai jos joku asia -ihan mikä tahansa mitä yrittää ensimmäistä kertaa- ei heti menekään täydellisesti: yhyhyyy, minä olen tyhmä, en minä osaa. Ja sitten kun väkisin kypsyy siihen, että joka ikisestä asiasta tulee poru, ja yrittää sanoa, että ei se tuolla parane, vaan yrität vain uudelleen, niin vastaus on; YHYYYYYH, minä en tiedä miksi minä itken, yhyyyy,minä olen niin tyhmä kun minä itken. Anteeksi! jne jne. Ja pahimmassa tapauksessa tehosteeksi pitää vielä hakata nyrkillä päätä. Auts!



Eikä tällainen ongelma ole voinut syntyä siitä, että joku olisi sanonut tyhmäksi. Eskarissa kaikki menee ihan ok, kouluvalmiustesti meni virheettä, eikä tällaista käytöstä muutenkaan eskarissa ole.



Selvästihän tämä on kriittinen ikä, kun ei olla vielä isoja, mutta ei enää pieniäkään. Jossain vaiheessa tulikin tilitystä siitä, että " en tahdo olla iso, tahdon olla vielä ihan pieni, elämä on nykyään niin vaikeaa" .

Eikä mitään muuta velvoitteita ole vielä tullut kuin huoneen siivous, joka sekin sujuu vaihtelevalla menestyksellä, ja usean porun, tyhmistelyn ja anteeksi pyytelyn saattelemana.



Vertaistukea?

keskustelun toisin päin eli sanoisit vaikka ' sinusta tuntuu siis siltä että et osaa mitään' - pääsisitte näin keskustelumaan lapsen tunteista ja siitä, miksi hän tuntee itsensä ' tyhmäksi' .. toki siihen on luonnollinen selitys että on eskarissa kuullut että joku on tyhmä kun ei jotain osaa, mutta ehkä keskustelu siitä ettei kukaan ole tyhmä, että oppii kun yrittää jne. pääsisi paremmin liikkeelle, kun lapsen tunteista keskusteltaisiin eli lapsi oppisi ilmaisemaan tunteensa.



Ja tuo itkeskely on totta totisesti ikävää jatkuvasti kuunneltuna, mutta taitaa vain olla herkkä vaihe menossa - kuten sanoit ' esimurrosikä' eli välillä on vain saatava itkeä ja huomata että vanhemmat kestää senkin hermostumatta liikoja - siitäkin tulee turvallinen olo lapselle.

Meillä kanssa eskarin ensi syksynä aloittava tyttö on osoittanut särmää luonteessaan. Kovin on herkäksi tullut.

En tuosta kovinkaan hätkähdä, kun huushollissa on yksi pieni uhmis ja kolme murkkua hänen lisäkseen :)

Toki paljon keskustellaan ja tuonikäisen kanssa kun jo voi keskustella esim. mielipahhan syistä yms. (toisin kuin vajaa 2v:n kanssa).

jos joskus ihan leikkisitte vauvaleikkiä, että lapsi saisi olla sylissä ja vaikka juoda vettä nokkamukista. Kun hän itkee ettei haluaisi kasvaa isoksi ja kaikki on niin vaikeaa, saattaa tuo tunne tulla siitä että niin usein kehutaan että sinä olet jo iso ja taitava. Aikuisten suhtautumisessa näkyy usein " ison" arvostaminen ja siihen pyrkiminen. Jos neitinne pärjää hyvin, hän on varmaan itsekin jonkin verran pinnistellyt ja välillä väsyy yrittämiseen ja isona olemiseen ja haluaisi olla pieni ja hoidettava. Oman eskarilaisen kanssa yritetään muistaa että joskus saisi " ison" ihannointia rajoittaakin.

6,5-v poika ei ihan kaikesta pärähdä itkemään, mutta kyyneleet purskahtavat helposti hänelläkin. Ei paljon tarvitse harmittaa, kun se on nyyh. Tunteet leimuavat ylärekisterissä niin positiivisella kuin negatiivisellakin puolella. Ja sitä dramatisointia!



Meillä on myös poika sanonut suoraan, että haluaisi olla vielä vauva. Välillä nukkumaan mennessä taantuu ihan paaperoasteelle. No, se auttaa kun halitaan ja pidetään sylissä. Luetaan yhdessä kirjoja.

tavallaan on,

ei siis oo tyhmäksi itseään sanonut mut ainahan tyttö

herkkä ollut,mut itku tulee kyl turhan herkästi ehkä

nykyään ja muutenkin käytös muuttunut ja huutaa

ja kiukkuaa mulle ja en laita kaikkea pikkuveljen syyksi,

kyl tää ikä on hankala.

Itku tulee ku joku ei onnistu tai veli kiusaa tai hän ei saa

hammasmukia kaapista tmv.

Olen koittanut sanoa ettei heti itkeä kannata.

itku meinaa tulla ku joku ei onnistu.'

haluaa myös olla pieni välillä ja onkin ku leikkii veljeään tai vauvaa ja siitä vaan=)

Tykkää ku joskus otan syliin ja leikitään että hän on pieni.

Tää on joku vaihe,

vähän on jossain määrin ruennut helpottaa mutta

itku meinaa tulla herkästi.



äitiliini ja tyttö 6,5v

muistan jostain kasvatusoppaasta joskus lukeneeni, että eskarilaisilla on tosiaan murkkuikään verrattava vaihe, herkkiä kaikelle ja kun pitäisi vielä isoksikin kasvaa... Onneksi tuo menee ohi. Itse olen yrittänyt kovasti kannustaa ja kehua...

Kiitos vastauksistanne! Onhan tämä varmasti kasvamisessa yksi sellainen kulmakivi. Harmi kun ei muista itse itsestään noita aikoja.



Toki me olemme kovastikin jutelleet aiheesta, silloin kun on rauhallinen hetki ja tunteet tasaisina. Tänään neiti tuli valittamaan kun saman ikäinen kaveri ei suostu piirtelemään hänen kanssaan eikä tekemään muutakaan, sanoo vaan että ei osaa mitään ja on ihan tyhmä. On kuulemma ärsyttävää. Älä? =)



Eiköhän tuo tuosta tasaannu. Tuota vauva-päivää jo kokeiltiinkin, kerran oli kivaa, mutta enää ei ole sitä kysellyt. Mutta niinhän se on, että kuusivuotias on lopulta vielä niiiiin pieni. Ja kieltämättä, vaikka itse yritetään sitä välttääkin, niin aika usein on saattanut tulla tämä " sinä olet jo sen verran iso tyttö että sinun pitää.." . Puhumattakaan kun sukulaiset ja ystävät hokevat, että oletpas sinä kasvanut, oletkin jo iso tyttö!



Kiitos vielä kommenteista =)

Olen ollut ihan ihmeissäni meidän eskaritytön kanssa, kun saattaa kaupassakin tulla poru jostain pikkuasiasta. Mutta kaipa se kuuluu tähän " murrosikään" . Olen yrittänyt muistaa antaa enemmän huomiota, ottaa syliin ja halailla. Selvästi hän kaipaa läheisyyttäkin jotenkin enemmän nykyään.

Poika puhuu että on turha, kukaan ei välitä, mitään ei osaa, hakkaa nyrkeillään päätä joskus, muutenkin herkkä että itku tulee. Yritä siinä nyt keksiä jotain lohduttavaa sanottavaa.. Kerjää huomiota vähän väliä ja jos ei vaikka muista paijata päivällä, sekin on maailmanloppu ja kukaan ei ikinä paijaa ja välitä.. Haluaa kasvaa isoksi, mutta myös saattaa yhtäkkiä ruveta vauvattelemaan. Ja sisko on tyhmä ja typerä.

vaikka ne lapset kasvaa ja itsenäistyy ja osaavat asioita, kaipaavat ne ihan samanlailla huomiota, leikkimielisyyttä, hassuttelua ja lapsena oloa. etenkin ne kaipaavat syliä ja halia, iltasatua ja juttutuokiota, silittelyä ja yhdessä oloa. Maailma tosiaan alkaa olla kiivastahtisempi paikka - mitä enemmän osaa, sitä enemmän vaaditaan. pue itse, siivoa itse, syö itse, ja kaikki usein aikuisen vaatimaan tahtiin (itse olen huomannut että kun kerran 5 vee osaa ja on fiksu, niin yht' äkkiä vaadin samaa aamurutiini tahtia kuin itseltäni, ja huh huh, kyllähän siitä pikkuihmiselle tulee stressi jos hanska ei menekkään käteen ekalla yrittämisellä ja äiti venaa takki niskassa oven raossa... )



Meillä Poika on keksinyt leikkiä kissaa vauvan sijasta, silloin kun " vauvatuttaa" ja haluaa extra huomiota ja huolenpitoa :-) Poika tykkää myös leikkiä äidin unilelua joka puhisee, pärisee ja mutisee kun äiti " yrittää nukkua" , vaikka kuulemma äideillä ei normaalisti ole unileluja, vain lapsilla. se leikki on säilynyt jo monta vuotta ja alkoi jostain hassuttelukerrasta mutta on kiva keino olla lähikontaktissa äidin kanssa.