Taustan kertominen
Onko täällä ketään pitempään adoptioäitinä ollutta? Miten olette kertoneet lapselle hänen taustastaan? Tiedän, että kaikkien lapsien taustoista ei tiedetä juuri mitään, mutta entäs ne, joille ei ole kerrottavaan kuin jotain rankkaa: hylkäämisiä, abortin yrityksiä yms.? Miten toimitte, kun lapsi on jo niin iso, että alkaa itse ymmärtää, että saatatte tietää muutakin kuin mitä hänelle on pienenä kerrottu?
Kommentit (9)
ei välttämättä jätetty kadulle mutta hylätty siinä mielessä ettei itse ole pidetty vauvaa.
Ainakin minusta on eroa siinä, onko bioäiti heittänyt lapsen roskikseen sen synnytettyään, vai onko hän hyvissä ajoin ottanut yhteyttä adoptioita järjestävään tahoon lapsen tulevaisuuden turvaamiseksi. Edellisessä tapauksessa kyseessä on yleensä hylkäys, toisessa adoptioon antaminen.
Sanon " yleensä" , koska aina niitä hyviä vaihtoehtoja ei ole. Esim Kiinassa joudut vankilaan jos annat lapsesi adoptioon, joten usein ainoa vaihtoehto on jättää lapsi huomaamatta jonnekin, mistä hänet tuota pikaa löydetään.
Ketjun alkuperäiseen kysymykseen minulla ei kyllä ole mitään järkevää sanottavaa. :/
kahdesta ensimmäisestä vastauksesta näkee. että ette ole perehtyneitä adoptioproblematiikkaan (toivottavasti ette näin vähin tiedoin ole itse adoptioäitejä).
Esimerkiksi " Kenen lapsi" -kirjan lukeneet tietävät, kuinka tärkeää jokaiselle on jossain vaiheessa saada tietää omasta biologisesta taustastaan - vaikka se tieto olisi rankkaakin. Eri asia on sitten se, milloin ja millä tavalla nämä asiat kerrotaan. Tietojen salaamista tai suoranaista peittelyä lapset yleensä viimeistään aikuisina pitävät pahana.
Jokaine adoptioäiti (joka itsekin olen) toivoo voivansa auttaa lastaan parhaalla mahdollisella tavalla ehjän identeetin kehittämisessä. Ja siinä on kaikella mahdollisessa tiedolla lapsen alkuperästä suuri painoarvo. Esimerkiksi minun pieni koululaiseni on jo useamman vuoden ajan kysellyt monenlaisia asioita. Olen vastaillut sen mukaan, mitä katson hänen kykenenvän käsittelemään. Kaikki lapset eivät ole kovin uteliaita, mutta esim. Ruotsista saatujen kokemusten perusteella lähes jokainen adoptiolapsi haluaa jossain vaiheessa elämäänsä tietää mahdollisimman paljon taustastaan.
Sitten on tietenkin asioita, joiden kertominen ei todellakaan näytä rakentevan kenenkään minäkuvaa hyvään suuntaan. Mutta jos tieto kuienkin lukee esim, lapsen papereissa, on se hänen nähtävissään jossain vaiheessa kuitenkin. Siksi mieton tätä ja olen kiitollinen jos jollain löytyy tästä kokemuksia.
Mar1annen vastauksessa ei ollut oikein päätä eikä häntää.
Minä olen miettinyt lapsen taustasta kertomista kovastikin ennen lapsemme kotiin tuloa. Adoptoimme Filippiineiltä ja sinne täytetään lomake, johon ruksitaan asiat joita lapsen taustassa/terveydentilassa hyväksyy. Olimme hyväksyneet asioita, joista kertominen olisi ollut todella vaikeaa. Kävi kuitenkin niin että lapsemme taustasta ja bioperheestä tiedetään hyvin vähän, eikä meillä tule olemaan mitään ongelmaa kertomisen suhteen. Joten nyt emme ole kovin tätä pohtineet enää, mutta koskaan ei ole tullut mieleen että kertomatta jättäisimme kokonaan.
Muistaakseni eräs adoptioäiti oli miettinyt, että mikäli lapsen taustassa olisi jotain erittäin vaikeaa esim. syntynyt insestin seurauksena tai vastaavaa, niin hän kirjoittaisi lapselle kirjeen jonka pyytäisi liittämään palvelunantajalle jääneisiin lapsen taustaa koskeviin papereihin. Jos lapsi sitten joskus menisi lukemaan papereitaan, hän saisi myös kirjeen jossa vanhemmat kertoisivat että eivät olleet pystyneet tätä asiaa kertomaan ja ovat siitä pahoillaan. En tiedä mikä olisi kaikkein oikein tapa, itse varmaan kysyisin hyvin vaikeassa tilanteessa joltain asiantuntijalta apua, jos minusta tuntuisi etten itse tiedä miten ja milloin kertoa.
Välttämättä kaikkia adoptiolapsia ei ole hylätty millään tavalla, vaan vanhemmat ovat kuolleet ja lapsi orpo. Suurimmalla osalla syynä toki on se, että lasta ei ole voitu syystä tai toisesta pitää.
Oli mukavaa huomata, että joku muukin on pohtinut tätä asiaa jollain tavalla ja tiedostanut, mitä ongelmia siihen voi liittyä. Aloin jo luopua toivosta, vaikka arvaan, että tämä voi olla niin vaikea asia, ettei siitä halua kirjoitella netissä. En minäkään halua yksityiskohtaisesti selostaa, mitä joutuisin kertomaan. Nehän ovat mitä suurimmassa myö syksityisasioita - ja kun ei voi puhua konkreettisesti, on vaikea käydä keskustelua.
En ole löytänyt aiheesta myöskään kirjallisuutta. Tiedän, että Suomessa on tutkittu hyvin vähän adoptioon liittyviä asioita mutta ruotsalaisiltakaan en ole löytänyt tähän ongelmaan liittyviä kirjoja. Suomessa on tietenkin myös vielä suht. vähän aikuiseen ikään ehtineiden adoptiolasten vahempia...
Ystäväsi ajatus kirjeestä, jonka lapsi voi aikuisena lukea, ei minusta kuulosta mitenkään huonolta. Meillä on todellakin se onni ja epäonni, että lapsemme taustasta on melko tarkkoja tietoja esim. sairaalan lähettämissä papereissa ja lastenkodin lähettämässä kuvauksessa. Lisäksi lapsemme on kiinnostunut taustastaan ja hyvin utelias + erittäin herkkävaistoinen. Selvää on, etten juuri nyt tietenkään kerro hänelle mitään rankkaa, mutta minulla on jo nyt sellainen tunne, että hän aavistaa - Vaikka kuinka keskityn ja mietin tapaa, jolla vastailen tietyn alueen kysymyksiin, tuntuu, että hän huomaa, että jokin siinä ahdistaa minua...
No, tiedän, ettei tähän voi olla mitään kikkakuutosta, mutta asian pohtiminen muiden kanssa valaisee aina hiukan. Ja jokainen lapsihan suhtautuu vielä omalla erityisellä tavallaan näihin asioihin.
Hylkäämisestä vielä: kuten Millamarikki sanoi, kaikki adoptiolapset eivät ole hylättyjä. Lisäksi hylkääminenkään ei ole mikään yksiselitteinen asia: köyhä äiti, joka tietää, ettei pystsy elättämään lastaan ja siksi antaa tämän paikkaan, josta tietää lapsen päätyvän suurella todennäköisyydellä adoptiovanhemmille, jotka rakastavat ja huolehtivat lapsesta, ei minun katsantoni mukaan mitenkään yksiselitteisesti ole hylännyt lastaan. Hän on päinvastoin pitänyt huolen, että lapsella on tulevaisuus - ja todennäköisesti tiennyt maksavansa siitä kovan hinnan itse. Sama koskeen äitejä, jotka ovat tulleet raskaaksi avioliiton ulkopuolella maissa, joissa tässä tilanteessa saattaa tulla perheensä ja sukunsa hylkäämäksi, joutua kadulle jne.
En nyt muista tälle tiedolle lähdettä, mutta yksi vaihtoehto on pyytää kertomiseen suoraan apua adoption järjestäneeltä taholta eli teidänkin tapauksessanne todennäköisesti PeLalta. Joku työntekijöistä voi kertoa lapselle vaikeista asioista tarpeen / tilanteen / iän mukaan. Se, että näistä ikävistä asioista kertoo joku perheen ulkopuolinen sekä luotettava henkilö voi olla helpotus vanhemmalle, mutta myös lapselle. Äiti ja isä jäävät näin lapsen puolelle ja tueksi eikä lapsi koe ehkä niin helposti vastakkain asettelua bio- ja adoptiovanhempien välillä.
Ampiaisakka:
Sanon " yleensä" , koska aina niitä hyviä vaihtoehtoja ei ole. Esim Kiinassa joudut vankilaan jos annat lapsesi adoptioon, joten usein ainoa vaihtoehto on jättää lapsi huomaamatta jonnekin, mistä hänet tuota pikaa löydetään.
Kiinassa ei voi laillisesti antaa lastaan adoptioon. Jos lapsi hylätään ja vanhemmat jäävät kiinni, seurauksena on yleensä sakkorangaistus jonka määrä voi olla moninkertainen perheen vuosituloihin nähden.
Taustan kertomisesta...
Voisit myös kysyä neuvoa adoptiokuraattorilta.
Kuka nyt tuollaista adoptio lapselle kertoisi.
Varo nyt vähän. Ei lapset tyhmiä ole.
Myohemmin varmaan ottavat itse asiasta selvää ja sitten suuttuvat sinulle.