~~ JOULUKUISTEN SYNNYTYSKERTOMUKSIA ~~

Pakko kommentoida viestiäsi, kun sain niin makeat naurut tuosta h moilasesta. Oli kyllä kuvaavasti sanottu... Ymmärsi, että mies oli enemmän kuin pihalla:) Raasu. Ei ne kaikkea aina henkilökunta hötäkässä huomaa. Mutta onneksi loppu hyvin kaikki hyvin...

Onnea!

Meillä oli tosiaan se käynnistysaika maanantaiaamulle kello 8.00. Su-ma välisenä yönä heräsin vessaan 3.00 ja uudestaan 4.00, jolloin housuihin lorahti vähän lapsivettä. Keitin kahvin ja kiharsin hiukset. Soitin synnärille, että mitäs nyt tekisin. Käskivät tulla sinne. Olin varma, etteivät laita minua enää ambulanssilla synnnyttämään 200 km päähän, koska meidän synnäri aukesi 8.00. Olin päivystyksessä viiden aikaan ja silloin 4 cm auki.



Siinä sitten kintasta heittivät mitä mulle tehdään ja päättivät laittaa taipaleelle. Ambulanssimiehet puisteli päätään, että onko tässä mitään järkeä, kun kelikin oli ihan surkea. No, ei muuta ku remmeissä maaten autoon ja kätilö kyytiin. Matka oli ihan kamala. Supisteli 2-5 min välein ja mitään kivunlievitystä ei ollut. Ei oikein edes vettä juotavaksi. Matka taittui hitaasti ja isossa kaupungissa oltiin sopivasti kahdeksan ruuhkassa. Mies tuli omalla autolla perässä ja noitui huonoa keliä hänkin.



Tulotarkastuksessa totesivat minun olevan auki edelleen vain 4 cm ja voi että minä kiroilin... Pyysin jotain kivunlievitystä ja sain jotain lihaksia rentouttavaa. Kätilön mukaan itse jännitin kokoajan vastaan, joten siksi en ollut auennutkaan yhtään. Tunnin olin " rentoutuneena" keinutuolissa ja sitten tuli lääkäri laittamaan kohdunkaulan puudutuksen. Olin sitten auennut 10 cm:iin tunnissa ja heti tuli ponnistuspakko, 7 min ähinää ja 10-10-10 poika oli maailmassa. Painoa 3950g, 50 cm, pipo 35,5 cm. 11 min odoteltiin istukkaa yms. roippeita, kolme tikkiä sain nirhaumasta, kun pojalla oli nyrkki poskea vasten tullessaan. Nousin ylös ja käväisin suihkussa. Kauhea nälkä iski ja sitten mieskin tuli sopivasti katsomaan meitä. En kuulemma näyttänyt yhtään synnyttäneeltä, vaan tosi pirteältä ja hyvältä (eipä mennyt hiusten kiharrus hukkaan=)). Kotiin olisin voinut lähteä vaikka heti. No, kolme päivää keräiltiin voimia ja tissiteltiin sairaalassa. Eilen päästiin kotiin ja nyt sitten totutellaan koko perheen voimin vauva-arkeen. Ehdottomasti paras synnytykseni, lukuunottamatta 2,5 tunnin ambulanssimatkaa.

Vaikka en alkuperäinen joulukuinen ollutkaan niin tässä tarinaa..



Heräsin klo 6.45 supistukseen. Nousin ylös ku kello olis soinut muutenkin pian. Touhusin siinä kaikkea, laitoin tiskejä koneeseen yms..Supparit loppu tuohon yhteen.

Sitten klo 7.30 alkoi " rytinä" ..Supparit tuli het 6-8min välein. Herättelin tyttöä eskariin ja kaikkea, en ottanut suppareita niin vakavasti, musta kipu ei vielä ollut kovin kovaa..



Soitin bestikselle klo 8 ja kysyin, et milloinkohan laitoksel pitäis lähtee..Mulla eka synty ite ja toinen käynnistettiin, niin en tiennyt.. Bestis sano et sit ku ne tulee 10min välein..



Bestis tuli meille lapsenvahdiks 8.45 ja tyttö läks samalla eskariin. Totes lähtiessään, että vauvan tarttis si syntyy ennenku hän pääsee eskarista..JOOPA JOO, kiva tilaus!:o)



Taksin soitin klo 9 ja sairaalas olin 9.15. Kätilöllekki sanoin et haluan sit epiduraalin ku kaks aiempaa on tullut luomuna..Kätilö katto pikaisesti paikat, synnärillä kauhee ryysis ja kysy et ponnistuttaako? Sanoin ettei. Ihmettelin kysymystä. Kätilö sano et rouva on 9cm auki ja nyt kiireesti saliin! Muuten syntyy tähän paikkaan...Mä olin ihan et HÄH?!? Luulin menneeni liian aikaisin sisälle..



Kätilö päästi veden, oli vihreää. Vauvalle anturi päähän ja ponnistamaan. Ensin yritin ponnistaa sängyssä mutta ei onnannut. Sitten pääsin jakkaralle josta taivas aukesi..Eli 1.12.2005 Klo 9.52 syntyi ihanaan aamuun tyttö, 3610g ja 50.5cm. pipo 36.5cm.Pisteitä 9/9/9. Isillekki tajusin soittaa vasta klo11...Isi oli rekan puikoissa ja luulin mun ilmoittavan että lähden synnärille vasta..Mutta työ olikin tehty jo!! Vihreästä vedestä ei tullut ongelmia. onneksi.



Ensimmäinen synnytys josta jäi hyvä maku suuhun vaikka rytinällä tultiinkin maailmaan..yksi vaivainen tikki tuli ja paikat parantuivat tooooooooooosi nopeesti. Ihanaa voisin jopa sanoa synnyttämisestä!! Kipeää toki teki, pari perkelettäkin pääsi, mutta silti kaikki meni mukavasti ja rivakasti!! Ja tulos oli mitä parhain!!



Synnytys kesti siis 2h 22min, josta ponnistin tuon 22min. paikat olivat kiinni edellisellä viikolla joten vauhdilla auettiin..



Hormoonihirviö ja tyttö 15vrk

Piti vaan tulla kommentoimaan, että olipa hauskaa tikru_82 lukea kertomuksesi, koska minä olin se syy, jonka takia et saanut kätilöä ajoissa paikalle silloin puolenyön aikaan :D Eli meidän neiti syntyi siinä Haikaranpesän kakkossalissa 30.11. klo 0.18! Kiitos kun et vienyt meiltä kätilöä ponnistusvaiheessa :) Mitäs muuten tykkäsit kätilöstä? Me tykättiin hirveästi, ja synnytyksestä jäi aivan loistavat muistot, ei mitään negatiivista!



_tuuli_ ja pikkuneiti 17vrk

Voi tuuli tuuli minkä teit ;)) Pidättelit meiltä kätilöä..heh!!!Että sattuikin sopivasti..juuri kun mä olin törkykipeä niin teikämamma punnaa ja ' pidättelee' multa kätilöä :PPP

Joo se oli aivan ihana se meidän kätilö.Tulin tosi hyvin juttuun vaikka kipeää teki ;) Tosi hyvät muistot jäi synnytyksestä ja pääosin nimenomaan ihanan kätilön ansiosta!!Sen miehen kanssa nyt en paljoa ehtinyt jutella kun oli vain avustavana ponnistusvaiheessa..mutta lämmöllä ajattelen kaikkia ihania h-pesän ihmisiä!! :))

Meillä taitaa olla vielä yksi yhteinen ' tuttu' joka sai pojan samanpäivän iltana...tiedät varmaan ketä tarkotan,tunnen hänet yahoonlistoilta..

-Tiggr

_tuuli_:

Piti vaan tulla kommentoimaan, että olipa hauskaa tikru_82 lukea kertomuksesi, koska minä olin se syy, jonka takia et saanut kätilöä ajoissa paikalle silloin puolenyön aikaan :D Eli meidän neiti syntyi siinä Haikaranpesän kakkossalissa 30.11. klo 0.18! Kiitos kun et vienyt meiltä kätilöä ponnistusvaiheessa :) Mitäs muuten tykkäsit kätilöstä? Me tykättiin hirveästi, ja synnytyksestä jäi aivan loistavat muistot, ei mitään negatiivista!

_tuuli_ ja pikkuneiti 17vrk

(ja sori muille, jatketaan vaan niillä synnytyskertomuksilla!) Meillä oli itseasiassa kätilönä se mies, kuvittelin että teilläkin! Mutta teillä taisikin olla se toinen joka silloin oli vuorossa, meillä se oli tosiaan vaan ponnistusvaiheessa auttamassa.



Luin muuten synnytyskertomuksesi uudestaan ja tunnistin sieltä NIIN monia omia ajatuksiani, olisin melkeinpä voinut kirjoittaa sun kertomukses itse! Koitan väsätä oman kertomukseni pikapuoliin, nyt tuntuu, että vauva nukkuu sen verran lyhyitä pätkiä että on aina miljoona asiaa tehtävänä kun se nukkuu... Mieskin palasi tänään töihin!



Ja tiedän kyllä ketä meidän yhteistä tuttua tarkoitat :)



_tuuli_ jolla tänään laskettu aika :D ja vauva jo kolmeviikkoinen!

mutta koitetaan nyt jotain.

Lauantai-iltana alkoi taas ne tavanomaiset supistukset, ja loppuivatkin normaaliin tapaan kolmen aikaan yöllä. Tyttö heräsi seitsemän aikaan, minä jäin vielä vähän petiin köllöttelemään. Sitten tulikin niin tukala supistus, ettei jäänyt epäselväksi mistä on kyse. Katsoin kelloa, se oli 7.20.

Nousin ja touhattiin aamua normaaliin tapaan, ei tullut paljon kelloa katseltua. Jossain välissä pyysin miestä laittamaan auton lämpiämään, että varmaan tulee pian lähtö. Yhdeksän jälkeen oli jo tosi tukala olo, ja ehdottelin lähtöä. Tyttö istui jätskin kanssa säkkituolissa ja tuumasi vain että syö ensin sen =)

Kun jäätelö oli syöty lähdimme matkaan. Autossa sitten katselin kellosta, että jestas, supistukset tulee jo 3 minuutin välein. Olin synnytysvastaanotolla vähän jälkeen kymmenen. Mies ja tyttö lähtivät takaisin kotiin, menin siis yksin synnyttämään. Ja ilmeisen reippaasti, kun kyselivät vastaanotolla että milläköhän asialla sinne mahdoin tulla.

Synnytyssaliin siirryin 10 yli yhdentoista, juteltiin kipulääkityksestä ja päädyin paraservikaaliin, se kun auttoi parhaiten viimeksi. Sain sen klo 12 ja kivut vähän lievittyivät.

Enkä siinä sitten kauaa ehtinyt pohdiskelemaan, ponnistusvaihe kirjattiin alkaneeksi klo 13 ja muutamalla työnnöllä syntyi poika klo 13.09. Synnytyksen kokonaisajaksi tuli 6 tuntia. Kätilö oli ihan kauhuissaan pojan koosta, arveli nelikiloiseksi, mutta jäpikkä olikin 4410g ja 53,5cm. Vähemmän silti repi paikkoja kun kiloa pienempi siskonsa. Muutaman tikin joutuivat laittamaan, mutta istumaan pystyin jo samana päivänä.

Aika hassu synnytys kun vertaa ensimmäiseen. Nyt olin koko ajan selvillä missä ja miten mennään, ja ponnistus oli tosi helppo, ekalla kerralla ponnistelin tunnin verran. Mutta nyt kyllä tiedän, miltä se ponnistamisen tarve tuntuu, sitä kun ei ekassa synnytyksessä ollut. Kaikki meni todella hyvin, jäi hyvä mieli ja kätilökin oli aivan ihana. Eikä ollut yhtään kamalaa olla yksin, kun synnytys oli niin nopea.



Nyt vaan opetellaan uutta arkea, isosisko on kovin auttavainen ja kiinnostunut vauvasta. Oli ihanaa päivällä, kun oltiin päikkäreillä, kaikki neljä rivissä =)

Oli synkkä ja myrskyinen yö...no ei vaineskaa ;)))

Tiistaina 29.11. olin vyöhyketerapiassa klo 13-14 ' hakemassa vauhtia' ..Kaikki kohtu ym pisteet joita täti käsitteli olivat todella arkoja :( Mutta se oli vain hyvä merkki,tilanne tuntui ' kypsältä' :P

Palasin kotiin ja n. klo 16 alkoivat ekat supparit (2t hoidon lopettamisesta!!!) Ja menkkajomotus.Olivat samanlaisia kuin jo monta päivää aikaisemmin tulleet ' varoittelut' joten en vielä jaksanut innostua.Tuntuivat siedettäviltä enkä soittanut vielä edes ukolle.

SITTEN klo 17 touhusin keittiössä ja yhtäkkiä housuihin hulahti jotain.. Lyllersin vessaan ja pikkuhousunsuojassa oli iiiiso vaal.pun. läntti.Pissasin ja kun se se oli loppunut,ihmettelin kun yhä vain pönttöön lorisee :O päättelin että pakko olla lapsivettä!!Laitoin siteen ja nousin.vähän väliä lorahteli ja käväsin jouluisten palstallakin siinä välissä.Soittelin haikaranpesään ja kysyin neuvoja.Sanoivat että seuraile nyt pari tuntia tilannetta että mihin etenee..jos pystyt kotona olemaan suppareiden kanssa niin ole vain huoletta.. No pystyinhän minä.Aika napakoilta ne tuntuivat mutta siedettäviä kaikinpuolin.

Soitin miehelle ettei viivy puntilla koko iltaa että taidetaan lähteä tänään ;) Juu ja eka kysymys (kello silloin n 17.10) mieheltä ' pystytkö olee puoleenyöhön asti himassa?' tarkoitti siis että jos mennään vasta puolenyön jälkeen,ei tarvitsisi maksaa tiistaista koko päivää..siis sairaalamaksua.. Just!!!!Minä hieman kilahdin että RAHAAKO tässä vain mietit!!!Tyhmä,mistä minä tiedän miten tilanne etenee :OOO MIEHET!!!!

Ukko tuli kotiin kuuden maissa ja minä makoilin sohvalla kaurapussin kanssa.Alettiin siitä sitten kellottamaan suppareita ja niitä tuli 6-2min välein.Seitsemän pintaan könysin suihkuun ja yhä supparit olivat siedettäviä.Suihkun lattialta tokaisinkin miehelle että jos koko synnytys olisi näin ' iisiä' niin eihän tässä olisi hätä päivää.. ;) Tällä välin ukko kirjasi paperille suppareiden välejä ja pakkaili sairaalakasseja..Ja ei meinannu pysyä nahoissaan..Oli AIVAN hermona vaelteli ympäri kämppää kuin päätön kana/kukko!!HEH!!

Tunnin olin suihkussa ja kun poistuin aloin tuntea että pikkuhiljaa kipu voimistuu..alettiin miettiä lähtöä ja hieman ennen ysiä sitten suunnattiin kohti kättäriä.

Klo 21.15 oltiin Haikaranpesässä.Kätilöillä oli juuri vuoronvaihto ja meidät ohjattiin kolmos saliin odottelemaan yökätilöä joka sitten tutkisi tilanteen.klo 21.40 Meidän kätilö viimein tuli ja tehtiin sisätutkimus:auki sentin,kanavaa sentti jäljellä.Vaihdettiin sairaalavaatteet ja kätilö ehdotti ilokaasua kipuihin (jotka alkoivat juuri sopivasti voimistua sietämättömiksi) Puudutuksia ei vielä voitu antaa mutta kätilö lupasi että heti kun olen tarpeeksi auki niin tilataan epiduraali.

Noh,meikä kiskoi siinä ilokaasua keinutuolissa ja supparit tulivat ja menivät.Alkoi nukuttaa ihan mielettömästi ja sanoinkin ukolle että voi kun pystyis pistää homman edes pariks tunniks poikki ja vois nukkua ja sitten taas jatkaa ;) olin meinaan totaalisen väsynyt.

Yhtäkkiä yhdentoista jälkeen tunsin ettei kaasu enää tehoa tarpeeksi.Soitettiin kelloa ja kätilö lisäsi annoksen maksimiin samalla siirryin sängylle makoilemaan.

Hieman ennen puoltayötä pääsi helvetti irti.Se oli kuin sormen napsaus ja kipu kohosi potenssiin tuhat!!!Siitä se alkoi..vaikersin ukolle että soita kelloa NYT SATTUU!!!!!! Tuntui siltä kuin joku olisi sahannut jalkojani reisistä kahtia (!!!!) :OOOOO

Eiköhän se ollu meikäläisen tuuria:viereisessä salissa oli tilanne päällä ja kätilön piti avustaa siellä.Kävi ovella sanomassa että kestä ihan hetki,hän tulee heti kun pystyy.Minä itken ja vaikerran etten KESTÄ,mä KUOLEN tähän kipuun!!!Kiskoin kaasua hullun lailla mutta se ei enää auttanut :(( (ja puristin ukon käden siniseksi :P )

n. klo 00.20 kätilä palasi luoksemme ja teki sisätutkimuksen.Minä tärisin kuin horkassa ja itkin kipuja.Viimein hän armahti minut:auki juuri ja juuri 2:lle sormelle,saisin puudutuksen!!Tilasi narkkarin ja mä kysyin että kauan kestää?eikai sillä ole kahvitaukoa?haluan hänet HETI!!Narkkari tulikin pian ja minut valmisteltiin puudutukselle.N.klo 01.00 sain epiduraalin.MIKÄ TAIVAS!!!!!!AAAAAAHHH ei enää repivää kipua,vain paineen tunne joka supparilla. Siinä sitten alettiin torkkumaan molemmat ukon kanssa.

Puoli kolmen aikaan tunsin että paineen tunne lisääntyi.Aloin taas kiskoa ilokaasua ja sanoin ukolle että soittaa kelloa (ajattelin että puudutus lakkaa ja haluan uuden annoksen). Kätilö tuli ja tutki tilanteen.Yllätys oli valtaisa:Olin jo täysin auki ja kätilö antoi ponnistusluvan.Kysyi haluanko mennä jakkaralle (olin toivonut sitä etukäteen) Mutta en halunnut nousta sängystä ja päädyttiin ponnistelemaan puoli-istuvassa..

Klo 02.45 alettiin ponnistelemaan.Onneksi puudutus vaikutti vielä eikä se varsinaisesti tehnyt kipeää..sattui toki mutta oli helpottavaa kun sai ponnistaa..tuli hirveä taistelutahto että NYT meikämamma puskeeeee... Ja niin puskettiin..työnsin ja työnsin hulluna ja kätilö tsemppasi ihanasti koko ajan vieressä ' Hyvä Hyvä ihan oikein ponnistat..hienosti menee...' Tuntui että verisuonet poksuu ja taju lähtee kun puskee niin kovaa mutta viimein 19minuutin aherruksen jälkeen tyttö syntyi :DDD Klo 03.04 , 30.11.2005

Heti kun varpaat oli ulkona,päästi hän kimakan rääkäisyn :' ))))

Ja äitin eka kysymys: ' ONKS TOI MUN?ONKS TOI MUN??' tunne oli uskomaton..nytkö tämä synnytys on ohi?oliko se näin ' helppoa'

?Olin täysin shokissa enkä osannut edes itkeä..Isin simmut kyllä kostuivat kun pieni nostettiin rinnalleni.

Kätilön oli pakko loppuvaiheessa leikata eppari.Juuri kun pää oli tulossa,vauvan s-äänet laskivat alas ja muuttuivat monotonisiksi.Hänet piti siis saada äkkiä ulos. (Ompeli siis noin kymmenkunta tikkiä.)

Siinä sitten imetettiin pari tuntia ja ihasteltiin pientä tyttöä!!Minä ja mies..meidän oma vauva..näin kaunis..voiko olla..??

Viiden aikoihin kätilö palasi ja isi pääsi kylvettämään tyttärensä.

Sitten typy punnittiin ja mitattiin: 2915g, 49cm ja py 34cm.

Kun tyttö oli ' valmis' kätilö talutti minut suihkuun.Jalat ei tahtonu millään kantaa ja olin tosi heikkona.

Kuudelta aamulla päästiin perhehuoneeseen.Kätilö kehotti nukkumaan..tjaa kuka nyt pystyy alkaa nukkumaan???en minä ainakaan ;) piti aloittaa tekstailu kavereille ja siinä samalla ihastella vauvelia :' )



Kaikin puolin synnytys oli positiivinen yllätys!Minulla oli hurja synnytyspelko mutta osoittautui onneksi ' turhaksi' .Pahinta oli vain se tunti-puoltoista ennen puudutusta..

Tässä siis meidän tarina :)))



-Tiggr&Nasu-tyttönen

Eli minä ja mies menimme maanantai-aamuna 28.11 sovitusti klo 7:30 Seinäjoen äitipolille ilmoittautumaan suunniteltua sektiota varten(joka tehtiin vauvan suuren koon ja mun lantion ahtauden takia).Molempia jännitti hurjan paljon kun tiesi mitä tapahtuu.

Siellä odottelimme kunnes meidät vietiin vierihoito-osastolle mun huoneeseen,siellä puin leikkauspaidan+sairaalanvaatteet ja kerrottiin että yhtään ei tiedä sitä kellonaikaa milloin leikkaus on,sitten kun on vapaata leikkaussalissa,sinne pääsee.Kello oli jotain 8 silloin.Sitten jännitys jatkui ja pelättiin että jos vasta iltapäivällä leikataan,tietysti kiireelliset tapaukset menivät edelle.

Mun olo oli huono kun ei ollut saanut syödä edellisillasta klo 22 lähtien ja jännitti hurjasti.

Mutta sitten tulivat valmistelemaan mua,virtsakatetri ym.laitettiin.Lähdettiin kohti leikkaussalia,mies meni pukemaan miesten pukuhuoneeseen leikkausvaatteet ja sillä välin mulle leikkaussalissa laitettiin selkään spinaalipuudutus ja muutenkin valmisteltiin leikkausta varten,happea sain naamarista,olo oli mennyt jo aika huonoksi,pyörrytti ja oksettikin.Mies sitten tuli viereen pitämään kädestä kiinni.

Vihdoin(aika tuntui ikuisuudelta) leikkaus alkoi ja se ei montaa minuuttia kestänyt enkä tuntenut mitään mitä tapahtui,he kertoivat välillä jotain että" mustaa tukkaa näkyy" ym.Sitten sanoivat:onneksi olkoon,poika tuli! Uskomaton hetki ja mulla kyyneleet tulivat silmiin!Sitten kuulin että vauva on sininen,hän ei itkenyt ja näin kun vauva vietiin siitä ohi,mä tietysti pelästyin kamalasti ja koitin kysyä onko vauvalla jokin hätä,itku kurkussa mutta pian kuulin vauvan itkun ja sinisyys jota hetken aikaa oli,johtui sektiosta joka järkytys vauvalle.

Vauva oli n. 4 minuutin ikäinen kun hänet tuotiin halimaan mun poskea vasten.Sitten mua alettiin ommella kasaan(meni noin tunti) ja sillä välin isä meni vauvan kanssa.Oli kylvettänyt ym.Mut vietiin sitten tarkkailuun synnytyssaliin jossa isi odotti vauvan kanssa.Siellä kokeiltiin ekaa imetystä ja oltiin n.2 tuntia ja sitten vietiin vierihoito-osastolle.

Sairaalassa olin 4 vrk ja sektiosta jäi ihan hyvä fiilis,kyllä tästä paranee päivä päivältä paremmin.Leikkauspäivän iltana olin jo jalkeilla hetken aikaa.

poikamme syntyi siis 28.11.05, mitat:51 cm ja 4000g,pipo:38 cm, pisteet:7,9,10

Jospa ehtisin, ennenkuin pikkumies vaatii ruokaa.

Minulle oli suunniteltu sektio 15.12 mutta naperopa päättikin toisin. Maanatai illalla 19 maissa alkoivat supistukset ja siinä sitä sitten ihmeteltiinkin...mies juoksi vessassa vatsataudissa kauheassa kuumeessa. Vitsailtiin, että hehheh, tähän jos vauva paukkaa niin johan on ajoituksen mestari... Mutta eipä ollut vitsi.

23 maissa täytyi tunustaa että ei voi mitään, nyt se tulee. Soitin synnytysvastaanotolle ja käskivät heti tulla, kun oli se sektio edessä.

Mies jäi äärimmäisen surkeana kotiin ja oli pahoillaan, ettei pääse lapsensa syntymään mukaan...Mä lohduttelin, että kyllä sä voit ehtiä, kun ne sanoi puhelimessa, että yritetään siirtää aamuun jos mahdollista.



Vastaanotolla sain 3 piikkiä supistuksen estoihin, mutta poika oli päättänyt syntyä sinä päivänä. Mieskin koki jonkun ihme parantumisen. Hän vei tytöt aamulla hoitoon ja tuli skarppina sairaalaan 9 jälkeen. 10.30 maissa päästiin leikkaussaliin ja aloitettiin valmistelu. Mikään ei sattunut, tärisin vaan ihan horkassa kun jännitti. Happinaamarin kun sain niin tuli sikahuono-olo... Verenpaine kuulemma laski, mutta tasottui sitten.

Ihme muljuntaa tuntui mahassa, mutta ei muuta. Yhtäkkiä kuului itkua ja siinä prinssi oli... POIKA!!! Entuudestaan kaksi tyttöä, tuntui ihan mukavalta. 3610g ja 50cm ja muistaakseni pää oli 36 1/2.

Pisteet oli 7-8 mutta kohta piristyi. Minut kursittiin kokoon ja sain jopa haluamani sterilisaation siinä samalla. Isukki oli hoitelemassa poikaa ja vartosivat minua sitten heräämössä, kun olin kasassa.

Verensokereja mittailtiin ja vauva narisi. On kuulemma hieman ennenaikaisilla yleistä.

Kaikki kuitenkin hyvin ja päästiin osastolle. Bilirubiiniarvoja tarkkailtiin koko ajan, kävivä todella lähellä kaappiarvoja, mutta ei sinne sitten jouduttu. USKOMATONTA!!

Koko raskauden ajan pelkäsin, kun minulla oli veressä se vasta-aine. Ensin piti tulla kohdunsisäiset verensiirrot, sitten monen kk:n verensiirrot syntymän jälkeen tai ainakin valohoito...mutta meidän ukkelipa ei joutunut noista mihinkään.Käsittämätöntä.

Nyt ollaan oltu 3 yötä kotona ja kovin nukuttaa. Syö hyvin ja on välillä pitkiäkin aikoja hereillä. Bilirubiiniarvot ovat vielä aika korkeat mutta seuranta lopetettiin eilen, kun käväisimme verikokeissa ja arvot edelleen laskussa. Nyt vaan kulemma pitää tuputtaa ja tuputtaa ruokaa, että bilirubiini poistuisi nopeasti verestä.



Tällainen tarina!!!!



Vasta-aineidenkin kanssa voi näköjän selvitä!!!

KÄRY

Tyttö syntyi 30.11. klo 10:18. Typy olikin tosi täsmällinen - hän päätti tulla maailmaan laskettuna päivänään. :)



Synnytys käynnistyi supistuksilla edellisenä iltana klo 19. Supistukset olivat alkuunsa säännöllisiä, toistuivat 5-10 minuutin välein. Minusta nuo supparit eivät olleet aluksi kovin kivuliaita ja kärvistelinkin kotona johonkin kahteen asti yöllä. Parina viimeisenä tuntina kivut olivat kuitenkin voimistuneet niin, etten pystynyt muuta kuin itkemään supistuksen tullessa.



Kahden jälkeen oltiin Tyksissä, jossa otettiin ensin supistus- ja sydänkäyrää. Tyttö liikkui masussa hurjasti. Sitten kätilö tutki kohdunsuun tilanteen ja totesi minun olevan jo 5 cm auki. Ei siis lähdetty yhtään liian aikaisin, vaikka sitä jo epäilinkin.



Siitä sitten siirryttiin synnytyssaliin avautumaan. Otettiin taas sydän- ja supistuskäyrää. Mies seurasi kirjoitinta tosi tarkkaan ja tiedotti minulle aina, kun seuraava supistus oli tulossa. Meinasin kyllä hermostua aivan totaalisesti näistä tietoiskuista. :D



Supistukset alkoivat jälleen kipeytyä ja kätilön kehotuksesta kokeilin kuumaa suihkua, joka auttoikin kivasti sen aikaa, kun siellä olin. Parissa tunnissa olin avautunut 7-8 senttiin. Nyt oli pakko pyytää jotakin kivunlievitystä. Kätilö ehdotti parakervikaalipuudutusta, jonka sitten otin. Laittaminen ei meinannut onnistua millään ja neulaa jouduttiin vaihtamaan pari kertaa. Siinä vaiheessa alkoi v*tuttaa jo aika pahasti. Epiduraalia minulle ei tosiaankaan tyrkytetty. Kätilön mukaan olin kestänyt hienosti siihenkin asti, joten pyrkimyksenä oli ilmeisesti pärjätä kevyemmillä mömmöillä. No, tuo parakervikaalipuuduts vei onneksi supistuksesta terävimmän kivun, mutta eipä sitä iloa kovin pitkään kestänyt.



Synnärillä vaihtui vuoro ja sain reippaamman kätilön sekä aivan ihanan kätilöopiskelijan, joka jaksoi tsempata koko ajan. Itse olin vaan tosi kypsä ja kiukkuinen, enkä halunnut seurustella miehen ja opiskelijan kanssa. He tulivat juttuun tosi hyvin ja mua otti päähän, kun juttelivat välillä ja meikäläinen kitui synnytyspedillä. :P



Kätilöopiskelija ehdotti mulle ilokaasua, joka kyllä hetken aikaa tuntui mukavalta, mutta sitten hengittelin sitä aivan liikaa ja menin tokkuraiseksi. Ei ollut enää mitään meininkiä synnyttää. Supistusten aikana aloin vain itkeä, kun yritin imeä ilokaasua ja mun oli pakko heittää maski helvettiin. Kätilöopiskelija vaan iski naamarin takaisin. :)



Joskus seitsemän hujakoilla aamulla aloin ponnistella tyttöä alemmas, koska oli vielä aika ylhäällä. Avautumisvaihe meni kohtalaisen hyvin ja mielestäni nopeasti, mutta nyt ponnistusvaiheessa koko homma tyssäsi. Kivut olivat aivan mielettömät ja supistusten jälkeen aloin parkua hysteerisesti. Mulle laitettiin oksitosiinitippa, koska supistukset olivat vissiin suht heikot. Opiskelija laittoi katetrinkin jossakin välissä, koska en saanut pissattua. Siinä sitten ponnisteltiin ja ponnisteltiin - kätilö ja opiskelija hokivat, että näkyy jo päätä ja arvuuttelivat, oliko tukkaa vai ei, vai kenties takatukka :D Kuvittelinkin, että noniin, ei tämä voi enää kauan kestää, jos päätäkin näkyy. No, 3,5 tuntia ponnistelin ja aktiivista ponnistusvaihetta kesti yli 2 tuntia.



Aloin olla jo todella epätoivoinen ja tuskainen, voimat olivat ihan lopussa. Voimattomana huusin jotakin apua tähän ja kätilö väläytteli imukupin mahdollisuutta, mutta yritti vielä tsempata, " ettei tarvitsisi sotkea tähän lääkäreitä, kun synnytys on mennyt muuten hienosti" . Mun oli pakko iskeä hanskat tiskiin, koska en vain jaksanut enää yhtään. Kätilö kutsui lääkärin paikalle ja tietysti häntä sai odottaa vaikka kuinka ja kauan - siltä musta ainakin tuntui. Epätoivoissani taisin karjuakin jotakin, että missä helvetissä se lääkäri viipyy. :) Tytöllä oli koko ajan hienot sydänäänet, eivätkä romahtaneet missään vaiheessa, joten siinä mielessä hyvä, ettei mennyt panikoimiseksi tai että olisin joutunut hätäsektioon.



Lääkäri sekä lastenlääkäri tulivat sitten paikalle ja niinpä meidän neitimme avitettiin maailmaan imukupin voimalla. Mies oli aika järkyttynyt tuosta toimenpiteestä, itse en enää tajunnut mistään mitään, enkä onneksi nähnyt mitään välineitä. Tytön pää oli ollut jotenkin vinossa ja tätä eräs toinen kätilö myöhemmin ihmetteli. Synnytyskanavaan on vaikea päästä pää vinossa. Oliskohan se mennyt vinoon, kun kätilö ja opiskelija yrittivät jeesiä? No, terve ihana tyttö kuitenkin syntyi, vaikken siihen enää jossain vaiheessa jaksanut uskoakaan. Hän parkaisi aika nopeasti ja voi että sitä onnen tunnetta! :) Mies on ollut alusta asti aivan myyty, niin rakastunut hän on tuohon meidän omaan rinsessaamme ja niin olen minäkin. :) Painoa tytöllä oli 3530 g ja pituutta 50 cm. Tytön pisteet olivat 9/10/10.



Imukupista huolimatta säästyin täysin repeämiltä ja episiotomialta, mikä on vissiin aika harvinaista. Jotakin hyvää siis. :) Kaikenkaikkiaan synnytyksestä jäi ihan kohtalaisen hyvä fiilis, vaikka ponnistusvaihe meni täysin pieleen. Olen onnellinen siitä, että tytöllä oli koko ajan hyvä vointi - tieto sydänäänien romahtamisesta olisi varmaan musertanut minut täysin ja olisin ehkä kokenut synnytyksen traumaattisena. Imukupista ei siis jäänyt mitään kammoa ja niin kuin moni täällä on sanonut, sen koki vain taivaallisena helpotuksena siinä vaiheessa, kun omat voimat olivat täysin lopussa.



Synnytyksen kesto kokonaisuudessaan:



I vaihe: 10:15

II vaihe: 02:03

III vaihe: 00:12

Torstai-iltana 22.12 menin jännittyneenä nukkumaan koska seuraavana aamuna menisin Kätilöopiston äitiyspolille kontrolliin mahdollisen toksemian takia. Pelotti hieman jos synnytys käynnistettäisiin jo perjantaina. Yöllä heräsin kahden maissa ja kävin vessassa. Vessareissulla törmäsin esikoiseeni (12v.) joka valitteli vatsakipuaan. Olimme syöneet torstaina pizzat joululoman alkamisen kunniaksi joten poitsulla oli varmaan vatsa sekaisin siitä. Otin varapatjan ja menin pojan huoneen lattialle nukkumaan. Poika simahti heti mutta mun masussa alkoi tapahtumaan¿. =)



Heti siinä patjalla maatessani tunsin ekat supistukset. En ottanut niitä tosissani koska suppareita oli tullut jo viikkoja aikaisemminkin. Kolmen jälkeen olo alkoi olla tosi tuskainen ja siirryin olohuoneen sohvalle kellon kanssa. Puoli neljältä supistukset muuttuivat suht säännöllisiksi, niitä tuli 8-10 minuutin välein ja muuttuivat pikkuhiljaa aina vaan kipeimmiksi. Mulle oli sanottu Kätilöopiston Haikaranpesän synnytyssuunnitelman teossa että koska kyseessä on jo neljäs synnytys niin ei saa odottaa liian pitkään suppareiden kanssa kotona vaan täytyy soittaa Kättärille. Pari viikkoa aikaisemmin käytiin miehen kanssa ¿harjoittelemassa¿ synnytystä Kättärillä koska luulin synnytyksen alkaneen joten nyt ajattelin odottaa kuitenkin pidempään että olen aivan varma että tämä on todella SITÄ¿



Puoli kuuden maissa olo oli todella tukala. Kävin herättämässä mieheni ja soitin äidilleni että alkaisi tulemaan meille päin. Onneksi äidilläni oli lomaa ja onneksi hän asuu vain muutaman kilometrin päässä =) Mieheni alkoi selittämään että kun hänellä olisi aika kiirettä töissä, eikö voitaisi mennä synnyttämään vasta esim. ensi viikon torstaina¿ Mies meni sitten aika totiseksi kun näki mun ilmeestä että tämä ei ole väärä hälytys vaan nyt se vauva tosiaan syntyy.



Soitin myös Kättärille Haikaranpesään ja sieltä pyydettiin tulemaan. Otin pissapurkit mukaan (olin siis kerännyt polikäyntiä varten vuorokauden ajan virtsaa valkuaisseurantaa varten). Haikarassa sanottiin että tutkitaan virtsa ja otetaan multa verinäytteet sekä mitataan verenpaine ¿jos on toksemian oireita niin menen tavalliselle synnytysosastolle. Kaikki oli kuitenkin ok ja pääsimme Haikaraan synnyttämään. Olimme ensin tarkkailuhuoneessa jossa kätilö tutki kahdeksan maissa ensimmäisen kerran kohdunsuun tilanteen: vain KOLME senttiä auki! Ja mä kun ajattelin että neljäs synnytys sujuu muutamassa tunnissa¿ Kävelimme sitten mieheni kanssa pitkin Haikaran käytäviä ja istuimme telkkarihuoneessa lukemassa lehtiä. Söin yhden jogurtin mutta siitä tuli tosi huono olo. Kivut senkuin yltyivät¿



Kymmenen maissa kätilö tutki uudelleen kohdunsuun tilanteen, auki neljä senttiä ¿jee¿ Pääsimme kuitenkin synnytyshuoneeseen (nro3). Kiroilin hiljaa mielessäni että miksi tämä etenee niin hitaasti. Menin synnytyshuoneessa saman tien suihkuun, ajattelin että jos se rentouttaisi ja saisi kohdunsuun avautumaan edes vähän nopeammin. Suihku teki tosi hyvää ja vei suppareista sen kivuliaimman huipun pois.



Kätilö kävi välillä kysäisemässä kuulumisia, sanoin että toivon epiduraalia jossain vaiheessa. Kolmannessa synnytyksessäni runsas vuosi sitten puudutus auttoi alakroppaa rentoutumaan niin että kohdunsuu avautui loput 4 senttiä runsaassa tunnissa ja sain hieman aikaa levähtää ennen ponnistusta. Nyt toivoin siis samaa. Meille sitten kuitenkin sattui tässä synnytyksessä sellainen kätilö joka oli sitä mieltä että mä pärjään vallan mainiosti ilman mitään puudutuksia¿ Hän sanoi että katsotaan sitten myöhemmin ¿jos vaikka puhkaistaisiin kalvot jossain vaiheessa, voisi nopeuttaa avautumista.



Klo 13.12 vihdoin kalvot puhkaistiin, silloin kohdunsuu oli auki 5 senttiä. Ja voi jee sitä kipua! Supparit muuttuivat hetkessä aivan sietämättömiksi ja sanoin kätilölle monta kertaa että NYT se epiduraali tänne ja heti! Tunsin kuinka vauva laskeutui aina vaan alemmaksi ja samalla pyöritteli päätään alas. Kätilö kokeili taas kohdunsuun: auki 6 senttiä. Mulle tuli yhtäkkiä tosi huono olo, alkoi oksettamaan ja pyörryttämään. Itkin kätilölle että se puudutus tänne. Kätilö kokeili kohdunsuun tilanteen heti uudelleen, edelleen vain 6 senttiä. Lopulta hän totesi että nyt on varmaan aika puudutukselle. Tippa käteen ja anestesialääkäri hakuun. Vähän ennen kahta lääkäri tuli ja alkoi laittamaan tarvikkeita valmiiksi kätilön kanssa. Samalla tunsin kovan tarpeen ponnistaa. Sanoin siitä kätilölle joka kokeili kohdunsuun: kokonaan auki! Lääkäri lähti pois ja avustava kätilö tuli mukaan ponnistusvaiheeseen. Toisella ponnistuksella vauva pää syntyi. Pidin silmät tiukasti kiinni ja kuulin kuinka kätilö sanoo ettei saa ponnistaa. Toinen kätilö sanoi jotain että: kaksi kertaa¿ Tunsin kuinka vauvalle tehdään jotain ja mulle iski pieni paniikki kun itkua ei kuulunut. Sitten sain luvan ponnistaa uudelleen ja seuraavalla ponnistuksella vauva syntyi kokonaan (klo 14.03). Ja vihdoin se itkukin kuului. Mulla oli jostain syystä vielä siinäkin vaiheessa silmät kiinni ¿en kai uskaltanut avata niitä. Avasin lopulta silmät ja näin suloistakin suloisemman tytön tuijottavan mua.



Tyttö laitettiin mun rinnalle ja hän alkoi heti imemään ja oli todella virkeä. Kätilö kertoi että napanuora oli ollut kaksi kertaa vauvan kaulan ympärillä, siksi mun piti lopettaa ponnistaminen pään synnyttyä. Sain oksitosiinia jotta istukka irtoaisi. Istukka olikin todella sitkeässä, ei meinannut millään irrota. Lopulta ponnistin senkin ulos, n. 20 minuuttia vauvan jälkeen.



Synnytyksen kesto:

I-vaihe 10,5h

II-vaihe 3 min

III-vaihe 22 min



Synnytyksen tulos: 10 pisteen terve tyttö =) Mitat: 3620g ja 50cm, pipo 34cm. Ja syntymäpäivä oli laskettu päivä eli rv 40+0.



Kotiuduttiin jo aattoiltana joten ehdittiin viettämään aattoa lasten kanssa. Maito nousi vasta kotona ja nyt sitten tissitelläänkin koko ajan. Itse olen todella väsynyt, en ole saanut nukuttua moneen yöhön juuri ollenkaan. Repeytymiä ei tullut ollenkaan joten siinä mielessä olo on loistava =)



Nyt opetellaan arkea kuusihenkisenä perheenä ¿hieman pelottaa mutta eiköhän tässä selvitä... Isot veljet ovat onneksi jo 11- ja 12-vuotiaita joten huolehtivat itse itsestään. Pojat myös tykkäävät leikkiä tuoreen ison siskon (1v 2kk) kanssa joten heistä on myös suuri apu.



Että sellainen joulu meillä =)

Tansku & tyttö 3vrk

Niin se sitten kävi että itsenäisyyspäivänä tyttömme syntyi rv 39+0.



Menin maanantaina osastolle käynnistykseen(sormelle auki ja pehmeä kohdunsuu), silloin sain kolme kertaa päivän mittaan sytotecia, muttei siitä saatu kuin yöksi muutamia supistuksia, jotka pisti lähinnä suoliston toimimaan. Aamulla sitten mua oltiin jo lähettässä kotiin lepäämään päiväksi, mutta pyysin lääkäriä kuitenkin tutkimaan tilanteen ja niin olikin supparit hieman auttaneet ja olin 2cm auki. Lääkäri sanoi että saan itse päättää että haluanko levätä välillä vaiko käynnistellään. Päätin että käynnistellään. Ehdotti ekaksi samaa kuin edellisenä päivänä eli sytotecia, mutta sitten sanoi että jos haluan vauvan tänään niin voidaan myös puhkaista kalvot. No tietenkin halusin!!!



No n. klo 10.40 pääsin saliin.

11 aikaan puhkaistiin kalvot, heti alkoi supistelemaan, kuitenkin ihan epämääräisesti eikä kauhean kipeesti. Puolen tunnin päästä siitä sain oksitosiinitipan, aluksi 24ml/h. Kahden kymmenen minuutin välein tippaa lisättiin, lopulta tuli 48ml/h.

Klo 12.45 kirjattiin synnytys käynnistyneeksi kun supistukset olivat kivuliaita ja säännöllisiä(väli 2-3min).

Klo 14.56 Kohdunsuu 3cm auki.

Samoihin aikoihin mulle iski kauhea heikotus ja meinasin pyörtyä. Menin pedille makaamaan ja mulle laitettiin sokeritippa. Sitten laitettiin kohdunsuupuudute, joka ei auttanut lainkaan.

Klo 15.11 Kohdunsuu 4cm auki. Supistukset järkyttävän kipeitä ja heikotuksen takia en pystynyt kuin makaamaan. Olin myös äärimmäisen väsynyt, en jaksanut pitää silmiäni auki. Tuntui ettei siitä selviä millään. Tilattiin epiduraali.

Klo 15.22 olin sanonu että " Ei vitsi, mä en tee tätä enää koskaan!"

n. Klo 15.40 laitetaan epiduraalia joka auttaa tosi nopeesti, supistukset tuntuvat enää paineentunteena ja tunnen olevani eri ihminen. Piristyn kovasti, juttelen ja jopa nauran!

Klo 16.37 Kohdunsuu 6-7cm auki, vauva tullut reilusti alaspäin. Kun kätilö oli sen tutkinut ja oli ovella menossa ulos, tuli seuraava supistus, joka sitten jatkuikin... Kätilö kerkesi mennä pois ja sanoin miehelleni että tää paineen tunne vaan jatkuu ja jatkuu...mietittiin paniikissa mitä tehdä. Mutta kun se tosiaan vaan jatkui niin soitettiin kelloa. Mies siinä oli hieman paniikissa että eihän se tule ja huusin jo että apua tuleeko se vai mitä tää on. Joku toinen kätilö tuli ovelle ja sanoin että paineentunne ei katoa, sanoi että hetki ja meni hakemaan meiän kätilöä. Soitettiin kelloa jo uudestaan kun tuntui että vauva tulee ulos.

Vihdoin kätilö tuli, tuntui ikuisuudelta, vaikka todellisuudessa ei varmasti kauan mennyt. Kätilö tutki tilanteen ja sanoi että enää hieman reunaa jäljellä ja sitten sainkin jo ponnistaa.

Klo 16.58 syntyi kaunis tummasilmäinen tyttö.



1. vaihe 4h3min

2. vaihe 10min



Minulle tuli vain pieni nirhauma, ei yhtään tikkiä.



Tytön mitat 3135g, 49cm sekä pipo 35cm



Eilen kotiuduttiin kun lastenlääkäri totesi tytön terveeksi.



Täällä siis onnellinen neljän hengen perhe. Isosisko 2v. on pitänyt pikkusiskoa sylissä ja on ottanut siskon hyvin vastaan(ainakin tähän mennessä).



Oksaska ja pikku prinsessa 3vrk

Tiistaina 13.12 menin ihan tavalliseen kaksoskontrolliin ja olin jo valmistautunut valittamaan surkeaa ja kamalaa oloa kynnistyksen toivossa;) ensimmäinen asia minkä lääkäri kysyi oli ; " oletko nukkunut?" , johon vain vastasin että " En" . Ja sanoin olevani jo todella kypsä;) Siinä lääkäri tutki papereita ja pähkäili, että mahtuuko tytöt syntymään alakautta vai tarviiko leikata. Meinasi jo että kyllä leikkaus aika varataan viikon päähän, mutta pyysi sitten vielä toista lääkäriä sanomaan mielipiteensä. Molemmat lääkärit ultraili tyttöjä ja teki ala tutkimuksen ja tämä toinen lääkäri (johtava synnytyslääkäri) totesi et kyllä ne sieltä mahtuvat ja taitaa äiti olla jo siinä kunnossa että jään osastolle ja aamulla käynnistetään.Huokaisin helpotuksesta et enää en ilman vauvoja kotiin mene;)

Menin sit synnyttämättömien osastolle odottelemaan seuraavan aamun käynnistysta ja sainkin huone kaveriksi toisen kaksosten odottajan ja päivä meni hurjaa vauhtia kun siinä höpöteltiin:) Päivän mittaan tuli kokoajan supistuksia välillä pahempia ja välillä lievempiä. Käyrillä näkyi joka kerta ihan tasaisesti supistuksia ja klo 19 hoitaja ja opiskelija meinasivat että kerta niitä tasaisesti tulee ja kipeitäkin niin tekivät ala tutkimuksen ja opiskelija sanoi että olis 4-5cm auki (aikaisemmin päivällä kontrollissa 3cm). Siinä sit tuumasivat että pitää lähteä saliin ja minä naureskelin että älkää nyt naurattako olo ei yhtään tuntunut sitlä että olisin synnyttämässä;) saliin menin kahdeksan aikaan ja mieskin sinne sit soitettiin, siellä sit makailtiin käyrillä ja supistuksia tuli, makuultaan ne oli kipeitä mut seisaaltaan niitä en edes tuntenut. Mitään siinä ei sit kummemmin tapahtunut ja puolen yön aikaan supistukset hiipuivat hetkeksi jolloin kätilö päätti että minä menen vielä osastolle nukkumaan kun synnytyssaleissa oli niin täyttä ja näytti siltä ettei se siitä kauheeta vauhtia etene. 2 aikaan olinkin jo osastolla nukkumassa ja mies meni kotiin nukkumaan.

Keskiviikko aamuna 14.12 heräsin väsyneenä ja edelleen supisteli kuten illalla, ja söin hissukseen aamupalaa ja odottelin et koska mua haetaan saliin, 10 aikaan mut vietiin saliin ja siellä katottiin et kohdunsuu auki n.3cm (ilmeisesti opiskelija oli vähän arvioinut väärin). Heti laitettiin oksitosiinia menemään suoneen 0,30ml/h ja se vähän voimisti supistuksia, mies soitettiin paikalle pulenpäivän aikaan. Istuskelin keinutuolissa ja lueskelin, supistukset alkoivat oleen epätasaisia, joten tippaa nostettiin 0,45ml/h. sit meninkin sängylle,a-vauvan kalvot puhkaistiin, jonka jälkeen supistukset alkoi oleen jo kipeitä, joten lääkäri tuli laittamaan epiduraalin, jonka avulla sain ihan rauhassa pötköteltyä. Supistukset tuntuivat oikeastaan kokoajan pienenä painon tunteena alapäässä, joten ei niistä ihan kokonaan eroon päässyt. Kolmen aikaan paikat olivat jo auki ja kätilö sanoi että voi ponnistella jos siltä tuntuu ja kötilö häipyi. Miehelle voivottelin kun aina supistaessa oli kauhee " kakkahätä" , mut en millään uskaltanut ponnistaa. Kätilön käydessä sitä valittelin ja hän vainsanoi et anna mennä vaan, joten uskaltauduin sit pikku hiljaa ponnistamaan. Kätilöä ei ollut paikalla kun tunne oli jo tosi voimakas ja soitettiin kätilö paikalle. Kätilö katsoi kohdunsuulle ja sanoi et älä ponnista enään täällä näkky jo pää!!!! Sitten siihen pamahtikin sitä porukkaa ihan hullunlailla ja annettiin lupa ponnistaa ja pari kertaa punnasin, tuntui et paikat repee ja sit olikin jo a-tyttö pihalla! Sit mun päällä olikin yksi kätilö joka piti b-vauvaa paikoillaan kun muut hoitelivat a-vauvaa kuntoon ja laittoivat tykö tarpeita b-vauvaa varten. Supistuksia ei pahemmin enää tuntunut joten tippa nostettiin 0,75ml/h. Naureskelin vain siinä et jäiskin tähän, mut kun on toinenkin vielä saatava ulos:) Kätilöt ja lääkäri sanoivat et voin ponnistaa kun siltä tuntuu, mutta sitä tunnetta ei pahemmin tullut, mutta käskivät ponnistamaan kun vähänkin supisti. Ponnistelin oikeastaan ihan summissa ja hyvin alkoi b-vauva tulemaan alaspäin ja b-vauvan vedet " pamahti" niin et lääkäri kastui kokonaan;)Väliliha leikattiin. Sitten ponnistelin aina kun käskettiin ja hetken päästä lääkäri sanoi et " toinen persposki näkyy jo" ;) ja muutaman ponnistuksen jälkeen oli enää pää tulematta, jonka lääkäri vain kiepautti ulos. B-vauva oli vähän väsyneen oloinen eikä heti huutanutkaan, mut hetken putsailun jälkeen kuului huuto. A-vauva rääkyi heti kovaan äänen syntyessään.



Pisteitä vauvat sai A: 8-9 B:7-9



A-vauva syntyi klo 15.21 ja b-vauva 15.40, synnytyksen kestoksi on merkattu 5h, joka ilmeisesti laskettu oksitosiinitipan aloituksesta. A-vauvan synnytyksen kesto: I vaihe 4h15min II vaihe 6min III vaihe 39min. B-vauvan synnytyksen kesto Ivaihe 4h15min IIvaihe 25min III vaihe 20min. Nuo II ja III vaiheiden kestot ei oikein kerro totuutta kun b-vauvan ponnistusaikaan laskettiin myös se odottelu kun a oli jo syntynyt ja a-vauvan III vaiheeseen on laskettu myös se b-vauvan syntymä!



Eli kaikin puolin ihana synnytys, toivottavasti ei oo kauheen sekavasti kerrottu kun oon käyny välillä syöttämässäkin;)



Rölli-peikko ja tytöt 12vrk

Meille syntyi sektiolla tyttö 2.12. Painoa pienellä 2570g ja pituutta 47cm.



Meillä todettiin siis jo rv37 vauva pienikokoiseksi ja myös se ettei vauva enää kasvanut. Joten koetettiin ensin käynnistellä kolmeen eri otteeseen, mutta koska mitään ei alkanut tapahtumaan, tehtiin sitten suunniteltu sektio. Sektio meni hyvin, vaikkakin pelotti ihan mielettömästi. Hoitohenkilökunta oli todella ihanaa ja auttavaista, ottivat äärettömän hyvin huomioon mun jännityksen. Erityisesti oma kätilö joka mut valmisteli koko operaatioon sekä leikkaava lääkäri. Sain epiduraalipuudutuksen, jota ei meinattu millään saada osumaan kohdilleen. Tuntu aika ilkeältä kun sitä laitettiin, ja piti koettaa vain pitää selkä kaarella ja liikkumatta. Pitivät musta kyllä tiukasti kiinni ettei siinä enää karkuun olisi päässytkään. :)



Koko homma oli alussa vähän hösväämistä, joku pisti kanyylin käteen, yksi törkkäsi korvaan jonkun anturin ja rinnuksille ja verenpainetta otettiin.. 8-) Huh huh, aika moista pyöritystä siis. Kunnes päästiin alkuun ja mieskin pääsi saliin. Sinne kun ei saa tulla edes oma kätilö ennen puudutuksen laittoa, joten sen ajan olin syystäkin enempi paniikissa kun oli niin outoa sakkia ympärillä. Olin niin jännittynyt että heti pillahdin kyyneliin kun mies tuli vierelle, se sitten tunnollisesti pyyhki kyyneliä mun kasvoilta ja jutteli. Mä höpisin koko ajan että tuntuu tältä ja tältä, kuuluuhan se asiaan. :) *kun pelotti sitten niin mielettömästi että jostain syystä yllättäen alankin tuntemaan kipua kesken operaation..Huvittavaa, mutta minkäs sitä pelolleen voi*



Jännä juttu kun ei tunne kipua mutta tuntee kaikki kosketukset ja sen mitä lääkäri teki. Aika erikoista todellakin. Tuntu että kestää ikuisuuden ennen kuin päästään siihen asti että vauvaa voidaan nostaa mahasta pois. Mutta ei siinä oikeasti mennyt kuin 15min, ihtestä vain tuntui että IKUISUUS.. :) Vauvasta ei meinattu saada kunnolla otetta ja joutuivat aika ronskisti painamaan mua mahasta että vauva saatiin ulos. Kesti hetken kun keuhkoja putsattiin, mutta sitten se märän kuuloinen rääkäisy pääsi. Tuntu tosi epätodelliselta, että meidän vauva itkee.. Sain nähdä tytön hetkisen, ja isi otti kuvaa sinertävästä huutavasta nyytistä ja hölmön näköisestä itkuisestä äidistä.. :' ) Mies ja kätilö menivät pesemään vauvaa ja mä sain rauhottavan lääkkeen joka vei mut auvoiseen olotilaan. Olin ihan taivaissa. :) mielessä oli vauva ja olo oli hyvin rento, enkä välittänyt lainkaan mistään mitä ympärillä tapahtui. Taisin nukahtaakin, koska havahduin kun mua vietiin heräämöön.. Siellä sain sitten kipulääkettä ja hyvä hoito jatkui. Mä olin kyllä silloin siinä mielentilassa että olisin rakastanut kaikki ihan puhki kun niiiin oli ihana olla. Leikannut lääkäri tuli katsomaan ja kävi sitten kysymässä mun puolesta vauvan painoa.



Syy pienikokoisuuteen oli pieni istukka joka oli myös kalkkeutunut, ohkanen napanuora joka oli tytön raajojen ympärille kiertynyt. Napanuora virtaukset oli liian korkeat kun niitä seurailtiin samalla kun vauvan painoa.. Muutaman kerran käynnistyspäivänä vauvan sydänäänet yllättäen laskivat, mikä johtui suurella todennäköisyydellä siitä että napanuora oli raajojen ympärillä. Lapsivesikin oli vihertävää, joten hyvä että leikkaisivat. Loppujen lopuksi ei tiedä miten olisi käynyt muuten.



Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Nyt on 6vrk sektiosta ja olo on jo suht. normaali. Väsymys on maata kaatava ja mielialat menee vuoristorataa, mutta haava ei kovasti enää vaivaa. Särkylääkettä joutuu vielä vähän ottamaan, mutta enempi vain siksi että haavaa kirveltää ja vähän jomottaa kun se on niin tuolla alavatsamakkaran alla.. :) Mulle tehtiin viilto siis vaakaan.



Mutta semmoinen synnytys täällä. :) Ei mennyt ihan normaaliin tapaan, mutta kuten lääkärin kanssa juteltiin, ehkä ensi kerralla pääsen kokemaan sen toisen version. Se on lääkärin mukaan ihan toista maata, uskon sen. ;) Mutta ei jäänyt kuitenkaan mitään pelkoa sektiosta.



Quarra ja Isi sekä pikkuneiti 6vrk

Eli oli maanantai 5.12. kun tilasin aamulla ajan vyöhyketerapiaan kun niin monelle siitä on ollut apua synnytyksen käynnistykseen. Ja ajan sain jo 12.30, kävin siellä ja minulle laitettiin magneetteja korviin ja selkään kohtupisteisiin sekä selkäsärkyä poistamaan.



No kotiin tultua tuntui että selkäsärky ainakin oli poissa. Päätimme lähteä kauppaan pojan ja miehen kans. Menin viemään roskia ja autolle kävellessä kaaduin liukkaalla pihalla suorilta jaloilta suoraan selälleen ja hetken mietin kävikö miten ja mieheni tietenkin säikähti että menetin tajuntani, mutta onneksi en lyönyt päätä. Silloin soitin Jorviin ja pyysivät tulla heti näytille, no ei muutakuin sairaalakassi mukaan ja kohti Jorvin synnytysosastoa. Mieheni tärisi kuin haavan lehti vielä Jorvissa kun säikähti niin kovasti. No mulle ei kuitenkaan käynyt mitään. No siellä otettiin sydänkäyrää jonkun aikaa ja ihan hyvältä näytti vauva liikkui kovin. Sitten ODOTELTIIN lääkäriä, passitin miehen ja pojan välillä kauppaan kun arvasin että aikaa kuluu.

No minä istuskelin olohuoneessa ja katselin telkkaria, seitsemän aikaan illalla alamahassa rupesi tuntuu niinkuin supistuksia tulis ja niinhän ne alkoi tulla kolmen minuutin välein ei kylläkään vielä kovin kipeitä. Klo 19.40 lääkäri pyysi huoneeseen ja kun kättelin lääkäriä niin totesin että tais tulla vedet housuun, sitten pritsille makoileen. Sisätutkimuksen tulos vedet lääkärin syliin ja kahdelle sormelle auki. johon lääkäri totes että ei enää ilman vauvaa tarvi kotiin mennä. Vielä ultrattiin ja kokoarvio 4500g, kokoarvio oli 2.12.2005 4100 g.

Sitten siirryin lepohuoneeseen makoileen kun lapsi ei ollut vielä laskeutunut niin en saanut olla pystyssä ettei tule istukat sun muut ennen lasta. klo 20.00 rupes tulemaan jo semmosia supistuksia että kun mies ja poika tuli kaupasta, passitin viemään pojan kotiin ja mummu hoitohommiin. Mies kun tuli takaisin niin oltiin just lähdössä saliin ilokaasulle, mies oli ihan ihmeissään miten nopasti synnytys lähti käyntiin kun esikoistahan tehtiin koko vuorokausi. Sillon kahdeksan aikaan olin 3 senttiä auki. Salissa ei kauaa ilokaasulla pärjännyt supistuksia tuli 1,5 min välein ja niin perkeleen kipeitä etten muistanu mitä ne voi olla. Niinpä pyydettiin epiduraali melkein heti. ensimmäinen lääkäri sitä ei saanut laitettua piti pyytää joku mies lääkäri paikalle. Ja se rupes vielä esitteleen itteään ennenku pisti, meinasin sanoa että ei v...akaan kiinnosta kuka pistää kuhan pistäääää. No siitä se taivas aukesi, sen jälkeen kivut oli pois ja ihmettelin vaan miehelle että ajattele kohta tämä on ohi. Olin muuten 6 cm auki ennenku laittoivat epiduraalin. Siinä sitten ihmeteltiin kätilö opiskelijan ja miehen kans. Kätilö katsoi tilannetta ja totes että kunhan tuntuu niin voit varovasti ponnistella, no vähän tuntu painetta pakarissa mutta ajattelin että ei se vielä sieltä tule ja ootastelin jonkun aikaa kun pärjäsin nyt hyvin välillä ilokaasua hengittäen. Sitten tuli tunne että nyt vois ruveta punkeamaan ja niin rupesin ja oli tosi helpon tuntuista, kipeää toki kävi ja tuntui välillä ettei se tuu vaikka kuinka yrittää mutta sitten kun pää oli ulkona niin se mätkähti vauhdilla ohi kätilön käsien pöydälle. Mies totes " Tyttö tuli" ja kätilö sanoi " on muuten aika iso" pisteet 9/10/10 menetti väristä yhden pisteen. klo. 00.41 siis syntyi tytöntyllerö maailmaan itsenäisyyspäivää ihmettelemään.



No sitten alkoikin vastukset, istukka ei meinannut tulla millään ulos ja kätilö väkisin auttoi sen pihalle, kokoarvio 1400g. no sitähän sitten ihmeteltiin, pyydettiin lääkäri paikalle ja muita kätilöitä katsomaan isoa istukkaa ja siinä oli jotain ihmeellistä kun kyselivät onko mulle mainittu että ois voinu olla tulossa kaksoset. Ehkä se minun runsas vuoto viikolla 13 ja iso hyytymä pyttyyn olikin toinen alokas. No kukaan ei sitä saa tietää mutta olisikohan se ollut yhtä iso se toinenkin :) No sitten mulla nousi lämpö ja verenvuotoa 1800ml ja eikun esilääke naamaan ja leikkuria kohti. Mies raukka oli jäänyt vauva sylissä h moilasena istuun kiikku tuoliin eikä kukaan ollu kertonut missä mennään ja toisella hätä kun veivät nimittäin melko kyytiä leikkausaliin. Oli pitänyt itse väkisin urkkia että missä mennään. No mulle tehtiin kaavinta nukutuksessa ja verta menetin siinä vielä 1000 ml. Sanoivat että mahdollisesti yli kolme litraa olin menettänyt verta. No heräämössä tiputtivat yhden pussin verta, kun lääkäri oli sanonut että kolme pussia jos alle 80 hb ja mulla oli 81 niin viisaat laittoivat vaan yhden pussin. No puol viis aamulla mut haettiin osastolle ja kyselin vauvan kokoa ja olin tippua siitä sängyltä millä mua kuskasivat kun hoitaja sanoi kooksi 5390g ja pituutta 55cm. Se siitä koko syksyn ultrassa juoksusta, kun seurasivat ettei kasva yhtä isoksi kuin esikoinen 4470g. Keskikäyrillähän tämä kuulemma kasvoi, Niinkö???

Osastolla sitten ihmeteltiin kun verta ei oltu enempää laitettu ja minä jo vaadin sitä kun tuntui että päätä ei kärsi nostaa kun huippaa. Sitten antoi lääkäri luvan tiputtaa ne kaks pussia jotka oli varattu mulle ja niin olo koheni ja pääsin jalkeille.

Vauvalla sokerit seilas alussa miten sattuu välillä 1.3- 4.0. No ne saatiin asettumaan kun annettiin kunnolla ruokaa. Keltaisuus arvot oli kans välillä koholla mutta eilen saatiin illalla lupa lähteä kotiin.

Vauva voi hyvin syö ja nukkuu. Maito nousi viime yönä kunnolla rintoihin piti jo pumpata kun niin kovaksi meni toinen rinta. Mutta vauvan isosta koosta johtuen ei vielä ainakaan riitä pelkkä rinta vaan tuttelia kaveriksi. Minulla ei tullut repeämiä vain se mitä leikkasivat avuksi, istuminen ja vessa käyntikin on ollu ihan helppoa. Kaksi antibiootti kuuria sain varalta ettei tule kohtutulehdusta. Ja kurkku on kipeä ja kieli rakkuloilla ilmeisesti johtuen hengitysputkesta mikä on ollu nukutuksessa.



Siis mikä käynnisti synnytyksen vyöhyketerapia, kaatuminen vai oliko vaan vauvan oma tahto tulla ulos?



Jos joku jaksoi lukea loppuun niin toivottavasti ei ole kovin sekava selostus. Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi tosi positiivinen mieli kun meni niin nopeasti. Vauva voi hyvin syö ja nukkuu. Tänään oli hereillä päivällä jopa kolme tuntia yhtä kyytiä.



Sydämmensä Viiville menettänyt Liili :))))

Tiistai-aamuna 29.11 saavuimme sovitusti käynnistykseen K-HKS:iin. Puoli kymmenen aikaan aloitettiin hyvin menneellä oksitosiinirastuskokeella, jonka jälkeen siirryttiin osastolle. Sairaalaan tullessamme kohdunsuu oli sormelle auki ja kaulaa oli jäljellä 2cm.

Yhdentoista maissa laitettiin ensimmäinen sytotec-murunen, joka ei oikeastaan saanut mitään aikaiseksi. Kahdelta laitettiin toinen, joka sai aikaan pieniä kiristelysupistuksia. Koska " mitään pahempaa" ei tullut, päätettiin käynnistelyä jatkaa vasta seuraavana aamuna.

Mies lähti illalla hermostuneena kotiin ja minä jäin yksinäni osastolle.



Koko yön tuli jatkuvasti kiristeleviä supistuksia. Seuraavana aamuna tehtiin sisätutkimus - kohdunsuu n.2 cm auki ja reunaa jäljellä noin sentti. Päivän ensimmäinen sytotec-murunen laitettiin puolen päivän aikaan ja toinen kolmelta. Tuntui, ettei synnytys lähde käyntiin ollenkaan - supistuksia tuli jonkun verran, mutta ktg-koneen supistusmittari ei näyttänyt minkäänlaista liikettä supistusten aikana.. Ehdin jo laittaa miehelle viestiä, että " ehkä ei kannata tulla sairaalaan tänään, ei tunnu miltään" .. Noh onneksi kuitenkin tuli.

Klo 16.45 kirjattiin synnytys alkaneeksi. Käyrällä ollessa supistuksia tuli 3,5 minuutin välein, tosin ne eivät tuntuneet kovinkaan kipeiltä. Mies meni kiukkuisena sanomaan kätillle, ettei meinaa lähteä yöksi kotiin, koska halusi varmasti olla paikalla. Kätilö soitti sitten synnytyssaliin ja ilmoitti, että ollaan tulossa sinne, kunhan olin saanut iltapalan syötyä. Supistukset alkoivat olla jo vähän napakoita, mutteivat kipeitä vieläkään. Klo 19.10 vähän kipeämmän supistuksen aikana oli pakko nojata seinään ja humps - jotain lorahti!! Kipitin sitten vessaan tarkistelemaan sidettä - ja kyllä jotain vaaleaa (vähän vihertävää) siinä oli. Soitin kelloa ja hoitaja tuli paikalle. Hän ei kuitenkaan osannut sanoa mitään, vaan pyysi paikalle kätilön - joka hänkään ei tiennyt, oliko kyseessä lapsivesi vai vaan pissa.

Söin sitten loppuun nopeasti ja lähdimme viimein synnytyssaliin. Supistukset tulivat melko napakoina, mutta mitään kivunlievitystä en halunnut. Puolisen tuntia kiikuin kiikkutuolissa ktg-käyrällä, jonka jälkeen menin suihkuun. Se ei kuitenkaan tuntunut helpottavan kipua niin paljoa, kuin kiikkutuolissa istuskeleminen, joten palasin takasin tuoliin. Supistukset alkoivat tuntua repivinä alavatsalla ja varsinkin selässä. Mies kävi hakemassa kaurapussin.

Siinä sitten istuskeltiin - luettiin molemmat rauhallisina lehtiä. Minä siinä välillä otin vastaan polttelevia supistuksia ja kätilö kävi vähän väliä kyselemässä, että joko haluan muuta kivunlievitystä. Supistukset eivät kuitenkaan vieläkään tuntuneet LIIAN kovilta.

N. klo 22 olin 5 senttiä auki. Kyllästyin kätilön jatkuvaan kyselyyn ja suostuin epiduraalipuudutukseen. Sen laittaminen sattui luultavasti kaikista eniten koko synnytyksen aikana.



Kivut loppuivat kuin seinään. Ei tuntunut edes minkäänlaista nipistelyä. Olin melkeinpä pettynyt.



Puudutuksen ansiosta myöskin supistukset harvenivat ja kätilö laittoi oksitosiinia tippaan. Ktg näytti supistuksia 2-3 minuutin välein, mutta mitään ei tuntunut. Puolen yön maissa vauvan sydänäänet alkoivat olla hieman liian monotoniset ja kätilö pyysi paikalle lääkärin laittamaan anturia vauvan päähän. Samalla lääkäri puhkaisi kalvot, mutta lisää lapsivettä ei tullut!

Anturi näytti vauvan sydänäänten laskevan aina supistusten aikana. Yhden jälkeen päätettiin ottaa makroverinäytteet vauvan päästä (viimeisin klo 1.32). Niiden kanssa olikin äheltämistä - vauvan pitkä tukka oli esteenä hyvälle näkyvyydelle ja näyte jouduttiin ottamaan kolme kertaa. Kohdunsuu oli tuolloin auki 6cm.



Sitten alkoikin hälinä. Verinäytteissä oli jotain vikana (jotain vikaa hapensaannissa), ja lääkäri tuli selittämään, että on parempi, että vauva leikataan ulos. -Se ei onneksi tullut meille yllätyksenä, sillä olin aiemmin ollut 2 kertaa osastolla lievän raskausmyrkytyksen vuoksi ja sectiomahdollisuudesta oli ollut puhetta. Kyseessä oli siis kiireellinen sectio.



1.50 minua jo kärrättiin leikkaussaliin ja spinaalipuudutus annettiin. Toisessa kädessä oli verenpainemittari ja toisessa tippa. Ja sormenpäässä joku anturi. Rintaan laitettiin vielä ekg-lätkät ja kasvoille happimaski.

Oli tosi väsynyt olo ja odotin vaan, että homma saataisiin päätökseen. Tunsin kovaa hytkyttelyä mahalla. Sitten jotain otettiin pois ja kuului imuääntä - lapsivesi oli ollut vihreää ja vauvan keuhkot puhdistettiin. Kuului hälinää. (Tuntui että kului ikuisuus.) Joku tajusi hihkaista. että " tyttö tuli" . Hetken päästä kuului ensimmäinen rääkäisy. Kello oli 2.11. (1.12).

Koitin kurkkia vauvaa, mutten nähnyt mitään. Makasin sitten paikoillani odottaen - joko, joko?! Kului taas ikuisuus.

Kätilö tuli nopeasti vauvan kanssa viereeni ja yritin silittää pientä. Käsi oli kuitenkin niin pahasti sidottu tippaletkuihin, etten saanut sitä liikuteltua! Vauvan jalka ehti hipaista käsivarttani ja sitten hänet vietiin pois, tarkkailuun teho-osastolle.

Vajaat parisenkymmentä minuttia makasin vielä leikkauspöydällä, kun haavaa ommeltiin kiinni. Pyörrytti, oksetti ja itketti, mutta koitin pysyä vahvana. Vähän puoli kolmen olin takaisin synnytyssalissa, missä mies odotteli minua. Hän oli ehtinyt nähdä vauvan pikaisesti. Kätilö tuli kertomaan, että napanuora oli ollut ohut ja lyhyt (alle 30cm) ja istukka pieni (400g), minkä takia vauva ei ollut viimeisimpinä viikkoina enää kasvanut juurikaan. Mitään suurta hätää ei kuulemma ollut.

Lisäksi section tehnyt lääkäri oli vahingossa viiltänyt ensiviillolla haalavn vauvan päähän, mutta sekään ei ollut paha juttu..



Kolmen jälkeen mies vietiin hetkeksi vauvan luo, missä hän otti vauvasta kuvia ja videokuvaa digikameralla.

Sitten kävimme nukkumaan kolmeksi tunniksi. Olo oli todella kummallinen.. ei millään voinut tajuta, että vauva oli jo syntynyt - varsinkaan, kun se ei ollut konkreettisesti läsnä.

Aamuseitsemään asti suoneen tiputettiin kipulääkettä ja antibioottia (varmuuden vuoksi vihreän lapsiveden takia). Sitten pääsimme miehen kanssa takaisin synnytysvuodeosastolle lepäämään.

Yhdeltätoista tyttö sitten tuotiin vihdoin osastolle meidän luo. Sain katsella vierestä, kun miehelle opetettiin vaipan vaihtoa ja hän pääsi syöttämään vauvaa ensimmäistä kertaa - minulta kun ei maitoa vielä tullut. (Maidon tulo ei vieläkään ole lähtenyt kunnolla käyntiin, eikä vauva jaksa olla pitkään hereillä rinnalla).



Seitsemän päivää sitten asustelimme vauvan ja miehen kanssa sairaalassa. Onneksemme osastolla oli " hiljaista" ja meille järjestettiin perhehuone tavallisesta kahden hengen huoneesta.

Lastenlääkäri tutki tytön sunnuntaina (4.12), ja kaikki oli kunnossa. Meidän piti päästä kotiin 6.pvä, mutta kätilö halusi vielä tarkistaa vauvan sokeriarvot (sairastin insuliinihoitoa vaativaa raskausajan diabetesta. Sokeriarvot parantuivat kuitenkin heti samana päivänä, kun vauva syntyi). Samalla hän tarkisti vielä verenpaineet, joissa olikin häikkää - toisessa kädessä oli korkeampi verenpaine, kuin muissa raajoissa. Lääkäri epäili tytöllä olevan aortan ahtauma. :( Tiistaipäivän tyttöä sitten käytettiin ekg:ssä ja keuhkokuvassa ja verenpainetta mittailtiin. Illalla paineet olivat hyvät, joten oli taas puhetta kotiin lähdöstä. Keskiviikkoaamuna verenpaineissa oli taas häikkää, mutta lastenlääkäri ei löytänyt mitään vikaa vauvasta. Ekg ja keuhkokuva olivat normaalit, joten on miltei mahdotonta, että tytöllä olisi sydänvika.

Saimme kontrolliajan kuukauden päähän ja pääsimme vihdoinkin kotiin.



Nyt tyttö on alkanut jo syödä paremmin ja olla virkeämpi. Ensimmäisenä yönä tyttö valvoi 6 tuntia putkeen! Nyt on onneksi ruvennut nukkumaankin ihan hyvin..



Tytön syntymämitat olivat siis 2805g ja 49cm, pipo 32cm. Sairaalasta lähtiessämme paino oli 2845g. I vaihetta ennen kiireellistä sectiota kesti 10h.



Eli tämmöistä meillä. Ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan synnytys, mutta mitään kauheita traumoja ei jäänyt.. tosin vieläkin on vaikeaa ymmärtää, että tuo pieni ihminen on todellakin ihan oma..



Jep. Tuollahan tuo tyttö taas metelöi.. pitää mennä katsomaan, mikä on hätänä.



kaikesta huolimatta onnellinen

-blue_ ja vaavi 9pv-

Rv 34 käytiin ekaa kertaa käyrillä, supisteli 2 min välein aika kivuttomasti, mutta esikoinen lähti tällalailla tulemaan ja oli 7 h päästä maailmassa. Päästettiin kotiin, ei tullut vauvaa.



Rv 38 taas käyrillä synnärillä, ei vauvaa, supistukset 5-7 min välein. Käskivät seuraavaksi odotella, että supistukset ovat tosi kipeitä.



Rv 40+1, supisteluja koko päivän alkaen klo 15.30. Kipeitä. Esikoinen jätettiin hoitoon mummolaan illalla. Itse miehen kanssa mentiin kotiin. Yhdeltä yöllä alkoi kunnon supistukset, lähdettiin ajamaan kohti SatKs. Koko matkan autossa supisteli rajusti alle 10 min välein. Päästiin sairaalaan käyrille, tsekattiin kohdunsuu, ei mitään muutosta, kahdelle sormelle auki. Jäätiin kuitenkin yöksi sairaalaan ja sain kipulääkettä supistuksiin ja unilääkettä. Supistukset tuntuivat uneen asti ja kurkin kelloa, supisteli tasaisesti kymmenen min. välein. Sattui. Kuuden aikaan aamulla otettiin käyrää, kätilö meinasi, että pääsen kotiin, kun supisteluja tulee vaimeina ja vain harvakseltaan. Kohdunkaulaa ei katsonut, sanoi jättävänsä sen seuraavalle vuorolle. Seuraava vuoro tuli ja katsoi kohdunkaulan, auki 8 cm!!! Ei voi antaa enää kivunlievitystä, sain nousta suoraan synnytyspöydälle. Itketti, jännitys jotenkin laukesi, kun tiesi, ettei enää tarvitse mennä kotiin, vauva tulisi tällä reissulla. Sitten supistukset loppuivat, kello oli jotain kymmenen. Oksitosiinia annettiin ja heti parin tipan jälkeen alkoi ponnistuttamaan. Reunaa oli vielä jäljellä, vauva jäi jumiin ja koko huone taas täynnä porukkaa, imukuppia revittiin esiin (esikoinen syntyi imukupilla). Ajattelin, että ei p... nyt kyllä ponnistan, niin että tulee omin voimin. Ja niinhän se tuli, sydänäänet kylläkin vauvalla romahtivat, mutta sain kuin sainkin hänet ulos punnerrettua ajoissa ja apuja ei tällä kertaa tarvittu. Yhdeksän pisteen vauva, kautta linjan. Heti sain tissille tunniksi, sitten vasta puettiin vauva ja kaikessa rauhassa mentiin osastolle. Poika syntyi 10.45. oli 3545 gr ja 50,5 cm, pipo 34 cm. Isi oli kanssamme osastolla lähes koko sunnuntain ja tiistaina päästiin kotiin aamupäivällä. Esikoinen (poika) ottanut vauvan yllättävän hyvin vastaan, välillä käy kyllä vähän lätkimässä, varsinkin kun on väsynyt :( mutta eiköhän se siitä pikkuhiljaa.

Koitan lyhyen synnytyskertomuksen saada aikaan kun edellinen pitkä katosi..



Elikkäs synnytys käynnistettiin puolikkaalla cytotec-tabletilla jonka otin suunkautta. kello oli kymmenen aamulla. Lääkärin mukaan menisi päiviä tällä konstilla mutta streptokokin takia ei alkanut kalvojen puhkaisuun. Mies lähti kotiin raksahommiin.



Suppareita alkoi tulla heti ja niitä tuli tasaisesti koko päivän mutta kovin pahasilta tuntuivat ei ollenkaan sellaisilta, että synnytystä hommataan käyntiin.. Kävin kävelemässä, luin lehtiä ja mussutin suklaata... Olin muuten samassa huoneessa kuin silloin kun poika syntyi!!!



Illalla kuuden aikaan otettiin viimeinen käyrä, supistuksia tuli edelleen niin, että oli siinä ja siinä otettaisiinko lisää tablettia, päätettiin sitten kätilön kanssa ottaa aikalisä, nukun yön ja aamulla uudestaan..

Sisko tuli tyttönsä kanssa käymään ja käveltiin iloisesti konttaavan ja plvillaan kävelevän lapsen perässä ympäri osastoa, supistukset alkoikin ykskaks napakoitua. Söin siinä aulassa kuitenkin vielä ltapalan ja juteltiin siskon ja vanhan koulukaverin(mukava paikka tavata vuosien jälkeen tuttuja!!) kanssa kaikenmoista.

Seitsemän jälkeen sanoin kätilölle, että alkaa olo tulla tukalammaksi ja kohdunsuu tarkistettiin, vauva oli lakseutunut päivän aikana ihan alas, ei oikeen muuta ollut tapahtunut.



Kahdeksalta tiputettiin antibiottia streptokokin takia. Kävin suihkussa masua kastelemassa kuumalla vedellä ja sitten sain lämpimiä geelipusseja. Yhdeksältä kateltiin kohdunsuu ja kaula oli hävinnyt ihan täysin.

Kymmeneltä yövuorolainen haki synnytyssaliin, supparit tuntui jo kivasti mutta tulivat harvakseltaan edelleen. Vaan koska olin päättänyt, että tästä synnytyksestä ei tule kärsimysnäytelmää niin epiduraali tilattiin heti. varttia vaille yksitoista se oli laitettu ja kymmenen yli laitettiin jatkuva puudute tippumaan. Ukkokin oli kymmenen jälkeen saapunut ja siellä sitten torkuttiin rauhassa. Tunsin kyllä jokaisen supistuksen mutta kaikista pahimman kivun epiduraali vei. Meni sellainen jännä rata navasta alaspäin missä supistus tuntui.



Yhdenaikaan alkoi tuntua painetta peräsuolen tienoilla ja paikat olikin auki vauvan tulla. Nostivat vielä pöntölle pissalle ja sinne tuli sitten loput vedetkin. Jalat oli turrat, oikea varsinkin laahasi perässä. Nauroinkin, että tällaista on meikän elämä sitten viidenkymmenen vuoden kuluttua..



Sängynpääty nostettiin ihan ylös ja nousin polvilleni seisomaan päätyä vasten, ihmeesti kantoivat sellaisessa asennossa. odoteltiin kunnon työntösuppareita mutta ei niitä alkanut kuulua ja jalat lakkasi kantamasta.. Toinen kätilö hoksasikin, että vuorokausi on vaihtunut ja on talvipäivän seisaus, ilmankos odotellaan...

aloin sitten työnnellä supistuksen tullessa vaikkei ponnistuttanutkaan ja 8 minuutin päästä syntyi suloinen ihana pieni kymmenen pisteen poika!!! Tunsin miten vauva tuli ulos minusta, sain koittaa päätäkin kun päälaki tuntui ja näin kuinka poika luisui ulos.. Tosi ihana tunne kun edellisillä kerroilla on pitänyt vauvaa vetää ja mahan päällä on häärinyt painamassa useampi kätilö.



Mies sai napsasta napanuoran poikki ja niin pikkuinen sinisilmä pääsi ihmettelemään maailmaa paitani alle, tissinkin osasi oitis laittaa suuhunsa!!!Sellasia ne miehet... 4 260g oli pikkumiehen syntymäpaino, että se siitä kokoarviosta 3,7kg...



Sitten alkoikin koko synnytyksen karsein osa nimittäin operaatio istukan synnytys. 47 min ja 1,2 litraa verta meni, napacoctailia, kylmiä geelipusseja, supistustippa täysillä ja riski kätilö... Ja niin se irtosi mutta piru miten kipeää se kävi!!! Oksensin kivusta ja se oli ukon mielestä karuinta, joutui pitää oksennusmaljaa...Itsukka olikin iso, 700g ja tosi verevän näköinen , olisi vielä hyvästi kasvattanut vauvaa!!



Oli kyllä ihana synnytys, en olisi koskaan uskonut, että saan kokea jotain noin mahtavaa!! Jälkeenpäin on mukamasta harmittanut ja hävettänyt kun niin aikaisin pyysin puudutteen... Mutta koko synnytys on muistissa hyvänä ja rauhallisena kokemuksena jota ukkokin ihmettelee, se ei oikein edes tajunnut, että synnytän kun rauhassa kätilön kanssa juteltiin ja vitsailtiin.. Ukko herätettiinkin vasta kun aloin ponnistamaan, kätilö kävi sanomassa, että " isä ylös, nyt aletaan synnyttämään" .......

Kätilötkin kehui, että synnytys sujui kuin oppikirjasta ja, että olin hyvä synnyttäjä. Mikäs kun ei tarvinut kärsiä ja ponnistuskin jo tuttua hommaa..



Poika on ihana!! Ite olen mainiossa kunnossa vaikka verta menikin reilusti ja tikkejäkin piti ommella.

Nyt nautitaan vauva-arjesta; imetyksestä ja vauvan paijaamisesta.

Sisarukset ovat hyvin ottaneet vauvan vastaan, ette usko miten hellästi kuusivuotias isoveli, konemies henkeen ja vereen, silittää ja pussailee vauvaa!!



Poika oli paras joululahja minkä ikinä olsin voinut saada! Kyllä laitan kädet isosti ristiin, niin kiitollinen olen, että sain vielä kokea uuden elämän kasvun sisälläni ja syntymän ihmeen!!



Onnellinen äitimamma Lahja ja Mammanpoika

Meille siis syntyi joululahja 25.12. Tyttömme syntyi yllättäen keisarinleikkauksella, mutta kaikki sujui onneksi hyvin. Ensin " kokeilin" alatiesynnytystäkin. Pisteitä prinsessamme sai heti 9. Vauvamme syntymäpaino oli 3575 grammaa, pituutta 52 senttiä ja päänympärys 36 cm.



Synnytykseni alkoi jouluaattona supistuksilla, jotka muuttuivat säännöllisiksi puolen päivän maissa. Koristelimme kuusta ja välillä menin kaksinkerroin kippuraan kipujen vuoksi. Soitin Kätilöopiston Haikaranpesään iltapäivällä. Siellä, koko sairaalassa itse asiassa, oli aivan täyttä ja edessä alkoi jo häämöttää meno Naistenklinikalle. Odottelin kuitenkin vielä kotona tunnin, koska supistusten väli oli yli viisi minuuttia. Viiden maissa kivut yltyivät ja soitin Kättärille uudemman kerran. Nyt pääsimmekin jo sisään ja lapsivesi meni osin automatkalla, osin sairaalassa. Minut laitettiin vauvan sydänkäyrä- ja supistusseurantaan. Kokeilin kivunlievityksenä suihkua, muttei siitä ollut apua. Sainkin epiduraalin, joka vei kaikki kivut pois. Kun minua oli supistellut viisi tuntia, oli kohdunkaula auki liki kymmenen senttiä ja sain alkaa ponnistamaan. Aluksi kaikki meni hyvin. Pian kätilö huomasi, ettei vauva tule alaspäin ja asetti vauvan päähän tarkempaa sydänkuvaa mittaavan Stan-laitteen. Supistusten jälkeen Stan hälytti, että vauvan sydämensyke oli laskussa. Täten kätilö kutsui paikalle lääkärin, joka seurasi tilannettamme. Ponnistelin, lääkäri pohti imukuppisynnytyksen ja leikkauksen välillä. Epiduraalin vaikutus lakkasi eikä vauva tullut edelleenkään alas. Kävi ilmi, että vauva oli kääntynyt sivutarjontaan, mikä heikensi hänen liikkumistaan ulkomaailmaa kohti ja miksi sitten sykekin heikkeni. Lääkäri konsultoi kollegaansa, minkä jälkeen minut vietiin leikkaussaliin.



Leikkaus oli nopea ja kivuton. Minulle annettiin uusi epiduraaliannos sekä kipulääkkeitä (mm. morfiinia); minua ei siis nukutettu. Mieskin sai olla mukava vieressäni koko leikkauksen ajan. Operaatio kesti noin viisi minuuttia ja pian kuulinkin tyttösemme ensiparkaisut - oikein kovaääniset olivat :) Minulta pääsi helpotuksen itku tuossa vaiheessa. Vauvaa myös näytettiin minulle. Minua alettiin ommella kiinni, lastenlääkäri tarkasti vauvan ja Mieheni, kätilö ja vauva lähtivät jo sasto kolmoselle perhehuoneeseemme. Kunhan olin ollut aikani toipumassa, vietiin minutkin kolmososastolle. Siellä sain vauvan rinnalleni - ihana tyttö!



Tapaninpäivä meni sekavuuden tilassa, mutta aloin toipumaan nopeasti. Maitoakin tuli hyvin jo sairaalassa, joten imetys lähti sujumaan. Nyt siis olemme olleet kotona jo kuusi päivää ja opettelemme vauva-arjen sujumista. Kieltämättä kaikki on uutta ja hämmentävää, mutta samalla myös ihmeellisen luontevaa. Eilen sain sektiohakaset pois ja vauvan paino on noussut kotiinlähtöpainosta jo 300 grammaa!



:) Katja ja tyttövauva