Meidän elämäämme: Tapahtui tänään...

Mulla oli mustat bootsit ja tummat,kulutetut farkut.

Ruskea paitapusero istui kuin olisi ommeltu suoraa mun päälle.

Hiukset auki näytin siltä kuin olisin astunut suoraa tuulesta tähän pieneen kapakkaan.



-Woo-uu-uh,poikaporukka huusi yhdestä viininpunaisella plyyshillä päälystetystä loossista.

Vinkkasin heille silmää ja kävelin tiskille kuin olisin käynyt siellä satoja kertoja ennenkin.



Tiskin päässä istui mies vanhassa flanellipaidassa ja tummissa reisitaskuhousuissa.

Äkkiä katsottuna mies näytti aika paljon John Fordilta. Toisella katsomalla ei niinkään.



Otin oluen ja kävelin miehen luo.

-Hei,sinä,hymyilin viettelevintä hymyäni.

Mies nosti lasia ja kilisti minun lasiani vastaan sanomatta sanaakaan.

-Oletko yksinäinen tänä iltana,kysyin pehmeästi hiljaisella äänellä.

Huomasin samaisen poikaporukan seuraavan tarkkaan mitä tein.

Mies katsoi minua suoraa silmiin.

-Olen tarpeeksi yksinäinen,hän kuiskasi suoraa korvaani. Hänen hengityksensä

oli lämmin vasten kaulaani kun hänen huulensa käväisivät siinä sadasosa sekunnin.



Otin miestä kädestä kiinni ja johdatin biljardipöydän luo.

-Sinä ja minä,se kumpi voittaa,päättää mihin menemme täältä,sanoin.

Mies nyökkäsi ja pelasimme pitkän ja tasaisen pelin.

Se päättyi hänen voittoonsa,tietenkin.



Mies aukaisi herrasmiesmäisesti oven minulle ja minä lähdin kävelemään reipasta

vauhtia,kunnes kuulin miehen huudon takaani: -Eikö se ollutkaan minun valintani,minne mennään?

Hidastin niin,että mies sai minut kiinni parilla askeleella.



Kävelimme mitään puhumatta kunnes saavuimme kerrostalon ala-ovelle. Mies avasi avaimillaan oven ja johdatti

minut viidenteen kerrokseen pitäen kädestäni kiinni.

Hän avasi ja sulki asunnon oven ja minä nakkasin kengät jalastani eteiseen.

-Kulta,mun on pakko käydä veskissä ennenkuin jatketaan tätä,huikkasin miehelle joka oli mennyt jo avaamaan

television.

-Joo,Hanna,mä tarkistan vaan tän veikkauksen tuloksen ja tuun sit jatkaan! mieheni huusi olohuoneesta