Milloin (ja miten) opetit lapsesi pyytämään anteeksi?

Esikoisen kohdalla ei puhe edes sujunut ihan niin aikaisin, että alle 2v olisi pystynyt pyytämään anteeksi. Esikoisen kohdalla tuntui että oli valmis käsittämään anteeksipyynnön vasta 3v:na. Kakkoselle tuli anteeksipyyntö opetettua jo ehkä 2,5v:na, tietyllä lailla isomman esimerkin avulla ja osittain myös tasapuolisuuden vuoksi. Toisaalta tuo kakkonen puhuikin aikaisin ja pystyi sanallisestikin selvittämään tilanteita.



Ennen kuin lapselta odotin/opeteltiin anteeksipyyntöä, niin tietenkin lopetin/estin anteeksipyyntöön aiheuttavan toiminnan ja tarvittaessa itse pyysin lapsen puolesta anteeksi.

Aikaisemminkin puhuttiin meillä, mutta varsinainen anteeksipyyntö yms, ei olla ihan niin vaadittu, aikuinen toki torunut yms, tarpeen mukaan ja sitten halittu ja muuta, mutta että ihan anteeksi lapsen suusta on nyt vasta. Ja nyt osaa jo ihan oma-aloitteisesti oikeassa tilanteessa aina sen anteeksi-jutun saman tien...

Poikasella alkoi tasan 1v, 1v4kk ja 1v9kk raapimiskaudet ja tähän viimeisimpään kuuluu myös nipistely ja pureminen. Nämä on äärimmäisen harvoin kohdistuneet muihin lapsiin, lähinnä äitiin ja isiin ja muihin turvallisiin aikuisiin.



Tämä viimeisin vaihe jyllää edelleen ja paljon muutakin uhmaa on päällä. Kylässä ei haluaisi syödä ruokaa ollenkaan, vain herkkuja tai leikkiä kun muut syö, lisäksi tietyissä kyläpaikoissa saattaa ottaa koriste-esineen ja nakata sen seinään. Silloin kun aloitti tämän kyläpaikoissa tavaran heittelyn(kotona heittää vain leluja tai hakkaa niillä vanhempia,mikä tietenkin on kiellettyä) otettiin käyttöön(pari kk sitten) se, että jos kiusaa niin se pitää hyvittää kiusatulle,tuolloin ei puhunut vielä niin paljoa että olisi osannut sanoa anteeksi. Eli kun lyö, puree, heittelee kylässä tavaroita niin ensin on minuutin jäähy tai pakkosylissäoloa,sitten halaa kiusattua. Nykyään osaa sanoa ' ankee' , mutta haluaa siis itse halata. Toisaalta kaikki ketä on kiusannut, ovat olleet hänelle rakkaita ihmisiä, eli vierasta ihmistä en pyytäisi halaamaan, tai sellaista lasta joka ei halaamisesta välitä.



Meillä ainakin tämä kiusatulle hyvittäminen on aiheuttanut sen,että Poikanen on vähentänyt kiusaamistaan, nykyään isi (joskus äitikin) on ainut ketä kiusataan jatkuvasti. Poikanen rakastaa muiden lasten kanssa olemista,eikä ole koskaan edes kädestä vienyt lelua, nykyään sentään uskaltaa taistella vastaan jos joku yrittää viedä kädestä. Vauvoja silittää hellästi ja tarjoaa niille omaa unirättiään. Saas nähdä mitä tapahtuu kun Heinäkuussa kotiin tulee pikkukakkonen...:)

Eihän ole tarkoitus että anteeksi on pelkkää sanahelinää, vaan lapsen pitäisi oikeasti tajuta tehneensä väärin ja olla pahoillaan. Eräskin kerhosta tuttu alle 2v lapsi käy vähän väliä raapimassa tai lyömässä, halaa sen jälkeen anteeksipyynnöksi kun äiti käskee ja heti perään raapii uudelleen.



Nyt 2,5-vuotias tyttömme saattaisi jo ymmärtää enemmän tekojensa seurauksia, mutta on niin kiltti ettei ole pahemmin tarvinnut anteeksipyyntöä opetella. Eiköhän tässä päästä sitäkin harjoittelemaan kun pikkusisko kasvaa ja lapset alkavat nahistella keskenään ;o)

n 1.5v kun satutti minua, isäänsä, koiraa jne niin kerrottiin ettei niin saa tehdä ja että pitää pyytää anteeksi.



nyt osaa kyllä pyytää anteeksi, ihan sanallisesti. vuoden ikäisestä suurin piirtein on kyllä osannut pyytää anteeksi halaamalla tai suukottamalla :)

Esikoinen on nyt 2 v 2 kk ja hänet kyllä " laitetaan" pyytämään anteeksi jos tekee jotain tuhmaa. Meillä anteeksi pyytäminen on lähinnä toisen haalamista ja pusun antamista. Joskus muistaa sanoa " anteeksi"



Kuopukseme on nyt yhden vuoden ja jos hän puree isoveljeään, olemme kiikuttaneet tytön veljensä viereen ja sanoneet, että nyt pyydetään anteeksi ja selitetty miksi oli tuha. Tyttö on sitten sujauttanut pusun veljensä poskelle :)



Oli hellyttävää, kun kerran möykkäsin kaksivuotiaalle jostain hänen tuhmasta teostaan Lähdin huoneesta pois ja unohdinkin jo " riitamme" . Kun tulin takaisin muutaman minuutin päästä, poika katsoi minua silmiin ja sanoi " anteessi" .

Poika on nyt 1v9kk ja noin kuukausi sitten otin asiaksi opettaa häntä pyytämään sanallisesti anteeksi. Meillä on halaamalla sovittu riidat aikaisemmin, mutta noin kuukausi sitten alkoi uhma, ja suuttumis-kohtauksen aikana yritti pari kertaa purra minua ja kerran erästä pienempää lasta. Kuten joku sanoikin, puhuttelu-asento, silmiin katsominen ja selitys mitä teki väärin. Sitten neuvo/pyyntö mennä pyytämään anteeksi.



Meillä ainakin oppi nopeasti, mitä sana tarkoittaa. Meillä ei pyydetä anteeksi joka asiaa, vain silloin kun tekee toiselle henkilölle jotain mistä aiheutuu pahaa mieltä. Siis esim puree, tönii tms. Jos on tehnyt jotain sellaista, sanon heti " niin ja niin ei saa tehdä, koska... Mene pyytämään anteeksi." Poika on ainakin tähän asti mennyt, ja ottanut toista olkapäästä kiinni ja sanonut " anteekki" . Vastaavasti minä itse pyydän anteeksi, jos on aihetta, aika pienistäkin asioista, esim jos vaikka vahingossa törmään lapseen sisällä, kun hän onkin takanani enkä huomaa. Oma esimerkki on hyvä keino. =)

Meillä tyttö pyytää anteeksi niin, että silittää poskea ja antaa sitten halin ja suukon. Aika pian tyttö itse oppi, että kun satuttaa toista, niin toiselle tulee paha mieli. Tätä olen itse vielä tehostanut niin, että jos tyttö esim. läpsii minua, niin sanon, nyt äitiin sattui ja äiti itkee/ äidillä on paha mieli, kun läpsit. Tyttö tulee pian lähelle, ottaa kaulasta kiinni ja silittää poskea ja antaa suukon. Itse anteeksi- sanaa ei vielä osaa sanoa (nyt 1v9kk), mutta meille riittää se, että tietää tehneensä väärin ja tulee joskus jopa oma-alotteisesti pyytämään anteeksi esim. halaamalla. Aina kerrotaan, minkä takia pitää pyytää anteeksi ja miksi niin ei saa tehdä, jotta ymmärtää myös tuon anteeksi-pyynnön merkityksen. Mielestäni on hyvä opettaa lapselle jo aikaisin anteeksipyytäminen, vaikka ei osaisi vielä puhuakaan. Anteeksi kun voi pyytää niin monella eri tavalla ilman puhettakin.

Meidän lapsi alkoi tehdä sen verran paljon pahojaan puolitoistavuotiaana, että alkoi olla pakko alkaa opettaa anteeksi pyytämisen merkitys hänellekin. ;-) Kuukauden verran siinä taisi mennä, kunnes hän alkoi ymmärtää, missä yhteydessä anteeksi sanotaan.



Edelleenkään (nyt vajaa 2 vuotta) se ei tule pyytämättä, tietysti kun ei aina ymmärräkään tekevänsä väärin, mutta kyllä sieiltä itkun seasta sen aina puristaa, kun sitä tarpeeksi monta kertaa pyytää.



Varmaankin joku voi aloittaa aikaisemminkin sen, mutta meillä alkoi tulla kunnolla selviä sanoja tuolloin puolitoistavuotiaana, joten se oli sopiva aika aloittaa.

Niin ja miten:



aina kun teki jotain väärin, niin otettiin ' puhutteluasento' eli kyyristyttiin alas lapsen tasolle, otettiin hellästi olkapäistä kiinni ja sanottiin rauhallisesti, mutta jämäkästi, että " nyt pyydä äitiltä/isältä/muulta anteeksi" . Ensin tietysti kerrottiin, että mitä teki väärin. Siitä ei sitten lähdetty mihinkään, ennen kuin anteeksipyyntö tuli. Meillä se tuntui riittävän - tilanne oli tavallaan päällä niin kauan, kunnes se " atteessi" tuli. Sen jälkeen jatkohoidettiin tilanne loppuun tilanteen mukaan.

Molemmat sisäistivät sen mielestäni tosi nopeasti ja nykyään yleensä pyytävät anteeksi jo ihan oma-aloitteisesti. Tietysti joskus uhmassa tehtyjä juttuja ei ole niin kiva nöyrtyä pyytämään anteeksi, mutta suht helposti yleensä taipuvat.



Minusta anteeksipyyntöön pitää liittää myös anteeksianto ja sovinto. Muuten siitä tulee pakkopullaa.

kun alkoi enempi puhella elikäst reilu 2,5vuotiaana.

Kerrottiin että nyt olit tuhma ja ei noin saa tehdä pitää pyytää anteeksi.

Aikansa sanottiian aina että nyt pyydät anteeksi ja pian oppi jo itsekkin sanomaan sen oikeissa tilanteissa.

Välillä nykyään pyytää anteeksi ja silti jatkaa touhujaan. Silloin on taas keskustelun paikka että ei riitä jos vain sanoo anteeksi ja silti jatkaa kiellettyjä toimia. Pitää myös tarkoittaa mitä sanoo ja myös muuttaa toimintaansa.

Eiköhän tuo tuosta ala sujua pian oikeinkin. Eihän tuo anteeksi pyytäminen aina aikuisillekaan ole niin kovin helppoa.