Ne joilla isovanhemmat ei ehdi/halua/voi osallistua arkeen
Kenelle voitte viedä esim. yöksi lapsen?
Lueskelin eilen vanhoja lehtiä ja täytyy sanoo, et kyl kyynel silmään tulee
ku lukee isovanhemmista jotka haluaa nähdä lastenlapsia niin usein kuin
mahdollista ja kuinka yökyläilyt ovat ihania ja toivottuja tapahtumia...
Meillä ei kummankaan puolelta ole aikaa.
Omat menot tai miksi niitä nyt voi enää kutsua, on tärkeämpiä.
Lastenlapsi on kuin taakka. Kyllä hänet nähdä halutaan, mutta mun täytyy olla mukana. Jättää esim. leikkimään pariks tunniks en voi. Miksi? En tiedä.
Tuntuu että äitini yrittää " karaista" minua sillä, että " ei kukaan häntäkään auttanut" mikä siis tarkoittaa että mun isä juoksi omissa harrastuksissa iltaisin. Mulla on kuitenkin ihanat muistot niistä hetkistä, kun oon pienenä ollu omal mummil yksin tai serkkujen kanssa yötä.
Aattelin etten mee enää mihinkään käymään tytön kanssa mutta olenko itse sitten lapsellinen? Tyttö kuitenkin kyselee aina mummin ja vaarin perään. On vaan inhottava tunne, ettei omat vanhemmat HALUA ottaa mun lasta sinne edes hetkeksi. Edes pyyntö siitä, että olisi kiva olla hetki miehen kanssa kaksin, ei auta. Eikä kyse oo siitä, että lähtisin ulos juhlimaan, oon 20.viikolla raskaana.
Ja tyttö on ollut mummil yötä viimeksi kesäkuussa 2005...
Mitä teen, mitä te ootte tehny?
Kommentit (12)
Lapset ovat 6v, 2v ja 11kk. Ok, esikoinen on joskus yötä kaverilla mutta se on ihan eri juttu. Asumme ulkomailla joten isovanhemmat eivät voi auttaa arjessa. Auttavat toki sillon kun nähdään.
Ei minulla ole kyllä mitään tarvetta yöksi viedä lapsia kenellekään mutta joskus (esim kun tehdään remonttia) niin olisi aivan ihanaa saada lapset hetkeksi hoitoon. Tai jos itsellä on jokin lääkäriaika jne. Mutta kyllä näinkin oppii elämään.
Meillä kuitenkin isovanhemmat on lapsille tosi tärkeitä ja lapset heille. Kirjotellaan ja soitellaan tosi usein ja lapset haluaa puhua puhelimessa. Tavataan niin usein kun se on mahdollista ja sitten yritetään luoda laatuaikaa lasten ja isovanhempien välillä.
Meillä suurin syy on varmaan välimatka, kaikki isovanhemmat asuvat 200-400km etäisyydellä ja vasta mummi on jäänyt eläkkeelle, muut ovat työelämässä.
Meillä ei ole paikkaa, minne viedä lapsi (2v) yökylään, saatika sitten edes hoitajaa lyhyeksi aikaa. Vähän pelottaa, jos tulisi joku kriisitilanne, mutta kai silloin voisi turvautua omiin ystäviin.
Mutta isovanhemmista: meillä molemmat parit ovat eronneita ja kaikilla on omat sosiaaliset kuvionsa. Kaikkia piinaa joku keski-ikäisten valtava innostus ottaa takaisin menettämiään perhe-elämälle tai työnteolle uhrattuja vuosia: matkustetaan, harrastetaan ja huvitellaan, " kehitetään" itseään. En sano, etteikö heillä olisi oikeutta omaan elämään, mutta olen kyllä usein katkeruudella ajatellut, että olisi mukavaa, jos isovanhemmat olisivat joskus tarjoamassa apua arkeen, tai edes innostuneita ja kiinnostuneita lastenlapsistaan. Onneksi nyt mummin jäätyä eläkkeelle, olemme saaneet hänet edes joskus käymään ja olemaan lapsen kanssa. Lapsi on oikea mummi-fani, mutta ehtii unohtaa välillä, kun näkee niin harvoin.
eli miehen vanhemmat 140km päässä, mutta vanhaat ja sairaat, tarvisivat jo itse apua (no miehen veli perheineen asuu lähellä, eli kyllä he apua saavatkin). Minun vanhemmat 700km päässä, vaikka haluaisivatkin auttaa.
Eniten tekee kateelliseksi ne, jolla vanhemmat lähellä ja pääsevät heti lasta hoitamaan, kun lapsi sairastuu. Kun olin töissä, oli aina tuskainen pohtiminen, kumpi jää sairaan lapsen kanssa kotiin, molemilla työpaikat josta hankala pois jäädä. Nyt olen äitiyslomalla, mutta jo etukäteen pelottaa, kun on ensi vuonna kaksi mahdollista sairastuja eikä hoitaja.
Kyllähän lapsi voi luoda suhteen isovanhempiin vaikka omat vanhemmat ovatkin paikalla.
Meillä näin: Toisen puolen mummu osallistuu paljon ja itse soittaa ja pyytää lasta yökyläänkin ( pientäkin..) ja on aina hoitanut paljon. Toisen puolen ei matkan vuoksi niin paljoa ja kun ei niin usein näekään ei " uskalla" oikein hoitaa itsenäisesti. Ihan turhaan ajattelee, ettei osaa/riitä/pärjää jne. Ukit ei oikein osaa, kun ovat sitä ikäluokkaa =)
Tiedän, että ollaan tosi etuoikeutettuja, kun meillä on tämä apu, mutta kompromissejakin täytyy sitten tehdä=)) Eli mummulassa on hieman eri säännöt kun kotona. Olen aina sanonut, etten halua tietää ihan kaikkea mitä lapset saa tehdä siellä... Mutta nämä ipanat on niin fiksuja kyllä, että hokaavat siellä olevan eri säännöt kuin kotona eikä se aiheuta ongelmia.
Mutta teidän " ongelmaan" : Olisiko teillä ketään ystäviä tai esim. kummeja hoitamaan ja osallistumaan arkeen? Mun mielestä paras apu on ihan sellaista ollut, että joku tulee vaikka meille pariksi tunniksi leikkimään ja itse pääsee esim. kauppaan yksin! Onko teidän paikkakunnalla sellaisia varamummoja, joista muistan lukeneeni? Tulisko edes kysymykseen ??
on lapset 1,5vja 3v niin viimeksi olivat mummulla yötä kesäkuu 2005. Mummu tulee kyllä meille kotiin arkiiltaisin jos menoa. tänäänkin tulee 21.15-22 kun minä tulen töistä ja mies menee töihin. Aina mummu puhuu että ottaa yöksi en kysy, jos haluaa niin sanoo sitten .-)
Pappalla lapset ovatolleet ja esikko aina kyseleekoska taas :-) (pappa on sinkku ettei ole edes ketään auttamassa :-)
Meillä kans on vähän samanlainen tilanne. Anoppi tulee aina tarvittaessa paikalle, jos kysytään, mitään suurempaa oma-aloitteisuutta ei ole, mutta se on ihan ok. Luulen, että hän ei jotenkin uskalla tai jotain. Mutta omaan äitiini olen kyllä tosi pettynyt. Asutaan noin kahden kilometrin päässä toisistamme, eikä mummia paljon näy eikä kuulu. Itsekään en jaksa olla itseäni aina tunkemassa kylään tai pyytämään hoitajaksi, kun on aina perunut ne jutut. Tuntuu ihan mielettömän pahalta, varsinkin kun oma äidin äitini on ollut kuin toinen äiti itselleni ja ajattelin, että siten omat lapseni saisivat äidistäni aidosti kiinnostuneen ja välittävän mummon. Ukki asuu toisella puolella Suomea ja ei siksi pääse osallistumaan arkeen mukaan, mutta aktiivisesti kyllä kyselee ja siellä käydessä on loistava hoitaja. Vaari asuu myös toisella puolella Suomea ja se ei ole laittanut tikkua ristiin. Ajattelin aikoinani, että kun molempien vanhemmat ovat eroneet, niin on mummeja ja vaareja " tuplaten" , että apua ja välittämistä löytyy. Mutta paskanmarjat. Alkaa varmaan aika katkera äänensävy jo värittyä läpi :o) Mutta toivotaan, että kun pojalle tulee ikää lisää, niin sitten tulis myös lisää kiinnostusta...jaa-a...
Eli summa summarun, täällä toinen, joka kuuntelee kateellisena muiden lasten isovanhempien aktiivisuudesta.
Vaavuska
Meilläkin vähän sama juttu.
kerran kuukaudessa maksimi nähään. viikonloppu ja jos ei oo mitään muuta tekemistä. kyllä ne jaksaa kattoo niitä, kun olen mukana, sitä 15 min, sen jälkeen lähtee tekee omia juttuja ja ite jään lasten kaa tekee palapeliä olkkarissa. sit ilmoittaa kaikille tuttaville miten kivaa on olla lasten kaa ja miten usein ne on siellä hoidossa, viitaten et mulla ongelmia hoitaa niitä, vaikka totuus ihan toisenlainen. oltiin aina siskoni kaa isovanhemmilaa ja harvoin tehtiin juttuja yhdessä meiän isän tai ädin kaa. lomat ja arjet vietimme mummolassa. joskus ihmettelen miks edes hankki lapsia jos ei edes kerran tykkää. ihmettelen kovasti.
olaan erottua lapsen isän kaa joten aina saa kuitenkin vapaata kun ovat joka toinen vloppu isällään. muuten ois kyllä melko raskasta kun sitä apuu ei pahemmin irtoo jos on tarve.
my_selene ja tytöt 04/02, 07/03 ja rv 29+3
Omat vanhempani olen jo haudannut, joten siltä suunnalta ei apua ole odotettavissa ja miehen vanhemmat ovat sen verran iäkkäitä, etten luota heidän pärjäävän yötä koko lauman kanssa. Mutta kun kolme neljästä saa hoitoon niin se on melkein kuin miehen kanssa kahden olisi :-) Toisaalta muutaman kerran vuodessa pääsemme ilman lapsia kauppaan tms, ja se tuntuu ihan oudolta.
Täytyy silti myöntää, että minun korvissani kuulostaa oudolta se, että isovanhempien PITÄISI ottaa lapsenlapsiaan yökylään, mutta olisihan se ihan mukavaa toki, jos ottaisivat. Toisaalta ymmärrän varsin hyvin, miltä tuntuu kun isovanhemmat eivät halua lapsia hoitoon...
Me olemme silloin tällöin saaneet kavereilta lastenhoitoseteleitä lahjaksi ts. olemme jättäneet lapset kavereille ja menneet itse vaikka ulos syömään. Toinen vaihtoehto on palkata lapsenvahti esim. MLL:stä. Niitä saa myös yön yli...
isovanhempia (mummot elossa, työikäisiä) eivät ole kiinnostuneita meidän lapsistamme lainkaan. Eivät kutsu/ halua ottaa meitä kylään edes perheenä, eivätkä ole kiinnostuneita lasten elämästä mitenkään.
Asuimme aiemmin samassa kaupungissa minun äitini kanssa, anopin luokse onkin sitten satojen kilometrien matka. Mutta mieleen jäi kerta kun appiukko haudattiin. Anoppi toivoi meidän menevän miehen (alkoholisti) serkun luokse yöksi. Edes sitä kertaa hän ei meitä kestänyt.
En tiedä mistä tämä oikeastaan johtuu. Ja nyt koen olevani liian vanha koko tilannetta edes ajatellakseni. Lapsillamme on meidät, ei muita. Toisinaan, eli aika usein tämä tilanne rassaa. Olisi kiva saada tukea kasvatusasioissa, tai edes tietää että lapsilla on joku johon tukeutua jos meille vanhemmille sattuu jotain.
Varsinaiseen kysymykseen, lapsiamme hodan joko minä tai mies, sen ajan kun eivt ole kunnallisessa hoidossa/ koulussa. Yhteistä aikaa ei ole, parisuhde pyllyllään. Mutta lapset on lapsia vain rajallisen ajan, jos tämä parisuhde kestäisi vielä 10 vuotta, niin ehkä selviämme tästä?
Kyllä meillä jompi kumpi, joko minä tai mies, hoidamme lapsemme. Eli toinen kyllä pääsee, kun toinen hoitaa. Ihan ok menee näin.
Kirjoituksestasi ei selvinnyt minkä ikäinen ensimmäinen lapsenne on? Iällä kun voi olla aika paljon merkitystä tuossa isovanhempien luona olossa. Ei meilläkään mummot ole kotiinsa lapsia hoitoon pieninä ottaneet, vasta kun esikoinen oli 5,5v ikäinen esikoululainen mummo (anoppi) kysyi ekan kerran yökylään (no sen jälkeen vuoden sisällä ollut kahdesti yhden yön). Muutenkin oma äitini on vasta hetkittäin ollut meillä lasten kanssa, kun ovat olleet omatoimisia, siis osaavat syödä, käydä vessassa, puhua, pukea yms. Kotonansa äitini ei vieläkään uskalla/halua lapsia hoitaa. Meillä siis mummot eivät ole halukkaita/uskalla mitään taaperoita hoitaa.
Kun meillä on kolme lasta, niin kyllä tässä on ilman yöhoitoja ja kahdenkeskistä aikaa ilman lapsia ihan hyvin mennyt jo yli 6v- yhteistä aikaa miehen kanssa on illalla kun lapset nukkuvat. Sitten joskus kun nuorinkin on lähes kouluikäinen, voi koittaa aika että pääsevät kaikki yökylään. No sen näkee sitten. Siihen mennessä on noin/yli 10vuotta mennytkin niin että yhteisiä menoja kodin ulkopuolella ilman lapsia ei ole ollut.
Eiköhän meitä löydy kyllä muitakin vanhempia?