Apua! Vauva sylissä kaarella
Huomasin eilen, että juuri 2kk täyttänyt vauvamme vetää sylissä itseään kaarelle oikealle puolelle. Pitkällään ollessa vetää itseään myös samalle puolelle, siis niskaa ja päätä. Yritin soittaa neuvolaan, mutta täti ei ollu paikalla Onks kenenkään vauva vetänyt itseään samoin kaarelle ja mikä oli syynä?
kiitos vastauksista etukäteen! T:huolestunut
Kommentit (7)
ja meni itsestään ohi. Konsultoimme mieheni äitiä (fysioterapeutti) ja hänen kollegoitaan asiasta. Saimme kotiohjeita, mutta ei edes ehditty tehdä niitä ennen kuin " vaiva" oli jo pois päiväjärjestyksestä. Kaikessa ei tarvita terapiaa!
En haluaisi huolestuttaa mutta aina ei fysioterapiakaan auta. Meillä todettiin myös samanlainen kaarevuus kolmen kuukausen iässä. Vauva oli niin kuin c-kirjain vatsalla maatessaan. Kävimme muutaman kerran fysioterapeutilla mutta kotijumppaukset ja venytykset eivät auttaneet ja vauva pysyi kaarella. Saimme lähetteen sairaalaan ja vauvallemme tehtiin kaikki mahdolliset ultrat ja röngenkuvaukset vatsasta ylöspäin. Vihdoin syy selvisi mikä oli shokki koko perheelle. Vauvalta löydettiin kasvain kaulaydinkanavasta. Pitkän sairaalarumban ja monien lääkäreiden kommenttien jälkeenkään emme vanhempina ole paljoa viisaampia. Kasvainta ei pystytä diagnosoimaan koskaan täysin mikä se on koska on sellaisessa paikassa mihin ei kajota ellei ole aivan pakko. Tällä hetkellä lapsemme on terve kolme vuotias eikä kasvaimesta ole enää haittaa. (Eikä toivottavasti koskaan olekaan). Vauvanakaan muuta haittaa ei ollut kuin liikkuminen vaikeutui noin vuoden vanhaksi. Sen jälkeen kasvain on menettänyt ns. merkityksensä koska se on pysynyt kooltaan samanlaisena ja lapsi on kasvanut joten ei paina enää kehoa kaarelle.
Kaiken kiitoksen annan ensisijaisesti valveutuneelle neuvolatädille ja fysioterapeutille jotka tajusivat ettei tilanne välttämättä ole sikiöajasta johtuvaa niinkuin hekin aluksi meille sanoivat.
Tämä varmasti huolestutti sinua mutta täytyy muistaa että meidän tapaus on todella harvinainen. Meille sanottiin että tälläisiä lapsia on ehkä meidän lisäksi kolme Suomessa. Meillä on siis todella ainutlaatuinen ihana poika!
En nyt tiedä onko tämä sama juttu kuin teillä, mutta meidän tyttö oli myös tuon ikäisenä " lenkuralla" , eli veti itsensä d-kirjaimen muotoiseksi sylissä, lattialla ja hoitopöydällä, ja syliin nostettaessa myös vartalo selvästi taipui kaarelle. Saimme neuvolasta lähetteen fysioterapiaan, jossa kävimme muutaman kerran. Meillä ei ainkaaan kyse ollut sen kummemmasta, kun että vauva taipui siihen muotoon, miten päin oli kohdussa ollut. Tämä on kuulemma yleistä, ja sen huomaa kun vauvat vähän avaavat vartaloaan siitä ihan pienen vauvan sykkyrästä.
Saimme ohjeeksi korjata kantoasentoja, eli kantaa vauvaa niin, että se kippuralla oleva kylki oikenee, ja aina kun huomataan tytön olevan lenkuralla, oikaistaan asentoa. Nyt ei tarvitse enää edes käydä jumppaamassa, tyttö on jo ihan suora (ikää 5 kk).
Helpotti hieman huolestuneisuutta. Kyselin asiaa myös AV:llä ja sain samanlaisia vastauksia kuin sulta myös. Täytyypä huomenna soitella neuvolaan ja lähteä viemään asiaa eteepäin.. siis fysioterapiaan kai. Toivottavasti meillä olis myös kyse samasta, eikä mistään vakavasta.
Otan mielellään muiltakin vastauksia vastaan.
Täältä luin joskus, että ihan normaalia toimintaa, että vauva on " kaarella" jompaankumpaan suuntaan. Meillä ainakin vauva juuri parikuisena oli sitterissään (esim.) aina " vinossa" toiseen suuntaan, mutta nyt asia on jo korjaantunut (nyt tyttö 5kk).
Eli ellei vauva nyt ihan venkuralla ole, normaalia on ja pitäisi muuttua itsekseen!
meillekin sanottiin fysioterapiassa, että lenkura todennäköisesti suoristuu ihan itsekseen, mutta ohjasivat kuitenkin kantoasentoja niin, ettei ainakaan vahvisteta sitä lenkura-asentoa. Kahdessa viikossa tyttö oli jo lähes suora, kun itse korjailtiin kantoasentoja. Kai tuo fysioterapia oli enemmän äidin rauhoittelua, mutta meidän neiti ainakin tykkäsi siitä hurjan paljon, kun oli niin kiva terapeuttitäti!