Elämää herkän lapsen äitinä

joten enpä osaa luoda uskoa, kun itse mietin myös, mitä tehdä.

Meidän poika on nyt 1v 8kk ja ollut aina tosi herkkä äänille, varsinkin lasten äänille. Jossain vaiheessa alkoi itkeä jo isin aivastukselle, siitä on onneksi jo päästy.

Perhekerhoissa ym, käyminen on meillä jäänyt täysin, kun poika on siellä ihan halvaantunut ja alkaa itkeä kovemmille äänille ja toisen lapsen itkulle. Meille on sanottu, että pojalla on todennäkäisesti ääniyliherkkyyttä. Tähän ei ole muuta lääkettä kuin siedätys. Olen kuullut lapsista, jotka eivät voi mennä ilman kuulosuojaimia mihinkään ihmisten ilmoille. Onneksi meillä ei tilanne ole niin paha.

Ymmärrän hyvin ahdistuksesi, sillä ihan samanlaista oli meilläkin, kun poika oli noin vuoden ikäinen. Olin hänen kanssaan vielä silloin kotona (poika oli kotihoidossa 2-vuotiaaksi) ja arki tuntui välillä tosi ahdistavalta. Kerhoissa en viitsinyt käydä, kun poika istui vain sylissäni ja pelkäsi muita lapsia. Puistoissa oli sama juttu: hiekkalaatikolla halusi istua sylissäni ja peitti silmät käsillään, jos toinen lapsi tuli vähänkin lähelle. Muskarissa kävimme, siitä pidin kiinni, ja siitä poikanikin piti.



Ikä, puistoilut ikävistä kokemuksista huolimatta ja päivähoitoon siirtyminen ovat tehneet tehtävänsä. Poikani (nyt siis jos 3-vuotias) on erittäin reipas ja iloinen pikkukaveri. Toki hän on perusluonteeltaan edelleen ujo ja rauhallinen, mutta pienen lämmittelyn jälkeen uskaltaa hyvinkin reippaasti uusiin ja vieraisiin tilanteisiin. Toisten lasten läsnäolo on alkanut pikku hiljaa kiinnostaa, vaikka hän edelleenkin leikkii mieluiten yksikseen.



Minä uskon, että tilanteenne helpottuu, kun lapselle tulee vähän enemmän ikää. Äläkä sentään ihan kokonaan kotiin hautaudu, vaan yritä käydä varovaisesti sellaisissa paikoissa, joissa on muita lapsia (esim. puistot). Toisaalta olen sitä mieltä, että ihan turhaan väkisin perhekerhoihin menet, jos se ei tunnu sinusta tai lapsesta nyt hyvälle. Ehtii sitä myöhemminkin.

Hyvällä tuurilla tuo menee pian ohi. Tyttömme syntyi keskosena, ja hänellä oli lievää aistiyliherkkyyttä, lähinnä tiettyjä ääniä kohtaan. Hän oli vauvana vaikeasti rauhoiteltava ja kun huuto alkoi, se jatkui ja jatkui. Joskus sylissä pitäminenkin oli liikaa ja tyttö rauhoittui parhaiten omassa sängyssään.



Tyttö säikkyi muita lapsia ja aikuisia. Etenkin liian lähelle tunkeva lapsilauma oli kauhistus. Tyttö vain halusi seurata tapahtumia sylistä tai ehkä mennä keinumaan. Noin vuoden iässä alkoi kuitenkin pikku hiljaa helpottaa. Olimme vuosi sitten pitkällä lomamatkalla, kun tyttö oli noin 1,5-vuotias. Siellä tyttö hoksasi, ettei huomion keskipisteenä oleminen ole vaarallista. Nyt ei kukaan usko, kun kerron, millainen tyttö aiemmin oli.



Älä ole liian ankara lapselle. Totuttelu auttaa, mutta ei liian raju ja nopea siedätys.

Vakavammanpuoleiseen aistiyliherkkyyteen on olemassa hoitoa, esim. SI-terapia (sensorisen integraation terapia), jossa " tarjoillaan" aistiärsykkeitä vähitellen.

Poikamme oli vauvasta lähtien hyvin herkkä. Kyläreissut istui minun sylissäni, lasten huudot ja itkut säikäyttivät hänet ja saivat itkemään. Kyläreissut olivat pitkälti rohkaisemista ja hellittelyä, itkevän pojan lohduttelua.



Poika on nyt 3v5kk ja yhä herkkä, mutta kovasti on innokas kerhoilemaan ja JÄÄ jopa yksin 3v-kerhoon kerran viikossa/2h. Ennen joulua tämäkin oli ihan poissuljettu juttu, itku tuli hänelle pelkästä ajatuksesta. Nyt oikein odottaa kerhopäivää. :)



Eli Pepperin (?) tavoin totean, että aika on tehnyt tehtävänsä. Otsikossa mainitsen jaksamisen eli jaksamista tarvitsin itse niinä hetkinä kun kaikki kyläreissut menivät sylitellessä. Jaksamista myös siihen, että kaikista ongelmista huolimatta löydätte mukavia kyläpaikkoja tai kerhohetkiä, joissa lapsenne viihtyisi. Itse radikaalisti jätin väliin sellaiset paikat, joissa poikamme selkeästi pelkäsi esim. jotain tiettyä lasta (jotkut kun huomasivat pojan pelon ja hyödynsivät sitä, ihan tönimällä jne. ja itku vain kasvoi...). Nyt poika leikkii melkein tasavertaisena näiden lasten kanssa. Mukavaa katsoa. :)



Uskoa myös siihen, että ajan kanssa homma toimii. Ja vielä ymmärrystä. Pahoitin joskus mieleni, kun tuli sellainen tunne, että lapsessa tai meidän kasvatuksessa on jotain vialla, kun lapsi on arka ja säikky. Niin, tunsin että pieniltä lapsiltakin odotetaan alusta saakka reippautta ja iloisuutta, sosiaalisuutta jne. Kerhoissakin kerho-ohjaajat saattoivat katsoa hassusti poikaamme, joka hätääntyi vauhdikkaissa leikeissä. Joskus sitten sanoivat viereissäni istuvalle äidille, että no teidän lapsi ainakin on reipas... pieniä juttuja toki, mutta tiedätte ettei äidille aina ole helppoa kun tahtomattaa itsekin odottaisi noissa tilanteissa lapseltaan erilaista käyttäytymistä. Myönnän ainakin itse näin toivoneeni.



Ehkä jotain sain sanottua selkeästkin eli toivottavasti ymmärsitte mitä ajoin takaa. Tässä olen välillä sylitellyt molemmat lapset ja laittanut välipalaa- heräsivät juuri ja äiti on koneella.. On mentävä.



Kivaa kevättä kaikille!

täällä yksi herkkä äiti ja yksi herkkä tyttö (2,8 v). Lapsesi on vielä niin pieni, että älä pelkää mitään oireyhtymää, jos se oli tämän taustalla. Lapsillahan on niin erilaisia kehitysvaiheita, että ihan voi olla normaalia vielä melkein kaikki tuossa iässä.



Mulla on vähän sama tilanne kuin sulla sikäli, että nyt puheenviivästymän tähden lähdettiin puheterapiaan ja lapsi loukkaantui terapeutille, kun tämä vei väkisin kädestä tussit. Tädin mielestä ei niin haitannut, vaikka lapsi itki ja että rajat saa hänelle pitääkin. Sanoin, että tietyt, ja voimakkaat rajat, ovat olemassa mutta olen opettanut, että kädestä ei saa lapseltakaan ottaa mitään väkisin vaan pyydetään ensin ja sitten odotetaan, että lapsi antaa jonkin aikaa, ennen kuin otetaan häneltä hellävaraisesti, jos pakko, jokin kädestä. Terapeutti kokeili toisella kertaa, toimiiko, ja toimi. Terapia vaan ei luonnistu, sillä täti on aika tiukka ja lapsi ujostelee niin tiukkaa tätiä. Mutta ovathan lapset herkkiä, jos äitikin on herkkä! Eikä se ole huono asia!



Hei, mielelläni sun kanssasi, ja muidenkin herkkien, kanssa olisin kirjeenvaihdossa! Laitanpa teille osoitteeni, jos vaikka voitaisiin tykätä toistemme kanssa keskustelemisista muutoinkin!



ressu35@hotmail.com



Joka tapauksessa: ihanaa, että tässä kovassa maailmassa vielä on herkkiä ihmisiä! Älkää luovuttako ketkään! Ihania talvipäiviä ihanien lapsienne kanssa!

Hyvin samalta kuulostaa kuin meilläkin. Muskarissa viihtyy, kun ei tarvitse olla niin lähellä muita lapsia (reippaammat eivät " käy päälle" ). Odottelen kärsivällisesti, etä aika tekee tehtävänsä ja lapsi rohkaistuu omassa tahdissaan.

Uskon myös, että se menee ohi tai ainakin lieventyy iän myötä.



Ajattelin vain sellaista, että jos ne tilanteet (usein näemmä) ovat " pelottavia" ja itkemällä hän pääsee niistä pois, niin eikö viesti sinulta silloin olekin, että " mennään pois tästä kamalasta paikasta, jossa kamalat lapset huutavat" . Silloin vain vahvistat viestiä, jossa hän pelkoineen on oikeassa. Jos puolestasi rauhoitat häntä paikan päällä tai vessassa ym ja vakuutat, että ei mitään hätää, katso vaikka. Tavallaan siedätystä rakkauden ilmapiirissä. Siis olkoon vaikka sinun sylissäsi loppu ajan, mieluummin kuin poistutte paikalta. Tämä on minun mielipiteeni. Toinen vaihtoehto on antaa ajan hieman kulua, ja koittaa uudestaan vähän isompana.



Olen joskus kuullut, että yliherkkyyttä äänistä voi vaimentaa esimerkiksi pumpulilla korvissa tilanteissa, joissa mahdollisuus säikähtämiseen on.



Ja sitten, ei ole mitään outoa, jos yksi lapsi on arka. Joku toinen on villi. ja niin edelleen. Tietysti kannattaa tarkkailla tilannetta ja puhua neuvolassa, että tuon taustalla ei vain olisi jotakin sairautta.

Oli rauhoittavaa lukea kirjoituksianne! Kiitos kaikille ymmärtävistä sanoistanne! Mm. Pippandii osasi niin kauniisti rohkaista tätä itsesyytökeenkin taipuvaista äiti-ihmistä. :)



Sairauksia ja oireyhtymiä en osaa pelätä, sillä lapsemme on muutoin niin iloinen ja reipas. Neuvolassa ovat arvelleet arkuuden johtuvan tästä kehityskaudesta ja herkästä luonteenlaadusta. Vaikeinta on ollut itse oppia (ja yhä opetella) ymmärtämään lapsen käytöstä ja temperamenttia, jotta osaisi olla tuki ja turva vaikeina hetkinä. Kyynelehtivästä äidistä kun ei lapselle paljon apua ole. :)



Piteneviä päiviä ja valoisia hetkiä kaikille pikku herkkiksille! Niin äidille kuin lapsillekin. ;)

mun kohta 4 v tyttö on aina ollu herkkä ja arka. alkoi kun tyttö oli vaan muutaman viikon ikäinen. huus pää sinisenä jos näki silmälaseja, joku nauroi, yski tai niisti nenänsä. ei viihtyny kenenkään muun sylissä kuin mun.



tilanne rauhoittui kun oli about 3 kk ikäinen mut tuli takasin kun oli 6 kk ja alkoi viihtyä lattialla.



nyt kohta 4 v ja vieläkin joskus alkaa itkee kun joku niistää tai aivastelee. leikkipuistossa ja kaverien kesken on arka ja ujo. tilenne paranee koko ajan kun sitä kannustetaan ja rohkaisee.



Tsemppiä, tiedän et voi olla rankkaa joskus. kyllä se siitä jossain vaiheessa. voit vaan auttaa olemaan siellä ja kannustaa ja rauhoittaa. =)



my_selene ja tytöt -02, -03 ja la 05/06

Ampi, olet ehdottomasti ihanalle Nasullesi paras ja viisain äiti. Älä kuormita itseäsi syytöksillä, sillä sinun epäonnistumisestasi ei ole kyse. Lapset ovat erilaisia, toisilla on sellaiset tuntosarvet päässä, että äitiä välillä huimaa, että mitä kaikkea tuolla herkkätaajuisuudella vielä aistitaankaan.



Rohkaise lasta, pidä yllä kontakteja, mutta liian suurissa piireissä ei ole mikään pakko käydä. Kaikki eivät ole suurten joukkojen ihmisiä - ainakaan kaikissa ikävaiheissa - eikä tarvitsekaan olla. Pienissä piireissä kannattaa sinnikkäästi käydä, sillä tottuminen ja tutustuminen auttavat. Suhtaudu empaattisesti lapsen pelkoon ja lohduta, mutta koeta itse olla turvallinen ja positiivinen uuden tilanteen suhteen. Tiedän, että niin teetkin :)

Kiitos Lempi-Ilona. Oot kyllä symppis. Tavataan, kunhan teidän konnuille taas saavumme. Pönksy olisikin Nasukalle ihanaa seuraa! :)

Meidän 3,5v on myös omalla tavallaa herkkä ollut aina. Vieläkin vierastaa ns. puolituttuja ja pysyy tällöin piilossa. Runsas vuosi sitten aloitettiin muskari ja pari kertaa meni itkiessä mutta kolmannella kerralla oli jo kivaa. Seuraava kausi kun aloitettiin niin ei enää halunnutkaan ja lopetettiin. Nyt omasta pyynnöstään aloitti kerhossa 3h/vko ja ekasta kerrasta lähtien jäänyt ite reippaasti ryhmään ja tienkin mielestä käyttäytyy kuin olisi aina kerhoissa käynyt! =)

Kovia ääniä itkenyt aina myös ja vielä nyt uutena vuotena raketteja itki, mutta uusinta Bambia käytiin elokuvissa katsomassa ja äänet ei pelottanut enää!