Mikä tekisi seurakunnan toiminnasta houkuttelevampaa?

Hoidin välillä vähän lapsiakin, ja täällähän on sillä aikaa keskustelu edennyt. Kaikki ovat hyviä pointteja. Ihan samoja juttuja olen mielessäni minäkin ajatellut. Olette ihania, kun jaksatte vastata ja siten auttaa minua ideoimaan mitä vastaan, kun minulta tällaista varmasti kysytään.



Onko vielä ajatuksia?



Ap

Minä olen toivonut omaan seurakuntaan sellaista että esim. pappi kutsuisi perheitä seurakuntalolle, ja siellä muodostettaisiin sitten ryhmä tai ryhmiä jotka tapaisivat toisiaan itsenäisesti ilman pappia.



Aikaisemmalla paikkakunnalla kävin " raamattu" piirissä, jossa oli nuoria aikuisia ja nuoria perheitä, lapset mukana. Tapasimme toisten kotona. Raamattua luettiin aina lyhyesti ja sitten keskusteltiin pitkään kaikesta mihin se johtikaan (liittyen omaan elämäänkin) ja rukoiltiin yhdessä. Tämä tietysti vaatii jonkun aktiivisen joka uskaltaa rukoilla ääneen ja vähän niin kuin johtaa porukkaa. Ehkä joku seurakunnan vapaaehtois pariskunta olisi hyvä joka ryhmään, heille voisi olla ensin joku koulutus.



Mutta lapsiperheelle sopisi hyvin vapaamuotoiset tapaamiset sunnuntai-iltaisin kotioloissa, jossa löytyy paljon leluja :)



Myös aikuisten keskustelu/saunaillat/ lenkkeilykerhot yms kiinnostaisivat kyllä minua.



Mutta mitään toimintaa ei vielä ole alkanut ehdotuksesta huolimatta.

tarkoitan aivoriihellä siis esim. kahvituokiota, jossa kaikki todella vapaasti ilman mitään ennakkokritiikkiä heittävät pöydälle erilaisia ajatuksia. siinä vaiheessa vasta kerätään ajatuksia, kukaan ei saa estää ajatuksia tokaisemalla että tyhmä idea, vaan kaikki ulos, tyhmimmätkin ideat ja sen jälkeen vasta ryhdytään ruotimaan mahdollisia käyttökelpoisia ajatuksia.



usein nimittäin vähemmän käyttökelpoisesta saa käyttökelpoisen muokkaamalla, mutta jos ei uskalla miettiä hassujakin ajatuksia ja sanoa niitä ääneen, ei synny niitä helmiäkään...

SIellä sai sitten tutustua paremmin muihin äiteihin kun lapset eivät olleet mukana. Oli tosi hieno idea!

En kuulu kirkkoon. Sana " seurakunta" kuitenkin pelottaa, tuntuu että siellä lauletaan virsiä. Ainakin tuntuu että pitää hillitä itseään jos menee johonkin missä SEURAKUNTA on mukana.



Jos siellä ei tarvitse olla uskovainen eikä muutakaan kommervenkkiä ole niin sitä painottamalla varmaan saisi mukaan ihan meitä tavallisia äitejä joilla ei vaan ole mitään uskonnollisia vakaumuksia. Tai minulla on omani, mutta se on hyvin henkilökohtainen enkä ole puhunut siitä muille kuin miehelleni.

Omalla kohdallani kaikki tyssäsi jo riparissa siihen, että koko touhu oli niin epä-älyllistä. Jos on kasvanut akateemisessa perheessä, jossa on pienestä asti tottunut keskustelemaan ja argumentoimaan, tuntui jo rippikoulun opetus todella _lapselliselta_. Tämä ei minua haitannut. Nautin rippikoulun tunnelmasta, keskusteluista, lauluista ja yhdessäolosta. Aloitin isoskoulutuksen.

Mutta jossain vaiheessa lähdin vain pois, koska huomasin, että älyllisesi touhu ei tarjoa minulle mitään.



En halua kuulostaa ylimieliseltä, itse uskon, että tieteellisen ajattelun ja intellektuellin elämän voi yhdistää myös hengelliseen ja kaipaisin jopa tällaista. Mutta ne yhteydet, mitä itselläni on ollut seurakuntaan, ovat jatkaneet tällä ripatitasolla. Jos se tuntui 14-vuotiaana lapselliselle, niin 28-vuotiaana se ei anna enää mitään.



Koen, että jos nuoret aikuiset ylipäänsä jäävät vähälle huomiolle, niin todella hyvin koulutetut nuoret aikuiset ovat ryhmä, johon kirkolla ei ole mitään otetta. En halua mennä seurakuntatapaamiseen pätemään älylläni ja tiedollani - minulla ei ole sellaiseen tarvetta. Mutta en halua käyttää myös vapaa-aikaani tilanteisiin, joissa keskustelun taso on yksinkertaistava.



Minulle vetoava tapahtuma olisi esim. keskusteluryhmä teologian asiantuntijoiden kanssa, joissa esillä olisi keskenään poikkeavia näkemyksiä, joiden kautta voisi käydä pohdintaa elämän peruskysymyksistä kunnon argumentaatiolla ja missä saisi myös esittää kritiikkiä ilman että keskustelu tyrehtyisi siihen.



p.s. Kirjoitan Helsingistä, kuulun ev. lut. kirkkoon.

Tämä nyt tällä kertaa edustaa minulle sitä aivoriihtä. Toistaiseksi minulta on pyydetty vain kommenttia, eikä todella tarvitse olla mitään valmiita ehdotuksia. Vaikka mistä sitä ikinä tietää, vaikka minua pyydettäisi viemään asiaa enemmänkin eteenpäin. Siinä tapauksessa olisikin kyllä todella paikallaan koota se aivoriihi aivan " oikeista" ihmisistä, jotta syntyy enemmänkin keskustelua.



Mutta te olette kyllä aivan loistavia!



ap

Puhun evankelis-luterilaisesta seurakunnasta.



Sitä ilmeisesti kysyit. Tajusin vähän hitaasti.



ap

ja hevimusiikkia kuuntelevana mammana olin siellä. se oli todella mahtava ja kiva tapahtuma. kirkkoon ei edes kaikki halukkaat mahtuneet. kirkon täytti sellaiset ihmiset jotka eivät kuulu kirkon normaaleihin kävijöihin. jos vastaavan laisia tapahtumia olisi enemmänkin jopa minutkin saisi kirkkoon useammin;) eli tällä tarkoitan sitä että pitäisi hiukan uudistaa tuota seurakunnan touhua. ehkä näillä uusilla nuorilla papeilla onkin jotain uutta mielessä.

Vierailija:

Puhun evankelis-luterilaisesta seurakunnasta.

Sitä ilmeisesti kysyit. Tajusin vähän hitaasti.

ap

Minua pelottaa että joudun muuttumaan ihan eri ihmiseksi ja karsimaan intressejäni. Koen että seurakunta haluaa aina tasapäistää jäsenensä samaan muottiin että se tiimi olisi " varmempi" kun kaikki ajattelevat ja toimivat samalla kaavalla.

Koska olen äärimmäisen luova ja avoin ihminen ja minua on aina kiinnostaneet monet asiat ja ilmiöt maailmassa niin olen ollut hieman epäilevä seurakunnan luomaa imagoa kohtaan. Olen samaa mieltä että toimintaa olisi kehitettävä ja näkemystä laajennettava sen suhteen mitä kaikkea olisi mahdollista tehdä. Tilanne vaan on se että seurakunta valitettavasti vetää puolelleen niitä käytännöllisemmin ajattelevia ihmisiä niin uusia ideoita ei synny niin kauan kuin tilanne on sama. Marginaalisemmatkin persoonat ehkä kaipaavat hengellistä lisää elämäänsä mutta jäävät mieluummin " omaan temppeliinsä" koska jokatapauksessa tuntisivat olevansa mustia lampaita seurakunnassa erilaisuutensa takia. Itse kuulun juuri tuohon ryhmään. Ajattelen kuin kristitty mutta haluan ilmaista itseäni keinoin joita kaikki uskovaiset eivät ehkä ymmärrä. Harrastan siis paljon taidejuttuja ja kuuntelen marginaalimusiikkia.

Uskovainen jo olen mutta jos minusta tulisi seurakunnan jäsen toivoisin kyllä että se tarjoaisi jotakin minullekin tai että vaihtoehtoisesti pääsisin itse tarjoamaan jotakin uutta seurakunnalle. Seurakunnan toiminta on muutakin kuin rukoilua ja virsien veisuuta. Aktiviteetteja ja ilmaisutapoja on maailma pullollaan mutta jostain syystä seurakunta rajaa paljon ulkopuolelle.

Itse olen uskovainen ja minulla ainakin on hyvin monenlaisia ystäviä. Kaikille on löytynyt tilaa seurakunnasta. Meitä yhdistää usko Jeesukseen vapahtajana. Muuten olemme kaikki omia persooniamme ja meillä on erilaisia mieltymyksiä ja harrastuksia.

Kristinusko on menossa vuosi vuodelta sairaammaksi ja sitä halutaan muuttaa että se olisi houkuttelevampi mutta senhän jälkeen se ei ole enää uskonto vaan jotain muuta. Minun ehdotuksiani tähän uuteen buumiin on seurakunnan homoristeily, seurakunnan parinvaihtokerho ja seurakunnan seksimessut esimerkiksi. Seurakunta voisi myös järjestää kannabismatkan Hollantiin. Naispapit voisivat stripata saarnojen välissä jne, ideoita löytyy paljon.



Näiden tempausten jälkeen seurakunta olisi varmasti houkutellut paljon uusia ihmisiä piiriinsä, sehän on tärkeintä nykyään. Uskonnosta ja sen säännöistä ei tarvitse niin paljoa välittää.

että pitäisi tehdä seurakunnasta jokin rohkea yökerho.



30, ihan hauska kommenttisi, mutta samalla juuri niin luotaantyöntävä, kun jotkut asenteet kirkossa vain ovat. Että jos ei sana houkuta nykyisessä muodossa, niin meissä seurakuntalaisissa on vika ja ne samat uskovaiset mummot voivat jatkaa kahvin keittämistä ja rukousten hymistelyä keskenään, niin kuin aina ennenkin hamaan ikuisuuteen asti. Viis mistään lapsiperheiden, opsikelijoiden, vaativaa älyllistä mutta stressaavaa työtä tekevien tai maahanmuuttajien tarpeista. Jos kirkko ei heitä nykyisellään puhuttele, niin heidän uskossaan ja hengellisyydessään on jokin vikana, meillä on käsissä totuus ja sillä sipuli.

jotka on täysin kielletty raamatussa kuten esimerkiksi naispapit ja homous. Kaikesta tehdään loppujen lopuksi hyväksyttävää vaikka se olisi uskonnossa kiellettyä vain siksi että kirkko olisi houkuttelevampi. Mutta eikö kirkko ole tarkoitettu uskonnolliseksi paikaksi? Kuitenkin siitä yritetään tehdä houkuttelevampi heittämällä uskonto roskiin. Siinä on mielestäni suuri ristiriita.

En todellakaan haluaisi uskontoa, joka ei olisi valmis käymään keskustelua mm. kyseenalaisista tulkinnoista. Sillä tulkinnoistahan paljolti on kristinuskossakin kysymys.





(Vrt. Islam, joka ei ole uudistunut, vaan toimii edelleen sen mukaan mitkä olivat tulkinnat 600 eKr. mm naisten asemasta jne.)

Esim. kaikki tänä vuonna neljä vuotta täyttäneet kutsuttiin vanhempineen viime viikonloppuna kirkkoon. Tunnelma oli aikalailla eri kuin tavallisessa jumalanpalveluksessa. Lisäksi on kynttiläkirkko viattomien lasten päivänä, joka on järjestetty yhteistyössä MLL:n kanssa. Kyllä minulla helpottaa kirkkoon menoa se, että voin ottaa lapset mukaan, eikä kukaan häiriinny, vaikka lapset vähän elämää pitäisivätkin.



Yksi ainoa asia minua ärsyttää luterilaisessa kirkossa: raamatusta on poistettu jossain vaiheessa tietyt sielunvaellukseen ja uudelleen syntymiseen liittyvät jutut. Voisiko ne palauttaa?

Jos joku haluaa muuttaa uskontoaan niin siinä on vain 2 vaihtoehtoa:



1. Ei usko että se on Jumalan sanaa ja siksi sitä voi muuttaa. Mutta siinä herää kysymys että mikä järki sellaisessa uskonnossa on jos ei usko että se on Jumalalta?



2. Uskoo että se on Jumalan sanaa mutta luulee että Jumala ei tiennyt mikä on parasta ihmisille ja miten maailma tulisi muuttumaan ja siksi ihmisten pitää aina silloin tällöin muuttaa " täydellistä" jumalan sanaa, Siinä herää kysymys että miksi ihminen uskoo sellaiseen jumalaan?

teitä kukaan kotoa tule hakemaan...

Jos seurakunnan toiminta kiinnostaa, etsiytykää sinne.

Kaikilla seurakunnilla on nettisivut (esim. evl .fi) ja sieltä löytyy tapahtumakalenteri.



Sisäpiiri on tosi valitettavaa, mutta menepä toisen kerran ja jo olet sisäpiirissä! Rohkeasti sekaan!



Nuori aikuinen tarkoittaa muuten yllättävän (?) vanhoja!

Eli 35-vuotiaskin on vielä nuori aikuinen. Jos ette tienneet.



Rukoilen, että voisitte löytää paikkanne.

Vierailija:

Viime kesänä oli metallimessu ja hevimusiikkia kuuntelevana mammana olin siellä. se oli todella mahtava ja kiva tapahtuma. kirkkoon ei edes kaikki halukkaat mahtuneet. kirkon täytti sellaiset ihmiset jotka eivät kuulu kirkon normaaleihin kävijöihin. jos vastaavan laisia tapahtumia olisi enemmänkin jopa minutkin saisi kirkkoon useammin;) eli tällä tarkoitan sitä että pitäisi hiukan uudistaa tuota seurakunnan touhua. ehkä näillä uusilla nuorilla papeilla onkin jotain uutta mielessä.

Minä en kuuntele hevimusiikkia, mutta en kyllä sellaista surumielistä ja " kaunista" (?!?!) musiikkia, mitä hengellinen musiikki ja virret yleensä ovat. Minua vaivaa myös kaikki se lohtu ja sellainen, minkä merkeissä hengelliset tahot ovat usein liikkeellä. Jeesus armahtaa ja lohduttaa ja parantaa särkyneen ja huolii huonoimmankin. Ehkä ihminen, jolla on hyvä itsetunto ja asiat tuolta osin kunnossa ei tunne kuuluvansa porukkaan.

Minä kaipaisin iloista ja reipasta meininkiä ja menevämpää musiikkia, jossa sanomasisältönä ei ole " kuolema meidät korjaa kaikki, kärsitään nyt hiljaa niin saadaan kirkkaampi kruunu" vaan jotain sellaista, että oltaisiin iloisia jumalan tuesta ja kaikesta hyvästä, mitä ollaan saatu jo tässä elämässä.

Yhdysvaltalaisissa elokuvissa näkee aina niitä seurakuntia, missä ihmiset laulaa isoon ääneen iloisia lauluja ja taputtaa käsiään ja jollain tapaa tanssii. Sellainen sopisi minulle paljon paremmin kuin tämä sytytetään-kynttilä-ja-ollaan-hartaina-hiljaa-meininki!