Agressiivinen 4v ja neuvoton aiti :(((((((

Täällä meillä päin ainakin on kasvatusneuvolaan joka päivä tunnin soittoaika, jolloin paikalla on psykologi jonka kanssa voi jutella ja hän ehkä voi jo puhelimitse antaa vinkkiä miten tilanteessa edetä ja todennäköisesti ehdottaa että menette sinne käymään ja purkamaan tilannetta.



Monilla on se ajatus, että kasvatusneuvola on jotenkin häpeän paikka, mutta ajattele ennemmin niin, että siellä ihmisillä on tietoa ja taitoa sekä kokemusta auttaa kun omat neuvot loppuu.



Tilanne ei mun mielestä kuulosta normaalilta, johonkin lapsi reagoi voimakkaasti. Ymmärrän myös tuon oravanpyörän, sillä meillä samantyylinen tilanne 7v pojan kanssa. Mun pinna on todella lyhyt hänen kanssaan..



Voimia!!

Kannatan kanssa ammattilaiseen yhteyden ottamista. Se että käytät ammattilaisen apua osoittaa että välität lapsestasi eikä suinkaan tee epäonnistujaksi äitinä. Löytyisiköhän näistä mitään kokeiltavaa odotellessa ??



Omat lapseni ovat pienempiä mutta tuli mieleen että osaisiko 4-vuotiaasi kertoa sinulle mikä on huonosti ?? Siis jos voisit järjestää rauhallista aikaa vain teille kahdelle ja sitten kyselisit mikä lasta suututtaa ?? Tai minkä hän haluaisi olevan toisin ??



Voisitteko pohtia vaikka yhdessä millaisissa tilanteissa pahimmat tilanteet tulee ja voisiko niitä ehkäistä jotenkin ? Voisitteko etsiä yhdesssä konsteja mitä voii tehdä kun suututta (hakata " nyrkkeilysäkkiä" ???).



Meidän 2-vuotias känkkäsi joku aika sitten aivan mielettömiä raivoja. Sitten huomasin että aina noina känkkäpäivinä tai edellisenä päivänä oli syöty pähkinöitä. Kuvittelisin että ne eivät sovi vaan tekevät pään tai mahan kipeäksi tai jotain vastaavaa. Ainakin pähkinöiden syömisen lopettaminen vähensi raivoamisen normaaliksi kiukutteluksi ja uhmakohtauksiksi.



Voisitko koettaa antaa 4-vuotiaalle uusia haasteita ja tekemistä ? Ja reippaasti positiivista palautetta kun homma toimii muutenkin. Eli ehkäise riitoja järjestämällä uutta ja erilaista tekemistä, töitä, kävelyretkiä ym. Siis positiivinen oravanpyörä pyörimään ?



Tsemppiä !!!



MiTeSa

Mitenkäs teillä oli tuo muutto? Muistan että muutitte (Saksaan?) jokin aika sitten vai onko tästä jo kauan? Jos poika reagoisi siihen?



Jos sinua lohduttaa niin meidän esikoinen juuri 4-vuotissynttäreiden aikaan oli todella kauhea! Hänellä ei ollut 2-vuotiaana juuri mitään uhmaa mutta tuo 4-vuotisuhma oli järkky. Ok, hän ei ollut kovin väkivaltainen mutta ihan täysin tunnekylmä. Kiusasi kaikkia muita, minua nyt lähinnä, ärsytti, sai mut itkemään vähän väliä ja tuntui oikeasti että ei enää rakasta minua ollenkaan. Joka päivä sai kauheita raivareita niin ettei hänen kanssaan huvittanut lähteä ulos tai mihinkään kun jostain aina keksi ruveta raivoamaan ja karjumaan... Mutta kausi meni vähitellen ohi ja kun tyttö lähenteli neljää ja puolta vuotta niin oli taas oma ihana rakastava itsensä ja osoitti kaikille miten välitti. Huudotkin jäivät ja oli taas kiva lähteä ulos ja retkille jne.



Voisiko lapsi jotenkin ihmeessä aavistaa uduen vauvan? Minulla on aina sellainen tunne että lapset ovat mestareita huomaamaan että jokin ei ole tavallisesti.



Paljon tsemppiä teille ja toivottavasti pian saatte tavallisen kulta-poikanne takaisin =)

tuttavapiirissä on myös tosi vaikeasti oireilevia 4 vuotiaita.



Kasvatusneuvola voisi auttaa, ainakin yksi kaverini oli saanut sieltä hyvin tukea kasvatusasioissa.

Luin kirjoitustasi ja tuli elävästi menneet ajat mieleen. Meillä on ollut tuollainen vahvaluonteinen pikkumies joka myös terrorisoi niin meitä vanhempia kuin isoveljeäänkin, aina paiskeli tavaroita, löi, puri ja potki. Minäkin yritin kaikkea mahdollia reagointitapoja ja itse kun olen sosiaalialalla lasten parissa laitoin monesti ammattitaitoni kyseenalaiseksi kun en omanikaan kanssa pärjää.



Sitten kun poika kasvoi ja täytti muistaakseni viisi alkoi tulla jo taloudellista vahinkoa kun raivon puuskien seurauksena hajosi mm. välioven lasi, auton lamppu ja tuulilasi ja naapurin autotallin ikkuna, tällöin soitin kasvatusneuvolaan ja pyysin saada keskustella lastenpsykologin kanssa. Saimme ajan hänelle ja kävimme juttusilla useamman kerran välillä yhdessä ja välillä minä odotin eteisessä. Käynneistä oli paljon apua. Ainoa mikä poikaa vaivasi oli se että psykologi sanoi hänen olevan todella voimakas luonne minkä jo toki tiesimme, mutta poikamme ei osannut hänen mukaansa kanavoida tunteenpurkauksiaan muuta kuin väkivallalla. Yhdessä he sitten keksivät erilaisia keinoja ilmaista tunteita ja nämä onneksi auttoivat ja tilanne rauhoittui niin että hän lopetti vahingonteon ja suuttuessaan juoksi kamariinsa ja paiskoi oven kiinni.



Nyt poika on 13 vuotias edelleen hyvin voimakas tahtoinen nuori mies jolla suunnaton määrä energiaa. Hän harrastaa paljon erilaista urheilua jonne saa virtansa purettua ja saa jo pidettyä luonteensakin aika hyvin aisoissa on toki edelleen tempperamenttinen ja suuttuu aika pienestäkin, mutta ei enää raivoa, oveja toki paiskoo mutta sen hänelle suon kaiken koetun jälkeen.



Onko poikasi millainen luonteeltaan? Meillä on aina ollut liikaa energiaa ja se ilmeisesti oli osa syy käytökseen, hän ei tavallisella kotielämällä saanut ylimääräistä energiaa puretuksi ja näin kun se kasautui alkoi käytösongelmat. Hän on aina ollut lyhytpinnainen ja huono keskittymään esim. koulussa joten koulumenestys ei tänäkään päivänä ole kaksinen. Yhdessä välissä hänellä oli itsetunto ongelmia kun koulussa opettaja jatkuvasti moitti, vaikka poika mielestäni on aina tehnyt parhaansa ei jätä läksyjä tekemättä eikä lintsaa koulusta, mutta ei myöskään jaksa ilmeisesti keskittyä täysillä. No urheilusta kehityi hänelle selviytymiskeino, hän pelaa joukkuepelejä ja on seutumme parhaimmistoa, hän harrastaa yleisurheilua ja on siinäkin piirin kärkinimiä, tästä menestyksestä hänen itsetuntonsa on paljon kohentunut ja opettajan mukaan se näkyy myös koulussa. Nyt hänkin kokee olevansa jossain hyvä, kun aina on kuitenkin tuntenut itsensä muita huonommaksi. Nykyään hän uskaltaa jo kysyä ääneen neuvoa kun ennen pelkäsi että koulutoverit pitävät häntä aivan tollona jos jatkuvasti kysyy neuvoa. Poikasi on toki vielä pieni, mutta ehkä hänellekin löytyisi jotain missä hän kokisi onnistumisen tunteita ne tuntuivat ainakin meillä olevan ns. avain onneen.



Minäkin neuvoisin sinua kääntymään asiantuntijan puoleen, ei aisoiden tarvitse olla vakavia vaikka joskus siltä tuntuu. Aina ei vain omat neuvot riitä ja kuten meilläkin asia joka käytöksen aiheutti ei ollut suuren suuri, vaikka minäkin pelkäsin, että meillä kotona on jotain pielessä kun jatkuvasti on pojan kanssa ongelmia. Mutta lohdutuksekseni psykologi sanoi, että myös nämä voimakkaat lapset uskaltavat turvallisessa ilmapiirissä antaa tulla täydeltä laidalta.



Tsemppiä ja pitkää pinnaa teille.

Me tosiaan muutettiin viime syksyna, kai tuo meidan esikoisen oireilu voi viela olla jotain muuton jalkimaininkejakin. Luonteeltaan han on enemmankin aina ollut keskittyvaa, itsekseen puuhailevaa tyyppia, ei siis mikaan " kuumakalle" ... Viesteistanne oli tosi paljon apua ja lohtua :) Ensi kuussa on neuvolalaakarin 4v tarkastus, taidan ottaa asian siella puheeksi.