Tomaattiallergia
pojallanini (1,5v) on alkanut jo pidemmän aikaa tulla outoja punaisia länttejä poskiin ja nyt viimeaikoina ihottumaan myös toiseen jalkaan. Olen nyt ihan itse päätellyt ja huomioinut että nämä ilmestyvät aina tomaatin jälkeen. Vaikuttaisiko todelliselta?
Ongelma on se että meidän perheessä syödään paljon ruokia, lähes kaikissa on tomaattia :(
Nyt siis pitäisi keksi jotain muuta tilalle. Mitä? Vinkkejä kaivataan.
Tiedän toki että tomaatti allergia ei ole maailmanloppu, mutta koska mieheni valmistaa suurimman osan ruuista ja hänen maansa ruokakulttuurin perusraaka-aine on tomaattimurska ja häntä on tosi vaikea saada ymmärtämään että jo pienikin määrä aiheuttaa tuskallista kutinaa pojalle.
Itse olen myös tosi allerginen kaikille kasviksille ja hedelmille paitsi tomaatille :) siksi sitä meillä varmaan niin paljon onkin syöty.
Kommentit (2)
allergisille käy esim. tietynmerkkiset ketsupit ja murskat ja toisista tulee todella pahat oireet. heinz on aika hyvin kestetty merkki. meille omalle 4v pojalle tulee samat oireet tomaatista, lisäksi leuan iho aukeaa ja lapsi onkin jo lakannut suurelta osin syömästä ruokia joissa on tomaattia. poika ei enää tykkää kotona ruoasta juuri tomaattiallergiansa takia. (saa reaktion jo pelkästään siitä että on ollut tomaattisosetta/ketsuppia paistinpannulla, kattilassa tai missä tahansa mihin koskee kastikkeessa tms. ja siitä on jäänyt pienikin jäämä) kannattaa siis olla todella tarkka, tomaattiallergia on niitä jotka pahenee todella nopeasti todella pahaksi. ja tuo on totta et jos atopiaa niin melko varmasti tomaatille ja sitruksille allerginen.
jessiliina:
pojallanini (1,5v) on alkanut jo pidemmän aikaa tulla outoja punaisia länttejä poskiin ja nyt viimeaikoina ihottumaan myös toiseen jalkaan. Olen nyt ihan itse päätellyt ja huomioinut että nämä ilmestyvät aina tomaatin jälkeen. Vaikuttaisiko todelliselta?
Ongelma on se että meidän perheessä syödään paljon ruokia, lähes kaikissa on tomaattia :(
Nyt siis pitäisi keksi jotain muuta tilalle. Mitä? Vinkkejä kaivataan.Tiedän toki että tomaatti allergia ei ole maailmanloppu, mutta koska mieheni valmistaa suurimman osan ruuista ja hänen maansa ruokakulttuurin perusraaka-aine on tomaattimurska ja häntä on tosi vaikea saada ymmärtämään että jo pienikin määrä aiheuttaa tuskallista kutinaa pojalle.
Itse olen myös tosi allerginen kaikille kasviksille ja hedelmille paitsi tomaatille :) siksi sitä meillä varmaan niin paljon onkin syöty.
Meillä alkoi saman ikäisenä suunnilleen tuleen ihottumaa pojalle tomaatista sekä myös omenasta, suklaasta ja sitrushedelmistä. Nämä liittyi atooppiseen ihottumaan. Nyt viisi vuotiaana poika kestää taas kaikkiä näitä.
Meillä jätettiin tomaatti kokonaan pois ruuista tai sitten tehtiin pieni annos samaa ruokaa pojalle ilman sitä. Yritä saada miehesi ymmärtämään, että lapsellanne on inhottava olla, kun kutisee ja tulee ihottumaa. Meillä oli myös niin, että jos yritti kokeilla tomaattia pojalle kauemman aikaa, niin ihottuma vain paheni. Ja sitten se oli myös hankalampi saada poiskin, kun tarpeeks pahaksi pääsi.
Enpä muuta osaa sulle neuvoa:)