2v lopetti periaatteesta(?) syömisen..
Ensin ajattelin, että olisko nyt tämmönen vaihe... Sitten epäilin, että tulossa on hampaita... mutta nyt tää vaihe on kestänyt jostain kevättalvelta saakka tähän päivään, eikä tietoakaan, että olis ohi menossa.
Yleensä meillä tarjoillaan ruoka 5 kertaa päivässä, ipanat syö tai on syömättä, mutta välipaloja ei jaella. Kuopuksesta vaan selvästi huomaa, että on sitten ihan pirun kärttynen, väsynyt ja vaikka mitä ja nälkä olis, mutta kaikki ruoka on iso YÖK ja sanoit mitä vaan vastaus on EI! (Pätee ihanalla uhmiksellamme tosin melkein mihin tahansa muuhunkin asiaan...) Herkut nyt tietysti maittaisi, mutta jälkkäriäkään ei tip, jos ei syö. Ja siitähän sitten riemu repeää, jos isosisko saa jälkkärin ja poika ei... Mutta kun en viitsisi esikoista siitä "rankaista", että pikkuveli ei suostu murkinaansa koskemaan...
En ehkä kiinnittäisi tähän niin paljon huomiota, jos poika olis aina ollut huonosyömänen. Mutta kun ei ole. Vielä viime talvena potra poika vaati 6 ateriaa päivässä ja silti vielä iltapuuron jälkeen veteli jopa ½litraa velliä kitusiin unijuomaksi ja heräili yölläkin syömään... Ja jätkä söi kutakuinkin kaiken, mitä eteen tuuppasit. Jos olis ollut ruokana pieniä kiviä, niin olis varmaan syönyt niitäkin :D Sit yhtäkkiä se loppui. Aluksi söi ihan normaalisti hoidossa, kotona vaan temppuili ja venkoili, mutta nykyään ei syö enää hoidossakaan. Istahtaa pöytään katselee 5 sekuntia lautastaan ja sit on jo Kiitos! Yleensä mä vaadin, että istuu siinä hetken aikaa, söi tai ei. Esikoisella toimii se, että käsken maistaa tai syödä kaks lusikallista, vaikkei mieli tekiskään... Välillä, kun pojan saa jotenkin ottamaan sen ekan lusikallisen, niin sitten kyllä syö, mutta arvatkaa kuinka helppoa se on, kun jo pöytään kutsuminen/hakeminen saa aikaan välittömän haisevan vastalauseen...
Neuvoja, vinkkejä? Esikoinen ei juuri koskaan ole temppuillut ruokansa kanssa, (vaikka kaikesta muusta mahdollisesta on väännetty kättä...) ja nykyäänkin syö sitten usein sen veljensäkin annoksen (ellei poika ole sitten "vahingossa" ehtinyt syöttää sitä koiralle...) joten kokemusta tämmösestä jästipäisyyden muodosta ei oikein ole... Tuntuu, että poika ei nyt vaan periaatteesta HALUA syödä...
Kommentit (7)
auttaa se, että ruoka laitetaan eteen ja isä ja äiti syövät yhtäaikaa. Lapsen (2v 3 kk) syömiseen ei kiinnitetä mitään huomiota. Ei tuputeta, ei hermostuta, ei tarjota esim. leipää tms. kesken ruuan syömisen tai syömättömyyden. Jos pyytää auttamaan syömisessä ts. syöttämään niin se tehdään.
Tämä toimi meillä, kun syömättömyys ja pöydässä kaikenlainen isää ja äitiä ärsyttävä touhuaminen oli selkeä huomionhakemiskeino.
Meillä ei myöskään saa välipaloja. Ruoka 5 krt / päivä, josta aamulla ei maistu juuri mitään, lounaalla ok, välipalan syö 99%, iltaruoka nihkeästi ja iltapuuro loistavasti.
Ja selvästi huomaa, että jos kakkaa hyvin, niin syö hyvin. Ja tietty ulkoilu auttaa.
Mutta kehotan tosiaan jättämään huomiotta kaiken syömättömyyden. Jos syö, voi kehaista, että olitpa reipas ja äidin tuli hyvä mieli, kun tykkäsit äidin laittamasta ruuasta, vaikka ei menisikään lautanen tyhjäksi.
Tsemppiä! 2-vuotiaat voivat olla aika rasittavia, mutta ihania!
Noh, voi kai sitäkin jo tässä vaiheessa kokeilla... 5-vuotias tosin joutuu tulemaan pöytään ja maistamaan ainakin sen lusikallisen, mutta kaipa hälle nyt jotenkin päin voi ehkä yrittää selittää, miksi pikkuveljen ei tarvii...
Syöttäminen ei tule kuuloonkaan! Jätkä saa hepulin välittömästi. Jälkkäreiden kanssa, joita nyt ei edes ole joka päivä, tiuka linja kyllä on ja pitää.
Päivällisen syö yleensä koko perhe samaan aikaan ja sen mä olen kyllä pitänyt, että kun äiti syö, niin silloin äiti ei hyppele hakemassa maitoa tai mitään muutakaan minuutin välein...
Tota kuopusta en siis yleensä pakota maistamaan edes. Syö tai on syömättä, mutta pöydän ääreen on nostettu/käsketty kun on ruoka-aika. En sitten tiiä pitäskö vaan vartoilla, josko se sieltä ite kampeis lautasen viereen...
Poika nyt on muutenkin ihan uskomaton jästipää... Kehen lie tullut :p
ehkä menee ohi vasta ajallaan. Olen sivusta seurannut taannoin erään pienen tyttösen lähes totaalista kieltäytymistä ruoasta. Hänelle jouduttiinkin syöttämään sitten ihmeellisiä ravintolitkuja, kun normaali ruoka ei mennyt alas. Sitä kesti vieläpä useampi vuosi, kunnes nelivuotiaana päivähoidon aloittaessaan tyttö oli todennut siellä, että nyt minä alan syödä ruokaa. Ja sen jälkeen ruoka on maistunut hänelle aivan normaalilla tavalla.
En tiedä, mistä siinä oikein oli kysymys, kun ei tiedä tytön äitikään. Luulen kuitenkin, että osuutensa asiaan on ollut sillä, että äiti on erittäin pikkutarkasti suhtautunut ruokaan ja nimenomaan pitänyt herkutteluita paheellisena asiana. Kerran juttelin tytön ja hänen sisarustensa kanssa. Tyttö kertoi, että heidän isänsä on herkkusuu, kun tykkää kaikesta makeasta. Siihen minä naurahdin ja kysyin tytöltä, onko hänkin herkkusuu. Vasta sanottuani sen mieleeni tuli, että juuri tämä tyttöhän kieltäytyi lähes kaikesta ruoasta. En olisi niin huolettomasti vitsaillut asiasta, jos olisin tuon muistanut, mutta luulenpa, että keskustelullamme oli osaltaan myönteistä vaikutusta. Tyttö ja sisarukset hetkeksi vaikenivat, kunnes taas jutustelu jatkoi kevyttä rataansa. Näytti siltä kuin tyttö ja sisarukset olisivat oivaltaneet, ettei se herkuttelu niin haudanvakava asia olekaan, vaan aivan hyväksyttävää.
En tiedä, onko tämän tytön tarinassa mitään yhtenevyyttä teidän lapseen ja auttaako tarina yhtään oivaltamaan sitä, mistä teillä on kyse ja miten asian voisi ratkaista. Joka tapauksessa, koittakaa jaksaa ja toivottovasti syöntilakkoilu menee nopeasti ohitse. On varmasti kurjaa kuunnella kaikkien "viisaiden" ihmisten kommentit siitä, mitä olette tehneet väärin ja miten teidän tulisi toimia, sillä noilta kommenteilta ette varmaankaan ole säästyneet.
Meilla on sama ongelma, ikaa 1v 10kk, eli vahan nuorempi. Tilanne on jo "huolestuttava" koska painoa ei kerry, pituutta on sentaan tullut lisaa.
Olen kaynyt ravintoterapeutin luona ja lukenut niin paljon asiasta, kun olen netista vaan jaksanut lukea.
Perusneuvot meille oli
- syo lapsen kanssa yhdessa
- tee ruokailu miellyttavaksi tapahtumaksi (ei pakottamista, ei suostuttelua)
- jos mahdollista, muita lapsia samaan poytaan
- tarjoa aina jalkiruoka ;-)
- kehu, jos syo hyvin
- jos syo huonosti, poista lautanen ilman mitaan kommentteja
- ALA MISSAAN NIMESSA VERTAA MUIHIN LAPSIIN, tyyliin "katso kuin hienosti Liisa syo"
- anna ruokien valissa aina joku valipala (liian nalkainen lapsi saattaa myos syoda huonosti)
- ala tee ruoka-annoksista liian suuria, mielummin santsaus kuin liian paljon ruokaa lautasella yhdella kertaa
- lopeta ruokailu 20-30min aloittamisesta
Meilla toimii osa naista, vahan on jouduttu joustamaan, koska tarkeampaa on saada ruokaa menemaan kurkusta alas, vaikka television avulla valilla
TSEMPPIA!!!! Vaihe kuulemma menee ohi, tata odotellessa....
mukavaa syksya!
Pyytäisin kerran syömään, jos ei tule niin ei tule. Kyllä se nälkä jossain vaiheessa tulee. Yhden annoksen ruokaa voisi jättää jääkaappiin sitä ekaa nälkä kertaa varten. Jos ei jatkossakaan tule syömään niin sitten ruoka saa kun on seuraava ruoka-aika. Poikasi huomaa pian että ei saakaan huomiota syömättömyydellä niin kuin nyt.
Esikoisella oli 2-vuotiaana samanlainen syömättömyysvaihe, kesti puolisen vuotta. Oli aina ollut todella hyvä syömään, söi ihan mitä vain ja hirveitä määriä. Yhtäkkiä vajaa parivuotiaana sitten lopetti syömisen. Saattoi päivässä syödä vähän hedelmiä tai kasviksia, mutta ei mitään ruokaa. Eikä myöskään mitään herkkuja. Aluksi en itsekään kummastellut asiaa, mutta kun syömättömyyttä oli jatkunut muutaman kuukauden, huolestuin. Yritettiin miehen kanssa kaikenlaista, mutta lopulta rahtasin pojan tutulle lastenlääkärille. Otettiin verikokeet, joista selvisi, että poikaa vaivasi jo anemia. Oma lastenlääkärimme toimi todella fiksusti, hän piti pojalle vakavasävyisen puheen syömisen tärkeydestä. Itse kuuntelin vierestä, kuinka lääkäri selitti lapselle, että lautaselta pitää a) maistaa kaikkea, b) syödä kaikki lihat pois, jotta tulee vahva veri. Samoin poikaa neuvottiin juomaan aamu- ja iltapaloilla maitokaakaota. Kontrollikäynti määrättiin parin kuukauden päähän ja siihen mennessä tilanne oli jo parantunut. Poika oli erittäin vaikuttunut lääkärin puheesta "mies-miehelle" ja otti oikein asiakseen muistuttaa vanhempiaan ja pikkuveljeään syömisen tärkeydestä. Ja jos ruoka ei meinannut millään maistua, riitti, kun pojalle muistutti lääkärin sanoista ja ainakin muutama lihapala upposi. Nyt poika on 6 ja edelleen todella pieniruokainen, mutta kasvaa kuitenkin normaalisti keskikäyrillä. Ei syö mitään herkkuja, ei vain tykkää karkeista, kakuista tms. Itselläni on vieläkin vaikea uskoa, että entisestä suursyömäristä on kuoriutunut tuollainen lintusyömäri, mutta näin se vain on. Eli meillä auttoi, kun asiaan puuttui ulkopuolinen auktoriteetti ja vanhemmat lakkasivat avoimesti kiinnittämästä asiaan huomiota. Salaa kyllä edelleenkin laskeskellaan syötyjä lihanpaloja:).
jos kerran jo melkein puoli vuotta jatkunut. Varsinkin jos painokäyrät laskussa, suosittelisin jotain muuta lähestymistapaa kuin tuota nykyistä ehdottoman jämäkkää linja. Onko lapsi mennyt jo ihan lukkoon tuosta asenteesta?
Eli esim luoda ruokailuhetkestä positiivinen tilanne, jutella siinä samalla päivän tapahtumista tms. Antaako syöttää siinä samalla? Houkuttele iloisella esillepanolla esim ruuasta silmät nenä ja suu ja keksi joku tarina oheen. Menkää kesällä retkelle, yhdistäkää syöminen ja rentous ja ilo.