Tunteilla kilpaileminen: musta tuntuu pahemmalta ku susta!!
Mä kirjottelin mieheni siskon kanssa pahaan vauvakuumeeseen ja lapsettomuuteen liittyvistä tunteista ja ajatuksista sähköpostin välityksellä, ja yks posti sai mut kurjalle mielelle koko illaksi...
Olin kertonu mm. siitä kuinka rankkaa 3 vuoden vauvakuume on ollu mulle ja kuinka oon kokenu sen kärsimyksenä (ainakin pahempina aikoina) ja sit näistä hedelmättömyyteen ja lapsettomuuteen liittyvistä tunteista... (hedelmättömyys on meille tuore juttu) Niin vastauksena sain:
" Kyllähän se pahalta tuntuu... mutta väitän vielä, että pahempaa on se, kun ensin olet montakertaa raskaana ja sitten taas et olekkaan, kun tulee keskenmenoja. Se se vasta on kauheeta."
Erityisesti toi " VÄITÄN vielä, että pahempaa on..." sai olon tosi kurjaksi. Ihan ku mä olisin jotenkin tosi paska kun tunnen asioista näin kun tunnen ja että ihan kun mun tunteet ei olis samalla viivalla sen tunteiden kanssa. Ymmärrän todellakin, että keskenmeno tuntuu todella kamalalta enkä sitä sano etteikö se olis pahempaa, mutta se tuntuu musta pahalta, että ton perusteella mun tunteet on jotenkin vähempi arvosia kun sen kärsimykset. Ihan ku mulla ei olis oikeutta olla surullinen, masentunu, jne.
En tiedä ymmärrättekö mitä yritän sanoa, mutta toivon että ymmärrätte. Tuntuu vaan pahalta, kun kerrankin kun avautuis niin sitten ei saa olla aitona tunteineen päivineen.
Nyt mä keksin sen sanan mitä oon koko ajan hakenu... tunteiden MITÄTÖIMINEN. Siltä musta tuntuu... että mun tunteet ja muu oleminen on mitätöity.
Tästä tuli ny tämmönen purkaus. Toivottavasti tää herättäis jotain keskustelua... esim. onks muilla samanlaisia kokemuksia??
Kommentit (6)
...oikein mitään... itse olen sellainen " viilipytty" tunteiden kanssa, että otan nämä jutut lähinnä " tosiasioiden" kannalta..
... toisaalta vasta vuosien varrella olen kypsynyt omissa tuntemuksissani - ja toisaalta, toisen tunteita ei voi muuttaa, vaikka joskus tuntuu, että eikö tuonkin voisi ottaa toiselta kannalta... mutta kun on seurannut montaa henkilöä vuosien varrella, niin huomaa että tuntee ovat aina SEN HETKISIÄ tunteita, jotka voivat seuraavassa minuutissa taas olla jotain muuta... tai huomenna tai ensi vuonna!!!
Eemeli
(mun yleinen mainospätkä: 4*ICSI takana, otetaan lahjoituksena vastaan ylijäämälääkkeitä ulkomailla joulukuun puolessavälissä alkavaan hoitoon: Menopur tai Menogon ja Orgalutran... mailaile:
eemelikaksi@hotmail.com)
Juu kyllä tiedän, että tunteita ei voi mitottaa eikä niillä voi kilpailla... enkä sitä tarkottanutkaan... Tuntu vaan tosi pahalta se, että mun tunteet mitätöitiin. Noh. Sitähän se on aina välillä. Toivon vaan, että en itte syyllistyis samaan.
Mietin vielä eilen sitä just, että " pahempaa on saada keskenmeno monta kertaa" ... niin on. Mustakin olis kauheeta ja tuntuis pahalta, mut on tosi epäreilua jotenkin verrata siihen. Mulla on nyt tää tilanne ja mä tunnen näin... ei mun pitäis joutua vertaaamaan tunteita keskenmenon tunteisiin koska mulla sitä tilannetta ei ole. Vaan mä elän nyt just tätä hetkee ja näitä tunteita mitkä mulla on... ja jos mä kerron tunteista joita on ollu tässä matkan varrella, ni niiden pitäis saada olla sellasina kun ne on sillon ollu.
Se kai mitä yritän sanoa (ittelleni =0)) on, että ei ole vääriä tai oikeita tunteita... ja jos joku ei osaa mun tunteita hyväksyä vaan mitätöi ne omilla " pahemmilla tunteillaan/kokemuksillaan" , niin ei siitä kannata pahastua vaikka se pahalta tuntuukin.
Kiitos kun kirjotitte! =)
Jokaiselle on todellista omat tunteet omassa elämäntilanteessaan. Kokeehan kaikki tän lapsettomuudenkin omalla tavallaan. Joillekin se ei oo paha juttu, toiset taas käy masennuksen syövereissä. Sympatiseeraan sinua Burde, olis minustakin tuntunu pahalta tuollainen vertailu. Ja itse asiassa vastaavanlaiseen törmääkin tän lapsettomuuden kanssa usein. on kai vaan hyväksyttävä se, että kukaan toinen ei voi täysin ymmärtää meiän sisäisiä tuntemuksia ja kärsimyksen laatua, varsinkaan jos ei ole kokenut juuri samanlaista.
Anteeksi, jos pahoitit mielesi kirjoituksestani. Olin ehkä kömpelö sanavalinnoissani, mutta tarkoitukseni oli enemmänkin kritisoida näitä ihmisiä, jotka yrittävät löytää omasta elämästään jonkin tapahtuman mihin verrata toisen läpikäymiä tunteita. Se kun on aivan tarpeetonta ja turhaa kun mittatikkua ei ole luotukaan.
Meidän toisaalta pitäisi näissä tilanteissa jaksaa sille toiselle vain sanoa, että kaikenlaiset tokaisut/vertailut eivät suinkaan mielialaa kohenna.
Toivoisin siis edelleenkin kaikille empaattisia ystäviä, jotka jaksavat kuunnella ja ymmärtää ja toisaalta tulevat kuulluksi ja ymmärretyksi :)
Terkuin
Leia
...voi rähmä, että sait Leia sen kuvan mun tekstistä.. =S En kyllä edes muista, että mitä kirjotin, mutta purin vain tuntojani enkä kohdentanut sitä kenenkään kommentteihin. Tai ei ainakaan ollut tarkoitus. =)
Burde,
En voi sanoa että olisin ihan vastaavaan törmännyt, mutta ehkä näissä asioissa avain juttu onkin se, että jokainen omistaa vain omat kokemuksensa ja sitä myöten reagoi niihin omassa elämän tilanteessaan ja omia taustojaan peilaten. Mikään tunteen mitätöiminen tai vertaaminen on aika turhaa koska se ei tosiaankaan auta kumpaistakaan osapuolta.
Itselläni ehkä pahimpia tilanteita ja eniten pohditoja aiheuttava oli tilanne parhaan ystäväni kanssa. Hän on ollut stressi lomalla ja ollut kovien paineiden alla sekä tunne puolella että töissä viimeaikoina. Olen yrittänyt olla hyvä ystävä ja pääasiassa kuunnella ja ymmärtää. Enhän minä ole toki mikään psykologi. Kuitenkin hän aina muistaa myöskin kysyä joko meillä ollaan raskaana, varsinkin kun hänen tilanteensa alkaa pikkuhiljaa rauhoittua. Kun viimeksi puhellessamme pohdiskelin hoitoihin lähtöä (lähteä/ vai ei lähteä, riittääkö voimat vai ei), hän tokaisi, " ...että kuule tuo nyt on niin mitätöntä - sun pitäis ensin käydä todella pohjalla." Ja seuraava lause: " ..toikin raskautuminen nyt on vähän sitä että pitäisi rentoutua. Unohdat vaan kaikki!"
Itsekin olisin voinut jossakin vaiheessa hänelle sanoa, että pistäppä nämä ongelmat nyt mittakaavaan ja unohda! Minun ongelmani on se että en tässäkään tilanteessa oikein osannut omia tunteitani puolustaa ja jäin vain hiljaisena kuuntelemaan. Pitäisi varmaan sanoa, että hei tuo nyt on vähän epäreilua. Kun osaisi...
Mutta pointti tässäkin kirjoituksessa on että että minun mielestäni tunteita ei voi " mitoittaa" ja sitten verrata toisiinsa. Kaikilla meillä on erilaset voimavarat ja niinpä elämän suuret ja pienet vastoinkäymiset vaikuttavat meihin eritavalla. Empatiaa pitäisi vain kaikilla olla roppakaupalla - sitä minä toivon kaikille!
Jaksamista kaikille!
Leia