Mitä ihmettä tekisin 2v3kk raivouhman kanssa
Täällä on aika monella kotona 2v uhmis, ei niin kivaa :( Mutta oikeasti, olisiko kenelläkään mitään vinkkiä tilanteisiin joilla jo ehkäisisi näitä uhmakohtauksia? MINÄ EN KOHTA ENÄÄ JAKSA ja samoin mieheni totesi tänä aamuna olevansa ihan rikki, jotain täytyy keksiä tilanteeseen.
Raivoamisen laukaisee ihan mikä tahansa kielto. Siis mikä vaan - ja raivopuuskia tulee peräperää koko ajan. " Ei saa mennä portaisiin" - raivokohtaus - " Nyt ei katsota muumeja" -raivokohtaus - " Ei oteta äidin käsilaukkua" - raivokohtaus. jne... Tyttöön ei saa mitään kontaktia n. 10minuuttiin, syö tuttia vielä mutta tässä vaiheessa tuttikin lentää kaaressa jopa roskikseen (tänään itse sinne paiskasi - ja 10min jälkeen sitä sitten sieltä ongittiin takaisin). Tyttö siis saattaa vahingoittaa itseään riuhtomalla, heittäytymällä lattiaan yms. ja kiinnipito yleensä vielä pahentaa tilannetta. Isä ei tilannetta pysty laukaisemaan jos minä olen kotona, ainoastaan äiti-äiti-äiti- (tosin vasta siis 10min jälkeen)
Tilanne on pahentunut koko ajan. Isä ei ylipäätään kelpaa yhtään mihinkään, mutta on tosi rankkaa kun ainoastaan minä kelpaan lohduttajaksi lopulta. Mennään molemmat klo 8 töihin, ja aamut on yhtä h...ttiä - tänäkin aamuna herättiin klo 6 ja ennen 7:40 oli jo kolmet raivarit olleet ja minä edelleen yöpaidassa. Isä sen sijaan ehtii mainiosti valmiiksi kun ei voi tehdä mitään kuitenkaan (ainakaan omasta mielestään) Tämä turhauttaa toki myös miestä kovasti. Mitä ihmettä tekisimme että mies voisi auttaa ja kelpaisi edes johonkin aamutoimissa (tai ylipäätään?) No, keinua hän kelpaa keinuttamaan...
Olen yrittänyt järjestää tytölle aamulla tekemistä, silityslautaa, meikkejä joita hän minun vieressä voisi sutia nassuun - ei auta, pitäisi olla 100% huomio. Onhan tämä luonnollista, mutta kun se ei aina vaan ole mahdollista - ideaalimaailmassa ehkä mutta työssäkäyvälle ei ole. En oikein keksi mitään muuta mahdollisuutta kohta kuin herätä itse klo 5 jotta sitten voisin viihdyttää tyttöä ne 1,5h ennenkuin lähdetään hoitoon + töihin. Tyttö viihtyy tosi hyvin hoidossa, joten en usko että tämä liittyy siihen mitenkään. Illat ollaan sitten sylikkäin (ja tapellaan miehen kanssa sitten kun minä en osallistu hänen mielestään kodinhoitoon juuri mitenkään, great)
Uupunut äiti kaipaa kommentteja ja kannustusta...
Kommentit (12)
sitiivinen palaute varmasti helposti unohtuu, mutta se olisi tärkeää niin oman jaksamisen kuin lapsenkin kannalta eli muistaa myös ne hyvät hetket ja se, että 2-vuotiaskin osaa yllättävän paljon, jos haluaa ja yleensä haluaa, kun kovasti kannustaa.
Kuulostipa tutulta. Meillä raivoaa poika jolla ikää 2v1kk. Meillä raivareita tulee 1-2 kpl ja ne kestää 30-60 minuuttia. Ja syliin ottaminen vain pahentaa raivoa. Olen huomannut että meillä raivareita tulee helpoimmin jos poika on nälkäinen tai väsynyt tai jostain muusta syystä kurja olo (esim. äiti puhelimessa tai hoitaa vauvaa). Ehkäsynä meillä toimii parhaiten kun pakottaa (narraa, lahjoo jne.) syömään riittävän usein ja koitetaan muutenkin välttää kurjaa oloa. Meillä raivarissa saatetaan huutaa äitiä viereen ja kun menen niin äitiä pois. Tätä jatkuisi vaikka kuinka kauan. Nykyään vaadinkin poikaa tekemään itse jotakin ja sitten lupaan tehdä jotain mitä hän pyytää esim. nouse istumaan niin äiti tulee luoksesi. Kun poika joutuu tekemään itse ensin jotain osa raivosta lauhtuu jo siinä vaiheessa.
Raivarin alussa meillä onnistuu usein nopea harhautus. Eli kun huomaan että raivari on alkamassa keksitään jotain aivan hassua mietittävää. Eräskin raivarin alku päättyi siihen kun mietimme minkälainen ääni kuuluisi jos sammakko hyppäisi hinku puimurin päälle... Joskus auttaa kutittaminen, tai narraaminen leikilliseen takaa-ajoon jne.
Hermot meinaa välillä mennä pikku raivoajan kanssa mutta äitini muistutti juuri että poika tuntee olonsa turvalliseksi kerta uskaltaa uhmata. Ja jospa tämä joskus helpottaisi...
1. Pysy aikuisena, älä mene tunteeseen mukaan
2. Anna lapsen raivota, tunteiden käsittely on pakollista
3. Opeta lapselle tunteiden liikennevalot, punainen on hurja, sieltä pääsemiseen tarvitaan aikuisen apua, keltainen - varovasti, vihreä - anna mennä vaan
4. Lapsi ei opi käsittelemään pettymyksiä ja säätelemään tunteitaan jos ei harjoittele. Harjoitteleehan lapsi piirtämistäkin, miksei sitten tunteita ja sen ilmaisua.
5. Lapsi ei raivotessaan ole paha, tunne on hieno. Jos rikotaan esineitä tai ollaan väkivaltaisia puutu asiaan.
6. Lupaan tulla teille puraisemaan miestäsi jalasta jos miehesi sulkee lapsen toiseen huoneeseen. Lapsi ei ole paha ja tunteelle ei voi mitään. Lasta pitää rakastaa vaikka pettymys ja suru lyövät päälle.
7. Totuta lapsi pettymyksiin. Aina ei voi syödä jäätelöä ja ostaa leluja.
8. Älä vaimenna tunnetta, älä pilkkaa, älä vertaa naapureiden lapsiin, älä yritä katkaista raivoa.
9. Koita kestää, pian lapsi oppii käsittelemään tunteitaan muullakin tavalla kun pistämällä ranttaliksi.
Näin uskon minä!
Mielestàni hyvà olisi vàlttàà sanomasta kokoajan EI, ei tule muumeja, ei saa ottaa kàsilaukkua, ei saa mennà sinne... vaan kààntàà huomio johonkin toiseen asiaan tai antaa lapsen valita useammasta vaihtoehdosta mieleisensà.Ymmàrràn ettà lapsen on tiedettàvà rajat mutta tàssà iàssà joskus rajojen opettelu voi olla hankalaa ja tyòlàstà varsinkin aamulla kiireessà...
Meillä on 2,5 v. tyttö, jolla myös kova uhma päällä. Meillä on otettu se linja, että päivän rutiinit hoidetaan tuli huutoa tai ei. Älyttömästä temppuilusta varoituksen jälkeen jäähylle. Molemmat vanhemmat toimivat lapsen kanssa eikä lapsi saa päättää kumpi pukeet tms. vaan se tekee, joka ehtii. Aika tehokasta on ollut myös änkyröinnin huomiotta jättäminen ja hyvän käytöksen ehkä ylenpalttinenkin kehuminen. Aamut sujuvat ihan jouhevasti yleensä, välillä kyllä mennään raivotar kainalossa parkkipaikalle.
Auttaisiko, jos lapsen ottaisi mukaan aamun touhuihin esim. pöydän kattamiseen. Pukemista voisi harjoitella samalla kun vanhemmat pukevat, meikkaavat, laittavat hiuksia ym.
mutta näin meillä on hiukan helpottanut. tyttö 2v 2kk.
Pääasiassa olemme kuin mitään ei olisi tapahtunut, kun tyttö raivoaa. Olemme huomanneet, että kaikki tilanteeseen puuttuminen vain pahentaa raivoa. Odotamme, poistumme hänen luotaankin toisinaan. Lopuksi tyttö tulee syliin.
Raivotessaan tyttö raapii ja lyö etenkin minua, silloin kannan (tai isä kantaa) hänet sänkyynsä kerta toisensa jälkeen. Meillä on turha asettua lapsen tasolle ja katsoa silmiin ym. ei apua.
Teidän tilanteessa ehdotan, että koitatte vuorotella aamuisin, siis oikeasti vuorotella, eli joka toinen aamu sinä et tee mitään OIKEASTI. Lapsen mielipidettä tällaisessa on aivan turha kysyä, kyllä voimakas mies pystyy yhden kaksivuotiaan pukemaan ja valmistelemaan aivan varmasti, vaikka väkisin. Ei vanhemmuutta voi jättää vaikeassa tilanteessa vain toiselle. Se on aivan yhdentekevää miten lapsi siihen aluksi reagoi, tottuu kuitenkin.
Toivotan voimia, ja luultavasti itse kyselen vinkkejä samaan tapaan parin päivän päästä. Nyt meillä hiukan seesteisempi vaihe menossa.
Meillä ei uhmakohtauksissa auta mikään, mutta ennakoimalla tilanteita ja antamalla koko ajan läheisyyttä ja positiivista huomiota olemme saaneet kohtaukset vähenemään, nykyään niitä on noin kerran viikossa. Olen samaa mieltä kuin ribes, että välttäisin kieltämästä jatkuvasti vaan pyrkisin pitämään lapsen niin " kiireisenä" , ettei ehdi sen käsilaukun tms. kimppuun - ennen kuin ryhdyt laittamaan aamiaista niin kaiva vaikka piirustusvälineet pöydälle ja kysy lapselta minkä värin hän haluaa.
Pystyisitkö aikaistamaan omaa heräämistäsi sen verran, että ehdit laittautua ennen lapsen heräämistä? Sitten voisit keskittyä häneen aamutoimien ajan? Tai mitä jos ottaisitte tavaksi, että miehesi menee lapsen luo hänen herätessään ja hoitaa vaikka aamiaisen lapselle, sitten sinä jatkat pukemisella?
Otettiin eilen heti muutama vinkki käyttöön, ja juteltiin miehen kanssa miten toimitaan tästä eteenpäin. Joku kysyi jos voisin nousta itse laittautumaan vähän aikaisemmin - tämä on kyllä käynyt mielessä mutta se tarkoittaisi herätystä n. 5:30 joka on kyllä meikäläiselle vähän liian aikaisin! Kun tyttö herää klo 6. Hoitoon voidaan lähteä vasta 7:30 joten siinä pitäisi kaiken järjen mukaan olla ihan riittävästi aikaa.
Jäähypenkille joutui tyttö heti eilen kahdesti, tosin vaikutusta ei ehditty testaamaan kun raivosi niin ettei tuo penkin idea ehtinyt kirkastua vielä oikein kenellekään :( Ja mies alkaa pukea tästä lähtien vaikka väkisin. Eilen puki sitten illalla kun lähdettiin pulkkailemaan, lopputulos 30min meni ja tyttö huusi kuin palosireeni koko kävelyn ajan (supistui 15 minuuttiin....) LÄhdin sitten illalla ostoksille ja jätin miehen kotiin yksin tytön kanssa nukutushommiin.
Lieneekö sillä ollut vaikutusta, mutta tämä aamu meni kuin unelma (pitkästä pitkästä aikaa) - tästä lähin en aio antaa enää periksi niin paljoa että tekisin itse kaikki mitä tyttö haluaa. Kiitos vastauksista!
Jaksatteko te todella olla aina aikuisia ja positiivisia???
Minä en läheskään aina, ja meillä raivotaan paljon. Välillä tutustutaan maratooneihin useamman tunnin ajan. Välillä loppuu siihen kun äiti suuttuu, välillä ei. olen nopeasti lauhtuvaa tyyppiä, joten yleensä palaan maanpinnalle aiemmin.
Meillä arjessa kehutaan, kannustetaan, touhutaan yhdessä ja jokaiseen ehdotukseen tulee vastaukseksi EI. Siitä sitten lähdetään puimaan... 2v4kk nyt ikää.
Jäähypenkki ideaa tai mitään muutakaan ei kannata selittää raivoavalle lapselle vaan kertoa siitä kun mieli on kaikin puolin ok ennen tai jälkeen .
Meilläkään ei käy kuin äiti joka asiaan, (mikä sopii iskälle) ja alamme kans olla aivan poikki ko. asian kanssa! Tyttömme on nyt 2½ vuotias.
Olen huomannut , että ei-sanaa ei saa käyttää. Eli jos puetaan anna vain vaihtoehtoja eli laitako punaisen vai sinisen paidan tms. Ja siotten teen vaatteista pukemis järjestyksessä reitin eli tyttö seuraa reittiä ja pukee samalla vaatteet ja lopuksi on jotain kivaa esim. luetaan kirja tai keksi tai jotain!
Mutta pääasia on se , että kieltää ei saa!!!
meidän tyttö täytti tammikuussa 2 ja huomasin joulukuun alussa jo viitteitä " minä-itse" vaiheesta. Nyt tammikuun puolella alkoi tuo " ei ei ei" vaihe ja pari viikkoa sitten isin hylkiminen. Tosin nytkin leikkii iloisesti isin kanssa eli se ei ole kokoaikaista hylkimistä. Olen myös huomannut, että esim iltaisin kun isi haluais lukea iltasadun, tyttö saattaa päättäväisesti kieltäytyä, mutta kun isi vaan jatkaa kirjan tutkimista ja kertoo mitä siellä on, alkaa kiinnostus ja lopulta kirja luetaan ihan kuin ennenkin. Meillä isi tulee kotiin aina tosi myöhään , vasta vähän ennen iltapuuroaikaa, joten ajattelin ensin että se johtuu siitä mutta kyllä kai tää on vaihe, joka on lähes jokaisella jossain vaiheessa. Olen tarkoituksella häipynyt ajoittain omiin hommiini hiljakseen takavasemmalle, jotta saavat olla keskenään. Isi on onneksi aika haka keksimään kivaa. Noista raivareista : niitä ei aina pysty millään kiertämään ja itse ainakin olen väsynyt siihen että jatkuvasti pitää yrittää olla " ovelampi" kuin tyttö. Mutta kieltämättä se ennakointi on kyllä tehokasta, ainakin joskus. Välillä nämä raivarit saa kiehumaan niin p---rusti mutta välillä jopa naurattaa. Perjantaina hain tytön hoidosta ja hän jostain syystä päätti että hän ei tule. Hoitotäti ja minä yritettiin saada tyttöä haalareihin " kuin hammastahnaa tuubiin" . Saatiin vetskari kii, hattu päähän mut kenkiä ei kannattanu edes yrittää. (viisaampaa näin jälkikäteen olis voinu olla lähtee hetkes ulos ja aintaa enimmän raivon häipyä). Raivos ja huus vaan. Sain väkisin autoon ja muutaman min matka kotiin huudettiin. Raahasi omaan sänkyyn (ajattelin oikeasti että on väsynyt) ja vein tutin (syö sitä vaan nukkumaan mennessä). Jatkoi yksi raivoamista muutaman minuutin ja tuli sit huoneesta, toi mulle tutin ja sanoi " mä heräsin nyt" . Ei siinä voinu enää ku nauraa. Ja loppuilta suju hyvin. Saman päivän aamuna raivo alkoi ihan kesken letin teon. Tyttö vaan päätti että näitä housuja en muuten laita ja koko aamu oli sitten sitä ei ei ei.
Sen olen minäkin ollut huomaavinani että väsyneenä raivarit tulee herkemmin eli aamulla ja silloin kun tullaan kotiin ja ihan illalla nukkuma-ajan lähestyessä. Mietin jo että yritämme aikaistaa vähän nukkumaan menoa. Töissä juttelin asiasta kavereiden kanssa ja tää ei tavatonta ole, joten toivon totisesti minäkin että ohi menee. Tosin murkkuikäisenä kuulemma sama odotettavissa. Niin että jaksamista teille kaikille. Itselläni ainakin raivo ottaa vallan lähes joka kerta vaikka kuinka yrittää hillitä.
Tuskinpa uhmakohtauksia pystyy kovin tehokkaasti estämään, mutta voisi kokeilla auttaisiko jos lapsen antaa päivittäin muutamissa asioissa valita itse jotain, esim. sininen vai punainen paita tai maitoa vai kaakaota jne. (vaatteet kannattaa valita jo illalla valmiiksi).
Meilläkään poika ei halunnut syliin raivarien yllättäessä, niinpä annoin hänen hetken aikaa raivota pahimmat ulos ja sitten pyysin syliin. Aina en kyllä jäänyt viereen odottelemaan. Kannattaa opetella myös luovimaan niin että ennakoi tilanteita, esim. TV-ohjelmien kohdalla ei laiteta telkkaria ollenkaan päälle tai toiselle kanavalle, niin ettei kerkiä Muumit näkyä, ja jos lapsi ohjelmista kysyy niin sanoo ettei tänään tule telkkarista tms. Sitten, tietyissä tilanteissa kannattaa ottaa jäähypenkki käyttöön, lähinnä normaalien rutiinien yhteydessä tapahtuvaan kiukkuiluun. Aamuisin kun aletaan pukemaan, jos siinä tilanteessa laittaa hanttiin niin anna varoitus ja jos ei lopu, jäähypenkille pariksi minuutiksi miettimään. Muutaman aamun jälkeen alkaa pukeminen sujua.
Aamut kannattaa aloittaa niin että lapsi saa olla sylissä hetken, meillä esim. aloitetaan vieläkin 3v8kk niin että poika tulee ensin viideksi minuutiksi syliin, juo ehkä siinä vähän mehua tms. ja vasta sylittelyn jälkeen aloitetaan aamutoimet. Saapa hiukan tankattua läheisyyttä niin ei tarvitse kävellä äitin perässä koko aamua...
Sitten tuo isän kelpaamattomuus, sinnikkyys auttaa siinä, isä vain hoitamaan raivarien uhallakin, kun lapsi siihen tottuu niin isä alkaa kelpaamaan. Jos esim. isä leikkii lapsen kanssa, sinä voisit sillä välin tehdä omaa osuuttasi kotitöistä. Leikkiminen yms. tekeminen jättää vähemmän tilaa raivareille, kunhan niissä leikeissä osaa luovia tilanteet sopivasti...
Lopuksi, en tiedä auttaako niihin uhmakohtauksiin paljon mikään, täytyy vain lohduttautua sillä että kyllä ne ohi joskus menee ja koittaa vaan sinnitellä siihen asti...