Hei heinikset , kuinka äitien reviiri on laajentunut ?
me ollaan oltu aika visusti yhdessä nuorimmaisen kanssa. isä on ollut paljon töiden vuoksi reissussa ja muita hoitajia ei ole paljon kyselty. on sen verran ollut tarkka emostaan tämä, että on huutanut kuin hinaaja, kun mutsi on häipynyt näkyvistä.
Toissapäivänä päätin, että nyyt on päästävä tyyppäämään viime talvena ostettuja suksia. Vauveli meinasi nytkin aloittaa karjunnan, mutta isänsä sai hämättyä heittelemällä x10 ilmaan. sitten veljet hauskuttivat myös, kun laittoivat ruokaa.
oli ihanaa hiihdellä omaan tahtiin !
Tuntuu niin hullulta, että näin vauvelien äitien täytyy jo miettiä töihinmenoa.
Kommentit (5)
sapuskat uppoamaan pikku-ukkelille vasta viime viikkoina (ikää yli 7kk) ja kun kiinteää menee enemmän menee puolestaan tissiä vähemmän. Mistä taas seuraa, että äitylin reviiri tuntuu koko ajan laajenevan ja tavallaan vapautuvan. Toisaalta meillä alkaa olla ilmassa eroahdistuksen merkkejä...
Olen noin 4 kuukauden ajan aika säännöllisesti ollut poissa pojan luolta yhden illan viikossa. On ollut ihan pakko päästä tuulettamaan päätään jumppaan, kaupungille tai kavereita tapaamaan. Noina iltoina pikkuinen on ollut isänsä kanssa. Muiden hoidossta pikku-ukko ei sitten ole ollutkaan. Meillä ei harmillisesti ole lähipiirissä esim. mummuja tms. joiden hoitoon vaavi olisi luonteva jättää. Viime viikkoina on ekoja kertoja tullut mieleen, että voisi olla mukava viettää miehen kanssa aikaa ihan kahdestaan. Tähän asti ajatus ukkelin hoitoon jättämisestä ei ole tullut mieleenkään. No luonetvaa hoitopaikkaa ei ole, niin kahdenkeskiset illat saavat siis odottaa...
Tosiaan kauheaa, että vanhempainvapaa loppuu ihan pian. Kyllä tämä periodi saisi vähän pidempi olla. No, olen jokatapauksessa kotona alkusyksyyn, mutta kovasti mietin, pitäisikö ilmoittaa työnantajalle, että tulen töihin EHKÄ vuoden 2007 alussa. Poika olisi silloin 11/2 ja vielä silloinkin kovin pieni tarhaan tms.
Tästä töihin menosta on kauhean ristiriitaiset fiilikset. Tavallaan kaipaan töihin, mutta samalla pojan hoitoon vieminen tuntuu ihan mahdottomalta. En tiiä...
Meillä on syöty kiinteitä kolmisen viikkoa, mutta paljon vielä myös imetetään.
Iltaisin en vielä pääse lähtemään minnekään, kun poika tuntuu tarvitsevan yleensä äidin viereen (ja tissin suuhun) kunnolla nukahtaakseen. Koko aikana on nukahtanut isän syliin yöunille ehkä kolme kertaa. Päivällä vauva nukahtaa helpommin, eikä ole ollenkaan niin nuuka mihin tai kenen syliin.
Päivällä olen tehnyt omia juttujani jo kohta kolmen kuukauden ajan, ollut siis pois kotoa vauvan luota 1-2,5 tuntia kerrallaan 4-5krt/vko. Meillä on kotiapulainen, joka hoitaa myös vauvaa, kunhan vain äiti malttaa käsistään päästää (asumme Aasiassa ja täällä kodinhoitajat ovat tavallisia, eikä niin luksusta kuin kotoSuomessa). Tämän " päivävapaani" käytän yleensä ruokakaupassa, jumpassa, hieronnassa tai kavereiden kanssa lounaalla käyntiin tms. Akut lataantuvat hurjasti, ja kaipuu takaisin vauvan luokse on parin tunnin päästä jo kova :-)
Meillä irtautumista yritetään nyt myös aloittelemalla nukuttamaan vauvaa omaan sänkyyn. Poika liikkuu nykyään niin ketterästi, että on alkanut pelottamaan, että hän putoaa joku yö sängystä nukkuessaan välissämme (vaikka jalkopäästä)... Niinpä oma sänky alkaisi olla vauvalle turvallisempi paikka. Ja jos vaikka herkkäunisen äidinkin yöt vähän paranisivat, kun hurjasti pyörivä veitikka ei hyörisi ja potkisi milloin mihinkin suuntaan.
Pääsisin siis omille teilleni. JOS haluaisin. Vaan en raaski kovin usein lähteä ;-) Mies kyllä vahtii mielellään pojua ja nelivuotiasta esikoistamme, mutta itse en koe vielä kovin kauheasti tarvetta olla omillani.
Käyn n. kerran viikossa tunnin lenkillä. Sen olen käynyt elokuusta lähtien. Nyt on ollut vähän taukoa monistakin eri syistä (sairastelua, miehen työvuorojen yhteensopimattomuutta jne.). Nyt olen harkinnut, että mies voisi lähteä lasten kanssa käymään esim. mummolassa parin-kolmen tunnin keikan siten, että minä jään kotiin vaikka ihan vain nukkumaan.
Meillä on nuo molemmat lapset sellaisia yöheräilijöitä, että yöt ovat yleensä erittäin rikkonaisia.
Esikoiselta aikanaan muistan, että hän oli yli kahdeksankuinen, ennen kuin lähdin ensimmäistä kertaa ilman häntä pitemmälle kuin postilaatikolle. Tai no ei ihan, olimme kerran käyneet miehen kanssa syömässä ja kävin minä silloin jälkitarkastuksessa ilman vauvaa ;-) Hän vain oli hyvin riippuvainen rinnoistani, eli piti olla nestemäisen ruoan lähellä.
Meillä vaihtui jo kotivuoro, eli äiti lähti töihin ja minä jäin kotiin. Äidin reviiri on siis hyvinkin laajentunut, eikä tämä minunkaan nyt niin kauhean kavenneelta tunnu (sopivasti ajoittui tämä vaihto penkkiurheilijan paratiisin, talviolympialaisten aikaan! ;). Vauva on myös isällään yhtenä päivänä viikossa, usein koko päivän, ja silloin päästään jopa kahdestaan leffaan tai syömään tai kaupungille..
Me äidit ollaan molemmat kovia harrastamaan järjestötoimintaa ja muuta aikaavievää, joten ollaan alusta asti (koliikkivaiheen jälkeen) oltu kovasti liikkeellä sekä yksin että kaksin, vauvan kanssa ja ilman. Muiden kuin kolmen vanhempansa hoidossa junnu ei tosin ole ollut kuin kerran pari tuntia isoisän kanssa.
Täälläkin näkyy ensimmäisiä vierastuksen merkkejä, mutta toistaiseksi ei ole isäänsä pahemmin vierastanut (fingers crossed...). Enemmän se näkyy lievänä jäykkyytenä vieraiden seurassa tai vieraissa paikoissa ja riemukkaana päristelynä, kun pieni konservatiivimme pääsee takaisin turvalliselle kotiolohuoneenmatolle.. ;)
Käytiin myös ensimmäisellä ulkomaanmatkalla, hurjasti Tukholmanristeilyllä. Kaikki meni tosi hyvin, vaikka hytti oli pienempi kuin pieni ja junnulla oli yskä - herättiin noin kahdeksan kertaa yössä..
Olen ruvennut käymään kolme kertaa viikossa uimassa, eli poissa oon 2-3h silloin. Myös kauppareissuja olen tarkoituksella itselleni haalinut että pääsen yksin kiertelemään kaupoissa. Vauva on melkein aina isänsä kanssa, kaksi kertaa on ollut tädin kanssa (olin silloin just uimassa). Poitsulla on aina päiväinulle menoaika kun tulen uimahallista ja se on tuottanut harmaita hiuksia jos isi ei ole nukuttamassa. Täti ei voi hänen mielestään nukuttaa ja aina on odotettava että äiti tulee kotiin. No sittenhän poju haluaisi vaaan seurustella ja leikkiä kanssani, kun ei olla vähään aikaa nähty, niin eihän silloin malta mennä nukkumaan. No, oppia ikä kaikki...:)
Jep, mä sanoin ainakin pomolle suoraan sen kummempia miettimättä kun tuli puhetta työhön paluusta, että hoitovapaalle jään ainakin toistaiseksi. Katsotaan sitten kun poika vähän tuosta vielä kasvaa. En millään kyllä raaski laittaa pikkuista mihinkään hoitoon... Ainakin vuoden ikäinen täytyy olla että mamma antaisi vieraalle päiväksi. Parasta olisi tietysti jos vaikka mummi tai joku muu läheinen hoitaisi.
Kevättä rinnassa (" ,)!