Miksi se aina koetaan niin negatiivisena jos lapselle ehdotetaan jotain terapiaa ?
Täällä on vähän väliä kirjoituksia äideltä, jotka ovat suorastaan loukkantuneita siitä, että lapselle on neuvolassa tai päiväkodissa ehdotettu käyntiä puheterapeutin tai toimintaterapeutin luona.
Äidit ovat ehdottomasti sitä mieltä, ettei lapsessa ole mitään vikaa ja neuvolan täti on tyhmä, kun sellaista edes ehdottaa.
Jokainen äiti tietysti tuntee lapsensa parhaiten. Uskon kuitenkin, että koska meillä äideillä ei ole niin paljon vertailukohtia, mitä muut samanikäiset osaavat, ovat esim. päiväkotienhenkilökunta tässä avainasemassa, ja kuuntelen heitä mielelläni. Neuvolassakäynnit ovat tietysti lyhyitä ja niitä on harvoin, joten terveydenhoitaja ei voi saada kovin tarkkaa kuvaa lapsesta, mutta senpä takia onkin pakko olla jotkin paperille kirjoitetut kriteerit, mitä lapsen neuvolatarkastuksessa tulisi osata, ja jos ei osaa, niin suositellaan jotain jatkokäyntiä. Kaikkihan sen tietävät, myös terkkarit, että lapsella voi olla huono päivä tai että lapsi ujostelee neuvolassa eikä osaa näyttää kaikkia kykyjään. Senpä taia on hyvä, että lapselle annetaan mahdollisuus tavata esim. puheterapeutti rauhassa ja useampaan kertaan, jotta voidaa todeta onko todellista tarvetta terapiaan.
Kaikki kuitenkin tiedämme, että terveydenhuollon resurssit ovat liian pienet, ja kaikki nuo terapiat ovat kiven takana ja niihin on myös pitkät jonot, niinpä ainakin itse otan mielelläni vastaan kaiken mahdollisen tarjotun avun ja mieluiten mahdollisimmman ajoissa.
Eihän siinä voi mitään hävitä, ainoastaan voittaa, jos pari kertaa joutuu jollain terapeutilla käymään - voittona voidaan joko todeta, että lapsi on normaalisti kehttinyt, eikä tarvitse terapiaa tai sitten, että lapsi tarvitsee asiassa apua ja olipa hyvä, että ajoissa päästiin asiantuntijan juttusille.
Kommentit (4)
Vika piileekin juuri siinä että etenkin vanhemmat hätäilevät turhan usein eivätkä malta odottaa lapsen oppivan jotakin taitoa ehkä hieman myöhemmin kuin useimmat muut. Unohdetaan yksilöllisyys lapsen kehityksessä.
Ei jokainen opi kävelemään vuoden ikään mennessä, sanat tulevat pikkuhiljaa, toinen on luonnostaan verbaalisesti lahjakkaampi, toinen taas motorisesti. Liian usein vanhemmat kokevat että lapsessa on jotakin vikaa kun vaikkapa se tuttavan lapsi osasi jo 8kk iässä kävellä. Lasten kehittymisestä on tullut liian monille vanhemmille jonkinlainen kilpajuoksu. Meidän lapsi koetaan jotenkin huonommaksi kun ei yhtä varhain jotakin asiaa oppinut.
Jokainen voi kohdallaan miettiä onko tosiaan näin? Ja jos näin on niin todennäköisesti se terapian tarve piilee lähinnä sen aivan turhaan hätäilevän vanhemman päässä!
Valitettavaa tuntuu olevan sekin että myös terveydenhuoltoalan ammattilaisista osa hätäilee liikaa. Tähän en oikein näe muuta syytä kuin esim. terveydenhoitajan tai lääkärin kokemattomuuden omalla työsarallaan.
Malttia ja maalaisjärkeä, niillä eväillä pärjää!!! Ja unohdetaan kilpajuoksu ja kehuskelu.
Samaa olen ihmetellyt minäkin. Toki ymmärrän, että joskus saattaa äidistä tuntua siltä, että onkohan ehdotettuun terapiaan sittenkään aihetta, näkökannat eroavat, mutta ehkäpä juuri siksi kolmannen osapuolen eli terapeutin mielipide olisi paikallaan. En usko, että kenenkään terapiakäyntejä jatketaan tarpeettomina, nykyajan resurssit kun on mitä on.
Minäkin olin koko viime talven huolissani esikoisen (nyt 4v) motorisesta kehityksestä ja vauvan kanssa neuvolakäynneillä puhuin asiasta th:n kanssa. Lopulta keväällä hän ehdotti, että jos kirjoittaa lähetteen toimintaterapeutille arvioon. Otin lähetteen iloisesti vastaan, sillä tiesin saavani ammattilaisen mielipiteen asiaan. Aikahan tietysti tuli vasta syksylle eli jonot on pitkät. Ja kesän aikana monta aikaisemmin huolta aiheuttanut asia alkoikin yhtäkkiä sujua eli lapseni otti motorisessa kehityksessä harppauksen. Kävimme silti toimintaterapeutilla perustesteissä ja juurikaan mitään huomautettavaa ei enää löytynyt. Mutta tt oli yhtä mieltä kanssani että ilman tuota kesän kehitysharppausta terapia olisi varmasti ollut paikallaan. Meillä kävi näin onnellisesti, mutta jos tarvetta tulisi, ottaisin uudelleen yhteyttä toimintaterapeuttiin.
On tosi hienoa, että tuollainen mahdollisuus on.
Itse pohdin ja ensi talvena tulevaa 5v-neuvolaa. Tytöllä ei r-kirjain tule vielä ja tuolloinhan kaikki kirjaimet pitäisi olla. Eli jos puolessa vuodessa ei vielä loksahda r kohdalleen, niin kaiketi tulee lähete puheterapiaan. Vaan täälläkin on puheterapeuteista huutava pula niin kunnallisella kuin yksityiselläkin puolella eli terapeutin löytäminen voikin olla hankalaa.
mutta monelle varmaan tuo terapia-sana on ikävä ja saa oikeen säikähtämään. Minulle ainakin tulee mieleen lähinnä jokin alkoholistien parantola tms. Monelle ehkä toimintaterapeutti kuulostaa henkilöltä joka auttaa vakavasta vammasta kärsiviä ja puheterapeutti niitä joilla on jokin pahakin vika puheen kanssa = epänormaaleja lapsia.
Meillä tyttö sai 5-vuotistarkastuksessa lähetteen puheterapeutille kun hän sotki tiettyjä äänteitä (sch, ch, s, z). Tuntuu nololta mutta omakin reaktioni oli että eihän se raukka nyt vielä edes osaa tätä kieltä niin hyvin ja että oppii kyllä. Soitin kuitenkin terapeutille ja menimme käymään. Hän heti sanoi että tyttöni " ongelma" on todella pieni ja helposti korjattava. Sanoi että korjaantuu varmaan itsestäänkin mutta jos kerran olette saaneet lähetteen eli saadaan ilmaiseksi käynnit niin kannattaa ehdottomasti käyttää tarjous hyväkseen. Siellä käytiin sitten pari kuukautta ja tyttö oppi tosi hyvin nuo äänteet ja tykkäsi käydä terapiassa.
ja toivottavasti et ole mun kyselyistäni tai kommenteistani saanut sellaista kuvaa, että olisin sellaista mieltä? Nimenomaan kaikki terapiat ovat mielestäni paikallaan silloin, kun on selvää, että lapsi tarvitsee sellaisia. Olen samaa mieltä siitä, että niihin on jopa isot jonot ja on hyvä vaan, jos sellaiseen pääsee.
Mistä itse olin vain ihmeissäni 2-v. neuvolalääkärissä oli se, että lääkäri ei uskonut, että lapsi osasi asioita ja oli vain tekemättä niitä sen vuoksi, että pelkäsi lääkäriä. Lääkäri ohitti mut täysin. Kun olin aiemmin saanut asiantuntijalta sellaisen käsityksen, että kaikki voisi olla kohdallaan, olin todella tyrmistynyt siitä, että hän halusi, että mentäisiin puheterapiaan. Enemmän tyrmistyin siitä puheterapeutin kanssa juteltuani (ihan mielelläni puhuttuani ja saatuani todella ihania vinkkejä), joka ihmetteli, miksi olen siellä, sillä alle 2,5 v. ei hänen mielestään tule puheterapiaan, jos yleensä ymmärtää puhetta, leikkii muiden lasten kanssa ja osaa puhua sen verran kuin tämä meidän. Tyrmistyin sen vuoksi, että koin käyttäneeni ihan turhaan puheterapeutin aikaa ja sen vuoksi, että lääkäri ei uskonut minua asioissa, jotka hänen olisi ollut luultavasti helppo todeta vastaanoton ulkopuolella lelujen kanssa leikkivää lasta vilkaistuaan vääriksi epäilyiksi. Eli tarkoituksenani ei ollut puhua terapioita vastaan tai olla niihin lähettämisestä huolissani. Olin huolissani lapsesta, kenties on syytäkin myöhemmin, aika kovasti lääkärin arvion oltua niin rankka, ja tahdoin keskustella siitä.