mitä mieltä?(koirasta luopumisesta...)

Jos sinulla ei ole koiralle nyt aikaa, niin ei sitä varmaankaan ole sinulla myöhemminkään (esim. tulee lisää lapsia, menet töihin jne). Tietysti on olemassa esim. 4h-kerhon koiranulkoiluttajia ym., joilta saa apua, mutta pitkällä tähtäimellä myös sinulla pitäisi olla koirallesi aikaa. Eikä se saisi olla pelkkä velvollisuus, vaan myös ilo.



Itselläni on samanikäinen vauva ja koira ja meillä ei ole ollut ongelmia näiden yhteensovittamisessa, vaan aikaa riittää koiran kanssa harrastuksiinkin, enkä voisi kuvitella luopuvani siitä mitenkään. Tosin mieheni kyllä osallistuu sekä vauvan että koirien hoitoon hyvin.



Jos koiralle olisi luvassa hyvä koti (lue: varmasti hyvä, pitkäaikainen koti, jossa siitä ei taas luovuta hetken päästä), niin ehkä se olisi koiralle parempi päästä sinne, missä sille olisi aikaa ja energiaa. Koiralle on tärkeintä se, että se saa olla paikassa, jossa siitä pidetään hyvää huolta ja se saa toteuttaa luontaista käyttäytymistään mahdollisimman paljon. Tottuu siis uuteenkiin paikkaan varmasti, jos se on oikeasti hyvä koti. Tee ratkaisusi siltä pohjalta, mikä on koiralle parasta pitkällä tähtäimellä.

...on, että kun " pahin" vauva-aika on ohi, voi tekemisiä järjestää myös koiraa ajatellen. Miksei tietysti ihan pienen vauvankin kanssa, vauva vaunuihin ja koira messiin lenkille. Näin meillä on toimittu ihan alusta asti.



Kuulostaa kyllä tutulta tarinasi, meilläkin podetaan huonoa omaatuntoa, koska metsässä vapaana lenkkeilemään tottunut koira joutuu välillä selviämään useamman päivän pelkästään hihnassa kävelyllä. Ja sitten iltaisin on liikaa energiaa -> hyppimistä, haukkumista -> koko ajan ollaan komentamassa olemaan hiljaa ja remuamatta. Vauvan (3 kk) kanssa lattialla köllöteltäessä koira yrittää osallistua myös, mutta joudutaan komentamaan kauemmaksi ettei satuta vauvaa koheltaessaan.



Itse olen ajatelut kuitenkin niin, että kun tyttö kasvaa, voidaan taapertaa porukalla metsäpolkuja ja viettää kesällä aikaa pihalla niin, että koira saa olla vapaana ja tonkia omia juttujaan pihapuskissa. Eli en ole asennoitunut niin, että koiralle annettu aika tästä vielä vähenisi, vaan kun tyttö kasvaa löytyy enemmän mahdollisuuksia ottaa koirakin huomioon. Onhan se yksi perheenjäsen, joten sen tarpeet yritetään sovittaa muun perheen menemisiin ja tekemisiin.



Kieltämättä ihan aluksi meinasi mennä hermot koiraan ja mielessä vilahti myös koirasta luopuminenkin (lähinnä sen koheltamisen takia, pelkäsin että satuttaa vauvaa ja kun ei meinaa uskoa komentamista, siksi olin aluksi välillä epätoivoinen). Mutta nyt on omat hermot ilmeisesti paremmassa kunnossa ja arki on alkanut sujua tällä kokoonpanolla. Meillä asiaa auttaa tietysti hurjan paljon, että mies kyllä käy koiran kanssa kahdestaan metsälenkillä, silloin kun suinkin ehtii tai sitten on vauvan kanssa kotona kun minä käyn. Meillä koira vasta reilun vuoden ikäinen ja myös lintujen metsästystä varten hankittu eli virtaa piisaa kun metsästysveri suonissa kohisee. Mutta alkaa selvästi ikä tuoda sillekin järkeä päähän ja rauhoittaa höyryämistä.



Toisaalta, jos tuntuu ylivoimaiselta ja sinulla on hyvä ja tuttu uusi koti koiralle tiedossa, voi luopuminen olla teille oikeakin ratkaisu. Jokainen tekee omaan tilanteeseensa sopivan ratkaisun ja varmaan itse tiedät parhaiten mikä on koiralle (ja tietysti koko teidän perheelle!) parhaaksi. Halusin kuitenkin tuoda oman mielipiteeni esille siitä, että ei aika koiran kanssa välttämättä pelkästään vähene. Meillekin toivottavasti siunaantuu vielä toinenkin lapsi ja silti uskon, että saadaan järjestymään koko perheen laatuaikaa, jossa myös koira on otettu huomioon.



Tsemppiä, vaikean päätöksen kanssa painit!



Jonsku

Meillä on 5v sekarotuinen noutaja, joka kanssa vaatisi paljon touhua.Mutta meillä kanssa kaikki liikunta väheni jo raskausajan lopulla.Mies ja vanhempi poika käyttää kanssa pakolliset pissalenkit.

Kyllä lenkit ja metsäpolut jäi pitkäksi aikaa ja koirasta alistui kohtaloonsa ja siitä tuli melkoinen sohvaperuna.Meillä eka kuukaudet vauvan kanssa oli melkoista huutoa ja joskus illalla huomasin,että koira parka oli jäänyt ilman ruokaa.(tosin sillä on paljon liikakiloja,joten ei välttämättä pahaksi). Pakkaset verottivat myös ulkoilua vaunujen kanssa. Mutta nyt kun vauvan itkut on helpottaneet (4kk), on koira saanut taas huomiota kylliksi ja kerran päivässä ulkoillaan vaunujen kanssa pitkä lenkki.Lisäksi asutaan rivitalossa,jonka piha on aidattu joten koira voi siinä katsella maisemia ja haistella ilmaa.Ehkäpä teilläkin kevään tullen tilanne helpottuu,ehkä kannatta miettiä vielä,josko koira saisi elää oman perheensä kanssa...

Samoja asioita olen täälläkin miettinyt. Itse olen rauhoitellut omaatuntoani sillä, että koirani näyttää mielestäni voivan hyvin: eli on leikkisä, iloinen, oma itsensä kuten ennenkin. Vaikka kävelylenkkien määrä on vähentynyt ja en enää ehdi samalla tavoin touhuta ja antaa aikaa vain koiralle, niin koira kuitenkin kulkee mukana touhuissamme. Aluksi aika todellakin meni imettäessä, sitten alkoi korvakierre ja mies teki pitkää päivää. Koiraparka pääsi parhaimmillaan vain pikaisesti pissityslenkille, kun vauvaa ei voinut kipeiden korvien vuoksi laittaa vaunuihin.



Meillä tilannetta helpotti, että koiralla on pihalla tarha, jossa se on päivisin: saa siis touhuta omiaan ja purkaa energiaa siellä. Koira oli kyllä tottunut vielä runsaaseen lenkkeilyyn ja muuhun touhuun, on aktiivinen metsästyskoira, mutta samalla myös perheemme lemmikki.



Muutos alkoi meilläkin jo raskausaikana, supistelujen takia en päässyt lenkkeilemään.



Nyt vauva on puolivuotias ja huomaan, että aikaa taas on paremmin. Esim. pitkät vaunulenkit tai pihalla koiran leikittäminen ja juoksuttaminen, vauva on tuolloin joko vaunuissaan nukkumassa tai ergossa (repussa) mukanani. Vauva leikkii puuhakaaressaan lattialla ja koira mönkii vieressä, itse siinä kolmantena, näin myös koiran ja vauvan välille tulee turvallinen suhde, tottuvat toisiinsa aikuisen valvonnassa. Ja hyvin on mennyt.



Aluksi podin todella huonoa omaatuntoa koiran vuoksi: mutta sitten aloin tarkkailla sitä: onko allapäin, käyttäytyykö eri tavoin jne.

Ja nyt tuntuu, että koira kuitenkin pärjää. Lisäksi koira on myös kiintynyt vauvaan: esim. itkun alkaessa menee pinniksen luokse huolissaan pää kallellaan, muka auttamaan..=)



Tietty sinun täytyy miettiä omaakin jaksamistasi. Jaksatko touhuta koiran kanssa vielä? Meillä esim. nyt kevään tullen oikein odotan koiran kanssa kahdenkeskisiä lenkkejä, kun vauva käy illalla nukkumaan ja on vielä valoisaa lähteä ulos. Kesällähän lenkkeiltiin muutenkin iltaisin, kun oli viileämpää. Mutta jos oma energia ei riitä ja tuntuu liian rankalta, niin koirasta luopuminen voi olla kaikkien kannalta paras vaihtoehto.



Itse olen jotenkin kokenut koiran voimavaraksi, kun vauva on vain huutanut ja huutanut, ollaan koiran kanssa katseltu toisiamme; ihan kuin sekin olisi ymmärtänyt... No kuvittelen varmaan vaan!



Joka tapauksessa tilanteesi on vaikea: mieti asiaa kuitenkin itsesi ja koirasi parhaaksi.

tästä ei varmaan ollut kyllä mitään apua..

Kiitos todella paljon vastauksista ja kyllä niistä oli todella paljon apua! Oli ihanaa kuulla että muillakin samoja ongelmia, ja että koirat kuitenkin ovat pärjänneet hyvin ja tottuneet muutoksiin. Kiitos myös kannustuksesta. Olenkin kuitenkin päättänyt pitää koiran, sillä kuten sanoitte; ihanat lenkit valoisassa, viileässä kesäillassa odottavat nurkan takana ja koira on aina ollut mukanani juoksulenkillä (siinähän sitä energiaa saa purkaa, olinkin unohtanut kokonaan). Piristyin ihan älyttömästi viesteistänne ja tajusin että ehkä asiat eivät olekaan niin huonosti koirallakaan.

Kävinkin heittelemässä sille keppiä päivälenkin ohella ja vähän harjoitelttiin tottisjuttuja ja voi että koira oli iloinen=)