Huh huh! Mä olen kyllä niin onnellinen, että ollaan vaan ihan tavisperhe:
aikuiset isä, äiti ja kaksi lasta. Aikuisilla hyvä itsetunto ja vahva sitoutuminen parisuhteeseen ja perheeseen, tuetaan toisiamme sekä yhteisissä että toisen päätöksissä ja ratkaisuissa. Ei pelata mitään valtapelejä ja puhutaan heti asiat selviksi jos jokin hiertää. Ei kytätä miten muut elää ja yritetään itse elää niin, että lapsilla on rakkautta ja rajoja.
Täällä kun joskus lukee näitä viestejä niin kyllä on ihan sairaita vaimoja ja miehiä joiden lapsia ei voi kuin sääliä.
Kommentit (4)
tajunnut, kuinka hyvin mulla asiat onkaan.... Kaikella kunnioituksella ja muiden ongelmia väheksymättä.
Ap
Meillä on rikkautena mm. se että minä olen kerran eronnut ja sen kriisin jälkeen molemmat osapuolet kasvoivat henkisesti ja nyt esikoisellani on 2 tasapainoista ja rakastavaa kotia.
Minun nykyisessä perheessäni on isä ulkomaalainen ja olemme asuneetkin ulkomailla. Tämä on tuonut paljon avarakatseisuutta ja erilaisten näkökohtien hyväksymistä. Myös lasten kaksikielisyyden näen rikkautena.
Ex-miehen suvussa on paljon alkoholismia ja esim. esikoisen pappa kuoli rajun ryyppäyksen johdosta. Tämän avulla on ollut helppo selvittää alkoholin haittavaikutuksia.
Musta tuntuu että kaikkinensa me ollaan hyvin erikoinen perhe, mutta silti meillä on rakkautta ja lapsi tasapainoinen hyvä koti. Ei tarvitse olla tavallinen jotta voi olla hyvä. Tottakai ymmärrän että nykyään on kaikenlaisia ongelmaperheitä ja vanhemmat monesti itsekin keskenkasvuisia (en viittaa ikään) ja hakevat pikatyydytyksiä suhteen ulkopuolelta ajattelematta seurauksia. Mutta mun pointti on se että voi olla perhe jolla on ongelmia jossa lapset kuitenkin ovat onnellisempia kuin ihan " tavallisessa" perheessä. Se että jollakulla on masennusta tai ongelmia ei välttämättä vaikuta lapsiin. Voi olla vaikka pahakin masennus työn takia, mutta silti lapset hoidetaan rakastaen ja huolehtien.
Eilen keksittiin ottaa käyttöön tarrataulukot meille aikuisillekin: jokaisesta riidattomasta päivästä saa tarran...Säälittävää ehkä, mutta ainakin me yritetään.