.:¨' * ' ¨Suurperhekuumeilijoiden Talvi ¨' * ' ¨:.
Kommentit (179)
Voi pöh sentään kun sain jo kerran tekstin valmiiksi ja onnituin sen poistamaan jotenkin...no en nyt taida uudelleen jaksaa sitä koko hommaa kirjoittaa eli lyhyesti : plussasin maanantaina :D Viikot on nyt vasta 5+2 joten varovaisesti mennään eteenpäin. Väsyttää kyllä melkoisesti ja pahoinvointi rupee pikkuhiljaa nostaa päätään (siitä en kyllä yhtään tykkää, mutta se on aina kuulunut mun raskauksiin joten sillon voi ainakin aatella että kaikki vois olla hyvin).
Plussatuulia muillekkin lähettelen ja mukavaa joulunalusaikaa.
Ansku
Heippa.
Paljon onnea Ansku! Ihanaa, kun joku plussaa!!
Täällä ei ole enää lumesta tietoakaan, vettä satanut jo toista päivää. Meillä on vaihteeksi kylässä vatsatauti. Nuorimmainen pisti pesuun kaikki peitot tyynyt ja varasellaisetkin. Ollaan kaksi yötä yövytty olohuoneen lattialla, äiti on vähän väsynyt, vaikkakaan ei ole tautia ainakaan vielä saanut.
Vauva olisi tosiaan toiveissa, mutta raskautta en vaivoineen kaipaa. Viime raskaudesta on muistissa jatkuvat supistelut, liitoskivut, tykyttävät suonikohjut norsumaisen olon lisäksi. Nyt tuota lähtöpainoakin on kertynyt jo 80 kiloa, eikä joulu ainakaan kevennä.
Johtuukohan vauvahaaveista vai mistä, mutta omat halut makuukammarissa ovat kasvaneet?
Nyt piparitaikinaa sulattamaan, lupasin lasten kanssa leipoa.
Hei kaikki!
Minun osaltani hiljaiseloa, kun mies ei nyt todellakaan näytä tästä ajatuksesta neljännestä lapsesta innostuvan. Haluaisi lisää aikaa itselleen, ei lisää lapsia. Yksipuolista vauvakuumetta ollut siis jo yli vuoden. Välillä aika raskasta! Välillä vauvakuume iskee niin, että tuntee ihan fyysistä tuskaa.
Toivottavasti teillä miehet ovat paremmin mukana! Mitä sanotte, onko ero kolmesta lapsesta neljään kuinka suuri?
Tästä vauvankaipuusta on tosi vaikea puhuakin kenellekään, kun kuitenkin ne kolme jo on ... kukapa ymmärtäisi tätä kaipuuta saada vielä yksi lapsi - no te varmaankin ymmärrätte, mutta ulkopuoliset eivät taitaisi. "Eikö Sinun pitäisi iloita niistä kolmesta, mitkä Sinulla jo on?" - No, tottakai iloitsen, mutta haluaisin vielä neljännenkin.
En siis oikein tiedä, kannattaisiko minun tällä palstalla olla, kun mitään yritystäkään ei ole, yksipuolista toivetta vain. Seurailen kyllä mielelläni kuulumisianne täältä taustalta.
Cedarfalls, yksipuolisen kuumeen kourissa
Oikein paljon onnea Ansku!! Minkä ihanaisen joululahjan saittekaan! Nyt vaan hurjasti enkeleitä ja pikkuiselle tarraisia sukkia matkallenne mukaan!
Mehun poppoolle pikaista paranemista! Tuo yökkötauti on kyllä jostain syvältä! Tsempit painon kans! Mulla tuota painoa on kuule vielä reippaat 94kg vaikka 9kg oon saanu nyt syksyllä pudotettua...eli missään nimessä ei mun kannattais raskautua (ei kyllä taida olla pelkoakaan) nyt ennen ku painoa on vähintään -15kg pois. Joten juu tiedän tunteen...
Cedarfalls: Halit yksinäiseen vauvakuumeen kestämiseen! Tuttu tunne mullekin ja se on raastavaa!
Eipä tuo munkaan ukkokulta mitenkään täysillä mukana vielä oo, mutta kuitenkin sellasella mielellä että ei ehkästä jos tulee niin sitte se on niin tarkotettu! Eli ei kuitenkaan niin ku joskus ennen,jollon se oli sitä mieltä että kaks riittää ja piste! Sen verran tuo on hullaantunu noista pikkuisista...
Mielestäni kellään ei oo oikeutta viedä toiselta pois kaipuutta lapseen, on se sitte eka taikka kymmenes! Ja keltään se ei oo poiskaan.. Ero kolmesta lapsesta neljänteen oli kyllä meidän perheessä todella pieni! Meillä oli ennenstään jo sellanen auto johon mahtu 7h joten hankintoja ei tarttenu tehä ku mekko osastolla ku kolmen pikkuimiehen jälkeen neljäs oliki neitokainen :) Jos multa kysytään niin neljä menee kyllä siinä missä kolmekki.
Watun kuulumisia huhuilen...
ON: dodiin! Nyt sitte tänään kp75 vaihtui kp1:ksi! Eli terot loppuivat pe ja tänään täti kurvas paikalle. Saas nähä sitten miten nää kierrot tästä asettuu..Mutta ah ei tartte enää miettiä että missäs tässä taas mennään...
Jos en tässä enää tällä viikolla saa ittestäni sen verran irti että saisin kirjauduttua sisään niin toivottelen täältä P-Pohjanmaalta kaikille oikein ihanaa joulunaikaa ja toivotaan ens vuodelle kovasti plussaisia puhureita!
Ekaksi anskulle isot onnittelut, ihana joululahja!!!
Nani, sain ajan siihen poistoon ja se on 5pv, aika pian siis, ainakin nyt ateltuna kun joulu tulossa jne.
Mä en oikein osaa vieläkään vastata että mitä se nyt sitte tarkalleen on, ensin aattelin että soitan ja kysyn, mutta äh olkoot en viitti pilata joulua miettimällä tuota kun 5pv se kuitenkin poistetaan, kyselen sitte.
Ai sulla alkoi menkat, pitkä oli kyllä kierto. Pidän peukkuja että pian tärppää!
Meiän nuorimmaisen 1v synttärit ollaan vietetty, oikea päivä on huomenna. Leipoessa mennyt aika ja nyt aloitin vasta joululaatikoiden teonkin.
Ihanaa kun pian on joulu!
Nyt iltapuuhiin.
wattu
Onpas hiljaista täällä. Olen käynyt kurkkimassa myös syksyksi vauva kuumeilijoiden puolella välillä taustalla.
Nani. Olipa mukava kuulla, että ainakaan jonkun mielestä muutos kolmesta neljään ei ole suuri, kun itseäni juuri se hirvittää. Auton vaihto olisi meillä edessä, mutta se olisi tietysti asia mistä miehenkin saisi innostumaan. Ja Cedarfals, tsemppiä tilanteeseesi. ei meilläkään mies ihan varma asiasta ole, harjoittelee mielellään, mutta en varma ole toivooko samaa lopputulosta tai ainakaan niin nopeaankuin minä.
Joulu se tuli ja on jo menossa. Lapsille ihana juhla, ja itsellekin. On vaan saanut olla lasten kanssa, ei ole kolmeen päivään tarvinnut miettiä mitä syötäisiin. Huomenna ajattelin kinkusta pitsaa pyöräyttää, jos lapsillekin sitten paremmin siinä muodossa maistuisi. Meillä nuoremmat pojat melko ronkeleja tiettyjen ruokien suhteen, esikoistytön herkkua on graavilohi ja homejuusto. Äitinsä tyttö!
Kp 25 menossa, eiköhän se täti taas kohta kyläile, nyt en jaksa kauheasti toivoa, ei sitten tipu korkealta. Ja kohti Uutta Vuotta menossa, jee. Nyt mihen kanssa hetkeksi soffalle köllimään. mehu
Joulu jo meni ja uutta vuotta pukkaa. Onnea plussanneelle, ja paljon peukkuja teille muille.
Täti tulee taas ensi viikolla, voi harmi! Toivottavasti teillä tädit ymmrtävät pysyä kaukana poissa.
Kiitos kannustavista sanoista Nanille ja Mehulle, ja unohdinko jonkun? On kiva tietää, että taustatukea on. Tsemppiä teille ja meille kaikille!
Mukavaa uutta vuotta!
Cedarfalls
Täällä olisi uusi kuumeilija teidän joukkoon. Neljäs lapsi olis toiveissa joten eikös se täytä suurperhekuumeilijan kriteerit :) Meidän lapset on 2003, 2005 ja 2010 syntyneet. Ikää on mulla kohta 34v. ja mies on samanikäinen. Kolme lasta on tuntunut aikaisemmin sopivalta määrältä, mutta nyt kun nuorin on 1v.3kk niin eikös vauvakuume taas hiivi mieleen. Jospa sittenkin neljäs... Mulla on pari vuotta sitten todettu alkava PCO toisessa munasarjassa ja en tiedä yhtään onko pahentunut. Menkatkaan ei oo kerenny tulla kun kaksi kertaa synnytyksen jälkeen ja viimeisin kierto oli huimat 50 päivää. Tosin imetän vielä aamuisin pienintä ja mulla on joka kerta synnytyksen jälkeen kestäny yli vuoden että menkat palaa. Kuitenkin tuo PCO vähän pelottaa. Mutta ollaan miehen kanssa päätetty, että maailmanloppu se ei ole, jos neljättä meille ei ole tarkoitettu, mutta toivossa eletään.
kinuski kp5/?
Oikein hyvää uutta vuotta teille kaikille!
Watulle ekaksi oikein hurjasti voimia huomiselle! Toivottavasti kaikki menee niin hyvin kuin vain on mahdollista! Ja että homma olisi yhdellä kerralla ohitse ja pääsisit kunnolla kuumeilemaan! Haleja!
Myöhästyneet onnittelut pikku-S:lle! Niin se vuosi tosiaan meni hurjaa vauhtia...
Kinuski: Oikein lämpimät tervetulotoivotukset! Toivon kuten kaikille muillekin pikaista visiittiä täällä kuumepuolella ja että pian pääsisit o-puolelle masua kasvattamaan! :)
Mullahan on tuo pco kiusana, viime kierto oli siis vaivaiset 75pv ja sekin saatiin katkastua vasta teroilla, mullakin tuo kierto oli vasta toinen synnytyksen jälkeen. Onko sulla mitään tabuja käytössä?
Mehu ja Cedarfalls: toivottavasti täti onpysynyt poissa eikä tullut teitä kiusaamaan!
ON: eilen otettu eka tero tälle kierrolle, yhellä päivällä viivästyi ku unohin ihan tyystin!
Tuntuu että justhan mulla menkat oli ku ne tosiaan kesti vaivaiset 9pv ja vuotoa tuli reilusti yli 1200ml (tässä vaiheessa lopetin ynnäämisen)!
Joulun alusviikko meni siis vessassa ravatessa ku kuppi täytty alta tunnissa eikä yösidekkään yhtään pidentäny väliä...reilun tunnin puheterapiamatkalla sain siis sotkettu vaatteeni, öisin ei saanu nukuttua ku tosiaan vessassa oli käytävä vähintäänkin sen tunnin välein...
Kyllä oli taas sellanen tädin vierailu että ois kyllä voinu jättää sen väliin! Onneksi paketit oli hommattu mutta siivoaminen jäi kyllä vähän huonommalle tolalle ku ei vaan jaksanu ku aika heikoksihan tuo olon veti (ja tännekkään en siis jaksanu vääntäytyä). Mies oli viemässä mua jo kaavintaan mutta onneksi sitte vuoto näytti laantumisen merkkejä.
Tosiaan uusi vuosi ja uudet kujeet...toivotaan kaikille meille plussaisia puhureita noiden kovien tuulien mukana!
nani kp17 (-75)
Hei kaikille ihanaisille suurperheellisille! Olen palstaillut mukana välillä enemmän ja välillä vähemmän, nyt taas näyttää, että olisin täysillä mukana! :) Meillä on kaksospojat-98 ja tyttäret -00, -06 ja -08. Eli kuudetta kullanmurua kuumeillaan. Tai minä kuumeilen (mies vielä autuaan tietämätön ;)
Olen kirjoitellut täällä Omppuäippä nimimerkillä (josta ainakin silloiset kuumeilijat minut muistanevat) ja kun vanhat tunnukset eivät enää kelvanneet, kirjauduin sisään uusilla ja nyt olen siis murujen äiti.
Kuopus täyttää keväällä jo neljä vuotta ja tuntuu,että aika on mennyt kuin siivillä. Kaipaan kovasti vielä kerran vauvamasua, vauvantuoksua ja kaikkea mitä ikinä siihen liittyykin... Toki pelottaakin. Voiko kaikki mennä vielä kerran hyvin? Ikää mulla on 35 ja miehellä vuoden verran enemmän. Nyt tietysti on taas helpottanut, kun lapset ovat jo kovin omatoimisia ja omaakin aikaa jää, mutta minkä sitä tälle valtavalle kuumeellekaan voi??? Meneekö se pois muuta kuin vauvalla??? Viimeisellä ;)
Kiva jos saan liittyä seuraanne :)
Ja toki huhuilen samalla myös "entisiä" Sinuvi, Meriutu, kaikki. Tiedän, että taustailette!! Ois huippua kuulla uusimmat kuulumiset ja fiilikset :)
Touhukasta tammikuuta,
toivoo Muru
Rikollinen palaa aina rikospaikalle, ja niin teen minäkin. kirjoittelinkin jo tuonne Kissankulmin odottajiin myös ja tarkastelin tilannetta, ketä on paikalla.
Niin yhdeksäs olisi siis täällä nyt paikallaan, kun noita kersoja on siunaantunut vain se vaivaiset kahdeksan kipaletta. Nuorin on sen 5 kuukautta nyt. Akkavalta talossa, vain yksi poika välissä.
Jätänpä turhat lorinat nyt ja keskityn kahvin juontiin.
Onko täällä tuttuja? Onko muita kroonisia kuumeilijoita kuin minä.
Pusut kuonoon Ruotsin puolelta.
Riesa.
Täällä olisi vielä yksi uusi suurperhekuumeilija ilmoittautumassa :). Neljättä vasta kuumeilen, mutta kai sekin lasketaan jo suurperheeksi Suomessa...
Lapset ovat syntyneet -05, -07 ja -10. Nuorimmainen on 1v1kk ja niin se vauvakuume taas hiipii hiljaa hyökkäen. Mieheni on itse suurperheestä eikä pistä hanttiin. Itse olin aikoinaan kahden lapsen linjalla, sitten kolmen, ja nyt jo neljäs ajatuksissa :). Kärsin vissiin kroonisesta vauvakuumeesta ja viihdyn kaiken lisäksi raskaana ollessani (jos vaivoja ei oteta huomioon...).
Ihan vielä ei päästä yrittämään valitettavasti. Mulla on 3 sectiota takana ja tämän kolmannen jälkeen pitäisi odottaa pari vuotta ennen kuin yrittää uutta raskautta. Eli aika kauan pitää odottaa vielä, mutta haluaisin kuitenkin liittyä ryhmäänne jotta pääsen jakamaan ajatuksia ja tunteita muiden kuumeilijoiden kanssa :).
Oih! Kivaa, tänne on tullut uusia-vanhoja kasvoja! Oikein sydämellisesti tervetuloa joukkooon mukaan Murujen äiti, Riesa ja Misu! Mää ainaki myönnän ihan rehellisesti olevani krooninen kuumeilija, mukava lukea etten oo ainut!
Jospa me saatais tänne jo enempi hulinaa aikaseksi ja tietty plussiakin :)
Ommaanappaan ei kuulu kummempia, painoa oli taas tullu joulun aikaan pari kiloa lisää eli niskasta otetaan taas tänään kiinni ku arki alkaa ja illalla ekaa kertaa kuntosalikurssille =D
Varma en oo oliko ovista vai ei, jonkimoisia jomotuksia tuolla oli mutta en osaa varmaksi sanoa oliko siellä jotain oikeaa elämää..
nani kp22/?-75
Täällähän alkaa keskustelu käydä vilkkaana, jes! Jospa se tietäisi paljon plussiakin :)
Muistan sut Misu-78 kolmosten kuumeilu-pinosta. Samaan aikaan kuumeiltiin ja pari kuukautta on meidän pienimmillä ikäeroa.
Nani76: Ei oo mulla mitään tabuja käytössä. Aamuisin kun vielä imettelen, niin eipähän vielä voi mitään ylimääräistä napsia. Ja oon ajatellu, että mennään ainakin toistaiseksi "tulee jos on tullakseen" meiningillä ja pidetään peukut pystyssä. Kesään asti vois katsella ja sit varailla aikaa gynelle. Ihanaahan olis, jos käviskin tärppi ennen sitä :)))
Sen verran tsemppasin nyt tähän kiertoon, että otin greippimehun käyttöön. Viimeksi sitä juodessa kävi plussasti, liekö sattumaa vai ei...
Plussapuhuria tammikuuhunne naiset!
kinuski kp11/?
Itse olen 30v ja mies 28v ja Lapsukaiset on poika -99 tyttö -01 ja poika -03.. Pitkään ajattelin että mun lapset oli tuossa kunnes pikkasen vajaa vuos sitten iski kuume päälle ihan urakalla :D hetken olen täällä teitä jo taustalta katsellu mutta nyt ajattelin että jos vielä minäkin tähän joukkoon sopisin =)
Muistan sinut kyllä Kinuski kun kuumeiltiin kolmatta :). Siinä menikin jonkin aikaa ennen kuin poju ilmoitti tulostaan, eli kuumeilua riitti. Tällä kertaa kestää vielä kauemmin kun joutuu odottamaan ainakin joulukuuhun asti ennen kuin voi edes ruveta yrittämään, ja sit odottamaan sitä plussaa ties kuinka kauan... Ikää mulla nyt 33 ja miehellä 36, joten ikäkin varmasti vaikuttaa jonkin verran jo.
Mulle on siis tehty 3 sectiota ja olin aika yllättynyt kun synnärillä sanottiin että neljäskin saa tulla jos haluamme, kunhan pidetään kunnon tauko. Ekan ja toisen ikäero on tasan 2 v, ja toisen ja kolmannen välissä 3,5 v. Kätilö sanoi että ennen kolme sectiota oli maksimi, mutta nykyään katsotaan tapauskohtaisesti missä kunnossa kohtu on leikkauksen jälkeen. Onko ohentunut huomattavasti ja minkälaiset arvet siinä on. Meillä taitaa olla taitavia gynejä täällä pienellä paikkakunnalla kun ovat saaneet kursittua mua hyvin takaisin kuosiin :).
Ei muuta kuin onnea yritykseen kaikille jotka jo puuhailevat kovasti!
Kiitos sulle nani kun jaksat musta huolehtia! :) Homma hoidettu ja kaikki hyvin, ootellaan nyt menkat ja sit saa jatkaa yrittämistä. Puolenvuoden päähän kontrolli.
Lapussa luki et seuraavat menkat saattaa olla runsaammat ja kivuliaat ja hiukan viivästyä, toivottavasti ei paljoa nyt kuitenkaan et sais sitte unohtaa koko jutun ja toivoa taas et tärppäis :)
Tervetuloa uusille!
wattu
Voi vitsit ku hyviä uutisia täällä! Hienoa että Watun toimenpide meni hyvin ja pääsette tositoimiin noinkin pian :) jospa se plussaki sieltä sitte nospaan (ja täti tietty) tulee ku paikatki ois nyt siltä osin kunnossa :) Toivottavasti sulle ei tuu tommosia megamenkkoja ku mulla taas nuo kaks ed on ollu...huh! Sais vaihtaa tuon kuukupin varmaan ämpäriin ens kerralla =D
Nassukalle myös lämpimät tervetulotoivotukset, mukaan mahtuu ehdottomasti, mutta toivotaan ettei kauaa joudu pinoa kuluttamaan eli pikaista plussaonnea sullekkin!
Misu: tosiaan ennehän oli tuo 3 sektiota max, mutta tiedän kyllä äidin jolle on tehty jopa kuusi sektiota ja muistelisin että kaikki lapset on syntyneet 90-luvulla. Mutta kyllähän sitä mielellään kuuntelee asiantuntijoiden neuvoja kohdun kestävyydestä, on sitten itellekki rauha ootusaikana eikä tartte pelätä kohdun repeämisiä yms. ja kyllähän tuo vuosi menee niin äkkiä että sitä ei huomaakaan, saapahan kuumetta nostatella oikein kunnolla =D
Kinuski: mää kokeilin tuota greippimehua ed kuumeessa, kyllä se ainaki noihin limoihin vaikutti lisäävästi :) mutta sitä en muista oliko plussakierrossa enää mehu käytössä ku terot+clomit-cocktaililla ainaki menin...Mulla ois tosiaan yhelle kierrolle tuplasatsi taikka kahelle kierrolle 1tbl/pv tuota clomipurkkia jäljellä viimenen käyttöpäivä näyttää olevan 11/2012...oisko se sitte se viimenen oljenkorsi :)
Pitää varmaan lopetella...semmonen meininki täällä taustalla on että kohta voi sattua jotaki...jos vähäkään ennustuseukkoa tässä rouvassa on =D tai noh eipä sitä kykyä taida ees tarvita..
nani kp23
Täällä ja noissa muissakin pinoissa kovasti mainostetaan tuota greippimehua niin mitäs hyötyä siitä sen juomisesta oikeen on?? Tollo kun ei taas oikeen pysy perässä kaikissa asioissa :D Itse koittanut miettiä kaiken maailman poppa konsteja millä voisi vaikuttaa että näkisi vielä plussan joskus testissä.. nyt ollaan reilu puoli vuotta tässä yritetty ilman mitään poppaskonsteja eikä tunnu vaan tärppäävän :( Nytkin pitäisi ikävän tätin kurvata paikalle päivänä minä hyvänsä :/ pysyis vaan poissa mokoma :D
Nyt kun tuota lunta ainakin hetken on =D Otin valtuudet omiin käsiini ja kopsasin tietojamme tuolta edellisestä pinosta tuohon alkuu...Huikatkaa jos on jotain väärin tai haluatte lisätä omiin tietoihinne jotain.
Kuinka Wattu jakselee? Ookko saanu vielä patologilta tuloksia? Toivottavasti uutiset ovat niin hyviä ku mahdollista *hali*
Taitalle onnittelut pikkuisen sydämen pompotuksista! Se on kyllä niin ihanaa kuultavaa ;)
Mitens Ansku, joko kierto on tasaantunu, onko täti tullu vai pääsitkö testailemaan?
Pikaista paranemista mehulle! Tiedän tunteen...näitäkö lisää!!?!?! Mutta se on kyllä aika nopeaa menevää ajatussorttia =D
Pahoitteluni tädin yllättämille! Toivotaan että ens kierrossa täti pysyisi poissa!
ON: nyt taitaa mennä kp 70 tai jotain. Terokuuri vetelee viimesiään, oisko kaks vielä jäljellä. Katotaan millon täti kurvaa sitte tänne. Luulin jo että lauantaina se ois tullu mutta punasta tuli vaan aamulla ja illalla paperiin. Oltiin shoppailemassa koko päivä ja kuppi oli tyhjä...en tiiä mitä nää ihme välivuodot on...
Ihanaa joulunodotusta! Toivottavasti jollekin tulee se maailman paras joululahja (2viivaa)!
Nyt laittamaan tuota 4veetä nukkumaan...millonhan nuo paketitki kääris??