Lue keskustelun säännöt.
Uhmaa, kovaa uhmaa vai jotain ihan muuta?
27.10.2006 |
Juuri 2 vuotta täyttänyt vilkas, toimelia ja hyvin yhteistyökykyinen tyttö on nyt kuukauden ollut aivan kamala. Ei kuuntele lainkaan tavallista puhetta, mennä koheltaa vaan, ei havahdu kuin huutoon ja uskoo jos uskoo. Mitään mukavaa lempipuuhaakaan ei voi tehdä ilman, että viimeistään 5 minuutin kuluttua on taas täysi rähinä päällä. Elämä on yhtä eitä, minä itse, huutoa.
Elämässä ei mielestäni ole mitään muuttunut. Saa huomiota ja rajat ovat olleet aina selkeä, mieluummin tiukat kuin löysät. Tyttö on hyvin verbaalisesti lahjakas ikäisekseenkin. Ei mikään ihmelapsi, mutta enemmänkin aikaisin kuin myöhään erilaisia taitoja oppineiden joukossa ollut aina.
Ihmettele, että onko tämä ihan normaalia uhmaa vai todella voimakasta uhmaa? Korvalääkärissäkin käytettiin varmuuden vuoksi. Voiko olla oire jostain ihan muusta?
Jos tämä on ihan tavallista uhmaa, niin kauankohan kestää? Tuntuu, että meno sen kuin kovenee. Unissaankin kiukkuaa ja suuttuu tavaroille esim.
Kommentit (8)
kyselin kanssa eilen neuvoja täältä kun olin aivan loppu, mutta tänään on ollut parempi päivä. Meillä kanssa poika osaa jo hyvin puhua ja ymmärtää asioita ja on ollut aina melko helppo lapsi....nyt on vaan AIVAN KAUHEAA tämä uhma!!!! Sitten tulee itelle kauhea syyllisyys kun hermot menee ja alkaa huutaa väkisinkin joutuu riuhtomaan poikaa suuntaan jos toiseen jos aikoo täältä neljän seinän sisästä jonnekkin. Muakin tosiaan kiinnostas et kauankohan tää kestää...puhutaanko kuukausista, vuosista jne.?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ikäisiin lapsiin. Ja siitä tiukkuudesta ei kyllä pitemmän päälle ole mitään iloa kummallekkaan.
Vierailija:
ikäisiin lapsiin. Ja siitä tiukkuudesta ei kyllä pitemmän päälle ole mitään iloa kummallekkaan.
toinen vaihtoehto on? Siis esim. kun meidän 2v löytää jostain laatikon pohjalta vaikka karkin - tai pariston tai avaimen tms. mikä nyt milloinkin on se haluamisen kohde, ja kun siihen sanoo selkeästi normaalilla äänellä, että ei oteta sitä. laitatko takaisin, ja jos ei laita niin otan tavaran ja laitan paikoilleen ja suljen laatikon ja ohjaan milenkiinnon muualle. Mutta kun ei. Alkaa kamala huuto: " pekka haluu!! pekka haluu, haluu haluu!!!!" ja tätä jatkuu, alkaa itku, huuto jne. Siis kuinka tässä tilanteessa toimitaan olematta tiukka? Annetaanko vaan sitten se karkki suuhun tai avain käteen? Eikö juuri johdnmukaisuus ole sitä kuuluisaa rajojen asettamista, eli jos on kerran kielletty jotain tekemistä, tässä päätöksessä pysytään? Silloinhan pitää nimenomaan olla tiukkana, että tässä pysytään vaikka lapsi kuinka huutaisi halujaan. Eikö? Jos jollain on joku hyvä keino tähän niin pliis kertokaa. Tietenkin se äidinkin hermoja riepoo ja tulee itsellekin paha mieli, kun koko ajan saa kieltää ja komentaa. ...vaikka sen koittaisi tehdä kuinka rauhallisesti...
Mielestäni olennaista on millä äänensävyllä ja eleillä aikuinen toimii näissä tilanteissa. Silloin pitää olla lempeä, rauhallinen eikä riuhtoa lasta tai olla äkäinen. Aikuinen ohjaa ja neuvoo rauhallisesti eikä mene mukaan lapsen tunnemyrskyyn, sillä vain rauhallisesti toimiva aikuinen saa lapsenkin rauhoittumaan. Eli malttia ei saa menettää, vaikka kirkuva pentu kävisi kuinka hermoille. Näin lapsi oppii, että aikuinen on turvallinen tuki hädänkin keskellä, ja kykenevä auttamaan lasta kun tällä on paha olla, hätä jne.
Oman kokemukseni mukaan kirkuva lapsi kaipaa aikuisen viereensä, vaikkei hyväksyisikään kosketusta, sylissä pitämistä tms. Sitten kun pahin raivo on tullut puretuksi, lapsi alkaa kaivata syliä ja lohdutusta.
Sitten voi vähän jo sanallisesti selvittää tilannetta lapsen kanssa, jotta lapsi ymmärtäisi mitä kaoottisessa tilanteessa tapahtuikaan ja miten ensi kerralla siitä voisi selvitä pienemmin huudoin.
Tämä toimii meidän lapsen kanssa, mutta koska lapset ovat niin yksilöllisiä, en tiedä miten tämä on sovellettavissa muihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lue ainakin kaksi ensimmäistä juttua! Todella hyvä lastenkasvatuksen psykologi.
Esim
- Jotta lapsi menestyisi, hänen on opittava kestämään pettymystä.
- Moni aikuinen ei kestä lapsen pettymystä vaan antaa periksi. Ja tekee lapselleen siten hallaa.
- Kun lapsi saa purkaa kiukkunsa rajoja asettavalle aikuiselle, ja aikuinen osaa esim huumorilla ottaa kiukun vastaan, selvitään jälleen yhdestä pettymyksestä!
Lapsi kun huutaa niin kehutaan vaan tyyneesti miten komea ääni sinulla onkaan :)
Menkää hänen luennolleen jos vaan mahdollista, todella mielenkiintoista, suosittelen :)
kirjassaan myönteinen ajattelu lastenkasvatuksessa puolusteli omaa taipumustaan kiivastuksissaan antaa tukkapöllyä lapsilleen ja kirjoitti, että tukkapöllyn kieltäminen lailla on naurettavaa. Tuo vei minulta kyllä luottamuksen kyseisen herran kasvatusnäkemyksiin, vaikka aika monessa olenkin samaa mieltä hänen kanssaan, esim. rajojen asettamisen tärkeydessä. Sen sijaan uosittelen varauksettomasti kirjaa Tunnemuksu, siinä oli mielestäni paljon asiaa kaiken ikäisten lasten vanhemmille.
Sai älyttömiä raivareita, jotka aina päättyi siihen että tyttö makasi lattialla ja kirkui. Lähelle ei voinut mennä, puhumattakaan että olisi ottanut syliin. Ainoa mitä silloin voi tehdä oli mennä pois ( ei kauas) ja kun tyttö vähän näytti lauhtumisen merkkejä menin kysymään tulisiko hän syliin. Oli valmis lohdutteluihin aikansa huudettuaan.
Nyt 3-vuotiaana on taas uhmaa, laittaa kädet puskaan ja työntää leuan eteen ja sanoo että " jos haulaa niin haulaa, jos ei jaska niin ei jaska, niin se on!" Siis tekee ja sanoo aina uhmakkaasti juuri päin vastoin kuin me vanhemmat odotamme...