G: Miten elämäsi muuttuisi jos miehesi jäisi työttömäksi?
Me just suunnitellaan miehen kanssa, että olisi ONNEN POTKU jos hänet pistetään pihalle fuusion myötä. Mies pääsee ansiosidonnaiselle ja voisimme molemmat olla lapsen kanssa kotona!
Juuri tuossa mietittiin että tehtäisiin lumilinnaa, leikittäisiin lumisotaa, ja paisteittaisiin pullaa ja juotaisiin kaakaota ja nukuttaisiin aina päiväunet yhdessä koko porukka jne!
Taloudellisesti emme joutuisi ahtaalle.
Miten teidän perheeseen työttömyys toisi tullessaan.
Kommentit (10)
ja menemään töihin. Mieheni liksa on nyt niin hyvä, että minulla varaa opiskella kaikessa rauhassa ja saa lainat/laskut maksettua sekä arjen pyörimään. Tosin ollaan mietitty ihan lasten takia halvemman asunnon ostamista ja sitten mies voisi jäädä hoitovapaalle, josta hänkin haluaisi nauttia. Työ syö niin paljon aikaa.
muuttaa esim Pariisiin tms. Miehen duunin vuoksi lähinnä asutaan Suomessa. Se olisi ihanaa jos mies jäis työttömäks :)
koska tunnut olevan täällä AINA olen tullut siihen lopputulokseen että taidat olla hiukan häiriintynyt tyyppi joka on luonut itselleen hahmon joka HALUAISI olla . Onkohan sulla oikeesti edes lasta, tai miestä? Eihän kukaan jaksaisi huvikseen pitää yllä moista esitystä!
En osaa/pysty/halua ajatella että mun mies olis työtön. Työ on tärkeä osa häntä. Lisäksi olen sen verran turvallisuudenhakuinen ihminen, etten kestäisi sitä epävarmuudentunnetta. Kyllähän se aika ansiosidonnaisella menisi ihan ok, mutta entäs sen jälkeen, mitä jos hyvää työpaikkaa ei löydykään?
Ainoa hyvä puoli olisi, että mies voisi olla kotona lapsen kanssa ja kokea koti-isän elämän ilot ja surut.
ei muutosta olisi...eiköhän se sinä aikana löytäisi uuden työnkin
Tilanne ei muuttunut meillä mitenkään, kun mies ehti olla 4 viikkoa työttömänä ja sai lopputilit+lomarahat sitten tuli liiton työttömyyskorvaus ja samaan syssyyn uuden työn palkka.
Niin ja minun liksani... Ei siis mitään vaikutusta.
Miehellä on nyt loistava työpaikka ja niin hyvä palkka ettei varmaan sitä muualta saisi. Käytännössä myös elämme hänen tuloillaan (olen kotiäiti) joten jos uutta hyväpalkkaista työtä ei löytyisi, joutuisime muuttamaan pienempään yms. sillä itse voisin saada palkkaa max puolet siitä mitä mies saa... Mutta asuisin minä pienemmässäkin kodissa, mutta kärttyistä ukkoa jaksaisin tuskin kauaa katsella.
Tuollaista tilannetta ei edes kylläkään tulisi, mies olisi ehkä kuukauden lomalla ja saisi heti uusia töitä mistä tahansa vaan haluaisi, kun on sellainen ammattitaito.
ja mies etsisi nopsaan itselleen uuden duunin. Jos ei löytyis (mitä kyllä epäilen), muutettais halvempaan asuntoon.
Olen ollut yli 2 vuotta kotona ja haluan jo kovasti takaisin työelämään. Jos mies jäisi työttömäksi, hän jäisi kotiin lasten kanssa ja minä menisin töihin.