Koiran muuttunut käytös
Koiramme on ollut hoidossa mieheni vanhemmilla lomamatkamme aikana. Palasimme reissusta ja jatkoimme lomaa mökillä, jossa huomasimme koiramme olevan arka ja pelkäävän keppejä. Koiraamme ei ole koskaan aiemmin lyöty, mutta käytöksen muuttumisen perusteella vaikuttaa siltä, että nyt on. Mieheni vanhemmat ovat olleet aina todella lempeitä koirallemme ja tietysti omallekin koiralleen, joten en millään usko, että he olisivat näin tehneet. Ennemminkin epäilisin noin 10-vuotiaita sukulaislapsia, jotka vierailevat isovanhemmillaan jatkuvasti.
Kysymykseni kuuluukin, osaisitteko antaa apuja siiihen, miten toimia koiran kanssa tässä tilanteessa ja saada sen turvallisuudentunnetta takaisin?
Ihmisiin liittyviin asioihin en kaipaa neuvoja, tästä on jo miehen vanhempien kanssa keskusteltu.
Kommentit (9)
Tarkista myös suu, ettei ole tulehdusta, lohjennuita hampaita tai haavoja jos ei halua keppiä suuhun.
No huh huh mitä pentuja taas liikeellä. Ottaisin kyllä vähintään yhteyttä vanhempiin ja tekisin ehkä jopa rikosilmoituksen.
Aran koiran omistajana voin sanoa että parasta on käyttäytyä itse normaalisti ja reippaasti ja näyttää omalla esimerkillä koiralle ettei sen tarvitse pelätä. Hössöttäminen ja lässyttäminen (ja pienen koiran kohdalla syliin nostaminen) ovat hyvin ymmärrettäviä reaktioita kun koira pelkää, mutta ne vain lisäävät sen stressiä.
En tiedä onko tuossa varsinaisesti tehtävissä mitään, mitä ette jo nyt tee. Meillä on rescue-koira joka oli tullessaan tosi arka ja pelokas. Pyrimme ihan määrätietoisesti olemaan turvallisia, luotettavia, lempeitä ja määrätietoisia sen kanssa. Koira on saanut hurjasti rohkeutta lisää 1,5 vuodessa, siitä on kasvanut reipas pikkuinen terrieri. Pyrimme myös olemaan lässyttämättä pelkäävälle koiralle, minulle se on vaikeaa.
Käy vähän kovistelemassa penikoita kepin kanssa.
Kiitos vastauksista. Mietin samaa, että mahdollisimman normaalisti oleminen lienee parasta lääkettä tässä vaiheessa. Koira ei ole mikään ihan pieni, 30 kiloinen eikä muuten luonteeltaan arka ollenkaan, varsinkaan ihmisiä kohtaan. Sillä tämä muutos niin järkyttävän suurelta tuntuukin. Toivotaan, että aika auttaa.
Lasten ja lasten vanhempien kanssa otamme asian puheeksi lähipäivinä.
Voiko koira olla kipeä tai satuttanut itsensä?
7: Voi olla kipeäkin varmaan. Koska koiran pelko on keppejä kohtaan (joilla siis aiemmin mieluusti leikki), että kyseessä olisi todennäköisemmin tuo lyöminen. En tosin osannut ajatellakaan kipeänä olemisen vaihtoehtoa. Kiitos, että nostit sen esiin!
Ap