Tuttava mies jäi leskeksi helmikuussa ja mitä näinkään kuukausi sitten.

Se kuollut puoliso ei tule koskaan takaisin. Mitä sitä pitkittämään tuskaa, elämä jatkuu ja menee eteenpäin.

Minun ystävä jäi n. 10 vuotta sitten leskeksi, nuorena. Tapasi siitä n. puolen vuoden päästä miehen ja kuule ovat vieläkin yhdessä, naimisissa. Toisrt paheksuivat, mutta minä olin ystäväni puolella, on leskelläkin oikeus rakkauteen.

Tiedänpä miehen, jonka uusi naisystävä oli jo paksuna ennen kuin entinen ehti edes kuolla.

Pöh.

Olisit onnellinen miehen puolesta. Ei se kuollut tule takaisin. 

Mä löysin nykyisen mieheni 3.3. kun entinen miehenikuoli 13.3. ja tänne muutin jo parin viikon päästä entisen mieheni kuolemasta. Elämä jatkuu ja mistäpä tiesit oliko heillä hyvä avioliitto ja rakasti tuo mies vaimoaan? t.ammattivalittaja

Kukaan ei voi määrätä toisen ihmisen suruaikaa tai tapaa surra tai miten elää elämäänsä puolison kuoleman jälkeen. Musta on ihanaa jos leskeksi jäänyt puoliso löytää rakkauden tai edes hetken huumaa elämäänsä. Ja mistä sinä tiedät myöskään mitä kuollut ystäväsi toivoisi puolisolleen? Itse ainakin toivon, että jos  kuolen niin puolisoni löytäisi mahdollisimman nopeasti mahdollisimman ihanan uuden ihmisen. 

Oma isäni jäi leskeksi, uusi naisystävä ilmestyi kuvioihin 5 kuukauden kuluttua. Olin tapahtumasta tyytyväinen, koska isä oli äitini kuoleman jälkeen hyvin alamaissa ja pelkäsi oman mielenterveytensä puolesta. Uusi naisystävä oli isäni pelastus ja meille lapsille helpotus, koska sen jälkeen huolemme isästä vähenivät. Isä aloitti uuden elämän. Isä muisteli äitiäni aina lämmöllä ja kunnioituksella, suru äidistäni ei  loppunut koskaan.

Uusi kumppani ja entisen sureminen ovat kaksi eri asiaa. En arvostelisi ulkopuolelta toisen elämää, suru ei poistu vaikka uusi kumppani auttaa jatkamaan eteenpäin elämässä.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 13:19"]

Mä löysin nykyisen mieheni 3.3. kun entinen miehenikuoli 13.3. ja tänne muutin jo parin viikon päästä entisen mieheni kuolemasta. Elämä jatkuu ja mistäpä tiesit oliko heillä hyvä avioliitto ja rakasti tuo mies vaimoaan? t.ammattivalittaja

[/quote]

Sua ei ainakaan rakastanut. Tappoi varmaan itsensä.

Lapsille tuo on kamalin mahdollinen tilanne, koska he menettivät ensin äidin ja sitten isän. Rakastuminen kun on asia, jossa ei lapsilla ole paikkaa.

Oma isäni teki suunnilleen samoin,uusi äiti ja lapsensa muutti meille, kun äidin kuolemasta oli kulunut 5 kk. Menetin oman huoneeni, iso osa tavaroista myytiin kirppiksellä (ei iso tyttö näitä tarvitse jne.) ja samalla hävitti muistot äidistä. Valokuva-albumeja myöten.

Äidistä ei saanut puhua, ei surra. Kun ei sitä takaisin saa.

Sinäkö sen kerrot, miten surraan?

Olen vienyt tuoreen lesken hautajaisista  baariin, jossa hän joi aika reilusti, yritti iskeä sänkyseuraa, lauloi karaokea ja lopulta huolehdin hänet omaan kotiin, ilman ylimääräisiä seuralaisia.

Hän oli surusta sekaisin, mutta varmaan tarvitsi tuon sekoilun osana surutyötään.

Lesken rooli on jäädä tänne. Hänen elämänsä ei ole loppunut.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 13:24"]

Oma isäni jäi leskeksi, uusi naisystävä ilmestyi kuvioihin 5 kuukauden kuluttua. Olin tapahtumasta tyytyväinen, koska isä oli äitini kuoleman jälkeen hyvin alamaissa ja pelkäsi oman mielenterveytensä puolesta. Uusi naisystävä oli isäni pelastus ja meille lapsille helpotus, koska sen jälkeen huolemme isästä vähenivät. Isä aloitti uuden elämän. Isä muisteli äitiäni aina lämmöllä ja kunnioituksella, suru äidistäni ei  loppunut koskaan.

Uusi kumppani ja entisen sureminen ovat kaksi eri asiaa. En arvostelisi ulkopuolelta toisen elämää, suru ei poistu vaikka uusi kumppani auttaa jatkamaan eteenpäin elämässä.

[/quote]

No mitäpä jos isäsi olisikin puhunut halveksuvaan ja vähättelevään sävyyn äidistänne? Ollut tyytyväinen tai suorastaan iloinen muuttuneesta elämäntilanteestaan? Olisitteko olleet yhtä tyytyväisiä?

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 13:25"]

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 13:19"]

Mä löysin nykyisen mieheni 3.3. kun entinen miehenikuoli 13.3. ja tänne muutin jo parin viikon päästä entisen mieheni kuolemasta. Elämä jatkuu ja mistäpä tiesit oliko heillä hyvä avioliitto ja rakasti tuo mies vaimoaan? t.ammattivalittaja

[/quote]

Sua ei ainakaan rakastanut. Tappoi varmaan itsensä.

[/quote] Ei tappanut. Sairaalassa kuoli pitkäaikaissairauksiinsa.t.ammattivalittaja

No se vielä puuttuisi, että leskellä olisi lapsia. Ei onneksi ole. Tuosta eronneesta en kyllä tiedä onko.

Se miten tuo mies jatkaa elämäänsä ei kuulu sinulle pätkääkään. Sinun pitää vain hyväksyä tämä tosiasia ja keskittyä omiin asioihisi, niin elämässäsi jää sijaa tärkeämmille asioille.

Laastarisuhde, mutta mitä väliä. Jokaisella on oma tapa päästä yli suuresta surusta. Toiset heittäytyvät marttyreiksi ja toiset yrittävät jatkaa omaa elämää, kumpikaan tapa ei ole väärä.

Jokainen suree tavallaan, ja aikansa. Jos kuolen ennen miestäni, haluaisin että hän voisi vielä löytää uuden onnen eikä jäisi tarkoituksellisesti märehtimään perääni. Haluaisin kuitenkin myös että lapsilla olisi oikeus surra ja muistella avoimesti.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 13:26"]Lapsille tuo on kamalin mahdollinen tilanne, koska he menettivät ensin äidin ja sitten isän. Rakastuminen kun on asia, jossa ei lapsilla ole paikkaa.

Oma isäni teki suunnilleen samoin,uusi äiti ja lapsensa muutti meille, kun äidin kuolemasta oli kulunut 5 kk. Menetin oman huoneeni, iso osa tavaroista myytiin kirppiksellä (ei iso tyttö näitä tarvitse jne.) ja samalla hävitti muistot äidistä. Valokuva-albumeja myöten.

Äidistä ei saanut puhua, ei surra. Kun ei sitä takaisin saa.
[/quote]

Kun on lapsia kuviossa pitäisi aina mennä heidän ehdoillaan. Olen pahoillani puolestasi.

Jos taas lapsia ei ole, tai jos he ovat jo aikuisia, ei rakastuminen ole keltään pois. Päinvastoin se voi olla jopa lesken pelastus.

Jos ap nyt vain pitäisi huolta omista asioistaan. Jookos?

Jos vanhemmista ihmisisstä kyse niin on realistista jatkaa elämäänsä, kuoliko puoliso  äkillisesti vai tekikö pitkään kuolemaa, jolloin surutyötä tehty jo kauan. Voi olla myös shokkireaktio, shokissa ihmiset tekevät hulluja asioita.

Kyllähän se surullista on, jos toisen vielä eläessä ja esim maatessa sairaalassa puoliso etsii jo uuden ja alkaa seurustella uuden kanssa. Kyllä se osoittaa aika paljon tuon leskeksi jäävän asenteista ja rakkaudesta omaa puolisoaan kohtaan. Hyvin itsekäs, välinpitämätön. Voin vain kuvitella, millainen minun puolisoni olisi, jos olisin kuolemassa pitkäaikaissairauteen. Hän näyttäisi muille, miten hyvä puoliso hän on, mutta mielessään jo veisaisi Suvivirttä. Hän on sanonutkin joskus suutuksissaan, että tulee kuselle haudalleni. No, siitä vaan. En olisi silloin enää siellä, vaan Taivaan Kodissa. Kukin vastaa vain omasta käytöksestään ja sanoistaan. Jos toisin päin kävisi ja minä jäisin, veisin kauneimmat kukkaset haudalleen ja itkisin surua ja yksinäisyyttä. Enkä enää avioituisi uudelleen.