Kertoisitteko rehellisen mielipiteenne mieheni touhuista, onko tämä oikeasti normaalia?
Oikeasti, kertokaa rehellinen oma mielipiteenne, vaikka niinkin että minä olen " skitso muija" , mutta kun on paha mieli..
Miehelläni ja minulla on kymmeniä seksileffoja ja olen avoin seksin suhteen (peppua ja leffoja ja leluja). 3 vuotta sitten löysin hänen vaatteisiinsa piilotetun seksileffan ja riitelimme koska en voinut ymmärtää miksi se piti piilottaa kun niin avoimesti katsomme niitä yhdessä.
Puoli vuotta sitten meille tuli kotiin tietokone ja näin mieheni käyneen seksisivuilla yksikseen. Taas tuli riita, kun en ymmärtänyt että miksi se pitää tehdä salassa. Joskus voi käydä yksinkin, mutta miksei toisellekin voi näyttää sivuja ja kiihottua yhdessä tms tms. No, jäin siihen luuloon että tappelun tulos oli se että voisimme sivuilla yhdessäkin käydä.
Tänä iltana löysin vahingossa koneeltamme polkuja seksisivuille. Mieheni on siis opetellut poistamaan sivuhistoriasta missä on käynyt mutta jäljet löytyi kun yritin vaihtaa nettimme avaus-sivua. Ja niitä seksisivu-käyntejä oli PALJON! Siis 100-200, enemmän kuin mitään muita sivuja missä me yhteensä olemme käyneet. Lisäksi oli naisten fitness-sivuilla vierailtu ja erityisesti naapurin naisemme kuvasivuilla... hän myönsi seksisivukäynnit mutta ei naapurin naisen sivuja.
Minä itkin ja huusin hänelle että vittu kun pitää salassa näitä juttuja tehdä ja heitin yöksi ulos. Hän hokee että ei siinä ole tunnetta mukana; no eihan ole yhden yön jutuissa ja huorissakaan!
Näiden lisäksi nykyään siivoan hänen jäljiltään tumputusrättejä 3vk välein n.10 kpl mitä työnnetty kirjojen taaksa makuuhuoneessamme. No kun siihen lasketaan ne itse pois viedyt niin luku aika hyvä..
Minä olen raskaana ja seksiä meillä n.1krt/vk, olen ollut väsynyt mutta yrittänyt tsempata; käynyt seksikaupassa ja hakenut uuden dildon jne. Mieheni haluaa seksiä kanssani n.0-2krt/vk ja hänelle riittää nopeat peruspanot.
Oikeasti, kertokaa pitääkö tällainen hyväksyä ja uskoa että mieheni on uskollinen ja kaipaa omaa seksiä ilmeisesti enemmän kuin minun kanssani.. ja jos tätä lukee joku mies joka tällaista harrastaa niin kerro syitäsi että voisin ymmärtää..
Vihainen onneton, vauva mahassa, toinen nukkumassa..
Kommentit (47)
tää on oikeasti niin, että et voi omistaa miehesi seksualisuutta kuin et myöskään koko miestä. Olet ihan oikeassa, että pitää jo uskoa, että mies on uskollinen. Parisuhde ei toimi ilman luottamusta ja minä ainakin olisin pahasti loukkaantunut jos selviäisi, että vaimoni olisi toistuvasti tarkistanut millä sivuilla käyn. Oikeus omaan yksityisyyteen on olemassa myös avioliitossa. Kun on yhteinen tietokone ei useinkaan tule ajatelleeksi, että toisen tekemisten jäljittely on itse asiassa sama kuin toisen kirjeiden avaaminen tai toisen päiväkirjan lukeminen...
Sitä paitsi noin runsas pornon kulutus voisi viitata jonkinlaiseen addiktioonkin. Saahan sitä olla seksuaalisesti aktiivinen, mutta on pornon katselullakin joku raja, jonka jälkeen se ei enää ole ihan normaalia. Naisella on täysi oikeus loukkaantua, jos mies jatkuvasti tumputtaa tietokoneen ääressä, ja omalle vaimolle saa riittää pikapano.
Viimeksikin näin ihan selvästi että oli pornosivuilla. Toisaalta, välillä käyn itsekin katselemassa niitä yksikseen ja saatan masturboida. Ei aina ole kiva jos mies on mukana.
Minusta on ihan normaalia tuommoinen. Toki toivon, että mieheni käy siellä pornosivuilla silloin kun minä en ole kotona. Inhottaa kun pitää kone sulkea naaman edestä ja piilotella. Mitä ei tiedä, siitä ei voi loukkaantua.
Ne tumppurätit minua kyllä ällöttäisi. Niistä voi huomauttaa. On törkeää jemmailla niitä kun ne tuppaa vielä haisemaan aika pahalle.
Eli, ei kannata vetää kilareita noista asioista. Älä itse ole niin utelias ja tutki missä mies on käynyt. Tai, voithan sanoa miehelle että tyhjentää sivuhistorian aina kun on ylipäätään käyttänyt konetta. Kuten sanoin, mitä et tiedä, siitä et voi loukkaantua. Tsemmpiä!
kaikki kommentit luettu, kiitos niistä vaikka osa olikin asiattomia niinkuin kuvitella pystyin.. Perustelkaa asiattomat kantanne niin voin " kasvaa aikuiseksi" ...
Jos joku vielä haluaa laittaa kommenttia niin sen verran tarkennusta että se mikä tässä jutussa satuttaa on se että näitä käyntejä on oikeasti satoja ja tän touhun salamyhkäisyys. IKINÄ en ole tehnyt mitään sellaista, päinvastoin, ettei mullekin voisi edes joskus näyttää jonkun pätkän tai kuvan jostain, mutta mieheni haluaa tämän " oman maailmansa" minkä jossain määrin hyväksyisin mutta missä menee raja? Siis mulla on sellainen kuva että se maailma tumputuksineen on paljon kivempi kuin minä ja meidän seksielämä ja minä en sinne kuulu. Ja epäilyttää että milloin tuo kone ei enää riitä vaan siirrytään pettämiseen konkreettisesti?
Yksi juttu vielä; kun tämä juttu nyt kuitenkin surettaa minua, en ole (enää) vihainen vaan ainoastaan surullinen niin nyt mietin että pitääkö tämä hyväksyä ja minun surra vain hiljaa pahaa mieltä kun näitä tässä parisuhteessa näköjään eteen tulee ja yrittää " kasvaa" (en ole kaivanut konetta vaan nämä osoitteet tuli eteen sivua muuttaessani, sitten kyllä kiinnostuin..) vai voinko olettaa että saisin elää suhteessa jossa minun ei tarvitse kokea ajoittain tällaista pahaa mieltä..
Sana vapaa, edelleen...
Vaimo pyysi sanomaan että sympatiat sinun puolella. Itte miehenä moisen voin nippa nappa ymmärtää. Toki kun olet raskaana olisin miehenä tavallista huomioivampi ja voihan niitä hormoneja purkaa vaikka juoksemalla. ( lenkkeilen itte) ja muutenkin vaikutat suvaitsevalta ja avarakatseiselta vaimolta jonka kanssa miehesi olisi varmasti kiva jakaa omaa seksuaalisuuttaan, jos et itse jaksa raskautesi vuoksi niin vaikka händyt yhdessä. Paineen poistoa. Kaikki seksuaalisuus joko vie teitä erilleen tai yhdistää, ja käteenveto YHDESSÄ on taas yksi kokemus yhdessä joka yhdistää teitä ja vie samaan suuntaan. Tiheydestä miehenä sen verran että ( just 38v) voisin ruiskutella joka päivä, haluttaa enempi joka toinen päivä ja kolmen neljän päivän jälkeen jo paineet tuntuu. Mutta nää on niin henkilökoht juttui ja fysiikasta kii. Mut keskustelemalla ja ymmärtämällä asioita eteenpäin, tsemppiä.
masturboiminen on nyt kuitenkin aika henkilökohtainen asia. itse en koskaan suoostuisi suihen että mieheni olisi aina jotenkin läsnä kun minä tumputan (olen siis nainen). ja eihän siinä tosiaankaan ole tunne mukana kun koneelta pornoa katselee.
anna miehesi puuhailla rauhassa.
Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kyllä miehen täytyy saada rauhassa yksinkin toteuttaa omaan seksuaalisuutensa ja sen tyydytykseen kuuluvat asiat. Toinen asia on se, että onko sitten salailu jo pettämistä? Meillä (olen siis mies 29.v) on niin, että molemmat katsellaan pornoa yhdessä ja kaiken maailman leikkikalujakin on. OLemme hyvin seksuaalisia molemmat ja itse ruiskuttelisin monta kertaa päivässä ja toisinaan omasta toimestani sen teenkin.
Nyt on ilmennyt sellainen asia, että vaimoni pimppi kipeytyy ainakin pariksi viikoksi yhdynnän jälkeen ja se harmittaa meitä molempia, koska hänkin haluaisi monta kertaa päivässä, mutta ei pysty. Silloin olemme tehneet kaiken näköistä korvaavaa kuten käsillä, suulla, peppua jne. Tässä jokin aika sitten kävi niin, että hän sai tietää, että välillä runkkaan 1-3 krt/pv ja tunsi siitä mustasukkaisuutta vaikka hän tiesi sen jo . Kai se oli jotain omistushalua ja vaati, että mun pitää tehdä se tästä lähin hänen läsnä ollessaan. Se ei haitannut mua, koska onhan se nyt autettuna paljon kivempaa kuin yksin.
Mutta oletko varma,että miehesi käy niillä pornosivuilla kiihottaakseen itseään? Ja Mistä tiedät, että hän runkkailee siinä koneen äärellä? ITse surffailen aika paljon ja olen kiinnostunut paljon muistakin asioista, mutta kun olen käynyt katsomassa kaiken näköisiä muita sivuja niin saatan eksyä pornosivuille VAIN mielenkiinnosta ja Kuluttaakseni aikaani! Eikä ne silloin kiihota mua yhtään! Saatan käydä tutustumassa erillaisen pornon maailmaan ihan vain siksi, että nään miten VÄHÄN se mua oikeasti kiihottaa!!!!! Eli kiinnostaa kyllä mutta ei siis KIIHOTA! Ja nyt olen huomannut että netin käytön jälkeen me MOLEMMAT tyhjennetään sivuhistoria! ;-) EIkä sekään haittaa mua! Toisaalta oletko kysynyt mieheltäsi, että miksi häntä ei kiinnosta seksi sinun kanssasi? johtuuko se sinun raskaudestasi vai lapsista vai työpaineista jne. itse en koskaan vaihtaisi aitoa rakastelua käteenvetoon edes väsyneenä tai stressaantuneena, mutta tiedän sen olsevan paljon helpompaa. Runkkaus ei vaadi niin paljon kuin naisen tyydyttäminen. Tai edes itsensä tyydyttäminen naiseen! Ja hei, Kaikki se mitä netistä löytyy on UUTTA JA KIEHTOVAA vaikka ei KOSKAAN tekisi sellaisia asioita oikeassa elämässä. Muistan sen uutuuden huuman kun itse ensikerran pääsin katselemaan netin pornosivuja ja kyllä, niihin jää koukkuun! (Ne asiat, joita netistä löytyy on joskus niin sairaita ja antikiihottavia, että se hävettää, että on sellaisia koskaan tullut edes katselleeksi, siksi ymmärrän salailureaktion.) Mutta en millonkaan antanut sen vaikuttaa omaan seksielämääni! Nykyään tuo huuma on jo laantunut! Anna miehellesi vapautta ja aikaa! Kyllä se siitä. OLet hyvin ymmärtäväinen ja suvaitsevainen vaimo ja miehesi varmasti rakastaa sinua, mutta tämä on asia, jolle et voi tehdä muuta kuin " Tarjota" itseäsi enemmän, jotta hän tyydyttäisi sinutkin!
Oli munkin mies käyny äskettäin pornosivuilla ja sanoin siitä hiukan naureskellen hänelle.Eihän siinä mitään pahaa ole!
itse suhtaudun aika kielteisesti koko pornoon, ja loukkaantuisin todella jos mieheni jäisi kiinni niillä seikkailusta.Seksi on yhteinen juttu, ja se mitä tekee itsensä kanssa on jokaisen oma asia. Omia fantasioitaankaan ei kuitenkaan tarvitse tuoda toisen tietoisuuteen,jos se toista loukkaa. Tuo määräkin kuulostaa epänormaalilta.
Sympatiat sun puolella. Ei ole normaalia käytöstä ensinnäkään se, että piilottelee jotain helvetin limarättejä pitkin kirjahyllyä.. mitä v*ttua? Eikö se osaa niitä roskikseen viedä? Kuulostaa hyvin lapselliselta touhulta tuo miehesi jatkuva runkkailu..
Kivaa varmaan olla raskaana ja saada tuollaista paskaa niskaan kokoajan, kun vielä tuntee itsensä oikein sexyksi ison mahan kanssa. Miehesi on jäänyt teiniasteelle.. kasvaakohan koskaan siitä ulos :(.
Äijä ulkoruokintaan, kunnes tajuaa antaa sulle enemmän huomiota kuin sille nahkalerpakkeelleen. Jos ei tajua muuttua, niin menkööt runkkailemaan naapurin muijan kuvia johki muualle sitten.
Huoh mitä äijiä maa päällään kantaa. Jotain rajaa prkl.
=)
oman miehen kanssa tapellut kans salailusta, niinku ap (mulla mies väitti ettei harrasta ollenkaan nettailua tai masturbointia) Ja mä en voi tajuta sitä, miks sellaiset asiat piti kieltää, kun ne on ihan ok. Kun päästiin tuosta salailusta, seksielämä on ollut antoisampaa molemminpuolin. Mulla oli itselläni ihan syyllinen olo, kun välillä piti purkaa paineita itseltä ja mies vaan väitti ettei hänen tartte. Nyt tosi ihanaa ja vapautunutta ja rentoa seksiä, kun voi puhua avoimesti toiveistaan ja haluistaan. Eli mulla sama kuin ap:lla, valehtelu satuttaa.
Yleensä en käys näillä sivuilla, mutta kesälomalla ollessani eksyin näille sivuille, vaimoni sivu historian kautta.
Kirjoittajan nro 13 tekstiin ei ole paljon lisättävää. Näinhän se on. Itse miehenä, perheenisänä, hyvän yhteiskunnallisen aseman omaavana sanoisin, ettei asiassa ole mitään pahaa. Onhan se parempi vaihtoehto purkaa yksikseen paineita kuin käydä vieraissa. Minkäs me miehet (ja naisetkin) tälle bioloogiselle perimälle mahdamme. Itsellänikin on omia fantasioita, joita en ehkä koskaan voi toteuttaa, mutta kun katselen sivuja kuvittelen vaimoni olevan kuvissa. Näin saan tyydytyksen myös tälle sektorille.
Naiset voivat monesti ajatella, että he eivät kelpaa miehelleen. Ehkä rinnat alkavat riippumaan, vartalo kertoo lapsenteosta jne. (niin ja meistä monet miehet ehkä kaljuuntuvat, mahat kasvavat, erektio ei toimi jne) Ajatellaan , että siksi mies etsii netistä ehkä paremman varustuksen omaavia, kauniimpia, nuorempia jne. Näin ajatuksen juoksu ei kuitenkaan kulje monenkaan miehen kohdalla. Itselläni oli ennen vaimoani nainen kuin kymppi, mutta kun tuo tunneäly ei ollut kyseisellä pakkauksella kohdallaan niin en haluasi kokea toista kertaa samaa suhdetta. Silti vaimoni on vaimoni enkä muuhun häntä vaihtaisi.
Tosin moni ihminen pitää tällaisia touhuja sairaana ehkäpä vakaumuksensa tai jonkin muun ideologian vuoksi. Toisaalta kysyn miksi he sitten ylipäätään eksyvät näille palstoille. Eikö senkin pitäisi olla jo vähintäänkin kyseenalaista. Annetaan niiden ihmisten joita sivuilla surffaus koskettaa tehdä sitä, jos se helpottaa esim. avioliiton kasassa pysymistä. Kunnioitetaan jokainen toistemme mielipiteitä ja pidetään omat juttumme omien seiniemme sisällä (tosin tämähän on palsta jossa voi ilmaista mielipiteitänsä " ymmärrettävää sinänsä" )
Ps. täällä käy joskus noita keskenkasvuisia kirjoittelemassa asiattomia kommentteja. On hienoa huomata, että ne aikuiset jotka tosissaan ovat näillä sivuilla eivät reagoi kyseisiin kirjoituksiin!
Mies 36
On ollut mahtavaa lukea perusteltuja viestejänne, uskoinkin että täältä lyötyy rehellisiä ja normaalien ihmistenkin mielipiteitä.
Äsken koneelta hävisi maraton-viestini teille joten summaan mitä oli mielessäni..
Suurin osa näköjään sitä mieltä että mieheni touhut normaaleja tai ainakin hipovat sitä joskin runsaslukuisina. Osa teistä myös samalla kannalla kuin minä. Nämä miestäni puolustavat viestit ovat saaneet minua ajattelemaan asiaa, hyväksyttäneen nyt sitten että tällainen saattaa olla normaalia mutta missä minussa on se nappula joka nyt pystyisi tämän nollaamaan.. Ja miksi juuri minun mieheni on näin yli-aktiivinen tässä asiassa, onko muunkinlaisia miehiä..?
Minulle pahinta tässä jutussa on tuo nettailun ja tumputtelun runsaslukuisuus ja salailu. Ei todellakaan tarvitse raportoida kun tumputtaa ja saa käydä yksin sivuilla mutta hän ei ole minua vienyt tiettari-pornon maailmaan (olisin ollut valmista kauraa..) tai ottanut mitenkään puheeksi seksielämäämme tai tsempannut siihen tms.. Mieheni seksielämä on runsaslukuisempaa yksin kuin minun kanssani ja tämän kaiken em nyt " paljastuminen" on kuin rätti vasten kasvoja ja minusta tuntuu etten enää tunne häntä, jota olen pitänyt sielunkumppaninani. Siihen on tullut paha tahra. Mitä muuta hänessä on sellaista mistä en tiedä ja mitä hän pitää itsellään ja on vain hiljaa minun avautuessani hänelle kuitenkin aika täysin kaikissa jutuissani..
Kiitos vielä arvokkaista mielipiteistänne puolesta ja vastaan, jos joku vielä jaksaa kommentoida niin käyn lueskelemassa.
Uskon, että se nollaussappula jostain löytyy, vaikka niin kuin kerroit on painettu sitä nolausnappulaa...Hmm, jäin miettimään tota, että miehesi seksielämä on yksin runsaslukuisempaa kuin sinun kanssasi. En tiedä muista, mutta niin se on ollut minunkin laitani. Kyllä mä sen vieläkin teen useammin yksin kuin vaimoni kanssa. En tiedä onko siinä jotain epänormaalia? Mutta meidän seksielämässä ei vaimon pimpin kipeytymisen lisäksi ole MITÄÄN vikaa! Molempia haluttaa edelleen valtavasti ja mikä hienointa;toisemme!
JOs ihan psykologisella tasolle mennään niin voin heittää muutaman mielipiteen, jotka on mieleeni juolahtanut A) joskus ihmiset uppoutuu pornon maailmaan vain häivyttääkseen hetken todellisuuttaan, ilmiö on sama kuin katsoisi kauniita ja rohkeita...eli siis maailma, jota ei itse elä eikä voi saavuttaa vaikka ei haluaisikaan. Ymmärsitkö? Oli aika vaikeesti selitetty.;-) B) Ja toisaalta runkkaus saattaa olla myös stressinpurkukeino, jolloin se ei liity seksuaalisuuteen periaatteessa enää mitenkään. Kun naisella on paha olla se syö suklaata. Kun miehellä on paha olla se voi runkata, miksi, koska se vapauttaa endorfiineja ja laukaisee strssiä. Jos runkkaaminen on hyvinkin runsasklukuista vrt; 2-5 krt/pv ( niin kuin minulla eron yhteydessä) on kyse siitä, että tekee sen vain tästä syystä. Toisaalta miehesi salailu voi liittyä myös tähän; hän ei halua näyttää/kertoa, että jotain on vialla! Silloin teidän ongelmanne ei ole enää seksuaalinen, silloin se ongelma on jossain muualla. Yrittäkää puhua ja selvittää asiat. Ei huutaen, eikä tapellen vaan yritä selvittää mikä miehelläsi ihan oikeasti on! Ei syyttäen tai tuomiten vaan ymmärtärn ja tukien! Ymmärrän, että se onvaikeeta, koska tunnet itsesi ulkopuoliseksi OMASSA ihmissuhteessasi, mutta se on yksitapa miehillä yrittää unohtaa ongelmansa. Ja kyllä toi mun mielestäni siltinkin on parempi vaihtoehto kuin yletön viinan juominen tai huumeet. ;-)
vastaavasta aiheesta. olin myös raskaana ja koin loukkaavana, että mies salassa surffailee pornosivuilla. Todennäköisesti ns. normaalissa tilassa en olisi huomannutkaan asiaa, mutta raskaana ollessaan sitä aistit varmaan herkistyvät. Itse en ole pornovastainen, mutta minusta oli ikävää, että mies ei kertonut asiasta mitään. En nyt raporttia joka käynnistäö olisi halunnut vain pienen vihjeen siihen suuntaan viittavista harrasteista. Olisimpa itsekin halunnut osallistua moiseen, joskus! Mulla ei ole mitään sitä vastaan, että hän tätä nykyäkin sivuilla käy. Raskaana ollessani etsin vikaa itsestäni: luulin etten ole haluttava, tarpeeksi hyvä jne. Kyse ei ole siitä, vaan ihan ajan kulusta ja miehen omista jutuista. Sängyssä meillä meni/menee oikein hyvin.
Meillä mies ei ollut kertonut, ksoka on perusluonteeltaan ujo ja asia " hävetti" häntä. Hassua. Toisekseen hän ei pitänyt asiaa tärkeänä ja ei voinut kuvitellakaan, että olisin edes hämmästynyt moisesta. Nykyään katselee pornoa yksin, joskus katsellaan myös yhdessä, kuten nuoruudessakin. Välillä oli vaan kymmenen vuotta, ettei katseltu.
Sinuna nostaisin asian esille rakentavassa hengessä. Olet herkistyneessä tilassa ja myös miehesi tulee ymmärtää se, tiettyyn rajaan asti. Viisaana miehenä hän luultavasti osaa jättää pornon vaikka kokonaan pois siksi aikaa, kunnes olette selvitelleet asian tai sinusta tuntuu hyvältä. Ei kannata noin vähäpitoisen asian takia uhrata tärkeimpiä elämän asioita. Sen ymmärrän kyllä, että olet loukkaantunut, jos et omasta mielestäsi saa esim. entiseen verrattavissa olevaa, tyydyttävää seksiä. Siitäkin kannattaa puhua, kyllä ihmisen lämpö ja läheisyys aina koneen toljottamisen voittaa.
Tuli tuossa veilä mieleeni, että joillakin ystävistäni on ollut sellaisia miehiä, joilla kiinnostus raskaana olevaan vaimoon ja seksiin on vähentynyt, koska he ovat pelänneet satuttavansa vauvaa. Toisaalta taas äiti/nainen on ollut heistä käsittämätön yhdistelmä raskauden aikana. Synnytyksen jälkeen tilanne on normalisoitunut. Sitten yksi juttu, josta joku jo mainitsikin. Kun meille ilmestyi laajakaista, mies surffaili pornosivuilla huomattavan paljon. Uutuuden viehätystä, joka laantui ajan kanssa.
Joku puhui hauskasti tuosta yhteiskunnallisesta asemasta. Eipä se sitä katso, samat alkukantaiset himot ne jylläävät sekä luolamiesten että akateemisten keskuudessa. Meistä kumpikin on sellaisen tutkinnon suorittaneita, että varmasti moni yllättyisi, jos tietäisi kuinka villiä meno välillä on. Hassua, miten joidenkin ammatikuntien päälle lyödään sädekehä ja kaikenlainen ruumiillistuminen on kaukana. Tämä nyt ei liittynyt mitenkään aiheeseen, tulipa vaan mieleen.
Hyvää jatkoa sinulle AP ja onnellista odotusta!
ioista=